Viikko Virroilla vierähti, viisi päivää vesien vierellä

Keväisen lomaviikon patikkapolut etsimme pääosin Pirkanmaan pohjoisosista, hiukan koukkasimme Keski-Suomen puolella. Vietimme reissussa viisi mielenkiintoista päivää 12.–16. huhtikuuta 2021. Tukikohdaksi valikoitui Virrat, koska kunnan nettisivuilta löytyi houkutteleva luontomatkailijan opas (linkki artikkelin lopussa). Näiden viiden päivän aikana näimme muun muassa lukuisia kuohuvia koskia, rantalaavuja, kivi- ja kalliomuodostelmia, mielenkiintoisia museokohteita sekä hyvin mieleenpainuvat näkötornin ja erämaakirkonkin. 

1.päivä

Ajoimme Näsijärven länsipuolta 65-tietä kohti pohjoista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme menomatkalla poikenneet Helvetinjärven kansallispuistoon. Lumitilanne oli kuitenkin sellainen, että emme edes yrittäneet päästä autolla Haukanhiedan parkkipaikalle. Reitti Haukanhiedalta Helvetinkolulle jää tutkittavaksi toisella kerralla. Voit kuitenkin tutkailla alueen antia alla olevasta jutusta, joka julkaistiin Retkipaikassa aiemmin tänä keväänä.

Nurminiemen siirtolohkare & laavu

Kohde kartalla

Nurminiemi oli ensimmäinen pysähdyspaikka. Sieltä löytyy mm. siirtolohkare, laavu, polttopuita ja puucee. Kohde on esitelty Virtain luonto-oppaassa, mutta kantatie 65:lta sinne ei ollut minkäänlaista opastusta. Pitää siis olla tarkkana, että löytää tien vierestä tienviitan Nurminiementie. Sitä ajetaan noin 700 m ja sitten löytyy pieni kyltti, joka näyttää suunnan metsään.

Polulta lumet olivat jo sulaneet, ja selkeä polku johdatti kuusikon poikki siirtolohkareelle. Lohkare oli varsin vaikuttavan kokoinen.

Tässä vaiheessa jo teki mieli evästä, joten suuntasimme heti laavulle.

Tulet nuotioon (ei ollut metsäpalovaroitusta) ja makkarat muhimaan. Laavulla oli soma kääntää talven kalventamat kasvot kohti aurinkoa ja nauttia eväistä. Avara näkymä aukeaa Vaskivedelle, joka oli vielä jään peitossa.

Sileä kallio putoaa jyrkästi veteen, mutta kulkua helpottamaan on tehty tukevat portaat. Rantaan pystyy saapumaan esimerkiksi kanootilla.

Matias-kappeli

Kohde kartalla

Matias-kappeli on Virtain Härkösen kylässä lähellä 65-tietä ja sinne on opasteet. Tässä somassa kappelissa tulee poikettua aina kun on täällä päin.

Pastori Matti Helimäen unelma toteutui vuonna 2009, kun kappeli valmistui. Hänen veljensä, akustikko Heikki Helimäki on luonut kappelista ainutlaatuisesti soivan tilan. Alttaritauluna on ainakaunis koivikko ynnä järvi.

Ks. kappelin kotisivut >>

Makkarakoski

Kohde kartalla

Makkarakoski oli seuraava kohde. Juuri ennen kuin kantatie 65 tulee tielle nro 23, erkanee siitä Makkaraojantie. Pienen matkan päässä on punainen maitolaituri, ja sen lähelle on suositeltavaa jättää auto. Makkaramyllyntietä on noin 200 metrin kävelymatka koskelle.

Enpä muista hetkeen jos koskaan olleeni Suomessa noin komean kosken äärellä. Harmaa Makkaramylly seisoo tukevasti paikoillaan, ja vedet ryöppyävät sen molemmin puolin.

Kosken partaalle pääsee kävelemään kummallekin puolelle.

Majapaikkamme Nuorisokeskus Marttinen

Herrasentie 16, Virrat

Kotisivut

Nuorisokeskus Marttinen tarjoaa majoitusta mm. hyvin varustelluissa mökeissä. Ja tosiaan, myös tälläiset teini-iän ohittaneet pääsevät Marttisen asiakkaiksi. Mökki on järven rannalla, ja oman majoittumisemme aikana uskalikot kävivät mökin saunasta uimassa jäiden seassa. 

2.päivä

Toriseva

Kohde kartalla

Toriseva oli tavoitteena toisen päivän aamuna.

Alaisen Torisevan lisäksi Virroilla on 268 muuta järveä. Tämä rotkojärvi oli jäässä, mutta polku paikoin sulaa. Torisevan reitistä on kirjoitettu Retkipaikassa jo aiemmin, ks. juttu alla. 

Jä(ä)hdyspohjan kylä

Ylämylly kartalla

Jäähdyspohjan (myös: Jähdyspohja) kylän nettisivuilta löytyy paljon mielikuvitusta kutittelevaa tietoa menneistä ajoista. Eikä ihme, sillä tiettävästi kylällä on ollut asutusta jo noin 4000 vuoden ajan. Vanha kylänraitti myllyineen houkutteli niin paljon, että Torisevalta päästyämme lähdimme ajelemaan Jähdyspohjaan. Komea mylly ja koski löytyi sieltäkin, mutta aivan yksityisasumuksen tuntumasta ilman minkäänlaista parkkeeraamiseen soveltuvaa paikkaa. Ylämyllyä ja kosken kuohuja pääsee kuitenkin hyvin ihailemaan Majalahdentieltä käsin, katso lisätietoa täältä.

Kylällä on asustellut kuuluisa noita Antti Lieroinen, jonka jäljiltä kartassa on Velhonmäki. Lieroisesta löytyy lisätietoa Jäähdyspohjan sivuilta.

Lieroinen (nimi miestä myöten) löytyy myös omasta esihistoriastani. Kirkonkirjojen mukaan 12 sukupolven takaa löytyy virtolainen Braskin isäntä, rumpali Yrjö Matinpoika, joka on kuollut 1600-luvun alkupuolella Antti Lieroisen noitumana. Jähdyspohjan poikia on myös I. K. Inha, joka on jättänyt historiaan paljon positiivisemman jäljen, mutta häneen tutustumme kolmantena päivänä hieman lisää. Into Konradista kertova kuvataulu oli tullut vastaan jo Torisevan reitin varrella.

Vaskisalon saari & tulipaikka

Kohde kartalla

Vaskisalo löytyy Virtain luonto-oppaasta ja sinne suunnistimme seuraavaksi. Minkäänlaisia opasteita paikalle ei ole, joten karttaa saa lukea huolella, että tämän saaren löytää monen mutkan ja käännöksen jälkeen.

”45 hehtaarin kokoisella virkistysmetsäalueella on paljon vanhaa edustavaa metsää, lahopuuta, isoja haapoja ja paljon rantaa, joka on länsipuolella suureksi osaksi kallioista.”

Luontomatkailijan opas

Avara rantamaasto oli jo lumeton, tässäpä kelpaa viettää aikaa enemmästikin.

Aurinko paistoi ja pumpulipilvet maistuivat lapsuuden hattaralta.

Virtain kaupasta mukaan pakatut juustopullat ynnä muutkin eväät maistuivat.

Saman Vaskiveden rannalla olemme kuin edellisenä päivänä Nurminiemen laavulla, ja tännekin sopisi hyvin saapua myös vesitse. Ehkäpä täällä kulkee jokin vesireitti, kun rannalta löytyi aiheeseen viittaava kyltti.

Herraskosken kanava

Kohde kartalla

Herraskosken kanava oli ihan majapaikkamme Marttisen vieressä, joten iltakävely suuntautui sinne. Kanava yhdistää Toisveden ja Vaskiveden. 825 metriä pitkä kanava on rakennettu vuosina 1903–1907, ja tämän itsepalvelukanavan laidoilla on pihtakuusirivistö.

Tämän maamme kauneimpiin kuuluvan kanavan ansiosta Marttisensaaren pystyy kiertämään ympäri esimerkiksi melomalla. Jos ei ole omaa kanoottia, sellaisen voi vuokrata Marttisesta

Täyteläisen päivän jälkeen maistui ruoka, sauna ja yöunet.

3.päivä

Tuhdit aamiaiset kävimme syömässä Marttisen pitkästä pöydästä, kunnon aamupalalla pärjää pitkälle.

Killinkoski

Kohde kartalla

Killinkoski ja sen Wanha Tehdas (Inkantie 60, Killinkoski) olivat kolmannen päivän ensimmäinen kohde. Killinkosken vanha nauhatehdas on arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema ja sen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1908. Kesäisin tehtaalla käy noin 20 000 matkailijaa. Eikä ihme, iso rakennus kätkee sokkeloihinsa vaikka mitä ja kaikkialle on vapaa pääsy.

Paikan ja tehtaan historiasta kiinnostuneille on Killinkosken nettisivuilla tarjolla erinomaisen kiinnostava ja hienosti toteutettu aikamatka, jossa on lyhyitä kolmen minuutin selostuksia ja vanhoja valokuvia. Suosittelen tätä myös niille, joita historia ei yleensä erityisemmin sykähdytä. Minusta oli huisaa kuulla, että Suomen ensimmäinen makaronitehdas perustettiin Killinkoskelle vuonna 1895.

Lupailin, että Into Konrad Inhaan tutustuisimme vähän paremmin retken kolmantena päivänä, joten nyt on sen aika. Killinkosken Wanhalta Tehtaalta nimittäin löytyy Into-keskus, joka on avautunut keväällä 2017.

Suomalaisen valokuvataiteen pioneeri Into Konrad Inha (s.1865 Virtain Jäähdyspohjassa – k.1930 Helsingissä) oli mm. valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, toimittaja, kääntäjä ja keksijä. Valokuvausta Inha opiskeli mm. Baijerissa ja Wienissä.

”Valokuvain ottaminen ja valmistaminen on tätä nykyä niin yksinkertaista, että siihen vähällä harjoituksella oppii ken hyvänsä. Siihen kuuluvain koneiden ja tarpeiden hinnat ovat samalla käyneet niin halvoiksi, että ne eivät kysy kovin suuria rahallisia uhrauksia. Kummako siis, että tämä sportti tai huvitus, miksi sitä sanoisi, on käynyt niin suosituksi ja yleiseksi.” 

I. K. Inha, Valokuvataiteen keskus

Ja tuon hän on kirjoittanut aikana, jolloin reissuun piti ottaa valokuvakoneen lisäksi lasilevyt ja mielellään myös kehittämiseen tarvittavat kemikaalit! Markkinoille oli jo tullut keveitä ja särkymättömiä filmsejä, mutta niihin Into ei vielä luottanut. 

”Kesällä on monellakin joutilasta aikaa tämmöiseen kokeilemiseen ja valokuvauskone on käynyt tavalliseksi seuralaiseksi turistimatkoilla. Mikä onkaan hauskempaa, kuin sillä tavalla panna muistoon, mitä kaunista tai mieltä kiinnittävää on matkalla nähnyt. Onnistuneet otokset tuottavat kauan mielihyvää laatijalleen, ja huonommatkin ovat jäljestäpäin tehokkaana apuna muistille, verestäen siihen painuneita kuvia.”

I. K. Inha, Valokuvataiteen keskus

Into Konradia voi kutsua myös suomalaisen pyöräilyn pioneeriksi. Kesällä 1886 hän lähti velosipedillä uljailemaan Keski-Eurooppaan (niin, polkupyörään ja pyöräilyyn liittyvä sanasto oli vasta muotoutumassa). Matka kesti noin kuukauden ja kilometrejä kertyi lähes 2000. Matkakertomus ilmestyi Uudessa Suomettaressa samana syksynä. Lisätietoa löytyy tästä blogista.

”Iltapuolella lähdin waeltamaan Lyybekin katuja eteläänpäin. Wiimeinen katu päättyi leweään kohotiehen, jonka molemmilla puolin oli komeat, korkeat niinipuut; tässä astuin ratsuni selkään – kaupungin kaduilla en saattanut juuri ajaa – sekä lähdin wiljawain wainioiden, pienten metsälohkojen keskitse etelää kohti pyörimään.”

I. K. Inha, Muistelmia polkupyöräretkiltäni, 26.8.1886, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Hmm, eikö kuulosta ihan Retkipaikan jutulta 🙂  

Jos tämä uskomattoman monipuolinen ihminen Into kiinnostaa, suosittelen Panu Rajalan kirjaa Intoilija, fotografin muistikuvat (WSOY 2015). Romaani päästää kurkistamaan yli sadan vuoden takaiseen elämänmenoon tämän intomielen silmin ja kenties lukijakin taas avaa silmänsä ja innostuu.

Tästä onkin luontevaa siirtyä Kamerataivaaseen eli Suomen kameramuseoon, jonka Suomen Valokuvahistoriallinen yhdistys on yhdessä Killinkosken kyläyhdistyksen kanssa avannut Wanhaan Tehtaaseen. Kokoelmassa on yli 4500 valokuvaukseen ja elokuviin liittyvää esinettä. Näitäkin ihmeitä pääsee ihastelemaan ilman mitään maksuvälinettä.

Tehtaalla on myös omat museo-osastonsa mm. parturi-kampaamolle, leluille, palo- ja pelastuskalustolle ja tehtaassa valmistetuille nauhoille. Lisäksi on nauhamyymälä, kirpputorihalli, vaihtuvia taidenäyttelyitä ja kahvila. Sokkeloisen ja monikerroksisen rakennuksen kaikkien aarteiden tutkimiseen kannattaa varata reilusti aikaa.

Wanhan Tehtaan nähtävyyksien jälkeen teki jo mieli ulos ja luontoon. Kyläkauppoihin silti aina mielelläni poikkean etsimään paikallista syötävää evääksi tai tuliaisiksi. Tehtaan lähellä on kyläkauppa Killin Jätti, joten siellä piti vielä poiketa. Kotalassa pörrättyä hunajaa ja laitumilla kasvaneen ylämaankarjan lihaa päätyi kotiin maisteltavaksi. 

Kotalan kosket

Kotala oli iltapäivän retkikohde. Tässä karhunkaataja Martti Kitusen kotikylässä ovat nimittäin koskikalastajien ja luontokuvaajien suosimat Kotalan kosket. Kalastajia kiinnostanevat koskien taimenet ja harjukset. Kalastusluvat voi ostaa täältä

Koskelankoski oli ensimmäinen pysähdyspaikka. Sanotaan, että tämä on Kotalan koskista helpoin kalastaa ja kahlata ja se on tunnettu myös isoista säynävistä. Koskella on pituutta 500 metriä ja pudotusta noin pari metriä. Kohde kartalla.

Vehmaskoski oli seuraavana. Tämä alue tunnetaan Kotalan koskien parhaimpana sumukorentopaikkana. Koski on selvästi edellistä kiivasvirtaisempi, pituutta on 500 metriä ja pudotuskorkeutta noin seitsemän metriä. Vesi juoksee ja virta pysyy paikallaan, sen katseleminen on yhtaikaa rauhoittavaa ja virkistävää. Kosken rannalta löytyy myös katoksellinen tulistelupaikka. Kohde kartalla.

Kituskosket kolmantena, täällä pudotuskorkeutta noin 20 metriä kilometrin matkalla. Kova virta ja suuret lohkareet tekevät tästä haastavamman kalastettavan. Kituskosket on lähes kilometrin pituinen yhtäjaksoinen koski, joten sen nimikin on monikkomuodossa. Täällä on Kotalan koskien tärkein taimenen lisääntymisalue. Koski kartalla; kota/P-alue kartalla.

Tien vieressä on iso parkkipaikka ja tien toisella puolella on kota tulipaikkoineen.

Luontopolku oli vielä huhtikuun puolivälissä kovin luminen ja jäinen, joten se jäi näkemättä, mutta onneksi siitä onkin hiljattain ilmestynyt juttu Retkipaikassa.

Monta Virtain luonto-oppaan esittelemistä paikoista jäi vielä näkemättä. Retkipaikassa on julkaistu jutut Hööperinäijänluolasta ja Ilmarisenhaudasta. Mutta eipä tarvitse ihmetellä, mistä paikkakunta on saanut nimekseen Virrat. 

4.päivä

Marttisensaaren luontopolku

Rengasreitti 1 km

Lähtöpaikka kartalla

Karttaesite

Marttisensaaren luontopolkua lähdimme tutkimaan aamiaisen jälkeen. Kilometrin mittainen polku alkaa Marttisen päärakennuksen edestä. Heti kohta löysimme temppuradan, jota jonkun piti  päästä testailemaan.

Jännittävän kenttälinnoitusalueen jälkeen päästiin kuuntelemaan Herraskosken pauhua.

Tämän jälkeen polku vie lintutornille ja sieltä perinnekylän kautta takaisin lähtöpaikalle. 

Luontopolun jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja hyvästelimme hetkeksi Pirkanmaan. Suuntanamme oli Pihlajavesi, jossa myös on monta reittiä vaeltajalle. Niistä löytyy luettelo My Pihlajavesi -sivustolta.

Pihlaiskoski

Kohde kartalla

Pihlaiskoski oli tavoitteena, ja niinpä jätimme auton Karansalmen kylätalon parkkipaikalle (Ähtärintie 999, kartta). Sulan veden aikaan tässä on myös uimaranta.

Pätkän verran asfalttitien reunaa eteenpäin ja sitten tulee opaste Koskireitille. Kuljimme sitä jonkin matkaa Pihlaiskoskelle ja palasimme sitten takaisin.

Maasto oli paikoin luminen ja jäinen, mutta kosket pauhasivat ja pulputtivat vapaina.

Kesäisestä reitistä on ansiokkaasti kerrottu Retkipaikassa aiemmin.

Pihlajaveden erämaakirkko

Pysäköintialue kartalla

Pihlajaveden erämaakirkko oli seuraava käyntikohde. Uljas näky keskellä metsää. Kirkko on peräisin 1700-luvulta, ja sen historiasta voi lukea lisää täältä.

Sisälle astuessa tuntui vahva rauha ja syvä hiljaisuus, joka asettui myös kulkijaan.

Valkeinen

Kohde kartalla

Valkeinen-järven rannalle pysähdyimme hetkeksi aiemmin mainitsemani noita Antti Lieroisen entisille asuinsijoille. Törmäsimme häneen jo Virroilla, mutta täälläkin hän on asustellut. Kerrotaan, että Lieroinen oli saanut Valkeisen hauesta ruodon kurkkuunsa. Tämän jälkeen hän suuttui ja noitui niin, että sen jälkeen järvestä ei ole enää haukea noussut. Valkeisen rannassa on laavu, uimaranta ja pätkä patikkapolkua nimeltä Lieroisen lenkki. Reitin pdf-kartta löytyy tästä.

Lieran piiloluola

Kohde kartalla

Lieran piiloluola piti myös käydä katsomassa, kun kerran lähellä olimme. Pikkuinen luola on Lieroisen lenkin varrella.

Riihon majatalo oli seuraava yöpymispaikka. Tämän olin löytänyt Retkipaikan alla olevasta jutusta, samoin kuin seuraavan päivän nähtävyyden.

Päivä oli ollut täynnä näkemistä ja kokemista, joten illalla uni maittoi.

Riihon majatalon huone.

5. päivä

Vaissin tehtaanmyymälä

Ajo-ohjeet

Vaissin tehtaanmyymälään poikkesimme aamiaisen jälkeen ja ostimme mukaan kaalikääryleitä, jotta ei tarvitsisi kotona heti alkaa ruuanlaittoon. Tiesitkö, että Pohjoismaiden suurin kaalikääryletehdas sijaitsee Suomessa, Riihon kylällä? Täällä pyöritellään vuosittain 12 miljoonaa käärylettä maailmalle. Perheyritys on toiminut vuodesta 1829 alkaen, kaali valikoitui viljelykasviksi reilut 100 vuotta myöhemmin ja kaalikääryleiden valmistus alkoi vuonna 2001.

Himmaanmäen näkötorni

Kohde kartalla

Himmaanmäen näkötorni oli seuraavaksi matkan varrella. Kyseessä on hulppean näköinen 22 metriä korkea torni, jonka huipulta näkyy kauas. Alueella on myös luontopolku.

Salussärkkä

Kohde kartalla

Salussärkkä oli paikka, josta en ollut kuullutkaan ennen kuin silmiini osui alla oleva Retkipaikan juttu. Paikka olisi vielä hienompi sulan veden aikaan, mutta kapea kannas oli sykähdyttävä myös järvien ollessa vielä jääkuoren alla. Ja nyt olimme taas palanneet Pirkanmaalle, tämä kohde sijaitsee Mänttä-Vilppulassa.

Salussärkkä

Helvetinkolu

Kohde kartalla

Helvetinkolu osui vielä kotimatkan varrelle, joten sielläkin pistäydyimme. Helvetinjärven kansallispuisto asemoituu teiden 65 ja 66 väliin ja tällä rengasmatkalla ajelimme menomatkalla pohjoiseen 65-tietä ja sitten lopuksi etelään 66-tietä.

Helvetinkolun luontopolusta ja muistakin Helvetinjärven kansallispuiston reiteistä on kerrottu aiemmin Retkipaikassa.

Täyteläiset viisi päivää, näistä riitti sulateltavaa pitkäksi aikaa!

Kuvat: Mari ja Mika Leijo

Katso myös:

Luontomatkailijan opas, Virrat (pdf)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.