Retkiltä kuultua, osa 11

Ennen kuin mennään itse asiaan, haluan kiittää teitä arvoisat lukijat omasta ja kaikkien retkipaikkalaisten puolesta. Retkipaikka ohitti taipaleellaan kuluvalla viikolla kaksi suurta merkkipaalua. Cision julkaisi Suomen TOP10 retkeilyblogit -listan ja Retkipaikka keikkui sijalla 7. Päivää aiemmin ylittyi 5000 eri kuukausikävijän raja. Mahtavaa, tästä saamme intoa tuleville retkille.

Mökkiloki huiputti Saanan. Tunturimaisemissa liikkuu myös Wapaalla.

Hivenen etelämpää upeita maisemia tarjoilee Kari, joka on liikkunut Kuusamossa: ”Elokuun lopulla teimme taas opiskelijoiden kanssa vaelluksen Olangan kansallispuistoon. Edellisvuosien tapaan seurailimme Karhunkierroksen reittiä. Nyt tosin aikaa oli käytettävissä yksi päivä enemmän, joten aloitimme vaeluksen Ristikallion lähtöpaikalta. Vaelluksen ensimmäiset ja viimeinen päivä olivat kuvauksellisesti parhaimpia, kun vaelluksen keskivaiheilla sateli muutaman päivän ajan.”

Koilismaalla on liikuskellut myös Seita, joka esittelee kolme kierrosta alueelta. Seita julkaisi myös kesän tilinpäätöksen. Täytyy sanoa, että joukossa on erityisen kauniita, jopa henkeä salpaavia kuvia.

Jalkaisin -blogi liikkuu tuttuun tapaan Keski-Suomessa. Tällä kertaa reittinä on ollut Mankolan rantapolku Jyväskylässä: ”En jää kävelemään muutaman metrin ylempänä rantaa seurailevaa virallista kävelytietä, vaan suuntaan suoraan mahdollisimman lähelle Tuomiojärveä, kapealle polulle, joka kulkee Rantueen rannan venepaikkojen yläpuolitse”.

Äärimmäisimpänä etelässä tällä viikolla liikkuu Matti Sunellin kertomus retkestä Söderskärille: ”Laivamatka Vuosaaresta kestää puolitoista tuntia. Raikas lounaistuuli nostaa sen verran reippaan aallokon, että laiva ei kulje suorinta reittiä vaan kiertää Sipoonselän saarten suojassa ja lähestyy Söderskäriä koillisesta”.

Sienikausi alkaa vahvasti painottua suppilo- ja kosteikkovahveroihin. Näitä ovat löytäneet niin ProMustarouskun Inar kuin Syksy männiköllä -blogin Maiju.

Kalastusosastolla puolestaan on kaksikin mielenkiintoista uutuutta. Toinen on Kalajahti-nimeä kantava blogi, joka on ainakin alkuun päivittynyt kiitettävän tiheään tahtiin. Tässä näytteenä tarinaa poikain Päijänteelle suuntautuneelta reissulta. Ja sitten se toinen onkin melkoinen tapaus, aiheena kun on jotain ainutlaatuista, kalojen urheilukilpailu. Mikä parasta, hyvin lisäksi hankkeesta on myös kosolti hyötyä. Suosittelemme tutustumaan.

Kartoissa on jotain kiehtovaa, sellaista, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Ehkä se on lupaus seikkailusta, ehkä toivo siitä, että näkee mihin on menossa. Siksi päätämme tällä kertaa johonkin huikean kauniiseen. Jos siis kartoista tykkää.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.