Porojen luota hiihtämään ja huskien kautta avantoon – näin Lapin talvesta voi nauttia Torassiepissä ja Jerisjärvellä

Kaupallisessa yhteistyössä Harriniva Hotels & Safaris

Aamu Ruotsin rajalla Muonion Harrinivassa valkeni lumisateisena. Elettiin maaliskuun alkua, ja kinokset kohosivat ikkunan takana jopa ikkunaa korkeammalle. Meillä oli edessä jännittävä päivä: ensin käytäisiin Torassiepissä ruokkimassa poroja, sitten hiihdeltäisiin katsomaan Jerisjärven kalapirttejä ja hiihtoreissun jälkeen olisi aika kiitää Tour de Torassieppi huskyvaljakolla. Päivän päättäisi ilta Jerisjärven avannon kylmyydestä ja saunamaailman erilaisista saunoista nauttien. Täydellistä!

Torassiepin ravintolassa ja respassa tunnelma oli rauhallinen. Ihmiset nauttivat aamupalaa ja katselivat ikkunasta lumiselle järvenselälle, jossa moottorikelkkasafari valmistautui lähtöön. Saimme respasta mukaamme pussilliset jäkälää sekä ohjeet, mistä porot löytyisivät. Lyhyen kävelymatkan päässä sorkkajalat tulivatkin jo näkyviin – he olivat vielä lepäilemässä, olimme liikkeellä aika aikaisin aamulla.

Siirryttyämme asemiin aidan taakse alkoi poroihin tulla liikettä. Yksi toisensa jälkeen ne nousivat jaloilleen ja lompsivat meitä kohti nähdäkseen, onko meillä tosiaan heille evästä tarjota.

Poron pörröinen turpa ei tunnu samettiselta ja lämpimältä kuten hevosella. Mutta kauniisti osaa poro jäkälän sormista ottaa! Poroille jäkälä on erikoisherkkua, kuin suklaata. Vietimme hyvän tovin eläimiä ruokkiessamme, ennen kuin herkut loppuivat ja oli aika jatkaa matkaa kohti Jerisjärven kuuluisia hiihtolatuja.

Hiihtoretki Jerisjärvellä ja Keimiöniemen kalapirteillä

Jerisjärvellä ja sen ympäristössä on hienoja latuja, joita seurailemalla on mahdollista nauttia erilaisista Lapin maisemista. Jäältä käsin voi hyvällä säällä ihastella helposti esimerkiksi upeaa Keimiötunturia, ja myös ympäröivät metsät ja vaarat tarjoavat hienoja hiihtomaastoja. Me lähdimme tutkimaan Jerisjärven Keimiöniemestä löytyviä ikivanhoja kalapirttejä, joihin on Hotelli Jerikseltä vain lyhyt hiihtomatka jäätä pitkin. Latujen lähtöpisteessä hotellin rannalla oli komento pysyä merkityillä reiteillä, ja aivan aiheesta – järvellä voi olla heikkoja jäitä keskellä talveakin. Esimerkiksi joutsenistaan kuuluisa Kutuniva pysyy sulana läpi talven.

Hotellin rannassa on hyvä viitoitus laduille. Rannalla on myös latukahvila.

Lämpötila oli aavistuksen plussan puolella, joten lumi tuppasi hieman tarttumaan suksiin. Ladulla oli kuitenkin mukava hiihdellä ja hengittää samalla Lapin raikasta ilmaa – Etelä-Suomen kylpiessä jo täysissä kevättunnelmissa, oli Lapissa edelleen maisema ja tunnelma erittäin talvinen.

Pysähdyimme jäällä kuvaamaan Hotelli Jeriksen rannassa olevaa Arctic Sauna World -saunamaailmaa avantoineen. Sinnekin olisi illalla tarkoitus vielä suunnata – en ollut koskaan ennen käynyt avannossa, joten edessä olisi elämys isolla E:llä. Tästä on luvassa kokonaan oma kertomuksensa!

Kalapirtit levittäytyvät Keimiöniemen rannalla pitkänä letkana. Osa rakennuksista on todella, todella vanhoja – paikan historia vie niinkin kauas menneeseen kuin 1500-luvulle. Latu menee mökkien edestä jäältä, ja olipa meitä ennenkin joku hiihtäjä poikennut varsinaiselta ladulta hiihtelemään mökkien pihapiiriin. Mökkien luona saa vierailla vapaasti, mutta niihin ei pääse sisälle, sillä mökit ovat yksityiskäytössä.

Pikkuruiset mökit näyttivät entistä suloisemmilta ollessaan uppeluksissa paksun lumihangen keskellä.

Jokainen mökeistä on omanlaisensa. On vaikea kuvitella somempaa hiihtokohdetta täällä Lapin laajassa maassa – ympärillä vieläpä täysi hiljaisuus. Jään toisella laidalla näkyi letka moottorikelkkoja, mutta kuin ihmeen kaupalla ei niistä kuulunut ääntäkään meidän korviimme saakka. Kummasti hukkuvat elämän äänet Lapin laajaan luontoon.

Hiihtelimme takaisin hotellille ja oli aika hengähtää lounaan merkeissä. Sitten suunta uudelleen kohti Torassieppiä ja huskeja!

Huskyajelu Torassiepissä

Opas oli meitä vastassa Torassiepin respan pihassa, ja hetken päästä seuraamme liittyi muutama muukin matkaaja. Olimme porukan ainoat suomalaiset, muut olivat etelämpää Euroopasta – elettiinhän vielä aikaa ennen ensimmäisiäkään koronarajoituksia. Kävelimme lyhyen matkan päähän huskytarhalle, josta koirien haukku ja ulvonta kiiri meitä vastaan jo aikaisin. Opas opetti kuinka toimia reen kanssa – milloin ja miten jarrutetaan, miten seurueiden kesken viestitään käsimerkein ja kuinka reessä seistään tai istutaan riippuen siitä, ollaanko ohjaamassa vai kyydissä. Sitten oli aika siirtyä koirien pariin.

Huskyt olivat innoissaan ja täynnä räjähtävää energiaa. Asetuimme asemiimme – kyytiläiset rekiin istumaan ja kuskit taakse jalaksille seisomaan – ja saimme lähtöluvan. Opas ajoi oman valjakkonsa kanssa etummaisena, ja lisäksi koko seuruettamme seurasi toinen opas moottorikelkalla varmistamassa, että kaikki sujuu hyvin.

Koirat hiljenivät välittömästi, kun lähdimme liikkeelle. Tunne oli jotenkin epätodellinen – vain reen jalakset suhisivat hangella, kun liikuimme läpi valoisan männikön ja laskeuduimme siitä järven jäälle. Koirien hurja huuto tarhalla oli muisto vain, kun yhtäkkiä liikuimme hiljaisuudessa erämaamaisemassa.

Parvi korppeja raakkui järven rantametsikössä – aivan kuten erämaassa saattaa odottaa. Pohdimme, että kirkkaalla kelillä olisimme mahdollisesti saaneet nauttia melkoisesta näköalasta Pallastuntureille tietyissä paikoin matkan varrella. Se jäi nyt vain arvoitukseksi, sillä lumisade ei suonut näköaloja kovin kauas.

Oma valjakkomme liikkui hieman hitaasti, ja kesken reissun meille vaihdettiin yksi koira toisesta valjakosta. Sen jälkeen vauhti pysyikin reippaana!

Takanamme olleessa valjakossa etummaisilla koirilla oli hauska tyyli viettää aikaa pysähdyksien aikana.

Puolivälissä matkaa olisimme saaneet vaihtaa rooleja, mutta kyytiläiseni halusi istua ja minä halusin ajaa, joten mitäpä sitä turhaan venkslaamaan! Rekiretken aikana liikuimme paitsi järven jäällä, myös suolla ja metsässä. Kohdissa, joissa jouduimme ylittämään tien, oli moottorikelkalla kulkeva opas turvanamme varmistamassa, ettei autoja osu kohdalle.

Lopulta koitti se hetki, kun oli aika palata tarhalle ja lopetella rekiretki. Retken jälkeen meille annettiin paljon aikaa kuvata ja rapsutella koiria, ja opas tuli myös kertomaan kaikille seurueille juuri heidän valjakkonsa koirien nimet. Samalla oli hyvä mahdollisuus kysellä lisää rekikoirista. Huskyajelu on kokemus, joka kannattaa ehdottomasti kokea ainakin kerran elämässä!

Vaikka rekiretki oli ohi, jännitys jatkoi edelleen kasvamistaan, sillä näköpiirissä häämötti elämäni ensimmäinen pulahdus avantoon. Miten mahdan uskaltaa? Avantoelämyksestä ja Jerisjärven saunamaailmasta kerron tarkemmin seuraavassa jutussani, joka julkaistaan 24.1.2021.

Lue lisää:

Uskallanko avantoon? Elämäni ensimmäinen avantokokemus Jerisjärven Saunamaailmassa

Lisää tarinoita seudulta:

Fatbike-retki ja Tentsile-yö Torassiepissä

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto – Retkipaikan tarinat ja vinkit

Särkitunturi on lapsiperheen ehdoton retkikohde kesät talvet

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.