Ahjo kuumana! – Anton pajassa on syntynyt kirveitä ja puukkoja aina Australiaan asti

En ole koskaan päässyt tapaamaan henkilökohtaisesti legendaarista McGyveria, mutta sanoisinpa, että Konneveden ja Sumiaisten seudulta saattaa hyvinkin löytyä toiseksi paras vaihtoehto. Nimittäin Häyrisen Antto.

Ennen hyvin ansaittuja eläkepäiviään Antto työskenteli muun muassa Savon Voiman palveluksessa, ja nykyään hän touhuaa kotonaan Konneveden puolella ja kesäpaikassaan Äänekosken Sumiaisissa kaikenlaista. Anton monipuolisiin harrastuksiin kuuluu muun muassa puukkojen ja retkikirveiden valmistus, ja tähän aiheeseen liittyen kävinkin häntä jututtamassa ja pajan uumenissa.

Anton pajasta löytyvät kaikki tarvittavat välineet, kuten pitääkin. Ahjon reunassa roikkuu öljypullo, johon taottava terä upotetaan aikanaan karkaistavaksi.

Anton pajana toimii luonnollisesti sekin omien käsien kautta valmistunut pieni hirsiaitta, josta löytyvät käytännössä kaikki sepäntöihin tarvittavat välineet. Vaikka tekovälineet olisivatkin karun näköisiä, niillä on kaikilla oma tarkoituksensa, ja käytännön kokemus on osoittanut, mikä toimii ja mikä ei. Antto kertoi kiinnostuneensa puukkojen ja kirveiden tekemisestä jo 80-luvulla ja sanoo edelleen opettelevansa taontahommia. Tutuksi kuitenkin vuosien saatossa ovat tulleet metallien ominaisuudet ja erilaiset valmistukseen liittyvät tekniikat.

Hela-aihio on helposti muotoutuvaa alumiinia.

Kekseliäitä ratkaisuja Anton pajasta löytyy useita, aina palkeiden sijoittelusta ja materiaalista puukon päähelan tekemiseen tarkoitettuun työkaluun, joka ei ole mikään silmänilo, mutta valmis hela sitä vastoin onkin. Useinhan lieneekin niin, että taitavan käsityöläisen tunnistaa siitä, miten karkeasta taiotaan kaunista. Alumiinitangosta alasimeen kiinnitettyä työkalua raskaalla lekalla lyömällä tankoon tulee juuri sopivan muotoinen lovi, josta puukon hela sitten valmistuu.

ANTTO_15042016_IMG_9229

Vaalea metalli sopii hyvin tummaksi petsatun puukon kahvan yhteyteen, ja hela on muutenkin puukon rakenteen ja kestävyyden kannalta tärkeä osa kokonaisuutta.

Puukon teriä voi takoa usealla tavalla, mutta ehkä vaativin valmistustapa lienee niin sanotun damastiterän (toinen kirjoitustapa on damaski) tekeminen. Damastiterille ominaista on ensinnäkin niiden upea ja yksilöllinen ulkoasu, joka saadaan aikaan liittämällä takoen yhteen ominaisuuksiltaan erilaisia metalleja ja käsittelemällä terä lopulta hioen ja syövyttäen niin, että terän kuviointi tulee mahdollisimman hyvin esiin.

Joku voi muistaa aikoinaan televisiossa olleen mainoksen voitaikinasta, jota ”kaulitaan ja käännetään”. Periaatteessa samanlainen tekotapa damastiteränkin kanssa on käytössä, eli siinä terään tehdään kymmeniä – jopa satoja – kerroksia vaihe vaiheelta kuumentaen, kerrostaen, takoen, venyttäen, katkaisten – ja niin edelleen.

Toisekseen, damastiterät ovat historiallisessakin valossa osoittautuneet olevansa käyttöominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään vertaansa vailla. Niiden valmistus on kuitenkin hyvin aikaavievää ja virheille altista, joten Antto ei niitä enää säännöllisesti tee. Enimmillään Anton tekemissä terissä on jopa 400 kerrosta, useimmiten noin sata. Mutta on siinäkin määrässä saanut aikansa pajassa äheltää.

Tunnetuimpia damaskiteräksen käyttötarkoituksista lienevät historialliset samuraimiekat.

Tunnetuimpia damaskiteräksen käyttötarkoituksista lienevät historialliset samuraimiekat. Pitkään unohduksissakin ollut valmistustapa on elpynyt nykyseppien käsissä ja näkyy muun muassa juuri puukoissa ja veitsissä. Myös miekkoja valmistetaan edelleen.

Niitä veikeitä keksintöjä Häyrisen nurkista tosiaan löytyy valmistukseen tarkoitetuista välineistä aina lopputuotteisiin, kuten esimerkiksi puukon tuppiin. Monissa tupeissa sauma on selkeästi koholla ja se on usein myös ommeltu tai niitattu. Anton tuppimalli on varsin omaperäinen, sillä siinä on käytetty vain tuppinahkaa, ja sauma on kauniisti tehty tavallaan tupen sisäpuolelle. Antto itsekin tykkää linjakkaan ja tyylikkään näköisestä ratkaisustaan.

Tämä sauma ei paina reittä puukon roikkuessa vyöllä.

Tämä sauma ei paina reittä puukon roikkuessa vyöllä.

Näppäriä ratkaisuja piisaa Antolla muitakin, nimittäin pieniin taittoveitsiin. Perinteisemmän oloisten taittoveitsien ohella Häyrisen repertuaarista löytyy velho peli, jonka käyttöä pitää kokemattoman aluksi hieman treenata, mutta kun sen toimintaperiaate selviää, ei voi muuta kuin hämmästellä veitsen mekanismin nerokkuutta. Pienikokoinen veitsi kulkee myös helposti mukana missä tahansa ja soveltuu monenlaiseen työskentelyyn.

Nerokas jousikahvamekanismi takaa, että terä ei aukea vahingossa.

Nerokas jousikahvamekanismi takaa, että terä ei aukea vahingossa.

Kesäpaikalleen Häyrinen on toki ehtinyt rakennella pajan lisäksi monta muutakin pömpeliä, ja yksi sellainen on niin ulkoa kuin sisältäkin viihtyisän näköinen pieni taukotupa, jonka sydämenä toimii Anton niin ikään tekemä turbokamiina, jolla saisi tupaan kylpylämmöt alta aikayksikön, jos kyse olisi saunasta. Ajanvietto- ja taukokäytössä lämmitysprosessi on kuitenkin huomattavasti maltillisempi. Tähän tupaan poikkesimme ”väliajalla” makkaranpaistoon.

Kun tämän kaminan vedon pistää ns. levälleen, meininki on kuin veturin kyydissä.

Kun tämän kaminan vedon pistää ns. levälleen, meininki on kuin veturin kyydissä.

Kirves, jolla voi vuolla rautaa

Puukkojen ohella Häyrisen Antto on erikoistunut retkikirveisiin, joita hän valmistaa mielellään käyttämällä terän materiaaleina muun muassa auton jousiterästä. Varret hän muotoilee koivuvanerista. Retkikirveitäkin Antto on tehnyt lukemattomia, ja ehkä erikoisin tuote kirvesosastolla on sellainen peli, jolla voi todistetusti vuolla rautaa ja jopa katkoa harjateräksiä. Jotta kirves pystyisi toiseen metalliin, sen terä on karkaistava tavallista kovemmaksi. Pääasiallisesti Antto kuitenkin on tehnyt ihan normaaleita puuhun pystyviä retkikirveitä.

Tämän verran suurin piirtein menee rautatavaraa yhteen terään.

Tämän verran suurin piirtein menee rautatavaraa yhteen terään.

Muut metallitöissä tarvittavat työkalut, kuten rälläkät ja hitsauslaitteet, Antolla on tilan ulkorakennuksessa. Kirveen terään Antto liittää aina rautaisen suojuksen, jonka ansiosta meikäläisenkin kaltainen hutilus saisi kirveen kestämään ehjänä, vaikka onnistuisi joskus lyömään puusta ohi. Myöskään terä itse ei pääse irtoamaan, sillä se on niitattu varteen niitillä, jota lyömällä terää voi kiristää, jos se pääsee löystymään.

Kirveen hamarapuolta voi tietysti käyttää myös vasarana, ja Antto käyttää siinä ”sopivan pehmeää” rautaa, jolloin lyönti ei luiskahda naulan päästä eikä naula väänny niin helposti. Eivätkä liian kovat vasarat sovellu myöskään taontatöihin, joten jos sellaisia on Antolle jossakin vaiheessa kertynyt, ne ovat saaneet jäädä seinälle roikkumaan.

Kädessä Anton kirves tuntuu niin ikään sopivan painavalta, eli terässä on riittävästi massaa ja varsi on vastaavasti mukavan kevyt. Kirveen terän suojus on nahkaa, ja se kestää näppärästi terässä paikallaan pienellä nahkakaistaleella, joka pujotetaan kirveen terässä olevan reiän läpi ja kiristetään suojuksen vastapuolelle.

Keksintö, joka toimii silloinkin, kun mikään muu ei enää toimi

Tai ainakin, jos kaikki GPS-satelliitit sattuisivat tekemään tenän ja virtaa ei tulisi muualta kuin villasukista vinyylilattialla, Häyrisen Antolta löytyisi ratkaisu tähänkin ongelmaan. Hän nimittäin kehitteli joitakin vuosia sitten pieneen muovirasiaan mahtuvan vempeleen, jossa ei ole yhtään elektronista komponenttia, eikä se käytä minkään valtakunnan viestintäverkkoja. Laitteesta löytyy periaatteessa vain kompassi, suurennuslasi ja laitteen sieluna toimivat, leveälle diafilmille tallennetut maastokartat.

Näiden maastokarttojen avulla käyttäjä voisi suunnistaa millä tahansa kartalla näkyvällä alueella, kunhan vain valoa on riittävästi laitteen karttojen katseluun. Keksintö kiinnosti aikoinaan suuresti kaupallisessakin mielessä, mutta aimo harppauksin eteenpäin kulkeva teknologia toi markkinoille lähes jokaiselta nykyisin ainakin kännykästä löytyvät GPS-ominaisuudet ja erilliset maastonavigaattorit, jolloin varsinainen läpimurto Anton laitteelle jäi tekemättä.

Tästä huolimatta tuollainen kapistus, joka ei tosiaan edellytä satelliitti- tai tietoliikenneyhteyttä, voisi vieläkin olla se ”viimeinen oljenkorsi” tilanteissa, joissa pitää päästä luotettavasti paikasta toiseen luottamatta liikaa elektroniikkaan. Anton keksinnössä tarvittavat materiaalitkaan kun eivät hinnaltaan päätä huimaa.

Lahjoja toiselle puolelle maailmaa ja silmäätekeville

Antto Häyrinen ei ole koskaan tehnyt eikä aio edelleenkään tehdä kirveitään ja puukkojaan liukuhihnatyönä. Kaikki ovat yksilöllisiä tuotteita, ja niitä Antto onkin tehnyt lähinnä merkkipäivälahjoiksi tai muihin arvokkaisiin yhteyksiin arvokkaille henkilöille. Tällaisia arvokkaita henkilöitä ovat olleet esimerkiksi naapurimaiden korkeimman sotilasjohdon edustajat ja poliitikot. Kauimmat kohteet Anton puukoille lienevät Australiassa asti. Toki Antto muillekin puukkoja pyynnöstä tekee, mutta ei aivan kenelle hyvänsä.

Oli ilo tavata uudestaan mies, joka on aidosti ylpeä keksinnöistään ja aikaansaannoksistaan ja joka ei ole pitänyt niin sanotusti kynttiläänsä vakan alla. Antto Häyrisestä on muuten kirjoitettu kattava artikkeli Metsästys&Kalastus-lehden vuoden 2011 ensimmäisessä numerossa. Kannattaa käydä kirjastossa tai kaivaa omasta arkistosta tuo numero esiin, jos on sattunut jostakin syystä menemään ohi silmien.

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.