Kirjolohta pilkkimässä Vaajakosken Liekkilammella

Talvella ulkoilu lienee kahden kauppaa. Se on nimittiäin nyrkkitappelua motivaation ja pakkasen hampaiden terävyyden kesken. Pilkkimisestä kun on kyse ja lupa-asiat hoidettu hyvissä ajoin etukäteen tulee mittelöstä melkolailla tylsä. Tappelu oli niin hyvä, ettei pakkasmittaria edes näkynyt koko lauantaiaamuna. Lupa-asiat sen suhteen kunnossa, kun oli tarkoituksena käydä mittaamassa istukaskirjolohen viekkaus pakkaspäivänä. Pakkasen purevuus selviäisi tarkemmin vasta kotia tultaessa riippuen minkälaisen kassin kanssa matkaa poljettiin takaisin. Matkaa Vaajakosken liekkilammelle kertyi kuitenkin reilut seitsemän kilometriä.IMG_1215

Alusta asti oli selvää, että tärppien määrä saattoi jäädä pikkuisen normaalin ahvenparven aktiivisuuden taakse. Ensimmäinen tunti kuluikin lähinnä mielenlujuuden mittaamisen merkeissä. Onneksi repusta löytyi taas mielenlujiketta ja lämmikettä eli termoskahvia. Eivät vaan vielä ole keksineet mitenkä tuon kahvin saisi valumaan varpaisiin asti, sen verran kuitenkin pääsi kumpparin pohjasta villasukan läpi kylmä hohkamaan.IMG_1214

Vaan siinä kolmatta tuntia seistessä, saattoi jo aurinkokin päästä pilvenläpi hohkamaan. Vaan oli sen verran seesteinen hetki, että sitä katseen johdattamana mieli pääsi karkaamaan tuosta ongen latvasta pikkuisen toisenlaisiin ajatusmaailmoihin. Siinä vaiheessa heräsi patterin termostaatti ja lämpö lähti virtaamaan sellaista kyytiä, ettei se sitä vauhtia karannut edes vanhan kerrostalon ikkunanpielistä. Kyllä kävi taas luontoa kiittäminen, kun ovat kehittäneet ihmiselle ja varsinkin kalastamiseen taipuvaiselle nuorelle miehelle tämän reaktiojärjestelmän sillä seuraava kädenliike oli täysin vaistonvarainen. Tässä vaiheessa lahjakkaimmat osaavat jo arvata, että kyseessä oli vastaisku.

Pilkkireikä sattui olemaan sen verran matalassa kohdassa, että tuo jään lämpimämmällä puolella polskiva lohen serkku sattui olemaan aivan metrin etäisyydellä. Onnekas olin sen suhteen, että kala sai heti muutaman kierroksen jälkeen melkopian selville siiman paksuuden ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että nostokoukku löysi tiensä kiduskannen alle.IMG_1216

Seitsemän kilometriä ja -15 astetta pakkasta. Saattoi siinä iltapäivän hämärtyessä se vanha polkupyöräkin hieman natista jäisellä pyörätiellä, mutta sellaisesta ei juuri korvat välittäneet. Perunamuussi ja rasvattu pannu piti siitä huolen ja voitte olla varmoja, että ei unta tarvinnut iltasella etsiskellä. Sellaista se on pilkkiukon elämä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.