Tämän kierroksen Hämeenlinnassa haluat kokea: Vanajaveden rantareitti on kaupunkiluonnon aatelinen
Kaupallisessa yhteistyössä Visit Hämeenlinna
Hämeen keskiaikaisen linnan maisemissa Vanajaveden rantoja kiertää ihastuttava Vanajaveden rantareitti, joka jokaisen Hämeenlinna-kävijän kannattaa löytää. Tämä 5,7 kilometrin kierros on suurilta osin esteetön ja kulkee lähes koko matkan veden välittömässä läheisyydessä, vieläpä niin, että jylhä linna kruunaa näköalan lähes kaikista suunnista katsottuna. Kierros kulkee Hämeenlinnan kansallisessa kaupunkipuistossa ja on täydellinen kävelyreitti kauniiden maisemien ystäville, jotka arvostavat järvinäköaloja, helppokulkuisuutta ja mahdollisuutta poiketa kahvilaan.
- Hämeen linna kartalla.
- Reitin pituus: 5,7 km
- Esteetön: pääosin
- Tulipaikka: kyllä
- Saapuminen autolla: Kustaa III:n katu 6, Hämeenlinna
- Saapuminen julkisilla: Rautatieasemalta rantareitille on matkaa 250 m.
- Reitin perustiedot: Hameenlinna.fi
Ruskea-valkoiset opastekyltit johdattivat meidät sujuvasti Hämeen linnan puistomaiseen ympäristöön ja kesätaivas pilvenhattaroineen antoi parastaan, kun saavuimme Vanajaveden rantareitin ääreen. Linna on oivallinen kohde poiketa ainakin kahville ja kenties opastetulle kierroksellekin vaikkapa kävelyn jälkeen, mutta aivan erinomaisia paikkoja jättää auto ovat myös rautatieaseman parkkialue sekä parkkitalo Pööli.
Ihastelimme linnan näyttävää hahmoa ja sitä ympäröiviä vallihautoja, jotka väkisinkin toivat mieleen kaikki linnaympäristöihin sijoittuvat sadut ritareista ja kuninkaista. Poikkesimme linnan puodista ostamassa pullon vadelmalimua, ennen kävelyreitille suuntaamista ja samalla ihastelimme mitä muuta kaikkia kiinnostavaa puodilla oli tarjota. Sieltä saimme myös Hämeenlinnan kartan matkaamme.
Rantareitti, jota Hämeenlinnan kaupunki ylläpitää, löytyi linnan takaa, Vanajaveden rannasta, eikä siitä voinut mitenkään erehtyä, sillä leveä ja tasainen reitti hallitsi rantaviivaa kutsuen kävelemään. Maisema oli heti todella vaikuttava: keskiaikainen valtakunnanlinna kohosi kunnioitusta herättävän jylhänä, ja kauniin puistomaiset rantamaisemat tekivät sille oikeutta, samoin kuin Vanajaveden peilisileä pinta, joka virheettä peilasi maiseman.
Hämeen linnan ajankohtaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin voi tutustua kansallismuseon sivuilla.
Olimme tutkineet karttaa etukäteen tietääksemme, mitkä matkan varrella ovat todellisia kohokohtia: Hämeen linna tottakai, Museo Militarian pihapiiri, Kaupunginpuiston eli paikallisittain Parkin mäki huvimajoineen, Kalastuspuiston pitkospuut ja nuotiopaikka ja suuret tsaarinpoppelit, joista yksi olisi peräti lajinsa korkein koko maassa. Kun nämä kohteet olivat meillä tiedossa, päätimme, että muistaisimme ne ulkoa emmekä siten tarvitsisi karttaa – seuraisimme vain rantaa ja nauttisimme huolettomasta, ihanasta, mukaansatempaavasta ulkoilusta. Joskus on niin ihana saada vain kulkea ja ihastella ilman karttaan vilkuilua! Rantareittiä ei myöskään ole merkitty maastoon, mutta pysyttelemällä mahdollisimman lähellä vesirajaa pärjää kyllä.
Myötäpäivään linnalta lähtiessämme Museo Militaria osui heti reitin varrelle. Sinne emme tällä kertaa poikenneet, mutta aiemmin siellä käyneenä voin suurella sydämellä suositella kohdetta. Yhtä antoisaa sotahistoriamuseota en ole muualla nähnyt, ja vietinkin siellä aiemmalla käyntikerralla kokonaisen pitkän iltapäivän.
Jos sotahistoria kiinnostaa enemmänkin, kannattaa Museo Militarian lisäksi käydä läheltä löytyvässä Parolan Panssarimuseossa. Kuitenkin jo Vanajaveden rantareittiä kulkiessa Museo Militarian ulkonäyttelyalueessa riittää katseltavaa ja ihmeteltävää aidan takaakin, ja kauniit punatiilirakennukset yksityiskohtineen luovat maisemaan aitoa menneen ajan tunnelmaa. Vaikka kohdetta ei varsinaisesti ole merkitty rantareitin nähtävyydeksi, kiinnittää se väkisinkin huomion.
Kasarmirakennusten jäätyä taakse saavuimme reittivaihtoehtojen äärelle. Lähinnä rantaa jatkaisi rantareitin päälinja, mutta kapeampi, ylös mäelle johdattava polku kutsui meidät sukeltamaan kaupunginpuistoon eli ”Parkkiin”. Pieni reipas nousu ylös mäkeä, ja osuimme löytämään paikan, jonka retkikaverini empimättä risti saman tien koko Hämeenlinnan kauneimmaksi maisemapaikaksi.
Polkua noustessa ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäisen kauniin huvimajan piirteet tulivat näkyviin. Nainen ja lapsi olivat majan suojissa evästauolla, ja me siirryimme vain muutaman askeleen päähän toiseen huvimajaan, joka odotti meitä tyhjän kutsuvana.
Huvimajalle päästäksemme kuljimme suuren kuusen helmojen alta. Kuusen alimmaiset, pitkät oksat roikkuivat maassa ja muodostivat hienon kulkuholvin puun alle. Oksien lomasta löytyi ihmisen mentävät oviaukot niin, että läpi pääsi kulkemaan kumartelematta. Kuusi oli todella vaikuttava tapaus, kuin luonnon oma satumainen huvimaja. Kuinkahan suojaisaa sen alla on talvella?
Huvimajoista kolmas oli erilainen ja selkeästi parhaalla näköalapaikalla. Kaverini oli räjähtää liitoksistaan ihaillessaan paitsi majaa ja sen näköalaa, myös alarinteestä löytyvää puutarhaa syreeneineen sekä koivua, joka merkillisen muotoisena levitteli lonkeromaisia oksiaan majan ovenpielessä kuin maailman täydellisin kiipeilypuu ainakin.
Ja se maisema – voi pojat!
Tammet ja koko joukko muita suuria puita koristivat rinnettä, jonka takana läikehti Vanajavesi sadekuurojen välisessä auringonpaisteessa kimmeltäen kuin viimeistä päivää. Puiston tunnelma oli kutkuttavan villiintynyt, juuri sellainen, jota itse suuresti rakastan. Kurkkaus historiaan paljastaa, että tämä hämeenlinnalaisten Parkkina tuntema puisto on rakennettu osittain linnan vankien työvoimin maaherra Otto Rehbinderin päätöksestä pääosin 1850-luvulla, mitä ennen paikka tunnettiin kolkolta kalskahtavasti pyövelinmäkenä.
Sittemmin luonto ja ihmisten suorittamat hoitotoimenpiteet puiston olemuksen säilyttämiseksi ovat kulkeneet rinta rinnan luodakseen nykyisen tunnelman ja kokonaisuuden. Kuten kulkiessa saatoin arvatakin, lajisto on aikoinaan mietitty tarkkaan ja puiston tarkoitus on ollut niin paikallisten kuin matkailijoidenkin ilahduttaminen. Siinä on onnistuttu upeasti!
Jos kapuaminen ylämäkeen ei pelota, suosittelen erittäin lämpimästi poikkeamaan rantareitiltä tutkimaan Parkin polkuja. Puiston käytäväverkoston pituus kaikkinensa on jopa yli 5 kilometriä.
Vinkki: Rehbinderin kävelykierroksen kartan avulla voit tutustua Parkkiin ja sen nähtävyyksiin.
Me laskeuduimme maisemahuvimajalta – siis siltä Hämeenlinnan kauneimmalta maisemapaikalta, kuten kaverini päätti – takaisin järven rantaan ja jatkoimme Vanajaveden rantareittiä eteenpäin. Ohitimme kohta vielä kivisen laiturin, joka sekin on jo vuodelta 1864 ja tehty sitä varten, että kaupungista on saatu peräti laivayhteys tänne Parkkiin.
En yllättynyt, mutta ilahduin kylläkin suuresti, kun rantaraitilla saimme ohittaa vielä täydessä kukassa olevia alppiruusuja, joita kohosi paitsi suoraan reitin varrella, myös ylempänä metsässä.
Kävimme tällä samalla porukalla Hämeenlinnassa aiemmin keväällä, kun tutustuimme Ahvenistoon ensi kertaa. Se paikka pääsi yllättämään meidät upeudellaan, ja nyt huomasimme saman ilmiön toistuvan täällä. Hämeenlinna vain jatkoi ja jatkoi antamistaan? Miten ihmeessä nämä kohteet ovat pysyneet niin salaisina?
Vastarannalta käsin olimme tähän mennessä nähneet junan jo useasti kulkevan kaupungin ohitse ja muistelimme hetkeä, kun kerran matkasimme Kemijärvelle yöjunalla ja näimme Hämeenlinnan hienosti valaistuna iltajunasta käsin. Nyt saavuimme rautatiesillan kohdalle, josta oli tarkoitus ylittää vesi. Löysimme kyltin, jonka mukaan tästä voisi lainata kaupungin soutuveneen ilmaiseksi käyttöönsä, mutta vene ei ollut nyt kotona. Niinpä kapusimme rautatiesillalle ja ylitimme veden sitä pitkin, haarapääskyjen iloisen, kesäisen narinan säestäminä.
Vasemmalla puolellamme näimme Aulangon kylpylän jo häämöttävän ja yllätyin – onko sekin noin lähellä! Aulangolla majoittuville Vanajaveden rantareitti olisi siis upea kävelykohde, tai vastaavasti rantareitiltä olisikin varsin lyhyt matka hakeutua Aulangon puistoon tutkimaan sen ihmeitä.
Vastarannalla kulkumme hidastui huomattavasti, sillä maisemaan tuli yhtäkkiä paljon kaikkea lisää. Pitkospuut ilahduttavat aina, niin tälläkin kertaa, ja nautimme siitä tunteesta kun askellus kulki kuin itsestään hyvää puista reittiä pitkin. Tulipaikalle johtava pätkä oli tehty esteettömäksi myös pyörätuolia käyttäville niin, että reunat estävät pyöriä lipsahtamasta pois väylältä. Tarkempaa tietoa rantareitin sekä Hämeenlinnan muiden retkikohteiden esteettömyydestä löydät Hämeenlinnan sivuilta.
Lisäksi löysimme laiturin, jolle oli ihan pakko poiketa ja pysähtyä hetkeksi katselemaan vettä ja maisemaa, sekä hienon tulipaikan, joka vasta kuivatteli itseään aiemmin ohi pyyhkäisseen sadekuuron jäljiltä. Kaikkialla ympärillä kasvoi luonnonkukkia, joita Google Lens -sovelluksella tunnistimme. Löysimme purppuraisen nätkelmän, vaalean konnantatarin ja sinisen kyläneidonkielen.
Tulipaikan hienous ja siisteys ihastuttivat. Nuotiokehästä kantautui nenääni jäähtyneen hiilloksen pehmeä, makean savuinen ja jotenkin lempeän kotoisa tuoksu, joka vienosti venytteli itseään pitkin sateen raikastamaa ja sittemmin auringon lämmittämää rantametsän tuoksumaailmaa. Polttopuitakin oli tarjolla, mutta jos ihan takuuvarmasti haluaa tulistella, kannattaa tänne saapuessa varmistaa suunnitelman onnistuminen ottamalla omat puut mukaan.
Todella hienot, suorastaan ensiluokkaiset rakenteet, eikä roskia tai missään!
Seuraavan etapin saimme taivaltaa perinteisiä pitkospuita pitkin. Aurinko porotti nyt suoraan kohti ja sai kosteikon tuoksumaan viidakolta sekä ulkoilutakin ihan liian lämpimältä. Hämeen linna näkyi nyt suoraan vastarannalla ja uumoilimme, että saapuisimme pian uimarannalle, jonka olimme bonganneet jo linnan rannasta käsin.
Uimaranta oli autio. Pukukoppi odotti kävijöitä ja vesi uimareita, mutta tällä kertaa ei kukaan ollut pulikoimassa. Mekään emme menneet veteen, sillä suunnitelmamme oli siirtyä tämän kierroksen jälkeen vielä Ahvenistolle – siitä lisää lopuksi. Ohitimme uimarannan ja tähyilimme, kuinka taivas vetäytyi taas pilveen. Myös ajatus kahvikupposesta kävi nyt ensi kerran mielessän ja aloimmekin jo mielessämme hekumoida ajatuksella, että missä pitäisimme kahvitauon.
Yksinäinen kajakkikuski lipui kansallismaiseman halki viistäen vettä vaivatta kuin kuuma veitsi voita. Siellä täällä matkan varrella olimme nähneet ihmisiä myös onkimassa, pyöräilemässä, juoksemassa, koiraa ulkoiluttamassa sekä ihan vain istuskelemassa ja juttelemassa. Uimarinkin bongasimme, joskaan emme hiekkarannalta vaan yhdeltä monista laitureista. Sup-lautoja vuokrasi matkan varrella Cafe & Rent Mahlia. Rantareitti tuntui tosiaan palvelevan todella monipuolista kävijäkuntaa ja olevan kyllä uskomattoman monipuolinen ja historiantäyteinen ulkoiluhelmi niin leppoistelijoille kuin hikiliikunnasta nauttivillekin.
Saavuimme kohtaan, joka on kenties ainoa mahdollisen eksymisen paikka tällä kierroksella. Puomi katkaisi kulkumme ja ohjasi meidät kääntymään metsän syliin oikealle, minkä jälkeen edessä oli vielä enemmän risteyksiä. Pieni vilkaisu karttaan ei tässä kohtaa ollut pahaksi, sillä ranta katosi näkyvistä ja niin ollen sitä ei voinut seurata oikealla reitillä pysymiseksi, kuten tähän mennessä.
Sademetsämäinen vehreys sulki meidät keskelleen. Lähestyimme nyt yhtä suuresti odottamaamme nähtävyyttä, Varikonniemen tsaarinpoppeleita!
Ohitettuamme heinikkoiseksi kukkaniityksi muuttuneen rautakautisen asuinpaikan sekä punatiilisen piippurakennuksen – ymmärtääkseni vanhan sahan, lisää voi lukea tästä – puisine punaisine pihavajoineen, ei jättiläispuiden bongaaminen ja tunnistus tuottanut vaikeuksia. Puut olivat niin suuria, ettei mikään valokuva riittäisi totuutta kertomaan, vaan ne on käytävä jokaisen ihan itse katsomassa. Todella mahtava nähtävyys tämän reitin varrella! Ja aivan kaikkia puiden ystäviä yleisestikin Vanajaveden rantareitti hellii kyllä avokätisesti, joten jos sinä tai ystäväsi rakastatte puita, tämä on oikea reitti teille.
Sade alkoi kuin alkoikin, mutta onneksi sinisetkin läikät taivaalla kertoivat, ettei se jatkuisi kovin kauaa. Poppeleiden jälkeen saavuimme pian kaupungin keskustan tuntumaan: ohitimme Asemanrannan venesataman sateensuojan alla ja ylitimme veden siltaa pitkin autojen rinnalla.
Sillanpielessä Rantakasinon edustalla vierasvenesatama veneentankkauspisteineen odotteli vesitse saapujia rauhaisana. Sen äärellä huolella hoidettu pieni puisto suihkulähteineen puolestaan suorastaan pakotti meidät kulkemaan lävitseen. Huomasin suihkulähteen tuovan minulle aivan sen saman ilon ja riemun, jonka jo lapsena koin aina suihkulähteen luo jossakin päästessäni.
Samaan aikaan risteilyalus puksutti itsensä liikkeelle rannasta ja mietimme, millaista olisi osallistua tällaiselle sisäveden risteilylle. Ei varmasti lainkaan hullumpi tapa nauttia Vanajaveden kansallismaisemasta!
Sää kirkastui kuin taikaiskusta, ja sade oli takin ja kaupungin pinnalla enää kostea muisto, jota aurinko jo höyrysti ylös, takaisin korkeuksiin. Sinisorsat sukivat itseään rantakivillä kun kuljimme kohti Hämeen linnaa ja reitin päätepistettä. Ohitimme Aleksis Kiven puiston löimme lukkoon suunnitelman siitä, että retkenjälkeisherkuttelu hoidettaisiin Hämeen linnassa olevassa kahvilassa.
Sillä ollaanpa nyt rehellisiä: kun reitin varrella on kahvila tai useampi, on kahvitteluhetki oikeastaan pakko sisällyttää kierrokseen.
Linnalle palatessamme löysiämme koko joukon kesätyöntekijöitä ahkeroimasta heinikon kimpussa. Lampaat eivät totta vie näyttäneet laiskottelevan, vaan mussutus ja heinien hampailla raastamisesta pääsevät satunnaiset vingahdukset kuuluivat vallihaudan toiselle puolelle korviimme saakka, kun korkea kasvusto katosi parempiin suihin. Ja millaisen maiseman osana he saivatkaan olla!
Ennen kahvilaan suorimista kiinnitimme vielä huomiota Vankilaan, Suomen suurimpaan vankilamuseoon, joka kohosi oman aitansa takana ja oli valmistunut vuonna 1871.
Hämeen linnan sisäpihalle pääsi kulkemaan ilman maksua, ja sen peränurkasta löysimme ihanan pikku kahvilan. Pöytiä olisi ollut sisälläkin, mutta me uhmasimme sateesta juuri kastuneita kalusteita ja kannoimme kahvimme ja muffinssimme ulos terassille ihanaan kesäsäähän. Siinä saimme vielä ihailla paitsi vierellä kohoavaa linnaa, myös kaunista Vanajavettä ja todeta, että olipa meillä aivan uskomattoman hieno kierros.
Lopuksi vielä: paluu Apparalle
Vierailimme tosiaan Ahvenistolla aiemmin tänä keväänä. Paikka teki meihin vaikutuksen siinä määrin, että lupasimme itsellemme jo silloin palaavamme paikalle myös tällä kesäisemmällä reissulla. Nyt olin valmistautunut paremmin: mukana oli uimakamppeet, snorklausmaski ja vedenalaiskamera. Ja todella, Ahvenisto lunasti kaikki odotukset ja ylittikin ne. Vesi oli kirkasta kuin akvaariossa, kaloja oli valtavasti ja maisema veden alla kaunis vehreiden lumpeiden ansiosta. Vaikka ihan ensimmäistäkin kertaa snorklaavalle tämä olisi järjettömän täydellinen kohde uimarantoineen ja -laitureineen kaikkineen. Pohjassa lepäili siellä täällä simpukoita, ja sain pitkän aikaa uida yhdessä myös ison hauen kanssa – suurimman, mitä olen vuosien varrella saanut koskaan kasvokkain veden alla tavata.
Kiitos Hämeenlinna, palaamme vielä monesti!
Lue myös
Kuvauksellinen Aulanko on myös talviparatiisi – nämä ovat sen parhaat palat!
Mitä nähdä ja tehdä Evon retkeilyalueella? Kokosimme käyttöösi listan!
Matka menneeseen: DigiTrail opastaa Aulangon hienoimpien kohteiden luo
Itselleni Hämeenlinnasta on tuttua lähinnä Hämeen linna ja Aulanko, jotka toki ovat todella hienoja kohteita. Hämeenlinnassa olisi selvästi todella paljon nähtävää. Joskus vuosia sitten vietettiin siellä yksi yö, ehkä olisi pian toisen aika.