Ahkioretkellä lapsen kanssa

Meillä suomalaisilla on onni elää maassa, jossa jokaisella on mahdollisuus kokea luonto lähellä kotiaan. Asui sitten kaupungissa tai maalla, luonto on lähellä. Luontosuhde on jokaisella yksilöllinen ja muodostuu omien kokemusten kautta.

Tänään on Suomen lasten metsäretkipäivä, ja sen kunniaksi kerromme meidän yhdestä tavastamme nauttia luonnosta. Pääasia on se, että astuu ovesta ulos ja lähtee luontoon. Luonto voi olla läheltä löytyvä puisto, järvenranta tai metsä asuinalueen kyljessä.

Me puolisoni kanssa olemme saaneet jo pienenä vahvan luontosuhteen ja haluamme yhdessä viedä sitä eteenpäin. Toivomme lapsemme oppivan nauttimaan luonnosta; löytämään sen vivahteet ja pitämään sitä leikkikenttänään. Koemme, että on tärkeää nauttia lapsen kanssa kiireettömästä hetkestä ulkona ilman suorituspaineita. Näin lapsikin saa nauttia tässä hetkessä läsnäolevien aikuisten seurasta ja saa positiivisia kokemuksia. Lisäksi mikä parasta, lapsen kautta saa itsekin uudenlaisen perspektiivin ehkä jo niin tuttuun ympäristöön.

Jokainen “lapsellinen” löytää varmasti itselleen mieluisen tavan ulkoiluun omien lastensa tarpeiden mukaan. Lapselle jo pelkkä lähiluonto voi olla seikkailu!

Poroja ihmettelemässä.

Poroja ihmettelemässä.

Maaliskuun lopussa vietimme lomaa Ylläsjärvellä, Yllästunturin juurella. Suunnitelmissa oli viikon aikana hiihtää, lasketella ja nauttia puhtaasta tunturi-ilmasta. Viikon pääpaino oli hiihdossa, jotta voisimme ottaa mukaamme perheen alle vuoden ikäisen pikkuisen. Tällöin voisimme liikkua kaikki yhdessä.

Olin menneinä vuosina satunnaisesti nähnyt etelän hiihtoladuilla pieniä lapsia mukana retkillä omissa ahkioissaan. Tuo tuntui silloin niin kätevältä; nyt kun asia oli meillekin ajankohtainen, piti sitä päästä kokeilemaan.

Matkaa suunnitellessa havahduimme siihen, että pitäisi varata ahkio etukäteen. Selvitimme, että ahkioita ja muita varusteita voi vuokrata alueen urheiluvälineliikkeistä ja ainakin kahdesta latukahvilasta. Lähetin sähköpostia useisiin paikkoihin, joissakin sanottiin kaikkien olevan varattuja, mutta onneksi useammasta paikasta löytyi vielä ahkioita vapaana tarvitsemallemme viikolle. Varaus oli mahdollista tehdä tarpeen mukaan yhdeksi päiväksi tai vaikka viikoksi. Hintahaitari on 15 euron päivävuokrasta noin 110 euron viikkovuokraan, paikasta riippuen. Lopulta valitsin paikan sen mukaan, mikä oli lähinnä majoitustamme.

pv_ahkio4-2

Paikan päälle päästyämme hain ahkion, jotta saisimme rauhassa etsiä oikeita säätöjä ennen ladulle lähtöä. Minulla ei ollut entuudestaan lainkaan kokemusta ahkioista, joten ehdin etukäteen hiukan jännittää kuinka pärjään sen kanssa ladulla ja kuinka raskasta sitä on vetää.

Otimme ahkion kanssa mukana tulleen lämpötaljan mukaamme, säilytimme sitä ahkion säilytystilassa ja käytimme pienokaiselle tuttua lämpöpussia. Lämpöpussista löytyi sopivat reiät ahkiossa olevaan kiinnitysvyöhön ja näin saimme pienen matkustajan tukevasti puoli-istuvaan asentoon. Selkänoja oli helposti säädettävissä pystyasennosta lähes makuuasentoon pelkästään nostamalla tai laskemalla.

Ahkiossa oli aurinko-/viimasuoja, joka vaihtelevissa sääolosuhteissa osoittautui tarpeelliseksi ja toimivaksi. Keväthangilla auringonvalo on niin kirkas, että se häikäisee myös pilvisenä päivänä. Pienen lapsen iho on herkkä ja se on hyvä muistaa varsinkin ulkoillessa. Tällaisia retkiä suunnitellessa on hyvä ennalta ottaa huomioon mahdollisesti muuttuvat sääolosuhteet – erityisesti jos mukana on pieniä lapsia.

Olin yllättynyt kuinka sujuvasti ahkio liikkui perässä – se ikään kuin kellui lumella. Näin ennakkoon jännittämäni ahkion raskaus osoittautui vääräksi. Tietysti omalla kokemuksella, kunnolla ja valjaiden säädöillä on oma merkityksensä. Kannoin ahkion lisäksi selässäni pientä päiväreppua, sillä meillä mukana olleet varusteet (pääasiassa lapsen tarvikkeita sekä eväitä) eivät olisi kaikki mahtuneet ahkion omaan säilytystilaan.

Liikkuminen ahkion kanssa on hiukan erilaista. Ennakointi on varmaan kaikkein tärkein asia. Minä otin sekä ylä- että alamäet kokemattomana aluksi hyvin varovaisesti. Ahkio kun kulkee perässä jäykemmin vetoaisojen vuoksi, niin pitää ennakoida tulevat tilanteet. Kaikkein jyrkimmän mäen kävelin suosiolla alas ensimmäisellä kerralla. Kokemuksen karttuessa opin lukemaan takana kulkevan ahkion kulkemista ladulla ja luotto omiin taitoihin kasvoi pikkuhiljaa.

Meillä oli useampi hiihtäjä ryhmässämme, joten pystyimme kulkemaan jonossa niin, että ahkion takana oli aina yksi hiihtäjä. Tämä nopeutti pienen matkustajamme auttamista, jos hänellä oli jokin hätä.

Meillä käytössä ollut lastenvetoahkio oli Fjellpulkenin vanha malli. Fjellpulkenin ahkiot lienevät  monelle synonyymi lastenvetoahkiolle. Ikää käyttämällämme ahkiolla oli jo vuosia, siitä huolimatta se palveli meitä täydellisesti. Markkinoilta löytyy myös ainakin yksi kotimainen vaihtoehto, jota ei minulle tarjottu vuokraamoista: Finn-Savotan Muksu-ahkio.

Fjellpulkenin lastenvetoahkioita on valmistettu jo 50 vuotta. Vanhat mallit ovat hiukan matalampia takaa kuin uudemmat. Laduilla näki monenlaista mallia ja monenikäistä matkustajaa. Suositusikä matkustajalle on 6 kuukaudesta alkaen, eli istumaikäisestä 4 ikävuoteen asti. Tämä avartaa lapsen kanssa liikkuvan mahdollisuuksia laduilla ja metsässä.

Suunnittelimme päivän retkemme niin, että pääsimme tarvittaessa myös lämpimään paikkaan. Yllästunturin latuverkosto on hyvin laaja ja tarjoaakin valtavasti vaihtoehtoja. Näin emme olleet pelkästään latukahviloiden varassa, vaan oli myös laavuja ja muita tulipaikkoja valittavana. Aina kuitenkaan pienten lasten kanssa kaikki ei välttämättä mene suunnitelmien mukaan, joten ahkio toimi kerran meillä myös syöttötuolina.

Meillä retket sujuivat hienosti pienokaisen nukkuessa raikkaan ilman tainnuttamana, ahkion keinunnan tahdissa.

Kokemus oli niin mahtava, että odotamme seuraavaa reissua pikkuisen kanssa innolla. Hiihtokelit ovat Etelä-Suomen leveysasteilla jo tältä talvelta ohi – siksi tulevan kesän retkeilyt siintävät jo mielessä.

Kuvia perheemme seikkailuista löytyy myös Instagram-tililtämme: pienivaeltaja.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.