Retkibussilla Salamajärven kansallispuistoon – Kokkolan kauppatorilta suoraan Keski-Pohjanmaan parhaisiin retkikohteisiin

Kaupallisessa yhteistyössä Retkibussi – vihreämpi matkaketju -hanke

Hyppäsin heinäkuisena perjantaina Kokkolan kauppatorin tunnelmallisten kahvikojujen keskeltä Retkibussin kyytiin kohti erämaisen karua ja kaunista Salamajärven kansallispuistoa ja metsäpeuran valtakuntana tunnettua Salamanperän luonnonpuistoa. Kauppatoria reunustavan Torikadun varrella loisti selkeästi merkitty iloinen Retkibussi-kyltti, jonka kohdalle pysähtyi tasan klo 10 täysikokoinen Retkibussi-tunnuksin merkitty bussi, kuskin toivotellessa retkeilijöille iloiset huomenet.

Retkibussi kuljettaa Kokkolan torilta kätevästi ja edullisesti kolmeen suuntaan: erämaiseen Salamajärven kansallispuistoon, Vattajanniemen loputtomien hiekkadyynien päässä sijaitsevaan kauniseen Ohtakarin saareen sekä Öjan tunnelmalliseen kalastajakylään, josta löytyy muun muassa 22 kilometriä pitkä Saaristopolku. Ohtakarin reitin bussi pysähtyy myös Toivosen Eläinpuistossa Kälviällä ja Jukkolanmäen navetanvintillä Lohtajalla, jossa on Tove Jansson ja muumit -taidenäyttely.

Retkibussin lipun saat varattua muutamalla eurolla (Salamajärvelle 10 €) Matkahuollon nettimyynnistä. Kyytiin voit ottaa parin euron lisämaksulla myös polkupyörän ja koiran. Harvoin on joukkoliikenteen ulottumattomissa oleviin mahtaviin retkikohteisiin pääseminen näin helppoa, edullista ja luontoystävällistä.

Retkibussi kulkee 7.8.2022 asti, ja lisätiedot aikatauluineen löydät Visit Kokkolan sivuilta.

Matka kohti eteläisen Suomen laajinta ja edustavinta suo- ja metsäerämaata sekä poroa muistuttavan metsäpeuran valtakuntaa alkoi. Retkibussi oli hyvin varusteltu ja ilmastoitu, joten tilaa ja mukavuutta riitti. Tilausajobusseille tyypilliset pehmeät penkit, wc ja suuret ikkunat takasivat matkamukavuuden ennen määränpäässä odottavaa helteistä patikointia.

Kahden tunnin matka sujui kuin siivillä. Bussi teki pienet välipysähdykset Kaustisella, Vetelissä ja Perhossa, maiseman pikku hiljaa muuttuessa Keski-Pohjanmaan rannikon avarista peltoaukeista maakunnan itäisen osan karun kauniiksi kangasmetsiksi. ”Lapin sormeksikin” kutsutun Suomenselän luonto näyttäytyy Salamajärven alueella kaikista kauneimmillaan.

Perille Koirasalmen luontotuvalle, joka on Salamajärven kansallispuiston keskus ja reittien lähtöpaikka, saavuimme klo 12. Bussi jäi hetkeksi odottamaan vaellukselta saapuvia edellisiä retkeilijöitä, ennen kuin suuntasi pian takaisin kohti Kokkolaa. Ystävällinen kuljettaja kertoi retkeilijöiden antaneen paljon kiittävää palautetta mukavasta bussikyydistä, ja tilaa busseissa kuulemma riittää. Tällä kertaa mukana oli vain muutama retkeilijä, joten bussin kyytiin kannattaa rohkeasti hypätä joko Kokkolasta tai reitin varrelta Kaustiselta, Vetelistä tai Perhosta.

Salamajärvellä voit tehdä Retkibussikyytien avulla joko päiväretken tai kahden- tai viiden yön vaelluksen, sillä Salamajärven bussi kulkee edes-takaisin perjantaisin ja sunnuntaisin. Itse valitsin tällä kertaa päiväretken ja palasin samana iltana klo 18 lähtevällä bussilla takaisin Kokkolan vanhan kaupungin ihastuttavien puutalokorttelien keskelle. Aikaa perillä patikointiin ja koskemattoman erämaaluonnon ihailuun jäi siis kuusi tuntia, mikä oli kesähelteiseksi päiväretkeksi hyvin riittävä aika.

Koirasalmen luontotupa on erämaaretkien tunnelmallinen lähtöpaikka

Salamajärven keskuksen eli Ison- ja Pienen Koirajärven välissä sijaitsevan Koirasalmen luontotuvan iloiset asiakaspalvelijat ottivat minut vastaan ja kertoivat kattavasti eri päiväretkimahdollisuuksista. Luontotupa on selkeä ja tunnelmallinen puurakennus, jossa on hyvät kahvilapalvelut makeine ja suolaisine herkkuineen sekä mukava myyntivalikoima retkeily- ja kansallispuistotuotteita. Mukaani tarttuikin kahvien ja purtavan lisäksi metsäpeuran komean hahmon koristama Salamajärven kansallispuiston kangasmerkki.

Luontotuvalta voit vuokrata muun muassa kanootteja, kajakkeja, veneitä ja sup-lautoja sekä talvella metsäsuksia ja lumi- ja liukulumikenkiä. Alueen kalastusluvat saat myös kätevästi luontotuvalta. Majoitusvaihtoehtoina pihapiirissä ovat huonemajoituksen lisäksi sähkölliset karavaanipaikat ja telttailualue rantasaunoineen. Majoitus onnistuu myös koiran kanssa. Päärakennuksen tiloja voi varata myös juhlia tai kokouksia varten.

– Varsinkin rantasaunastamme on tullut retkeilijöiltä paljon kiitosta, kertoo luontotupaa pyörittävä Maarit Kirvesmäki.

– Olemme myös pidentäneet luontotuvan aukioloaikaa perjantaisin klo 18 asti, eli päivän viimeisen Retkibussivuoron lähtöaikaan saakka, Kirvesmäki jatkaa iloisesti.

Ovella käy yhtäkkiä vilinä, kun uusia retkeilijöitä saapuu sisään neuvottaviksi. Luontotuvan verkkokauppaa kannattaa myös hyödyntää – sieltä voit varata etukäteen esimerkiksi pitkän Hirvaan kierroksen varrella olevien Sysilammen ja Pienen Sääksjärven vuokratupia.

Koirasalmessa on reilusti parkkitilaa sekä henkilöautoille että busseille, ja Retkibussi kuljettaakin retkeilijät suoraan luontotuvan eteen. Ensimmäisenä vastassa ovat Salamajärven luonnosta, historiasta ja kulttuurista kertovat kuvitetut ja tarinalliset infotaulut, joista selviää hyvin myös puiston säännöt.

Pahapuron lenkki halki Salamanperän luonnonpuiston

Retkikenkiä kuumotteli ja olin valmis lähtemään ulos reiteille. Luontotuvan henkilökunnan suosituksesta päätin suunnata maisemiltaan vaihtelevalle, Salamanperän luonnonpuiston halki kulkevalle Pahapuron lenkille, jossa en ollutkaan aiemmin retkeillyt. Reilun seitsemän kilometrin mittainen lenkki kulki ensin pitkospuita pitkin kauniin Pienen Koirajärven rantoja mukaillen, reitin hiljalleen muuttuessa ensin mäntyjen ja sitten kuusten koristamaksi taianomaiseksi korpimetsäksi.

Pieni Koirajärvi

Keittelin polulla retkikeittimellä lounaat ja jatkoin kulkuani nousevaan maastoon, jossa maisema muuttui välillä kirkkaanvihreiden saniaisten pohjustamaksi taikalehdoksi ja välillä takaisin tiheäksi korpimetsäksi, kunnes vastaan tuli tarkoin suojellun luonnonpuiston raja ja aivan omalta maailmaltaan tuntuva koskematon niittysuoluonto. Tässä vaiheessa alkoi vahvasti tuntua siltä, että jos poroa hieman suurempi ja tummempi, komea metsäpeura tällä kertaa minulle näyttäytyisi, saattaisi se tapahtua juuri näillä kohdilla polkua.

Sisään luonnonpuistoon. Tiedätkö mitä eroa on luonnonpuistolla ja kansallispuistolla? Lue tästä >>

Kuulostelin ja katselin hiljaa, mutta peurat pysyttelivät piilossa. Jatkoin kulkuani suopursujen huumaavan tuoksun keskellä pitkin hyväkuntoisia pitkoksia ja selkeästi merkittyä polkua, kunnes saavuin vanhalle suoniittyladolle, joka on ollut käytössä jo 1800-luvulla. Opaskyltit kertoivat ladon ja paikan historiasta ja kesäisistä heinämatkoista, joita alueen asukkaat ladolle tekivät. Suoniityiltä hankittiin heinää karjalle, ja yöt vietettiin suosaarekkeisiin rakennetuissa kodissa.

Jatkoin matkaani hiljaisuuden keskellä vain nitisevät kelopuut kumppaneinani ja saavuin lopulta avaran kauniille Kangasjärvelle, jonka rannassa on tauko- ja tulipaikka. Polulla ja taukopaikalla törmäsin muutamaan onnelliseen retkeilijään, mutta enimmäkseen sain kulkea täysin omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Kangasjärvi

Kangasjärveltä polku jatkui hienojen rakkakivikkojen, soiden ja vanhojen metsäpalojen jälkien kautta takaisin kohti kansallispuiston aluetta, saavuttaen lopulta lenkin lähtöpisteen, jossa opastaulut kertoivat reittien pituudet selkeästi eri suuntiin. Ennen luontotuvalle palaamistani päätin kulkea vielä reilun parin kilometrin mittaisen Vasan kierroksen, joka kiertää rakkakivikankaita ja rantaviivaa pitkin johdattavilla pitkospuilla Pienen Koirajärven ympäri. Onpa täällä ahmojakin nähty, tiedän kerrottavan.

Ennen kuin hyppäsin takaisin luontotuvan parkkipaikalta lähtevän Retkibussin kyytiin, nautiskelin vielä kahvit luontotuvalla ja kävin ihailemassa tien toisella puolella avautuvan Ison Koirajärven erämaista maisemaa. Salamajärvelle palaan aina uudelleen. Maakunnan rannikon kasvattina nämä parin tunnin päässä sijaitsevat maakunnan itäiset korpimaat tuntuvat minullekin kerta toisensa jälkeen miltei eksoottisilta. Kansallispuiston itäisellä puoliskolla ollaankin jo Keski-Suomen puolella, puiston läntisen puolen ollessa Keski-Pohjanmaata.

Retkibussi kuljetti lopulta halki ilta-auringossa kylpevien Suomenselän metsien ja pittoreskien keskipohjalaiskylien, kunnes maakunnan läntisten osien peltoaukeat alkoivat taas avautua ja Kokkolan vanhan kaupungin ja uudistetun Meripuiston lähellä lepäävä leppoisa kauppatori alkoi häämöttää. Kuljettaja huikkasi heipat, ja raikas merituuli tervehti bussista ulos astuvaa retkeilijää.

Hyödyllisiä linkkejä

Keski-Pohjanmaan Retkibussin reitit ja aikataulut

Salamajärven kansallispuisto, Luontoon.fi

Salamajärven kansallispuisto, Retkipaikan tarinat ja vinkit

Koirasalmen luontotupa

Visit Kokkola

Retkibussi – Vihreämpi matkaketju

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.