Kekkosen reitti Kolilta Kiilopäälle: haastattelussa Vesa Jakosuo
Vesa Jakosuo oli jonkun aikaa miettinyt, miten toteuttaisi pitkän yhtäjaksoisen vaelluksen. Monet tuntuvat lähtevän Espanjaan asti kävelemään, vaikka kotimaassakin olisi mahdollisuuksia. Niitä tosin ei ole paljoa, eikä tietoa ainoasta pitkästä yhtenäisestä polusta, Kekkosen reitistä, ollut helppo saada. Netistä löytyi hajanaisia tiedonmurusia ja kirjoista vanhoja reittikuvauksia.
Lopulta ajatus Kekkosen jalanjäljillä tuhannen kilometrin rutistuksesta tuli konkreettiseksi, ja Vesa päätti alkaa valmistautua urakkaan. Vaelluksen ajankohdaksi tuli kevät, ja monet epäilivät vaelluksen onnistumista tulvien ja lumitilanteen takia.
Miksi juuri Kekkosen reitti?
– Kerran tuollainenkin reitti on kotimaassa olemassa, niin halusin kokeilla, voiko sen kulkea. Reitti kulki monen sellaisen alueen ja kohteen läpi, joissa en ollut ennen käynyt, joten kaikki oli uutta. Näitä paikkoja olivat esimerkiksi Vaara-Kainuu, Syöte, Riisitunturi, Karhunkierros, Tuntsa ja Kekkosen puiston itäinen osa.
Mikä pitkässä vaelluksessa kiehtoi?
– Halusin testata omia retkeilytaitojani ja laittaa itseni likoon pidemmällä yhtenäisellä reissulla. Halusin kokeilla, mihin minusta on.
Miten sait tietoa reitistä?
– Salapoliisin työtähän se oli! Yhtenäistä ajankohtaista reittikuvausta ei löytynyt, vaan piti yhdistellä reitti pienistä osista kuin palapeli. Kirjasto ja internetin kaikki mahdolliset vaellukseen ja retkeilyyn liittyvät sivustot ja kirjat ja eri kuntien matkailusivustot tulivat tutuiksi. Tuntui, että joidenkin kuntien osalta reitti oli täysin unohdettu, joten tietoakin oli aika hankala saada.
Miten valmistauduit reissuun?
– Aloitin valmistautumisen jo syksyllä. Tein harjoitusreissuja, joilla testasin mukaan lähteviä varusteita ja kokeilin, miten pitkiä päivämatkoja pystyisin kulkemaan tulevalla vaelluksella. Suunnittelin täydennyspakettien toimitukset, kuivasin ruokaa käsittämättömät määrät, tulostin karttoja ja viilasin varusteita. Yritin saada rinkan painon pysymään maksimissaan 20 kilossa ruokineen. Kuntoakin oli toki kohotettava. Telkkaria katsoessa kipusin steppilaudalla rinkka selässä.
Mikä vaelluksessa oli hienointa?
– Kolilta lähtiessä oli lunta maassa ja kevät ihan alussa. Kiilopäälle saapuessa 1100 kilometriä ja 45 vuorokautta myöhemmin oli kesä aluillaan. Sain seurata luonnon heräämistä uuteen kasvuun ja seurasin kevättä etelästä pohjoiseen.
Näitkö paljon eläimiä?
– Yllättävän vähän. Jälkiä näkyi kyllä paljon, karhun jälkiäkin moneen otteeseen, kuten myös suden, ahman ja ilveksen jälkiä. Näin toki paljon lintuja. Majavia pääsin ihmettelemään ihan lähietäisyydeltä pariinkin otteeseen.
Oliko matkalla mitään vaikeuksia?
– Alkumatkalla lumi hidasti kulkemista, mutta sitä oli itse asiassa vähemmän kuin olin odottanut. Kevät oli onneksi ennustusten mukaan etuajassa. Nuorttijoen kahluupaikalla ei ollut vaijeria tulvan takia, joten jouduin vaihtamaan vähän reittisuunnitelmaa UKK-puiston osalta. Jossakin vaiheessa matkaa molemmat akillesjänteet kipeytyivät pahasti, mutta ne sain buranan ja kävelyn avulla kuntoon. Loppumatkassa kolme vuotta sitten leikattu nilkkani alkoi kipeytyä ja turvota.
Miten reitti oli merkitty?
– Reitti oli merkitty yllättävän hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Osassa paikkaa merkit ovat aikalailla tiensä päässä, mutta erottuivat kuitenkin maastosta. Syötteeltä Posiolle merkinnät puuttuivat lähes kokonaan, samoin Riisitunturilta Rukalle. Näiltä osin reittiä ei oltu merkattu myöskään karttaan. Joiltakin osin reitti oli ennakkotiedoista poiketen merkitty ihan uusilla merkeillä. Osittain reitti oli pusikoitunut ja osin hakkuuaukiot hävittivät koko reitin. Kompassi ja kartta ei olleet turhaan mukana.
Kerro sykähdyttävin hetki.
– Olin etukäteen tulostanut valtavan määrän karttalehtiä. Kun tajusin ottaneeni esiin kartan, jonka olin kotona ajatellut olevan ihan hirmuisen matkan päässä, tuntui hienolta. Olin päässyt pitkälle ilman pahempia vaikeuksia. Tuli voittajafiilis!
Mitkä maisemat jäivät hienoimpina mieleen?
– Hautajärveltä Sallaan kulkeva väli oli upea. Mieleen jäi hienona myös Tuntsan alue, koska se oli minulle ennalta tuttu A.E. Järvisen kirjoista. Tuntui hyvältä nähdä se ihan oikeasti, enkä enää ihmetellyt, mikä Järvistä paikassa kiehtoi. Kainuun vaarat olivat myös kokemisen arvoisia.
Minne menisit uudelleen?
– Tuntsalle tekisi mieli uudelleen. Kekkosen puisto oli myös erittäin hieno ja sinne lähdenkin jo tänä kesänä uudelleen.
Miten kehosi reagoi jatkuvaan liikkumiseen?
– Kilot karisivat ja ruokahalu kasvoi. Kunto kasvoi matkan edetessä. Mitä pidempiä päivämatkat olivat, sitä levottomammat jalat oli illalla. Uni ei meinannut tulla, koska keho vielä omasta mielestään käveli. Päivämatkat olivat alussa 20–25 kilometriä ja pitenivät koko ajan. Huippupäivänä kuljin 42 kilometriä, mutta olin kyllä aika puhki seuraavana päivänä. Pidin muutamia lepopäiviä, jolloin kuljin vain 5–10 kilometriä. Kiloja karisi yhteensä 7, vaikka loppuaikoina söinkin ruokaa neljän hengen edestä kerrallaan.
Mitä mielihaluja kävellessä tuli?
– Karkkia teki mieli. Kun kävin kaupassa matkan varrella, ostin karkkeja pussitolkulla ja pystyin syömään esimerkiksi karkkipussin ja Fazerin sinisen levyn siihen perään ilman merkkiäkään huonosta olosta.
Jäikö reissu ainoaksi pitkäksi reissuksi?
– Ei jäänyt. Pitkät vaellukset kiehtovat. Lähden syksyllä testaamaan 350 kilometrin reissun, kuinka keveillä varusteilla ja kuinka pitkillä päivämatkoilla sen pystyy toteuttamaan. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu itärajalla kulkevien retkeilyreittien yhdistäminen niin, että matkaksi tulee noin 700–800 kilometriä.
Reitti pähkinänkuoressa:
- Koli–Juuka–Nurmes–Valtimo–Vuokatti
- Ristijärvi–Hyrynsalmi–Puolanka–Puhos–Syöte–Posio
- Riisitunturi–Ruka–Karhunkierros–Hautajärvi–Salla–Naruska
- Tuntsa–Tulppio–Kemihaara–Kiilopää
Reitillä oli paljon rakennettua ympäristöä, pitkoksia, tulipaikkoja, laavuja ja autiotupia. Vesa käytti ruuanlaitossa tulta aina kun mahdollista, joten kaasua kului 45 vuorokauden aikana vain vajaa 300 gramman pullo. Yöt hän nukkui aina laavuissa ja tuvissa jos mahdollista. Telttaöitä tuli 12, laavuöitä 24 ja autiotuvassa nukuttuja öitä 9 kappaletta.
UKK-reitti kulkee virallisesti Kolilta Tulppioon. Epävirallisten tietojen mukaan presidentti Kekkonen kulki tämän reitin vuonna 1957. Alkupäässä reitti mukailee perimätiedon mukaan veronkantaja Simo Hurtan virkatietä, jota hän kulki äkäinen koira mukanaan 1700-luvulla.
Varmaankin hieno reissu,elämän kohokohtia.
Vesa Jakosuo, voisiko käyttämääsi karttaa ja reittiä mahdollisesti käyttää? Voisiko sen jotenkin saada? Olen kävellyt pätkiä tuosta reitistä, ja aion kävellä reitin heti, kun saan järkevää karttamateriaalia.
’
Hei, paras tapa edetä on laittaa viestiä suoraan Vesalle. Eli [email protected] -osoiteella voi laittaa kysymyksiä.