Retkipuukon huolto ja teroitus

Jokaisen meistä on helppo arvata sellainen hetki, kun reppu putoaa harteilta tauon merkiksi. Selän takana on kilometrejä juurakkoista polkua, edessä pieni lampi, jonka pinnalla syksyn valon kelpaa levätä. Kaivan istuinalustan esiin ja ojennan jalat. Nyt ollaan retken parhaiden palojen äärellä. Sitten vedän puukon tupesta.

Terä painuu sipulia vasten, mutta mitään ei tapahdu. Lisään voimaa. Sipuli lysähtää kasaan kuin ensimmäisen pakkasyön pehmittämä sieni. Silmäkulmasta vierähtää tippa. Sipulin syyksi sen voisi panna, mutta kyllä tässä vähän itkettää varustautuminenkin. Makkarapaketti aukeaa lopulta hampailla ja viillot jäävät vain haaveiksi.

Hyvän retkipuukon arvo selviää juuri tällaisina hetkinä. Sen täytyy istua käteen, pysyä otteessa myös kosteana ja leikata silloin, kun on leikattava. Leikkaava terä merkitsee silloin enemmän kuin kaunis koristeellinen kahva. Puukko on työkalu.

Terämateriaaliksi maltilliseen kovuuteen karkaistu, helposti teroittuva hiiliteräs on hyvä valinta. Hieman pehmeämpi terä voi kaivata huoltoa useammin, mutta sen saa yleensä myös nopeasti takaisin työkuntoon. Oppiipahan olemaan. Teroituskivestä on iloa, kun terän huoltaminen onnistuu ilman pitkää työrupeamaa ja vaikutuksen pystyy toteamaan.

Retkipuukkoon ei kannata upottaa omaisuuksia. Sopiva on sellainen, jonka uskaltaa ottaa käyttöön. Usein puukko on retken ainoa mukana kulkeva työkalu, ja sen tehtäväksi osuvat niin kiehiset, eväät kuin katkaistava narukin. Käytön jäljet kuuluvat retkipuukon luonteeseen.

Hiiliteräksinen terä pyytää vastineeksi hieman huolenpitoa. Märäksi sitä ei arvaa jättää. Kotona huolellisesti kuivatulle terälle voi levittää ohuesti vaikka rypsiöljyä. Näin kosteus ei pääse nakertamaan retkikumppania seuraavaa lähtöä odotellessa. Toisaalta rasvaisen makkaran leikkaaminen saattaa suojata puukkoa yhtälailla ruostepeikolta.

Terävyyden ylläpitoon löytyy mainio apu niinkin läheltä kuin housujen vyötäröltä. Paksu nahkainen vyö on tähän yksi parhaita.

Puukkoa vedetään nahkaa pitkin kevyesti, hamara edellä ja leikkaava särmä perässä. Vaihdan puolta ja toistan. Liike on rauhallinen ja kevyt. Terää ei paineta nahkaan eikä kulmaa nosteta jyrkäksi, jotta aivan ohut särmä ei pyöristy.

Nahalla viimeistely auttaa poistamaan hienoa kierrettä eli pursetta terän reunasta. Hyvässä kunnossa oleva särmä voi muutaman huolellisen pyyhkäisyn jälkeen leikata taas kuin vasta teroitettu. Selvästi tylsynyttä tai vaurioitunutta terää vastaan nahkalla taas ei tee mitään. Silloin tarvitaan hiomakiveä.

Perinteinen, leveällä ja tasaisella viisteellä varustettu puukko on kiitollinen teroitettava. Teroitusta helpottaa erityisesti viisteen leveys, se antaa kivelle selvän tukipinnan, jonka avulla oikea kulma löytyy. Pitkää, melko suoraa teränosaa on helppo seurata, ja kärjen kaartuessa liikettä vain mukautetaan rauhallisesti sen muotoon.

Aseta kivi tukevasti paikalleen ja käytä vettä kiven ja terän välissä. Hio terää hallituin rauhallisin vedoin koko leikkaavan reunan matkalta, molemmilta puolilta. Tee vaikka 10 per puoli, seuraavilla kierroksella aina muutama vähemmän. Anna hiovan pinnan tehdä työ. Lopuksi kevennä painetta, poista syntynyt purse ja viimeistele terä nahalla. 

Tämän jälkeen riittää kun puhdistaa puukon ja seuraa reseptiä.

Seuraavalla tauolla sipulista irtoaa ohuita siivuja. Makkaran kuori antaa terälle periksi kevyesti, ja pian pannulta kuuluu odotettu sihahdus. Pidän puukostani taas hieman enemmän kuin ennen. Yhtä teroitusta viisaampana.

Lue seuraavaksi

Tämän myyttisen teräksen salat tietää vain yksi ihminen – ja siitä taotaan maailman ehkäpä parhaat puukot

Ahjo kuumana! – Anton pajassa on syntynyt kirveitä ja puukkoja aina Australiaan asti