Majoitteena omatekoinen laavu Kynsiveden rannalla: Nuku yö ulkona, heinäkuu
Vaatiiko ulkona yöpyminen aina teltan? Ei välttämättä, ainakaan jos sää on hyvä ja tsempikästä mieltä riittää. Heinäkuun Nuku yö ulkona -vuoron otti tiimiläisemme Piritta, joka yöpyi lapsuus- ja mökkimaisemissaan Hankasalmella. Piritan majoite ei ollut teltta eikä riippumatto, vaan yksinkertaisista aineksista itse rakennettu väliaikainen laavu.
Piritaan voit törmätä Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa. Siellä hän antaa retkineuvontaa, huolehtii Haltia shopista ja ohjaa asiakkaita vuoroin Haltian näyttelyihin, vuoroin Nuuksio Skytent Ecocampiin. Toisinaan voit löytää Piritan myös Haltian lämpimästä sydämestä, Saivon Saunasta.
Piritta yöpyi ulkona Hankasalmella, Kynsiveden rannalla, heinäkuun puolivälin jälkeen. Majoite rakentui rakkaalle paikalle Piritan lapsuudenkesien maisemiin, vanhan mummolan pihalle. Näin ollen varasuunnitelma mahdollisen rajuilman tai muun takaiskun varallekin oli selvä: mökkiin pääsisi koska vain sisälle.
– Tein mökkini pihalle pressuista ja narusta kahden puun väliin laavun, Piritta kertoo.
– Useimmiten nukun sisällä mökissä, mutta nyt tein ensimmäistä kertaa laavun ja olipahan hauskaa! Joku oisi voinut luokitella ongelmaksi sen, etten osannut rakentaa parempaa laavua. Ratkaisin asian niin, että tarkistin säätiedotuksen ja totesin majoitteen olevan tarpeeksi hyvä.



Ilta ja yö sattuivat olemaan tuulettomia, ja aurinko paistoi yöhön saakka. Näin ollen hieman heppoisempikin suoja ajoi asiansa.
– Makuupussi ja hyvä alusta olivat tarpeen, jotta maan kylmyys ei päässyt iholle asti. Taskulamppua myös tarvitsin auringon laskiessa, kun halusin lukea kirjaa, Piritta luettelee varusteitaan.
– Trangia oli käytössä iltapalaa tehdessä, ja samoin tuolloin suihkautin pari kertaa hyttyskarkotetta.
Piritta kertoo yöpyneensä ulkona tällä kertaa parhaassa mahdollisessa seurassa, eli yksin. Liikaa seuraa ei itikoistakaan ollut, ja mukana ollut hyttyslakki jäi lopulta tarpeettomaksi.

Eväänä mm. sipsejä (ja kiukkukarkkeja)
Iltapalaksi Piritta kertoo paistelleensa MUU:n kanattomia lastuja ja niiden kylkeen sipulia.
– Niin hyvää paikassa kuin paikassa, mutta superhyvää ulkona! Extraherkuksi oli sipsejä ja juomaksi vichyä. Kiukkukarkkeja olin varannut myös, niin kuin retkille yleensä, mutta ne jäivät nyt toiseen kertaan.
Tästä voitaneen päätellä kaiken sujuneen varsin mukavasti.
– Myöhemmin alkoi tuulla enemmän, joten siirryin sisälle aamukahvin keittoon. Aamupalalla nautiskelin kahvin lisäksi ruisleipää soija–vehnähiutaleilla.
Helppo yhteys luontoon
Piritta kertoo köllötelleensä aamulla pitkään ulkona ihastellen puita ja kuunnellen järven liplatusta.
– Havaitsin, miten pienellä vaivalla saa levollisen olon ja kosketuksen johonkin todellisempaan ja syvempään itseen. Yksinkertaisesti menemällä luontoon, hän pohtii ja kertoo kokeneensa onnistumista ja rauhaa.
Retken vähiten mukava hetki oli se, johon varmasti moni meistä osaa samaistua: kömpiminen lämpimän pehmoisesta makuupussista ulos aamupissalle.
– Tämä yö opetti sen, että kaiken ei tarvitse olla ihan niin justiinsa. Voi löytää oman tavan retkeillä ja olla luonnossa, Piritta pohtii.

Yön suurin mörökölli oli hänen mukaansa piileskellyt oman pään sisässä, mutta kun hän ei kiinnittänyt siihen huomiota, se lopulta haihtui pois ja antoi tilaa ihanalle luontoelämykselle.
– Suosittelisin yötä ulkona ihan kelle vain, yksin, kaksin tai seurueessa. Tällainen retki on muunneltavissa kenelle tahansa, koska tahansa.
Jutun toimittanut Jonna Saari
Lue seuraavaksi
Yö puussa Nuuksion Skytent-leirissä: Nuku yö ulkona, kesäkuu


Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!