Sälgrundin majakka, Kaskinen

Aloittelin Jussin matkassa länsirannikon turneeta Kaskisten Sälgrundin majakalta. Sälgrundin – eli Hyljeluodon – eteläkärjessä on vanha luotsiasema, ja siinä on sijainnut majakka jo 1700-luvulta lähtien. Nykyinen on rakennettu 1875 ja sen päässä kiiluu sähkövalo.

Luosiasema siirtyi mantereelle 1986 ja rakennuksiin on kunnostettu kokous- ja majoitustilat.

salgrund

Majakan varjossa sijaitsee vanhoja luotsien asuinrakennuksia ja aittoja.

salgrund2

Päärakennus on parikerroksinen.

salgrund3

Sen parvekkeella tiirailee Torsten.

salgrund4

Meijän majoitustila oli 1886 rakennetussa aitassa, jonka kuistilla asusti jo haarapääskypariskunta poikasineen.

salgrund6

Tukevista hirsistä rakennettu aitta oli viihtyisä ja vierestä olisi löytynyt myös parisängyllä varustettu huone. Sille ei ollut nyt tarvetta.

salgrund7

Pihapiirissä on myös sauna takkahuoneineen, jossa viettelimme sateista iltaa.

salgrund8

Vaikka välillä tihhuutti niin tutkimme saaren eteläkärkeä.

salgrund9

Saarelta aukenee Selkämeri, joten rannat olivat kovien tuulten piiskaamia. Luonto oli sen mukaista. Oli monenmoista kuvauksellista kasvia.

salgrund12

Jussia tietenkin kiinnosti pitkine putkineen saaren kärjen linnut.

salgrund15

Lintujahan riitti moneen lähtöön: kihuja, kahlaajia, lokkeja, tiiroja, merimetsoja, haahkoja…  Sen kuin istahti jonnekin kallionkoloon istumaan, niin heti alkoi ympärillä lennellä jos vaikka minkämoista siivekästä.

Tämä oli hyvä turneen aloitus – ripaus saaristolaiselämää kuvauksellisen luonnon keskellä.

Majakka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6924911, E 199333.

Juttu julkaistu aiemmin Satunnainen Retkuilija -blogissa.

Lisätietoa Sälgrundista, kaskinen.fi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.