Suloinen soppi rauhoittumiseen: Koivumäen muinaispolku, Salo

Muurlan kylästä Salosta löytyy lyhyt, metsäiselle mäelle johtava polku, jonka päässä kivinen muinaishauta levittäytyy renkaan muotoisena kauniilla paikalla. Haudalta ei ole näköalaa kauas, mutta yhdessä ympäröivien puiden, polun ja varvikon kanssa se muodostaa suloisen piilopaikan, jossa on mukava pysähtyä miettimään vaikkapa ajan kulua, esiäitejä ja -isiä sekä omaa paikkaa ihmisen aikajanalla.

Lähtöpaikka kartalla
Reitti 250 m/suunta
Tulipaikka: ei
Esteetön: ei
Saapuminen autolla: Viljo Hurmeentie 1, Salo
Saapuminen julkisilla: Paikallisbussin Muurlaan kulkevan linjan pysäkki ”Taidetalo” sijaitsee 250 m:n päässä polun alusta.

Oikeaan osoitteeseen saavuttuamme huomasimme taiteilija Viljo Hurmeen ateljeekodin olevan suoraan tien toisella puolella. Olimme myös paikalla, jossa Muurlanjoki (Karhujoki) saa alkunsa Ylisjärvestä ja lähtee virtaamaan kohti merta. Ateljeekoti onkin järven rannalla, järvi pilkisti sen takana.

*Viljo Hurmeen ateljeekoti pilkistää tien toisella puolella.*

Kävimme paikalla keskikesällä ja olimme sillä hetkellä polun ainoat kulkijat. Polku erottui maastosta kuitenkin selkeästi, joten unohduksissa se ei ole. Myös pienet maassa olevat tolpat ohjaavat kulkua, mutta polulta ei näyttänyt erkanevan haaroja, joten sitä on helppo seurata muutenkin. Yhdessä kohtaa polku viistää yksityiskodin pihan reunaa, joten on syytä pysytellä reitillä visusti.

Heti alkumatkasta on portaat, niiden jälkeen alkaa metsäpolku.

Polulla on jonkin verran kiviä ja juuria. Vaikka reitti on lyhyt, on se myös suhteellisen jyrkkä.

Ihailin sekametsän sateenjälkeistä vehreyttä ja tuoksua ympärillämme. Muurla on muutenkin rauhallinen pikkukylä, ja jo muutaman askeleen metsän puolelle otettuamme olimme täydellisessä luonnonrauhassa.

Suhteellisen lähellä muinaishautaa kiinnitin huomiotani tähän männyn ja kivenlohkareen yhteismuodostelmaan. Mänty oli kasvattanut runkonsa litteäksi kiveä vasten.

*Erikoinen männyn ja kiven liitto polun varrella.*

Kohta olimmekin jo perillä. Lumouduin hautaröykkiön vieressä kasvavasta tammesta, joka levitteli suojaavan oksistonsa yllemme.

*Hautaröykkiön vieressä polku, mustikkavarvikko ja tammi muodostavat hyvin viehättävän sopen.*

Tammi loi myös hautaröykkiön muutenkin kauniista maisemasta entistäkin maalauksellisemman ja jotenkin mystisemmän. Se toi mieleeni elämänpuun, vaikka oli vasta nuori yksilö tammeksi. Outlanderin kaikki kaudet juuri katsoneena tunsin suorastaan romanttisia menneiden aikojen viboja tässä paikassa.

Muinaishauta muodosti suuren, rinkelimäisen kehän, kruunun, kuten täälläpäin sanotaan. Tosin opastaulussa annettiin ymmärtää, että se olisi saanut nykyisen muotonsa kaivauksissa? Tunnetumpi kruunukohde Salon alueella on Viitankruunu, jonka muinaishaudoille johtava reitti alkaa Teijolle johtavan tien varresta.

*Hautaröykkiöitä tulee kunnioittaa kuin mitä tahansa hautoja ja pyhiä paikkoja. Haudan päälle ei tule kiivetä tai kiviä siirrellä.*

Koivumäellä oleva kartta havainnollistaa mielenkiintoisesti, missä meri on aikoinaan lainehtinut ja kuinka tällaiset hautapaikat on usein perustettu sen äärelle. Maankohoamisen myötä ne ovat päätyneet paikoin suht kauaskin sisämaahan, kuten tämä Koivumäen kohde.

”Koivumäen röykkiö on tyypillinen esihistoriallinen hautaröykkiö. Tapa haudata vainajat kiviröykkiöihin otettiin lounaisella rannikkoalueella käyttöön pronssikauden (n. 1500–500 eaa.) alkupuolella. Se on todennäköisesti tullut skandinaavisten maahanmuuttajien mukana, sillä vastineita vanhimmissa röykkiöissä esiintyville rakenteille tunnetaan Ruotsista.”

Ote Koivumäen opastaulusta

Opastaulu maalaa myös kuvaa siitä, millaista paikalla on ollut silloin, kun tämä hautaröykkiö on luotu. Sijainti korkealla kalliolla on tyypillinen pronssikautisille röykkiöille, ja kenties aikoinaan on kalliolta avautunut näköala Muurlanjoen suuntaan – nyt sitä peittelee metsä. Pidetään myös mahdollisena, että väestön asuinpaikka olisi sijainnut kallion alapuolella joen rannalla, sillä sieltä on löydetty asutuksen merkkejä.

*Haudan lähellä opastaulu avaa paikan historiaa.*

Mutta onko röykkiössä siis vainajia?

”Koivumäen röykkiö on tutkittu vuonna 1888 (Theodor Schwindt). Tutkimuksissa ei löydetty rakenteita tai merkkejä hautauksista. Koska palaneita luita ei löydetty, on mahdollista, että röykkiöön on tehty ruumishautaus ja vainaja on maatunut olemattomiin. Siinä tapauksessa vainaja ei ole saanut mukaansa sellaisia hauta-antimia, jotka olisi valmistettu nykyaikaan säilyneistä materiaaleista. Hauta on voitu myös ryöstää.”

Ote opastaulusta

Paikalla ei ole tulipaikkaa eikä siellä saa tehdä tulia, mutta voisin uskoa tämän olevan mitä ihanin piilopaikka vetäytyä vaikka ruska-aikaan lepäämään, ehkäpä voisi pakata termospulloon teetä ja ottaa hyvän ystävänkin mukaan. Voin kuvitella, kuinka kaunis näkymä olisi tammen ja vaahteroiden hehkuessa ruskan sävyjä sinistä syystaivasta vasten, tai miltä paikka näyttäisi täysikuun valossa.