Täydellisen arkinen retki Altassa: Nuku yö ulkona, huhtikuu

Huhtikuinen yöpymistarinamme tulee Norjasta! Siellä Retkipaikan tapahtumatuottaja Kirsi Järvilehto vietti alkuviikolla yön yhdellä vakiopaikoistaan järven rannalla asuinkaupungissaan Altassa. Kirsi käveli talvella Te Araroa -vaellusreitin, eli koko Uuden-Seelannin päästä päähän, neljän kuukauden mittaisella reissulla. Niinpä matalan kynnyksen yöretki lähijärvelle toi melkoisen rentoa ja mukavaa vaihtelua Uuden-Seelannin 3000 kilometriä pitkän hard core -vaelluskokemuksen jälkeen. Arkisuus kaikessa ihanuudessaan oli nyt käsin kosketeltavaa.

Sairastapauksen vuoksi huhtikuun Nuku yö ulkona -haaste siirtyi viime tipassa ihmiseltä toiselle, ja Kirsi loikkasi luontoon lyhyellä varotusajalla mutta tyytyväisenä. Tuulettuminen tuli kuulemma tarpeeseen.

– Olen löytänyt täältä kotini läheltä paikan, johon menen aina, kun tulee nopeasti halu tai tarve päästä luontoon yöksi, pois sivistyneen elämän parista, Kirsi naurahtaa.

– Kaikilla kannattaisi olla tällainen matalan kynnyksen mesta. Eikä jokaisen retken tarvitse olla elämän kokoinen seikkailu, usein riittää, että pääsee vain hetkeksi arjesta irti. Hyvää se sekin tekee, Kirsi summaa.

Vielä maanantai-illalla pidetyn zoom-palaverin jälkeen Kirsi pakkasi retken luonteeseen nähden täysin ylimitoitetun rinkkansa ja suuntasi maastoon. Nyt ei viilattu grammoja, kun välimatkaa leiripaikalle ei ollut edes kahta kilometriä. Mukaan lähtivät mm. kahden hengen teltta ja jopa tyyny.

– Lisäksi mukana oli kaksi untuvamakuupussia. Lähdin silti vähän soitellen sotaan, sillä viimeisimmät telttakokemukseni olivat Uuden-Seelannin lämmöstä ja halusin uskotella itselleni, että Altassakin olisi nyt jo kevät tai jopa kesä. Mutta ei ollut, Kirsi kertoo.

Antti Holma telttaseurana

Leirissään Kirsi kuunteli Antti Holman podcastia.

– En ole retkeilypuristi, hän toteaa.

– Uudessa-Seelannissa sain ihan tarpeeksi elää eräelämää ilman mitään yhteyksiä. Arkiretkillä nautin siitä, että jos haluan mennä telttaan kuuntelemaan Antti Holmaa tai vaikka murhapodcastia, voin sen tehdä.

Kirsi ylistää pohjoismaalaista mahdollisuutta telttailla melkein missä tahansa, vaikka vain kilometrin päässä kotoa.

– On mahtavaa, että voi vain kävellä pöpelikköön ja laittaa teltan pystyyn. Tällä telttapaikallanikin koiranulkoiluttajia ja muita kulkee ohi, mutta kellään ei ole asian kanssa mitään ongelmaa, hän kertoo.

– Uudessa-Seelannissa piti joka yöksi saada joko maanomistajan lupa tai olla jossain camping-alueella, mikä on aika kaukana leppoisasta luonto-olemisesta.

Jäätynyt pylly herättää

Lämpötila pyöri yön aikana nollan ja muutaman pakkasasteen välillä. Uudessa-Seelannissa toiminut makuualusta ei riittänyt pitämään lämpimänä Altan huhtikuisessa yössä. Kirsi kertoo käyttävänsä yleensä routamattoa, mutta nyt hän oli niin toiveikas kevään suhteen, että oli jättänyt sen pois.

Yhden aikaan yöllä pyllyn jäätyminen herätti unesta, ja Kirsin oli ryhdyttävä toimenpiteisiin. Hän pani merkille, että oli jo valoisaa. Yöttömän yön alku ei ole Altan korkeudella enää kaukana.

– Olin onneksi sen verran kaukana kotoa, että oli kynnys lähteä kotiin ja omaan sänkyyn oli riittävän korkea. Niinpä päätin ensin yrittää selviytymistemppua.

Aamua varten sievästi riviin laitettu retkikeitin pääsi yötöihin, kun Kirsi keitteli sillä vettä Nalgene-pulloon. Kuumalla vedellä täytetty pullo sujahti makuupussiin lämmikkeeksi, ja uni palasi.

– Nalgene-pullo on Monni Himarilta poimimani vinkki. Pullo on sellaista muovia, että se ei sula kuumastakaan vedestä, ja siinä on iso suu, joten se on helppo sekä täyttää että pestä, Kirsi avaa.

Aneemiset eväät

Arjen harmaus korostui Kirsin yöretkellä mitä suloisimmin. Sää oli harmaa, ja eväätkin olivat… no, turha sitä on kaunistella, huonot.

– Mukana oli kolme pussia puuroa, joista kaksi oli Elovenan mokkapalaa ja kolmas joku ihan mauton. Mokkapala-puuron tein aamulla kylmään veteen, jolloin mukana olevat mokkapalaset eivät sulaneet, vaan maistuivat ihanilta. Se toimi kylmänä paljon paremmin!

Kaakaokin oli mautonta, Kirsin mukaan suorastaan aneemista.

Arkiset lumilaikut täplittivät maastoa siellä täällä, ja keskiöinen auringonnousukin jäi harmaan pilviverhon taakse.

Myös linnut olivat arkisia.

– Uudessa-Seelannissa yksi kohokohdista oli kuulla lintujen aamukonsertti. Kun aurinko nousee, kaikki linnut alkavat laulaa kakofoniassa yhtä aikaa, ja siellä ne kaikki kuulostavat pokemoneilta, Kirsi kertoo.

– Nyt heräsin neljän aikaan lokkien ja varisten huutoihin.

Ei mikään liian levollinen yö meidän Kirsillä siis. Mutta sellaista se voi joskus olla! Neljän aikoihin, lintujen ääniin herättyään, Kirsi alkoi oikoa raajojaan. Hän etsi yön aikana irti pyörimänsä korvatulpat ja unimaskin makuupussin uumenista ja laittoi Antti Holman takaisin seuraksi.

– Repeilen yksinäni ääneen kun kuuntelen sen juttuja, hän tunnustaa.

Arkiretkeilyä kaikkein ihanimmillaan, voisi sanoa.