Pienellä retkellä Lommoltunturilla sekä sananen valmistautumisesta turvalliselle tunturiretkelle

Kaverini Laura pyysi minut tammikuussa pienelle päiväretkelle tunturiin. Sääennuste näytti puolipilvistä, mikä saattaisi käytännössä tarkoittaa umpipilvistäkin, mutta lähdimme matkaan optimistisina. Tuumin, ettei sää ainakaan huonompi voisi olla kuin viime kerralla, kun olimme Lommoltunturilla yhdessä – silloin näkyvyys oli tosi huono, tuuli kovin ja satoi silkkaa jäätä. Tällä kertaa keli olikin paljon, paljon parempi. Huipulla ei tuullut melkein lainkaan.

Lähtöpaikka kartalla

Lommoltunturi oli valikoitunut kohteeksemme siksi, että se oli molemmille jonkin verran tuttu paikka, eikä reitti huipulle ole kovin pitkä (verrattuna esimerkiksi viereiseen Taivaskeroon). Olimme tietoisia siitä, että osassa Lommoltunturia on talvisin lumivyöryvaara, joten emme lähteneet harhailemaan. Pitäydyimme tallatulla polulla, joka etenee puita kasvavalla länsirinteellä, sekä tasaisella huipulla, kaukana tunturin jyrkästä idänpuoleisesta rinteestä, jonne näkyy talvisin muodostuvan aika selkeäkin suuri lumilippa. Niin suuri, että se erottuu alas autotielle saakka.

Suosittelen tarkistamaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Ajankohtaista-sivun aina ennen retkeä, ja vielä paremmin voi valmistautua ottamalla yhteyttä Pallastunturin luontokeskukseen retkisuunnitelmiensa puitteissa ja kysyä sieltä ajankohtaista huomioitavaa retkelleen. Tunturissa voi vaania vaaroja joita ei äkkiseltään osaa tulla ajatelleeksi, joten näistä selvää ottaminen etukäteen ja niihin valmistautuminen on turvallisuuden kannalta tärkeää.

Pallastunturit näkyivät Lommolilta hienosti. Hyvin näkyivät myös Sammaltunturi ja Keimiö sekä kauempana Olos, Ylläs, Aakenus, Levi ja Kumputunturikin.

Parkkipaikalla oli ollut lähtiessämme muutama auto, ja tunturilla näkyikin hieman ihmisiä. Kolme kaksikkoa ja yksi, joka vaikutti olleen yksin liikkeellä. Paljon siellä oli kuitenkin tilaa, personal space pysyi mukavasti vähintään sadassa metrissä.

Eteneminen oli hidasta, sillä kuvattavaa ja katseltavaa oli paljon. Olimme seuranneet parkkipaikalta alkanutta polkua melkein huipulle saakka, kunnes tuisku oli piilottanut sen näkyvistä. Polku ja huipun hanki olivat niin kovia, että Laura pärjäsi koko reissun hyvin ilman lumikenkiäkin – itselläni ne olivat mukana ja kuljeskelin niillä.

Iloksemme saimme myös auringon näkyviin. Kaamoksen päättymisestä ei ollut kauaa, joten se tuntui aivan erityisen hienolta.

Tunturissa oli liikkunut monenlaista väkeä. Tulkitsimme erilaisia jälkiä ja koitimme niistä päätellä, mitä kenelläkin kulkijalla oli ollut jalassaan. Tunnistimme lumikenkäjälkien lisäksi erilaisia hiihtojälkiä, ja olipa jollain ollut ilmeisesti lumilautakin. Pulkan tai potkurin jälkiä emme sentään löytäneet.

Pysähdyimme pitämään evästaukoa huipun lounaanpuoleiselle reunalle, auringon suunnalle. Laura oli tuonut meille teetä, ja minä puolestani olin pakannut mukaan nakkeja termarissa. Oli mukava potkaista lumikengät jalasta ja hengähtää hetki istualtaan.

Muro-koira oli mukana ja koko matkan hihnassa – olimmehan kansallispuistossa.

Pienen tunturiretken varusteet

Lapissa minulla ei ole tapana lähteä retkelle ilman varustepussukkaani, jossa on monenlaista tärkeää. Harvoinpa pussukasta mitään tarvitsee, mutta turvallisuuden kannalta on hyvä olla tietyt jutut aina mukana. Tutullakin tunturilla voivat keli, hämärä tai muut olosuhteet yllättää, ja siihen on järkevää varautua. Niinpä olin varautunut esimerkiksi tälle parin kilometrin Lommol-kierrokselle yhtä hyvin kuin jos olisin lähtenyt pidemmällekin päiväreissulle.

Varustepussukastani löytyy otsalamppu, puukko, kompassi, tulukset ja narua. Lisäksi olen pakannut minigrip-pusseihin sytytyspaloja ja tulitikkuja – tulentekovälineet eivät saa kastua tai kostua – sekä toisaalta laastaria ja siteitä. Lisäksi mukana on nenäliinoja, särkylääkettä, hammaslankaimia, korvatulpat yöpymistä varten, pienet sakset ja muovipussi. Muovipussia voi tarpeen tullen käyttää vaikka roskien keräämiseen, jos sellaisiin törmää, tai sitten siihen voi laittaa likaiset retkiastiat kotiinkuljetuksen ajaksi. Onpa mukanani aina kertakäyttösadetakkikin, en ole tullut jättäneeksi sitä talveksi sieltä pois. Avaruuspeite minulta vielä puuttuu ja sellainen pitäisi varmaan kyllä olla.

Tarvikepussukan ulkopuolelle reppuun pakkautuvat istuma-alustat, juomapullo, taukopaita ja kamera sekä eväät. Tällä reissulla ei ollut sitä vertaa pakkasta, että juomaveden jäätymistä olisi tarvinnut pelätä, mutta tiukoilla pakkasilla vesi kannattaa pakata termospulloon.

Lisäksi retkiturvallisuuteen kuuluu se, että on kertonut jollekin, minne aikoo retkelle ja mihin aikaan. Itselläni on tapana lähettää puolisolleni kuvakaappaus maastokartasta ja merkitä siihen alue, jonne olen lähdössä, jos hän ei ole kotona kun lähden. Samaan viestiin laitan arvion siitä, milloin olen takaisin.

Ja tietenkin retkikaveri lisää turvallisuutta isosti, sekä se, että valitsee retkikohteekseen paikan, jossa on yleensä muitakin kulkijoita.

 Jutun alkuperäinen versio on julkaistu Olla-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *