Hieno kierros vesistöjen keskellä: Halikonlahden esteetön reitti (1,9 km) on helppo ja kaunis luontokeidas

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Salo

Salon Halikonlahdelta, 3 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, löytyy erityisen hieno 1,9 km:n esteetön rengasreitti: se kiertää merenlahden, Halikonjoen ja lintualtaiden reunoilla, aivan vesistöjen äärellä koko matkan, ja osan matkasta jopa kapealla kannaksella kahden veden välissä. Kierroksella on useita levähdys- ja lintujenkatselupaikkoja. Esteettömyyden myötä tämä on mainio kohde kaikille ulkoilusta ja vesimaisemista nauttiville ihmisille. Me lähdimme kiertämään reitin seurueella, jonka nuorin jäsen on vuosimallia 2025.

Halikonlahden esteetön reitti

• P-alue kartalla (1 invaruutu)
• Useita penkkejä ja pöytiä, pöytäryhmissä esteettömyys huomioitu
• Tulipaikka: ei, viereisen Vuohensaaren keittokatos retkeilijöiden käytössä päivittäin klo 18 saakka
• Saapuminen autolla: Satamakatu, Salo
• Saapuminen julkisilla: Salon juna- ja linja-autoasemilta matkaa 3 km
• Muuta: Reitille tulossa vielä lisää opasteviittoja, penkkejä ja pyöräteline

Astun autosta ulos ja raikas – kylmä! – merituuli nappaa minusta oitis otteen. Sinitaivas kumuaa keväisenä yläpuolella, ja huhtikuun sokaiseva aurinko paistaa sen sylistä pistävästi. Viiman ylitse sen lämpö ei kuitenkaan vielä kanna.

Valkovuokot niiailevat nurmikolla tuulen niitä tempoessa, ja ilman täyttää naurulokkien tauoton kirkunakuoro. Se on Halikonlahden virallinen ääniraita, johon kuuluvat myös siellä täällä tepastelevien fasaanikukkojen satunnaiset kiekaisut.

Olen kirjoittanut Halikonlahden esteettömästä reitistä aiemmin jo vuonna 2020. Tästä vanhemmasta artikkelista näet, miten kaunis alue on kesäkukkeaan aikaan. Kyseinen artikkeli on kuitenkin siltä osin vanhentunut, että reittiä ja sen taukopaikkoja on aivan vastikään kunnostettu huomattavasti. Koko kierros on nykyään tasainen ja leveä, ja taukopaikkoja, mukaan lukien pyörätuoliystävälliset eväspöydät, on tuotu sen varrelle. Täydellinen kohde siis paitsi pyörätuolia käyttäville, myös kaikille, joiden ikä tai kunto edellyttää, että reitin on oltava helppo ja istuskelupaikkoja usein. Lähdetään katsomaan, miltä kierros näyttää!

Merenlahdesta erilliset altaat – Halikonlahden lintualtaat – ovat siivekkäiden valtakuntaa. Tälläkin kierroksella saan huomata lintutauluja, jotka antavat vihiä siitä, keitä otuksia täällä saattaisi kohdata. Onnekas bongaa täällä jopa viiksitimalin, ja tarkkaan katsova voi hyvinkin löytää lapasorsia, silkkiuikkuja, isolepinkäisen ja tukkasotkia.

Katselen kauniin nokikanan touhuja rantavedessä samalla, kun otan ensimmäiset askelet esteettömällä reitillä. Suuntaan kohti toista P-aluetta, jossa saan seurakseni Karoliinan ja hänen vauvansa, joka on vasta muutaman kuukauden ikäinen. On ihana lähteä nauttimaan keväästä, merituulesta, vesistömaisemista, raikkaasta säästä ja esteettömästä reitistä seurueessa, joka pitää kiireettömästä ja rennosta retkeilystä.

Ohitan opasteen, joka kertoo vieressä olevan lintualtaan kelluvien saarien tarinaa. Saaret ovat naurulokkiyhdyskunnan äänekkäässä hallussa. Opastaulun mukaan kyseessä on ympäristötaideteos, joka on paitsi lintusaari, myös kelluva biopuhdistamo. Halikonlahden vesien puhdistamiseksi on tehty jo monia tärkeitä toimenpiteitä viimeisten vuosikymmenien aikana, ja tulokset ihastuttavat.

Lähdemme yhdessä kiertämään reittiä myötäpäivään. Lintubongareita on liikkeellä viljalti, joskin aamun kiireisin lintuaika alkaa olla ohi, ja hiljalleen lintuharrastajat valuvat pois paikalta.

Me nautimme avarista maisemista ja siisteydestä. Reitti on hyvä ja tasainen kulkea, ja siinä missä oikealla puolellamme lainehtii lintuallas naurulokkisaarineen, vasemmalla on merenlahti, ja sen takana vastarannalla erottuvat maisemassa Wiurilan kartanon komeat tilukset sekä Hirvilinnan mielikuvitusta ruokkiva korkea kivitorni metsän keskellä.

Huomaamme rantaviivassa ruovikon keskellä piilokojun. Nuorimmaisen odotellessa vaunuissaan – koju ei ole esteetön – me hipsimme kojun suojiin kurkkimaan näkymää kapeista kurkintaraoista. Näkymä on kohti naurulokkien saarta, mutta varsinkin aamun tunteina täältä voi tarkkailla monenlaisia muitakin lintuja. Muistan lapsena löytäneeni juuri tästä samaisesta maisemasta ainakin jouhisorsia, tukka- ja punasotkia sekä liroja ja rantasipejä.

Kojun kohdalla reitin toisella puolella on lisää nähtävää: Timali-niminen lintutorni on toistaiseksi pois käytöstä, mutta esteetön katselulava avaa hienon maiseman merenlahteen laskevalle Halikonjoelle, jossa telkkäkoiras pitää ahkerana ja komeana soidintaan naaraalle. Mieleeni palaa muisto siitä, kuinka kerran bongasin vastarannan haavikosta torkuilla olleen sarvipöllön!

Joen ja sen takana olevan kannaksen takana merenlahti on niin täynnä erilaisia hanhia, että ne näyttävät kuin yhtenäiseltä lintumereltä. Niiden kaakatus täyttää ilman yhdessä lokkien äänten kanssa.

Katselulavalla on myös penkki, ja rakennelman edustalla pöytäryhmä. Pöydän päästä on varattu paikka pyörätuolia käyttäville. Tunnen mielessäni hurjan suurta iloa siitä, että tällainen reitti ja paikka on olemassa ja palvelee ihanalla tavalla paitsi vauvaperheitä ja pyörätuolia käyttäviä, myös monia ikäihmisiä tai muita, jotka tarvitsevat esteettömyyttä luonnosta nauttimiseksi. Oikeus nauttia luonnosta ja ulkona liikkumisesta kuuluu kaikille.

Tulipaikkaa tällä kyseisellä reitillä tai ylipäänsä lintualtaiden alueella ei ole. Me olimme ratkaisseet asian jo kotona yksinkertaisesti ottamalla mukaan eväitä, jotka voi syödä sellaisenaan. Itse olin aamulla mikrottanut ruokatermokseen gochujangnuudeleita ja tofua, lisäksi pussillinen maustettuja taateleita katosi parempiin suihin.

Kerrottakoon tässä vaiheessa grillaushimoisille, että viereisessä Vuohensaaressa – jonne siirrymme myöhemmin tässä jutussa – on leirintäalueen keittokatos, joka opasteen mukaan on retkeilijöiden käytettävissä päivisin klo 18 saakka. Kuitenkin Halikonlahdella ja myös Vuohensaaressa on niin ihania maisemapaikkoja veden äärellä, että itse ainakin valitsisin olla tulistelematta ja nauttia eväät näköalan kera. Laavumahdollisuus pilkistää maisemassa veden toisella puolella, jossa Viitankruunun reitin varrella on uudehko laavu maisemapaikalla, mutta sinne pitää siirtyä autolla.

Matkamme jatkuu seuraavalle lintutornille, jonka luota esteetön reitti kääntyy oikealle ja oikaisee kahden lintualtaan välistä takaisin lähtöpisteen suuntaan. Me päätämme poiketa tuolla osuudella hieman myöhemmin, mutta tässä vaiheessa kurvaamme vielä vasemmalle ja teemme hieman pidemmän kierroksen vielä idänpuoleisenkin lintualtaan takaa. Lastenrattaat eivät varsinaisesti ole maasturimallia, mutta aivan hyvin niillä pääsee.

Aurinko paistaa lintualtaan yllä ja saa veden kimmeltämään sinisenä. Fasaani kiihdyttää askeleitaan ulkoilemassa olevan sedän edellä ja rääkäisee polleana tilanteesta selvittyään. Laajojen peltojen takana näkyvät Joensuun kartanon tilukset sekä Halikon linnaa muistuttava punatiilinen vesitorni korkealla mäellä.

Salonjoen rantareitti

Salon torilta Halikonlahdelle on rakennettu kaunista ja niin ikään esteetöntä rantareittiä, joka kattaakin jo hyvän osuuden kyseessä olevasta muutaman kilometrin matkasta. Koska emme olleet tällä retkellä seuranneet virallista esteetöntä reittiä ihan koko matkaa, vaan koukanneet loppupäässä vähän kauempaa, putkahdimme Satamakadun varteen kohdasta, josta pääsimme sulavasti tälle rantareitin viimeiselle osuudelle. Juuri hetkeä aiemmin olimme kulkeneet Halikonjoen vartta, ja nyt olimmekin Salonjoen rannalla. Molemmat joet laskevat mereen lintualtaiden vieressä vain kivenheiton päässä toisistaan.

Rantareitillä piipahtamisen jälkeen ylitämme Satamakadun uudelleen ja palaamme taas viralliselle esteettömälle reitille. Rentukka loistaa metsänpohjan veden äärellä täydessä keltaisuudessaan, ja kyykkään ottamaan siitä lähikuvan. Lehdon pohjalla seisoo vesi, ja puihin on juuri tulossa lehti – yhdessä kokonaisuus muodostaa valtavan kauniin maiseman, jonka kevätauringon valo kruunaa.

Kuljemme hauskan vuoksi pienen matkaa edestakaisin lintualtaiden välissä olevaa kapeaa kannasta, josta virallinen esteetön kierros kulkee ja jossa vesi lainehtii molemmin puolin koivujen reunustamaa reittiä.

Naurulokkien nauru ei ole koko retkemme aikana tauonnut hetkeksikään, mistä nautin. Minulle se on kotoisa ja rakas ääni, aivan kuten ne fasaanitkin – molemmat oikein Salon kaupungin kansallisääniä.

Seuraavaksi siirtyisimme ulommas meren äärelle, sillä nyt kun lintualtaat on kierretty, on Vuohensaaren aika.

Vuohensaari

Vuohensaaren tumma, metsäinen silhuetti näkyy hyvin Halikonlahden reittiä kiertävälle kulkijalle. Lintualtaiden kulmalta Vuohensaareen on vajaan kilometrin matka. Saareen johtaa kapea pengertie sympaattisine puusiltoineen. Vuohensaaressa kannattaa retkeilijän poiketa esimerkiksi uimaan ja kahvilaan.

Vuohensaaren palveluita:

• Kahvila ulkoterasseineen sekä leirintäalue
• Uimaranta
• Luontopolut kauniissa ympäristössä
• Leikkipuisto meren rannalla
• Vieraslaituri
• Minigolf-rata ja kesäteatteri

Pysähdymme heti saareen saavuttuamme Itäsataman P-alueelle tutkimaan sen opaskarttaa. Tänne on tullut jotain uutta! Kun viimeksi vierailin retkeilemässä Vuohensaaressa (kahvilassa ramppaamista ei lasketa), kiersin sen luontopolun, joka on saanut nimekseen Kreivin kierros. Nyt huomaan, että piirun verran uudemmassa kartassa on merkitty myös Kipparin polku, joka johtaa heti sillankulmasta rantakallioille ja yhdistyy lopulta Kreivin kierrokseen.

Kannattaa lukaista ajatuksella myös opastaulun tekstit ja ohjeet luontopoluille. Esimerkiksi telttailu, tulenteko ja koirien irti laskeminen ei ole sallittua minään vuodenaikana.

Silmäilemme Kipparin kierroksen portaita, jotka näkyvät kapuavan kallioille – ei lastenvaunumateriaalia, joten retkemme sinne jää ensi kertaan. Käy sinä kuitenkin kulkemassa tämä reitti, heti alkumetreille on merkitty karttaan merellisiä näköalapaikkoja! Noin puolet koko Vuohensaaresta on luonnonsuojelualuetta, ja sen vanhan metsän tunnelmasta kannattaa nauttia niin paljon kuin voi.

Matka Vuohensaaren ytimeen käy pienen matkaa hiekkaista rantatietä pitkin. Kevät on puhkeamassa merenrannan luontoon. Katselemme rusakkojen kisailua tiellä ja tähyilemme vastarantoja, joissa näkyy paitsi kartanoita kuten Wiurila ja Vuorentaka, myös Vaisakon kukkean lehdon rantakallioita.

Ohitamme Vuohensaaren kahvilan, joka pääsiäiseksi oli jo herännyt talviuniltaan ja jonka isolta terassilta näkee paitsi puita ja leirintäalueen, myös merelle. Kuljemme halki leirintäalueen ja ohitamme keittokatoksen, joka opastaulun mukaan on retkeilijöiden käytettävissä (omilla polttopuilla) päivisin klo 18 saakka.

Meren rannalla oleva leikkipuisto kiinnittää huomioni. Vauva ei siitä vielä ymmärrä mitään, mutta minua ilahduttaa nähdä leikkipuisto näin kauniissa maisemassa metsän ja meren äärellä.

Torpparin taival (300 m)

Heti leikkipuiston vierestä erkanee reitti metsään. Sitä ei ole esteettömäksi ainakaan merkitty ja se on kapeampi kuin Halikonlahden reitti, mutta aivan helposti taittuu kyllä ainakin lastenrattaiden kanssa. Rantametsän pohjalla, kaatuneiden puiden lomassa kimmeltää vesi, ja rentukat ovat heräilemässä kukintaan. Auringon säteet taittuvat kirkkaina meren ja metsän vesiltä, ja lehtipuiden latvuksissa alkaa jo vihertää. Puusto tarjoaa myös hengähdyksen tuulelta, ja maisema ja tunnelma ovat uskomattoman kauniit.

Uimarannalle saapuessa maiseman kauneus huipentuu. Kallioiden pyöreät otsat ovat saaneet helmoikseen keltaisen kukka-aallon ennen laskeutumistaan nurmikkoon tai mereen. Vasta-aurinko saa hiirenkorvat hohtamaan, ja huomaan nauttivani myös siitä, kuinka roskatonta ja puhdasta rannalla on.

Itse uimapaikka, joka on laaja, hienohiekkainen ranta pukukoppeineen, lepää vielä järviruokojen muodostaman talvipeittonsa alla. Kun ne siivotaan pois, paljastuu alta jalanpohjissa ihanalta tuntuva hiekka.

Muistelen, millaista on uida täällä. Kun olin lapsi, se ei ollut vielä mahdollista – vesi oli silloin huonoa, ilman nykyisiä puhdistusmenetelmiä. On ollut ihanaa nähdä, miten asiat ovat muuttuneet. Eräänä kesäpäivänä vietimme täällä hyvän tovin uimassa (ja kahvilassa), nauttimassa merestä. Vuohensaaren ranta on suht pitkälle matala, enkä ihmetellyt yhtään, että hellepäivään iloa ja virkistystä kaivanneita lapsiperheitä oli paikalla monia.

Nyt olemme rannalla vielä kolmistamme, lämpimät takit päällä. Mutta aivan kohta on taas kesä!

Salon kirjaston kirsikkapuu

Retkemme lopuksi emme todellakaan aikoneet jättää välistä kirjaston kirsikkapuun näkemistä. Se oli kuulemamme mukaan juuri puhjennut täyteen kukkaansa keskellä vaaleanpunaisen kirjastorakennuksen pihaa, vain kävelysillan päässä Salon torilta.

Ihastelemme ja kuvaamme hyvän tovin puuta, joka kasvaa suurena ja pyöreänä kauniiden puisten talovanhusten seurana. Ei ihme, että lyhyen kukintansa ajan juuri tämä puu on kaupunkilaisten suuri ilonaihe ja valokuvauksen kohde keväästä toiseen, vaikka kirsikkapuita on Salossa muuallakin.

P.s. Kirjastolta ja vaikkapa juuri sen kirsikkapuun luota on hyvä lähteä myös toiselle kävelykierrokselle, Salon Arkkitehtuurikävelylle, jonka kartta löytyy netistä.

Lue seuraavaksi

9 hienoa retkipaikkaa Salossa – saavutat ne Paikulla, ehkä jopa ilmaiseksi

Vaella Teijon kansallispuistoon – 21 km:n retkeilyreitille voit hypätä vaikka suoraan junasta

Vinkit viikonloppuretkelle Saloon: 9 helppoa ja hienoa päiväretkikohdetta

Märynummi on monipuolinen ulkoilualue Salossa: Luontopolkumies testasi retkeilyreitin