Koe suomalaisen luonnon laaja kirjo Jääskelän luontopolulla Jyväskylässä

Moni luontopolku mainostaa monipuolisuudellaan, Jääskelän luontopolulla mainos olisi täysin perusteltua. Reitillä on jylhää kuusikkoa, valoisaa mäntymetsää, lehtoa, kosteita painanteita ja korkeita kallioita. Eikä unohdeta rantoja: muinaisrantaa, metsälammen rantaa ja Päijänteen rantaa. Jotain kaikille!

Jääskelän luontopolku Jyväskylässä
Päivämäärä: 10.8.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 440
Reitin pituus: 6 km
Kohokohdat: Uskomattoman vaihteleva ja monipuolinen reitti kallioineen, metsineen ja rantoineen
Parkkipaikka: Muutaman auton parkkipaikka osoitteessa Jääskeläntie 170. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset. Tosin yksi epäselvä paikka.
Varusteet/jalkineet: Reitillä on kosteita kohtia ja paljon kivikkoa. Hyvät vaelluskengät tai kumisaappaat saattavat olla tarpeen.
Vaativa reitti
Yksi tulipaikka

Ah, runsaudenpula. Mietin jo Jääskelän luontopolkua kävellessäni, että on vaikea valita parikymmentä kuvaa esittelemään tätä erinomaista luontopolkua, joka oli oikea elämysten runsaudensarvi. No, jotenkin taisin saada kuvat valittua ja pääsen nyt tätä mukavaa kävelyreittiä esittelemään. Siispä: aloitetaan taas ihan kronologisesti.

Päätös oli nopeahko. Edellisenä päivänä katselin säätiedotusta ja totesin, että torstaiaamulle olisi tulossa hieno sää. Minulla olisi mahdollisuus kävellä aamulla luontopolku jossain Jyväskylän lähistöllä. Valinta kohdistui Jääskelän luontopolkuun, jonka sijainti ja pituus tuntuivat oivallisilta. Ajelin Jääskeläntielle heti seitsemän jälkeen aamulla. Rauhallista oli, parkkipaikka oli tietysti tyhjä. Auto parkkiin ja tutustumaan opastauluun.

Luontopolun karttaan olin hieman jo tutustunut Jyväskylän nettisivun kautta. Tiesin, että reitti koostuu kahdesta osiosta, Tontunvuoren lenkistä (3 km) ja Sammalistonkallion lenkistä (4 km). Molempien yhdistäminen olisi kuitenkin osiansa lyhyempi eli 5 km. Reitin varrella oli myös 17 numeroitua rastitaulua, joiden sisällöstä ei vielä netistä saanut tietoa. Ne kuitenkin kertoivat minulle reitin kiertosuunnan, vastapäivään.

Sitten matkaan ja kohti Tontunvuorta. Loiva nousu alkaa heti parkkipaikalta. Täällä on ilmiselvästi ollut joskus punaiset reittimerkinnät (tämän huomasin myös lukiessani aiempia blogikirjoituksia), nyt niiden päälle on maalattu keltaisia ympyröitä. Aamun valo, mukava lämpötila (noin 15 astetta) ja kevyt tuuli saivat minut hyvälle tuulelle. Tänä kesänä oli kävelty useita lenkkejä sateen uhan alla – olin katsonut sadetutkaa ennen kävelyitä ja kävelyiden aikana. Tänään siihen ei ollut aihetta.

Ensimmäinen rastitaulu kertoi katajista. Se taisi tulla vastaan jo parinkymmenen metrin kävelyn jälkeen. Seuraavan taulun aiheena oli lahopuut.

Polkujen risteyksissä oli selkeät viitat. Tässä ollaan noin 600 metrin kohdalla,

Risteyksen tienoilta lähdetään laskeutumaan mäkeä alas. Lasku päättyy tänne pirunpellolle eli muinaisrannalle, josta jääkauden loppuvaiheen rantavedet ovat huuhtoneet pienemmät ainekset ja jättäneet paikalle kivisen pellon.

Pirunpellon laidasta laskeudutaan vielä pari metriä alemmas suoraan kosteaan ja melko ihastuttavaan purolaaksoon. Reitti kulkee puron reunalla ja mietin, olisiko tässä mahdollista edes kävellä keväisin, kun puro virtaa vuolaimmillaan. Puron tienoilla olevan rastitaulun aiheena ovat sanikkaiset. Tiesitko, että sananjalka kukkii kerran sadassa vuodessa ja se joka sen näkee, saa mitä tahtoo?

Parisataa metriä myöhemmin, puolentoista kilometrin kohdalla, polku saapuu Lepäslammen laitaan. Paikka on kaunis ja aamun valo osui upeasti juuri tänne lammen luoteiskulmaan. Tässä olisi voinut olla mukava paikka aamukahville (kuvaajan takana oli penkki, mutta se oli hieman rantapensaikon suojassa, ei ihan auringonpaisteessa), mutta halusin jatkaa vielä hetken matkaa ennen taukoa. Rannan katselulava tai laituri – tai miksi tätä puurakennelmaa haluaakin kutsua – oli melko heikossa hapessa.

Rannan tienoilla oli myös seitsemäs rastitaulu, aiheena ”Majurin kanavahanke”. Jääskelän tilan omistanut majuri Carl Christian Rosenbröijer suunnitteli kanavaa Leppävedeltä Päijänteeseen ja kanava olisi kulkenut juuri tästä Lepäslammen läpi. Myöhemmin Leppävesi ja Päijänne yhdistettiinkin kanavalla, mutta se rakennettiin Vaajakoskelle 1990-luvulla.

Seuraava pätkä kuljetaan melko synkässä ja vanhassa kuusimetsässä. Polku ylittää vielä toisen kerran Lepäslammen ja Päijänteen välisen ojan/puron. Hetken päästä kuusikko päättyy. Oikealla siintelee Päijänne ja Turanlahti, mutta reitti ei vielä käy Päijänteen rannassa. Mäntymetsässä noustaan mäkeä ylös ja saavutaan Jääskeläntielle. Tie oli täällä myllätty – veikkaan syyksi metsätöitä. Joko täällä on tehty pieni pätkä uutta tietä tai sitä on korjattu metsäkoneiden aiheuttamien vaurioiden jäljiltä. Mielestäni tie kyllä vaikutti uudelta. Reittimerkinnät hävisivät hetkeksi, mutta löysin seuraavan keltaisen merkin noin 100 metrin jälkeen tien oikealta puolelta. Nyt vaihdetaan myös kierrosta – Tontunvuoren lenkki palailisi tästä Jääskeläntietä pitkin parkkipaikalle, Sammalistonkallion lenkki taas sukeltaa Jääskeläntien länsipuoliseen metsään.

Sammalistonkallion lenkki alkaa mukavassa koivikossa. Täällä kasvoi mm. herukkapensaita. Saatetaan hyvinkin olla lähellä jonkin entisen tilan puutarhaa – ja vaikkapa entisellä pellolla.

Koivikon jälkeen siirrytään pitkospuuosuudelle Pahalammen tuntumaan. Pienen lammen ympäristössä on laajahko kosteikko. Mieleeni tuli Sammalsillansuon maisema Lahdessa tulvametsineen, rantaluhtineen ja vanhoine metsälaitumineen. Ollaan hyvin samanlaisessa ympäristössä. Kosteimman kohdan ylitse vei silta, jossa oli myös pieni penkki. Täällä haluaisin vierailla keväällä parhaan linnunlaulun aikaan. Kuvan taustalla näkyy jo Sammalistonkallio, johon polku seuraavaksi nousee pienen mutkan jälkeen.

Pahalammen tienoo ja Sammalistonkallio ovat luonnonsuojelualuetta. Mielessäni naureskelin, että vaikuttaa siltä kuin luonto ei haluaisi täällä kuljettavan – nuoret koivut olivat kaatuneet ryhmässä reitille. Täällä on myös rastitaulu, jonka aiheena on kallionaluslehto. Tyypillisiä kasveja ovat mm. valkolehdokki, kevätlinnunherne, mustakonnanmarja, herukat ja metsäruusu.

Reitti kulkee hetken matkaa kosteikon ja kallion välissä.

Sitten käännytään nousuun kohti Sammalistonkalliota. Aluksi loivasti – ja lopuksi hieman jyrkemmässä maastossa. Pahimpaan paikkaan oli rakennettu portaat nousua helpottamaan. Rastitaulu kertoo kalliomaiseman kasveista: lehtokielosta ja kalliokohokista.

Portaiden jälkeen nousu jatkuu vielä jonkin matkaa. Polku on kivikkoinen, mutta ihan mukavasti kuljettavissa. Kaiken kaikkiaan nousua oli noin nelisenkymmentä metriä.

Kallion päällä on Päijänteestä kertova rastitaulu (Päijänteestä löytyy Suomen sisävesien syvin kohta, 95,3 m) sekä postilaatikko vieraskirjoineen. Taustalla näkyy myös penkki, johon istahdin tauolle. Järvinäkymät ovat tässä kohdassa aika vähissä. Myöhemmin reitin varrella Päijänne vilahtelee puiden välistä. Jyväskylän nettisivu mainostaa komeita maisemia Päijänteelle, mutta esteetöntä järvimaisemaa ei ainakaan nykyisin ole.

Sammalistonkalliolta laskeudutaan melko jyrkästi alas. Taisin vähän ääneen ihmetellä, miten se onnistuisi, mutta luonto on tehnyt kallioon selvää portaikkoa. Muutamassa jyrkimmässä kohdassa oli myös puuportaita.

Mäen alla ylitetään kapea metsätie. Olin huomannut kartasta, että reitillä olisi vielä nuotiopaikka Päijänteen rannassa ja sinne oli viitan mukaan 1,3 km. Olin kävellyt mittauslaitteeni mukaan jo nelisen kilometriä. Olin varma, ettei viisi kilometriä riittäisi koko kierroksen mitaksi.

Hetki mukavaa metsäpolkua valoisassa männikössä. Sitten polku tuli myllätyn tai korjatun näköiselle metsäautotielle. En nähnyt merkintöjä. Kurkistin jopa metsäautotien toiselle puolelle, mutta ei näkynyt polun jatkoa sielläkään. Tutkin karttaa ja totesin, että ilmeisesti tarkoitus on jatkaa hetki tätä tietä pitkin. Seuraavan keltaisen merkinnän löysin metsäautotien kääntöpaikan takanurkasta oikealta. Tämä oli mielestäni hankalin paikka tällä reitillä – tielle tultaessa olisi jonkinlainen opaste ollut tarpeen. Kurvaa siis oikealle ja kävele metsäautotie loppuun asti (matkaa max 100 m), seuraava opaste on siellä.

Seuraava osuus on mukavaa sekametsää. Muutaman sadan metrin jälkeen Päijänne alkaa häämöttää puiden välistä. Rantaan laskeutuessa huomasin polulla kasvavan mustatorvisieniä, sain niitä muutaman desin verran mukaani. Tämä vinkiksi elokuussa täällä käveleville.

Rantaan tullessa reitti oli hieman kivikkoinen ja sama meno jatkuu, kun polku kulkee rannan suuntaisesti kohti nuotiopaikkaa.

Muutamassa paikassa pääsee kurkkaamaan rannalta tämän Päijänteen suojaisan Teerilahden ihastuttavaa maisemaa.

Rannan tuntumassa kävellään puolisen kilometriä. Mittauslaite näytti viittä ja puolta kilometriä, kun vihdoin saavuin nuotiopaikan tuntumaan. Sen kuva on blogin pääkuvassa, alla oleva kuva on hieman ennen nuotiopaikkaa ja suurinpiirtein samaan suuntaan otettu. Paikka on lounaaseen aukeavalla rannalla, joten iltapäivän aurinko kävisi tänne paremmin kuin aamuaurinko. Istahdin kuitenkin hetkeksi toiselle tauolle.

Reitti jatkuu nuotiopaikan tuntumasta metsätietä pitkin. Jääskelän tila (luulisin) näkyy tien päässä. Luontopolku kääntyy nyt oikealle, viimeiselle lyhyelle metsäosuudelle.

Viimeiset sadat metrit luontopolku kulkee varmasti jonkinlaisella entisellä pellolla tai puutarhassa. Täällä kasvoi niin musta- kuin punaherukkaakin. Ihmettelin tuntematonta pensasta ja kuvasin lehden laittaakseni sen PlantNet-sovellukseen. Pensaskanukka. Varmasti levinnyt ja villiintynyt Jääskelän tilalta. Ainoa ottamani kuva täältä oli pienen ojan ylitys, jossa näkyy myös kuinka savista maasto on. Kostealla säällä voi olla liukasta, näin jopa liukastelun jälkiä reitin varrella. Itse astelin varovasti ja pysyin pystyssä. Kanukkapensas juuri tässä kuvassa oikealla.

Savisen osuuden jälkeen palailin pysäköintipaikalle, joka oli edelleen tyhjä – lukuunottamatta minun autoani. Reitin pituudeksi mittasin 6,4 km. Epäilen ottaneeni sen verran sivuaskelia, että oikea mitta voisi olla lähellä kuutta kilometriä. Aikaa kului reilut kaksi tuntia. En nähnyt ainuttakaan ihmistä reitin varrella.

Reitti on toden totta jo vaativa. Täällä on sekä korkeuseroja että paljon kivikkoa. Kulkeminen ei ollut hankalaa, mutta vaati vähän varovaisuutta ja jalkoihin katselua. Mutta kyllä tämä oli sen arvoista. Reitillä on laaksoja ja kukkuloita, valoisia metsiä ja synkkiä korpia, kosteikkoja, lampia ja järviä. Ja vielä erikoisia kasveja. Ja kotiinviemisiksi sieniä. Huippukokemus!

Sijainti: N=6895333.123, E=441668.659 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=62.185353, GEO:lon=25.879864

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Ison Haapasaaren luontopolku
Kanavuoren luontopolku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle