Suloinen suomalainen suo – Siikanevan kierros Ruovedellä

Siikaneva on Pirkanmaan laajin suoalue ja samalla soidensuojelualue. Metsäsaarekkeiden ja avosoiden laikut rytmittävät hauskasti kahta kävelyreittiä, joista Siikanevan kierros on pidempi, noin kymmenen kilometrin ympyräreitti. Reitin varrella on pari taukopaikkaa ja kymmeniä kuvauksellisia suomaisemia.

Siikanevan kierros Ruovedellä
Päivämäärä: 23.8.2025.
Luontopolkumiehen reittinumero: 620.
Reitin pituus: 10,5 km.
Kohokohdat: Ihastuttavat suomaisemat ja pari kivaa taukopaikkaa.
Parkkipaikka: Noin 20 auton pysäköintipaikka nimettömällä hiekkatiellä. Opasteet Ollinkiventieltä. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Lähin bussipysäkki on Siikanevan pysäkki, kolmen kilometrin päässä.
Opasteet ja kyltit: Hyvät.
Varusteet/jalkineet: Jos et astu suolle, pärjäät lenkkareilla. Pitkokset tätä kirjoittaessa hieman huonossa kunnossa, kannattanee varautua muutamaan suoaskeleeseen.
Vaativuustaso: Keskivaativa reitti.
Tulipaikka: Kaksi tulipaikkaa.

Päätin pitää Ruovesi/Orivesi -retkeilypäivän ja ajelin aikaisin lauantaiaamuna pääkaupungista Pirkanmaalle. Ensimmäinen kohde oli Siikanevan soidensuojelualue. Olin aiemmin kävellyt täällä parin kilometrin mittaisen Pikkulatosaaren kierroksen, mutta mieli teki pidemmälle koko suon kiertävälle Siikanevan kierrokselle. Tuumasta toimeen. Parkkipaikka oli vielä melko tyhjä, kun paikalle saavuin – sanottakoon kuitenkin heti, että puolilta päivin kävelyä lopetellessani tilanne oli jo ihan toinen.

Astelin reppu selässä lähtöpaikalle, joka sijaitsee muutaman kymmenen metrin päässä pysäköintipaikasta. Opastaulu on muuten samanlainen kuin kuusi vuotta aiemmin, mutta alakulmaan oli nidottu huomautus huonokuntoisista pitkoksista ja silloista. Voi harmitus. Mietin, mahtaisiko reitin kiertäminen onnistua, jos sillat olisivat heikossa kunnossa. Päätin lähteä kokeilemaan. Sen verran halusin askeleitani heikoilla pitkoksilla varmistaa, että hain autosta vielä vaellussauvan. Mielestäni oikein hyvä idea. Sauvan avulla pystyi hieman tasapainottamaan kävelyä keikkuvilla pitkoksilla. Jotka eivät kyllä olleet lähimainkaan niin pahat kuin ajattelin – vaikka joku oli kirjoittanut toiseen samanlaiseen lähtöpaikalla olevaan varoituskylttiin lisähuomion ”TODELLAKIN”. En ollut ihan samaa mieltä.

Palasin lähtöpaikalle ja otin kuvan ensimmäisistä opasviitoista. Nyt tein vertailua aiempaan blogitekstiini Pikkulatosaaren kierroksesta ja huomasin, että kaikki opasteet on uusittu. Aiemmat puiset ovat vaihtuneet kestävämpiin metallikyltteihin. Siikanevan kierros on kylttiin merkitty sinisellä värillä, sama väri toistuu luonnollisesti metsäosuuksien maalimerkeissä.

Ensimmäinen avosuo-osuus. Pitkokset melko hyvät. Aamu oli ollut paikoin sumuinen ja juuri Siikanevan yllä roikkui paksu sumu, kun paikalle saavuin. Toivoin sumupilvien hälvenevän ja toiveeni toteutui melko nopeasti, tässä näkyy jo pala sinistä taivastakin.

Kuten muistinkin, ensimmäisen suo-osuuden jälkeen noustaan Vääräjärvenmaan metsäsaarekkeelle. Reitin ensimmäinen taukopaikka on noin sadan metrin pistopolun päässä.

Kyltit oli uusittu, samoin taukopaikan rakenteet. Edellisellä käynnillä täällä oli vain nuotiokehä, nyt kalliolla oli myös yksi piknikpöytä.

Kilometrin kohdalla laskeudutaan taas Vääräjärvenmaan metsästä avosuolle.

Seuraavan avosuon jälkeen ollaan Pikkulatosaaren metsäsaarekkeella. Reitin varrella on muutama luontoaiheinen taulu, ensimmäinen kertoo vanhasta metsästä. Olen sen aikoinaan kuvannut Pikkulatosaaren kierroksen tekstiin. Heti tämän luontotaulun jälkeen saavutaan risteykseen, josta edellisellä kerralla käännyin siis oikealle – keltaisella merkitylle lyhyemmälle reitille. Nyt suuntasin etuvasemmalle Siikanevan kierrokselle.

Seuraavan lyhyen avosuo-osuuden laidassa oli taulu suoheinästä. Aikoinaan soilta on kerätty karjalle talvirehua ja suolla saatettiin viipyä useampi päivä. Työn aikana on yövytty soiden laidoilla tilapäisissä rakennuksissa. Täällä lahonneita latojen pohjapuita voi nähdä useammassakin metsäsaarekkeessa.

Seuraavaksi kävellään Heinäsaaren metsässä. Metsäosuuksilla kuljetaan suurimmaksi osaksi kangasmaastossa. Pitkospuita on täälläkin kosteimmissa painanteissa. Muutama pitkospuu saattoi puuttua, joku oli katkennut. Ei mitään kovinkaan vaikeaa.

Heinäsaari kohta takana, vuorossa seuraava avosuo ja takana näkyy jo Vanhanladonsaari. Saarien ja soiden vuorottelu on tasaista ja hauskaa. Jälkikäteen on jo vaikea muistaa, mikä kuva on otettu missäkin kohdalla. Aamun valossa ja kosteudessa hämähäkinseitit muodostivat vaaleita pitsiliinoja varpujen sekaan.

Sumupilvet vaihtuivat poutapilviksi. Ihastuttava aamu avosuolla, suorat pitkokset vievät kohti Vanhanladonsaarta.

Vanhanladonsaarella oli jo hieman korkeuserojakin, tässä noustiin jo melkein kymmenkunta metriä korkealle mäelle. Täällä oli myös muutama järeä puuvanhus kumossa polun laidassa.

Taas avosuolla. Reitin lounaiskulmassa häämöttää Heinäsaari, josta sitten aletaan kääntyä pohjoiseen. Ehkäpä Jaarikanmaa näkyykin kuvan oikeassa reunassa. Siellä odotti reitin toinen taukopaikka. Minun teki mieli pitää kahvitauko tässä aurinkoisessa maisemassa ja istahdinkin sitten pitkospuiden laidalle. Löysin paikan, jossa pitkokset olivat melko korkealla ja niiden vieressä oli kuivempi kohta pikkumäntyineen. Reppu männyn viereen ja peppu pitkoksille. Upea kahvihetki aurinkoisella suolla. Oli hiljaista – aloin huomaamattani laulaa Samuli Putron säettä: ”On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista”. Hetkittäin saattoi kuulua västäräkin viserrystä, muuten täällä oli kyllä todella rauhaisaa.

Heinäsaaren kieppeillä on reitin eteläisin kohta, se on tämä pieni kallio avosuon keskellä.

Käännös pohjoiseen päin. Heinäsaaressa sijaitseva luontotaulu kertoo Siikanevan olevan hirvien suosittu talvehtimisalue.

Matkalla pohjoiseen. Pieni avosuo-osuus, taustalla Jaarikanmaa, jossa odottaa alkumatkan pisin metsäosuus.

Jyrkähkö nousu laavulle. Pysäköintipaikalla oli yksi auto ja täältä löytyikin pari retkeilijää aamuruokailun ääreltä. Käväisin katselemassa maisemaa taustalla olevalle suolle ja retkeilijät kertoivat minulle, että suolla oli ollut todella hieno sumu edellisenä iltana. Kerroin pitäneeni itse taukoa juuri hetkeä aiemmin ja jatkoin matkaa.

Jaarikanmaa yllätti korkeudellaan. Olin jo kerennyt ajatella, että tällä reitillä korkeuserot jäänevät tosi vähäisiksi, mutta tässä noustaan suon tasolta melkein kolmekymmentä metriä. Mäen päällä reitti oli myös melko kivinen, se saattoi olla reitin hidaskulkuisin kohta. Kuvan nousussa polku näyttää vielä hyväkulkuiselta.

Toivottavasti kertomus ei käy tylsäksi, kun avosoiden kuvat ja metsäsaarekkeiden kuvat vuorottelevat. Jaarikanmaan jälkeen on vuorossa taas suo-osuus.

Tämän suon keskellä on pieni kallioinen saari, jolla oli myös yksinkertainen penkki taukoilun mahdollistajana.

Seuraavan pitkospätkän ympärillä oli mielestäni koko suon hienoimmat värit. Pehmoiset poutapilvet kruunasivat maiseman.

Nyt noustiin taas metsäsaarekkeelle. Saarihuhdanmaa oli reitin toiseksi korkein paikka. Täälläkin noustaan noin kaksikymmentä metriä avosuon tasosta. Täällä astelin ajatuksissani melko liukkaan puunjuuren päälle, jalka lähti sivulle ja itse kaaduin kyljelleni mättäälle. Ei vammoja, vain huomio itselle siitä, että askelen paikka kannattaa valita tarkemmin.

Vielä yksi avosuo-osuus ennen reitin pohjoisinta paikkaa. Suon pohjoislaita näyttäisi olevan hieman puustoisempi.

Näiden pitkospuiden jälkeen käydään reitin pohjoisimmassa kolkassa. Takana oli noin 6,5 kilometriä kävelyä. Loppumatka kävellään käytännössä koko ajan suon koillislaidan metsikössä. Arvelin reitin olevan melko tasamaastoa, mutta korkeimmat mäet (noin seitsemän kilometrin kohdalla) tarjoavat kuitenkin noin 15 metrin nousut.

Kahdeksan kilometrin jälkeen reitti tasoittuu ja loppumatka kävellään helpossa maastossa. Yhdeksän kilometrin kohdalla on risteys, jossa Pikkulatosaarenkierros yhdistyy taas Siikanevan kierrokseen. Nyt olin taas tutuilla jäljillä. Kun saavuin tälle ojan ylittävälle sillalle, jäin miettimään alun varoitusta huonoista pitkospuista ja silloista. Reitin sillathan olivat hyvässä kunnossa – olin jopa vähän pelännyt sitä, että joutuisin loikkimaan jonkun ojan yli romahtaneen sillan vierestä. Pelko oli täysin turha.

Tasan kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen saavuin vielä tutulle parinsadan metrin avosuo-osuudelle, jonka jälkeen viimeiset parisataa metriä kuljetaan koivikossa.

Lopulta tutut opastenuolet tulivat näkyviin ja kierros oli kierretty. Sen pituudeksi mittasin noin 10,5 kilometriä. Aikaa käytin hieman yli kolme tuntia. Taisin alussa jo mainita, että pysäköintipaikka oli täyttynyt kävelyni aikana ja huomasin sen loppumatkalla, kun tapasin kymmenkunta retkeilijää viimeisen kahden kilometrin aikana. Osa mainitsi tarkoituksella kiertävänsä reittiä väärin päin, jotta metsäinen osuus käveltäisiin reitin alussa. Miksipä ei!

Reitti oli mielestäni keskivaativa. Korkeuserot, kivet ja puunjuuret sekä rikkinäiset pitkokset aiheuttivat hieman haasteita. Olin ajatellut ottavani mahdolliset hankalat paikat todella rauhallisesti, mutta sain mielestäni käveltyä reipasta vauhtia. Vaellussauvasta oli hyötyä.

Suomaisema oli taas kerran kovasti mieleeni. Vuodenaika oli erinomainen, syksyn värit alkavat juuri nyt näkyä suon kenttäkerroksessa. Kaunista, rauhallista, hypnoottista, suloista. Ei ihme, että paikka on suosittu.

Sijainti: N=6858389.718, E=352724.284 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=61,829882, GEO:lon=24,203196

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Iso-Vuorijärvi, Orivesi
Pikkulatosaaren kierros, Ruovesi
Juupajoen rotko

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle.