Kylmää kyytiä Porvoonjoen koskissa

Idea melontakauden avaamisesta Porvoonjoella heti jäiden lähdön jälkeen syntyi veljeni aloitteesta. Keskellä talvea syntynyt idea jäi kytemään ajatuksiin eikä minua ollut kovin vaikea houkutella mukaan. Koska veljeni asuu Etelä-Suomessa, hän kävi tutkimassa koskia erilaisilla vedenkorkeuksilla ja kuvasi niitä videolle. Seurannan perusteella totesimme parhaaksi virtaamaksi 30–40m/s. Ympäristökeskuksen sivuilta sai helposti katsottua edellisten vuosien virtaamien toteumia ja niiden perusteella päätimme ajankohdaksi maalis-huhtikuun vaihteen.
Porvoonjoki26Tuumasta toimeen. Järjestimme viikonlopun töistä vapaata. Päätimme lähteä Porvooseen koko perheellä samalla kyläilemään ja pakkasimme asuntovaunuun tavarat viikonloppua varten. Kanootti ja kaikki tavarat oli katsottu valmiiksi jo muutamaa päivä aikaisemmin. Edellisenä keväänä rikkoutunut aukkopeite saatiin kuntoon vaimoni avulla reissua edeltävänä iltana.

Perjantaiaamuna karavaani lähti kohti etelää vesisateen saattelemana. Pohjois-Karjalassa maassa oli lunta vielä useita kymmeniä senttejä ja vesistöt paksussa jäässä, mutta melojan mieli teki jo vesille.
Porvoonjoki27Lauantaina virtaama oli 39m³/s, joka oli vähintään riittävästi. Joissain koskissa se oli jo turhankin paljon, kun taas toisissa koskissa se oli laskettavuuden kannalta juuri sopiva.

Lähdimme liikkeelle tukevan aamupalan voimin. Suunnitelma tarkentui edellisenä, iltana ja päätimme lähteä ajansäästön vuoksi kahdella autolla. Jos olisimme meloneet alkuperäisen suunnitelman mukaan Pukkilan Naarkoskelta Porvoon Strömsberginkoskelle, matkaa olisi tullut hieman alle 30 kilometriä. Outojen koskien ennakkotarkastukseen, parin padon ohittamiseen ja ruokailuun olisi mennyt koko pitkä päivä, joten päätimme kuljettaa kanootin kaksi pidempää kosketonta osuutta autoilla.

Ensimmäinen koski olisi ollut Myllykoski Pukkilassa, mutta sen jyrkkyyden ja parin ison kuopan vuoksi se ei houkuttanut kevään ensimmäiseksi koskeksi. Kaatuminen siinä olisi vienyt sen vähäisenkin itseluottamuksen omiin taitoihin, mitä vielä pitkän talven jälkeen oli tallella. Laskimme siis kanootin vesille Roiponkosken niskalta.

Muutaman tuntumaa ottavan kierroksen jälkeen käänsimme keulan kohti Roiponkosken aaltoja. Koski on helppo eikä siinä ole mitään vaikeita paikkoja. Kieputtelimme kanoottia aaltojen välissä ottaen välillä kevyen roiskauksen savista vettä kasvoille.

Nostimme kanootin kosken jälkeen takaisin auton katolle ja ajoimme 10 kilometriä alavirtaan Hiirkoskelle. Koski on vain 100 metriä pitkä, mutta laskee sillä matkalla 2 metriä.

Ennen koskeen menoa kävimme katsomassa laskulinjaa rannalta. Rantautuminen ennakkotarkastusta varten on parasta tehdä reilusti ennen kallioiden väliin menoa. Jyrkät rannat ja vuolas virta estävät tehokkaasti rantautumisen, ja riskinä on ajautua koskeen tietämättä turvallista laskulinjaa.

Kosken rannalla kallioiden välissä seistessä kosken pauhu veti nöyräksi luonnon voiman edessä. Kymmenien kuutioiden määrä suklaakiisselin väristä vettä möyrysi hurjasti alas. Välillä vesi syöksyi kuoppaan tehden sen jälkeen lähes 1,5 metriä korkean vasta-aallon. Paikoin kivet pilkottivat esillä kaukana rannasta.

Rauhassa koskea tutkiessa totesimme, että tilaa ei ole yhtään liikaa virheisiin. Ainut laskukelpoinen reitti oli aloittaa aivan vasemmasta reunasta hiuksen hienosti teräviä lohkareita hipoen. Näin vältettiin kaksi suurta aaltoa jo kosken niskalla. Ennen kosken puoliväliä piti päästä keskilinjalle ja ennen vanhoja patorakenteita lähelle oikeanpuoleista pilaria.

Vasemman pilarin ja keskilinjan välissä oli suuri murtava vinoaalto, jota piti välttää. Ennen aaltoa oli syvä kuoppa, joka on vaikea pitkälle kanootille. Pilareiden jälkeen oli vielä useita teräviä kierteisiä aaltoja, jotka oli tarkoitus kiertää oikealta ohi.

Tällä suunnitelmalla lähdimme liikkelle pieni jännitys vatsanpohjassa kutittaen. Luotin etumiehenä olevaan veljeeni täysin. Hänen yli kymmenen vuoden kokemuksensa ja oma lähes 18 vuoden kokemukseni pistettiin koetukselle.

Koski lähestyi ja veden pauhu kasvoi. Virta alkoi kuljettaa kanoottia yhä kovempaa, mutta veljeni ohjaili keulassa menoa rautaisella otteella. Minä myötäilin etumiehen reittivalintaa takaa. Sujahdimme metrin päästä vedestä irvistävistä terävistä kivenlohkareista kohti ensimmäistä kuoppaa. Selvisimme siitä helposti ja sukelsimme seuraavaan kuoppaan. Koko kanootti katosi kuohuun ja näin hetken vain veljeni hahmon vastaan paistavaa aurinkoa vasten.

Lopulta kanootti pulpahti pintaan ja jatkoimme vauhdilla kohti viimeistä haastetta. Veljeni käänsi kanoottia suoraan kohti aaltoa ja minä autoin häntä parhaani mukaan. Koskessa tilanteet vaativat nopeaa ja saumatonta yhteistyötä kahden melojan välillä.

Raju virta ei antanut armoa, vaan tila loppui kesken ja menimme pilareiden välistä hieman vinosti kohti aaltoa. Hyvästä tuennasta huolimatta aalto oli kuin linko, joka viskasi kanootin sekunnissa ympäri ja melojat sen mukana +1-asteiseen veteen. Aluksi jäätävä vesi lähes salpasi hengen, mutta märkäpuvussa vesi lämpeni nopeasti eikä puolen minuutin päästä tuntunut enää kylmältä.

Keväisillä tulvajoilla märkäpuku on kypärän lisäksi vähintä, mitä pitää olla päällä. Kaatuneen kanootin saaminen rantaan saattaa viedä useita minuutteja ja ilman asianmukaisia varusteita siinä ajassa alkaa hypotermia heikentää toimintakykyä merkittävästi.

Kanootin tyhjentämisen jälkeen aloimme pohtia melojemme kohtaloa. Yleensä melat ovat pysyneet tiukasti melojien kädessä, mutta nyt molempien melat lähtivät virran mukaan. Varamelan avulla tarkastimme kosken alla olevat akanvirrat, mutta meloja ei löytynyt niistä. Jatkoimme alavirtaan ja runsaan puolen kilometrin melomisen jälkeen toinen meloista löytyi rannalta. Toista emme löytäneet ja jouduimme hylkäämään sen. Totesimme, että tämä on ensimmäinen kadonnut mela vuoden 1999 jälkeen, joten se ei juuri jäänyt edes harmittamaan.
Porvoonjoki18Jatkoimme matkaa meloen kohti Vakkolankoskea. Matkalla katselimme muuttolintuja, joita oli tulvivan joen rannat täynnä. Sorsia, joutsenia tai hanhia oli lähes joka mutkassa. Ainakin alajuoksulla Porvoonjoki virtaa pääosin viljeltyjen peltojen keskellä lähellä asutusta. Mikään erämelojan unelmakohde tämä ei ole.

Vakkolankoskella rantauduimme kivisillan juureen. Tämä oli viimeinen turvallinen paikka ennen patoaukkoa ja hurjasti möyrivää 9-metristä vesiputousta. Matkalla olimme jättäneet sillankorvaan kanoottikärryn, jolla kiersimme runsaan 300 metrin matkan padon ympäri.

Jatkoimme melontaa vesiputouksen alta pienestä altaasta. Pyörteilevä vesi ja vuolas virta tekivät lähdöstä haastavan, eivätkä sitä helpottaneet vajaan 20 metrin päässä odottavat ensimmäiset aallot. Ilman suurempia vaikeuksia lähdimme liikkelle ja käänsimme keulan vastavirrasta kohti alavirtaa. Ohi suurimpien aaltojen pujotellen selvitimme kosken helposti. Olimme vaihtaneet melojien paikkoja ja lievää hermostuneisuutta oli omassa melomisessani havaittavissa. Edellisestä kerrasta etumiehenä koskessa oli vierähtänyt jo useampia vuosia. Hyvin sujunut koskenlasku sai jännityksen katoamaan ja pieni itsevarmuus hiipi jo takaisin märkkärin sisään painaen Hiirkosken epäonnistumisen pois.

Vakkolankosken jälkeen laskimme vielä pienen Putaankosken ja nostimme kanootin sitten auton katolle. Ruokailun jälkeen ajoimme taas pätkän matkaa alaspäin ja jätimme kanootin Henttalankosken niskalle. Veimme auton retkemme päätepisteeseen ja palasimme takaisin kanootin luo.

Henttalankoski on pituudeltaan 530 metriä ja laskee sillä matkalla 3,3 metriä. Muutamaa hajanaista kiveä lukuun ottamatta koskessa ei ole mitään erikoista huomioitavaa. Seurannan perusteella totesimme, että tämä 39m³/s-virtaama oli paras mahdollinen Henttalankoskeen. Pienemmällä sekä suuremmalla virtaamalla aaltoja ei juurikaan ole. Nyt koskessa oli mukavia pieniä aaltoja, joissa sai pärskytellä.
Porvoonjoki19Matka jatkui peltojen keskellä kohti päivän viimeistä ja laskulinjaltaan haastavinta Strömsberginkoskea. Koski on erittäin mutkainen ja täynnä suuria kiviä. Kosken leveydestä johtuen virtaus ei ole kovin vuolas, ja aikaa linjan muutoksiin on reilusti.

11 metriä korkeasta padosta syöksyvä vesi antaa silti hyvän vauhdin koskeen. Lähdimme liikkelle heti suurimpien aaltojen jälkeen ja pujottelimme virrasta törröttävien puiden, kantojen ja kivien seassa. Kosken puolivälissä piti siirtyä lähelle oikeaa rantaa välttääksemme juuri ja juuri pinnan alle jäävät suuret kivet. Ne näkyivät ennakkotarkastelussa rannalta hyvin, mutta ylävirrasta katsottuna ne jäivät piiloon. Hyvän ennakkotarkastuksen ansiosta vältimme kivet ja laskimme viimeiset kymmenet metrit nautiskellen. Kosken jälkeen löimme vielä ”melafemmat” ja meloimme pari sataa metriä maihinnousupaikalle.

Kuvasin päivästä kypäräkameralla alla olevan videon. Video kertoo koskien luonteesta enemmän kuin tuhat sanaa.

Porvoonjoki on maisemaltaan maaseutua. Paikoin joen rannoilla kasvaa vanhaa jykevää metsää. Kylien kohdalla asutusta on molemmilla puolilla joen penkoilla. Huollettuja taukopaikkoja on harvassa, mutta omalla retkikeittimellä varustettuna rauhallisia taukopaikkoja kyllä löytyy.

Koskia lukuun ottamatta joki on virtaukseltaan rauhallinen ja sopii mainiosti aloittelijoille. Kosket ovat pienellä virtaamalla laskettavissa myös vähäisemmälläkin melontakokemuksella. On kuitenkin huomiotava, että veden korkeudesta huolimatta melominen koskessa vaatii asianmukaiset varusteet kuten kypärän. Yli 30m³/s-virtaamalla kosket antavat haastetta kokeneemmallekin melojalle, eivätkä ne sovellu tällöin aloittelijoille.

Kylmällä vedellä on syytä muistaa pukeutua oikein. Märkäpuku tai kuivapuku sekä kypärä ovat välttämättömiä oman turvallisuutesi vuoksi.

2 replies
  1. Jyri Mikkola
    Jyri Mikkola says:

    Nuo videolla näkyvät koskiluokat ovat ns. normaaliveden mukaisen tilanteen luokkia. Videolla melotut kosket videolla näkyvällä tulvavirtaamalla luokkia II-III+.

    Vastaa
    • Asko Ristolainen
      Asko Ristolainen says:

      Videolla olevat luokitukset ovat minun ja veljeni 39m3/s tulvalla tekemiämme arvioita. Kokemuksemme perusteella emme luokitelleet koskia tuon vaikeammiksi koska Hiirkoskea lukuunottamatta kosket eivät ole kokeneelle melojalle teknisesti erityisen vaikeita.
      Ovatko nuo esittämäsi luokitukset arvioitasi vai virallisia?
      Itse en tiedä onko Porvoonjoelle tehty virallista luokitusta koskiin. En ainakaan ole löytänyt niitä mistään. Porvoonjoen koskista oli muutenkin aika vähän saatavilla kunnollista tietoa mistään. Parhaat tiedot löysin koskimelojien foorumilta.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.