Kymmenen kuvaa Lommoltunturilta

Lapista löytyy muutamia paikkoja, jotka päätyvät ihmisten valokuviin systemaattisesti ja selkeästi useammin kuin toiset. Maisema Särkitunturin huipulta on näistä yksi, samoin Saana. Muoniosta Pallaksentieltä löytyy maisema, jonka ihailu ei vaadi muuta kuin jarrupolkimen käyttöä. Näkymä vanhan niityn yli Lommoltunturille on tieltä katsottuna upea, ja kuin tilauksesta on siinä kohdin myös parkkipaikka. Mulla millainen on itse tunturi?

Lähtöpaikka kartalla

Noin tuhat kertaa tästä paikasta ohi ajaneena oli lopultakin aika lähteä katsomaan, milta Lommoltunturi näyttää huipulta. Totta puhuen itse olisin tullut lähteneeksi Pallakselle, mutta ystäväni Laura lietsoi meidät sittenkin kohti Lommolta – onneksi, sillä retkestä tuli upea. Kohde oli meille molemmille uusi. Mukana repussa oli tietenkin kompassi ja otsalamput sekä muuta tärkeää siltä varalta, että kaikki ei menisi retkellä suunnitellusti.

Oli harmaa, joulukuinen sunnuntaiaamupäivä. Mietimme, pääsisikö Lommoltunturille lainkaan edes lumikengin – itse ainakaan en välitä umpisessa huhkia edes lumikengillä, saati tunturin huipulle äheltää upottavassa hangessa. Parkkipaikalle päästyämme hämmästyin: siitä lähti hyvin tallautunut polku kohti tunturia. Laitoimme lumikengät jalkoihimme ja lähdimme kohti koitosta toivoen, että sää kirkastuisi matkan aikana. Mukana ollut Muro-koira pysyi hihnassa koko matkan, sillä Lommoltunturi kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Jo aiemmin olin tarkistanut, ettei Lommoltunturilla ole rajoitusalueita – kas kun olin suunnitellut tänne retkeä jo kesällä.

Siispä matkaan!

Hetken päästä otimme lumikengät pois. Polku oli niin kova, että siinä oli helppo kävellä ilmankin. Kiinnitimme lumikengät reppuihimme ja matka jatkui huomattavasti keveämmin askelin.

Kartalta näkee, ettei matka huipulle ole pitkä. Siitä näkee kuitenkin myös, että jyrkkä se on. Kuljeskelimme hiljakseen eteenpäin. Alkumatka vietti ylöspäin vain hiljalleen, sitten tuli pieni kuru, minkä jälkeen kunnon nousu alkoi. Maisemat alkoivat aueta tämän jälkeen nopeasti – sen verran kuin ne tuolla kelillä näyttäytyivät.

Pallaksentie erottui metsän keskeltä. Maailma oli upean sininen. Lähivaaroilla näkyi lumisadetta ja tuumailimme, että se taisi olla tulossa suoraan meitä kohti.

Puurajan kohdalla hanki alkoi pettää jalkojen alla, joten laitoimme lumikengät takaisin jalkaan. Nyt ne pääsivät oikeuksiinsa, ilman niitä kulku olisi ollut tuskallista.

Huipun tuntumassa päätimme jäädä evästauolle matalan männyn juurelle. Arvelimme männyn antavan meille tuulensuojaa, mutta ei se tainnut antaa. Päin vastoin, kova tuuli ropisteli männystä jääkikkareita päällemme. Tunnelma oli silti kohdillaan ja eväshetki mitä parhain. Minulla oli meille mukana pähkinäsuklaata sekä termarillinen kuumaa teetä. Muro vietti eväshetken lämpimään pusakkaan käärittynä emäntänsä sylissä.

Evästauon jälkeen lumipyry himmasi hetkeksi, joten lähdin tekemään pienen kierroksen tunturin puuttomalla huipulla. Kävely lumikengillä viiman kovaksi pieksemällä hangella oli nautinto.

Taustalla näkyi Pallasjärvi sekä Pallaslompolo. Pallaslompolo on osa Pallasjärveä, mutta pitkulaiset saaret rajaavat sen erilliseksi muusta järvestä (kuva alla).

Pallastunturit olivat verhoutuneet lumisateeseen kokonaan. Maisema oli kuitenkin upeaa katseltavaa.

Uusi lumipyry puski päälle, ja aloimme hiljalleen pudottautua takaisin alas. Heti puurajalla viima tyyntyi ja tuli täysin rauhallista ja äänetöntä. Samaan aikaan taivaalla alkoi näkyä violettia, purppuraa ja sinistä, kun pilvipeite alkoi repeillä.

Jossain vaiheessa otimme lumikengät jälleen pois. Matka autolle sujui leikiten.

Lommoltunturin huipulle ei mene ainakaan virallista kesäreittiä, joten olin todella yllättynyt, että sinne johti nyt näinkin hyvä reitti. Tämäkään reitti ei kuitenkaan ole käsittääkseni virallinen, joten sen kunto on arpapeliä. Meillä kävi hyvä tuuri.

Autolle päästyämme maailma oli muuttunut kirkastuvasta taivaasta ja kaamoksen kajosta purppuraiseksi. Pysähdyimme vielä sillä kuuluisalla parkkipaikalla niittyjen keskellä ottamassa kuvan, jonka niin moni muukin Lapin-kävijä on aikojen saatossa ottanut.

Muutama sana turvallisuudesta

Tunturissa sääolosuhteet voivat muuttua nopeasti, ja varsinkaan talvella ei asian kanssa ole leikkimistä. Vaikka meilläkin oli aikeena tehdä kevyt päiväretki, oli mukanamme silti varusteita myös sen varalle, että jotain menee pieleen: muun muassa kartta, kompassi ja otsalamput löytyivät repusta. Itselläni on aina mukana myös ensiaputarpeita sekä esimerkiksi sytytyspaloja hätätilanteiden varalle. Olimme myös kertoneet puolisoillemme minne olimme menossa ja kauanko siellä viipyisimme. Tunturissa kannattaa pieneenkin päiväretkeen valmistautua huolella, koska ikinä ei tiedä mitä voi sattua. Tälläkin retkellä tunturin huipulla omat jälkemme peittyivät melkein sitä tahtia kuin kuljimme, joten aina ei voi luottaa siihenkään, että voisi seurata omia jälkiään takaisin. Myös näkyvyys voi tunturissa kadota nopeasti kokonaan, eivätkä virallistenkaan reittien mahdolliset reittimerkinnät ole talvisin aina kunnolla näkyvissä, kun voivat olla lumen kuorruttamat. Lisäksi tunturin itärinteellä on lumivyöryvaara, joten huipulle tulee nousta talvisin vain länsirinteen kautta, kuten tässäkin artikkelissa. (Lisätty 18. ja 23.12.2019)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.