Unohtumaton lumikenkäretki Ylläkselle onnistuu myös ilman omaa autoa

Tammikuun alussa huomasin mainoksen, että Tampereelta ja Turusta aloitetaan talvisesongin ajaksi lennot Kittilään. Tuohan oli hieno uutinen! Olisihan se vaivatonta matkantekoa. Olen usein haaveillut kiireettömistä lumikenkäretkistä tuntureilla talvisia maisemia ja tykkylumipuita ihastellen. Viikko 6 on siihen juuri sopiva ajankohta. Aloin tutkia hintoja ja tekemään varauksia. Kun huippusesonki ei ollut vielä alkanut, huomasin pian, että hinnat olivat yllättävän edullisia. Edestakainen lentokin vain 175 euroa.

Ylläs on parilta hiihtoreissulta ennestään hieman tuttua seutua, mikä helpotti päiväreittien ennakkosuunnittelua. En ole ennen ollut ilman autoa liikkeellä, joten sekin vaati hieman miettimistä ennakkoon. Netistä selvitin, että Ski-bussit liikkuivat jo, ja pääsen niillä parille lähtöpaikalle. Hieman joudun varmaan myös taksia käyttämään siirtymissä.

Oli se vain hieno tunne, kun olin klo 17 lähtenyt kotoa, ja 4 tunnin päästä lämmin mökki Äkäslompolon keskustassa odotti kulkijaa. Kerkesin vielä Jounin kaupasta hakemaan aamiais- ja evästarpeetkin.

Ensimmäisenä aamuna siirryin Skibussilla Tunturitien Y1 ala-asemalle. Olin päättänyt vaeltaa Kellostapulinkurulle ja sieltä matalimmasta kohtaa pikkuhiljaa ylös Kellostapulille, josta tiesin olevan upeat näkymät joka puolelle.

Kuruun oli syntynyt melkoiset lumikielekkeet tammikuun myrskyillä, ja pieni lohkeamislumivyörykin oli nähtävissä. Tunturilla oli kivirakka paikoin samoista syistä lähes paljas. Ja niin olivat myrskyt puhaltaneet puutkin tykkylumista paljaiksi. Matkaa kertyi 7 kilometriä, ja näin oli tuntuma haettu.

Maanantaina oli vuorossa Kuertunturin lenkki. Sinne on tehty karttoihinkin merkitty valmis lumikenkäily- ja pyöräpolku. Ylhäällä oli kova tuuli ja tunturisumua, joten myös merkkitolpista oli nyt todellista hyötyä. Kauniin lumisen ja polveilevan laskupolun jälkeen menin munkkikahville Velhonkodalle, joka on kuin maahisen pesä. Päivän saldoksi tuli 12 kilometriä ja 5 tuntia.

Seuraavana päivänä siirryin Skibussilla Ylläsjärven puolelle ja nousin lumikenkineni kabiinilla ylös. Taivas alhaalla oli pilvien peitossa, mutta aukeni kirkkaan aurinkoiseksi kabiinin lähestyessä Yllästunturin huippua.

Olipas upea panoraama joka puolelle tunturia.

Pilvet liikkuvat nousten ja laskien monissa eri harmaan sävyissä kulkijan alapuolella! Kaikki Ylläksen tunturihuiput kylpivät auringossa. Pallastunturit kauempana pilkistivät myös pilvien läpi.

Jatkoin kävelyä rinteiden välialueella alaspäin kohti seuraavaa Keskinenlaki-nimistä tunturia. Sieltä laskeuduin Kellostapulin kuruun ja yläladun reunoja sekä lumisia metsiä alas Kesänkijärven Keitaalle. Nyt oli vuorossa herkullinen pororouhe-kermaviilitäytteinen lettu. Tankkaus olikin tarpeeseen, sillä jäljellä oli vielä puuduttavat 5 kilometriä tasamaalla. Mutta oli luoja rakentanut hienot kulissit – Kellostapulin tunturi toisella puolen ja Kesänkitunturi toisella puolella. Sellainen nelisen tuntia ja 12 kilometriä tuli taas nautittua reitistä.

Keskiviikkona pidin välipäivää kävellen kylällä ja tutustuen paikallisiin liikkeisiin ja kahviloihin.

Torstaina olin päättänyt kiivetä Pirunkurua Kesänkitunturille. Nyt helpotin päivääni sen verran, että otin taksin Kesänkijärven parkkipaikalle, josta lähdin järvenjäätä pitkin Pirunkurun lähtöpolulle.

Aamu oli kylmä, mutta se oli tuonut tullessaan majesteetilliset näkymät jälleen kerran, kun aurinko paistoi pakkassumun läpi tuntureiden rinteille.

Pirunkurun pitkä nousu ja paikoin jyrkkienkin kohtien kipuaminen lumikengillä sujui yllättävän hyvin, kun kivikko oli lumen peitossa ja kantapääraudat nostettu ylös. Olipas upeat näkymät taas matkan edetessä. Alhaalla oli usvapilveä ja ylempänä kuuraisia puita, valkoisia rinteitä ja sininen taivas.

Laakealla Kesänkitunturin huipulla oli helppo edetä. Lumi oli siellä, niin kuin muillakin tuntureilla, tuulen kovettamaa. Ilma oli lähes tyyni ja aurinko lämmitti. Alueella on kolme pientä huippua, joilla kaikilla kävin maisemia ihailemassa. Matkalla alaspäin puurajan jälkeen alkoi varsinainen satumetsä auringossa kylpevine tykkylumipuineen. Matkalla oli laavu, jossa paistoin makkarat ennen pitkää ja loivaa metsäistä alamaata. Matkaa tälle päivälle tuli 12 kilometriä ja 6 tuntia. Näkymät ja ilma olivat niin hienoja, ettei meinannut malttaa tulla alas ollenkaan.

Viimeisenä päivänä otin jälleen taksin ja siirryin Elämänlähteen vanhalle tukkikämpälle, josta valmista lumikenkäreittiä pitkin vaelsin Kukastunturin huipun kautta takaisin Äkäslompoloon. Reitti oli tehty läpi hienojen rotkopaikkojen ja lumisten metsien. Tämän reitin pituus oli 11 kilometriä.

Matka onnistui hienosti ja vaivattomasti ilman autoa suihkukoneen siivillä, kävellen ja paikallisilla kulkuneuvoilla edeten. Luonto oli takuuvarman talvinen. Sesongin ulkopuolinen hinta-laatusuhde oli edullinen. Ja mikä mukavinta – Lapin matkailukohteissa on vilskettä myös sydäntalvella. Nimittäin lukuisat turistit, lähinnä Euroopasta, olivat liikkeellä, koska Lappiin on avattu paljon uusia lentoyhteyksiä sieltä.

Teksti ja kuvat: Antero Mäkkylä

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.