Parppeinlammen kierros tarjoaa palan harju- ja lammenrantakauneutta Kiteellä

Kiteen keskustasta kymmenisen kilometriä luoteeseen eli Rääkkylän suuntaan ajettaessa löytyy tienposkesta Kiteen erä- ja riistapolulle ohjaava kyltti. Kyltin kääntymiskehoitusta kannattaa kiireettömän seurata, sillä pienen piston päässä odottelee mukava pieni polkujen rykelmä hienossa harju- ja järvenrantamaastossa. Me lähdimme marraskuisena viikonloppuna (liian kylmissä vaatteissa!) kiertämään Parppeinlammen kierrosta.

Pysäköintialue kartalla

Reitti n. 2,5 km

Lähistöllä tulipaikka, uimaranta yms

Ensimmäisellä pysäköintialueella oli komea portti toivottamassa saapujat tervetulleiksi, mutta me ajoimme vielä pikkuisen matkaa eteenpäin perimmäiselle pysäköintialueelle. Sielläkin oli suuri kartta, josta polkukokonaisuutta oli helppo hahmottaa.

Olin saanut paikalliselta taholta Instagramin kautta suosituksen lähteä nimenomaan Parppeinlammen kierrokselle, ja omiin korviini se kuulostikin jotenkin paljon mukavammalta nimeltä kuin Riistapolku. Pysäköintialueelle saapuessamme kyltti osoittikin saman tien polunpään juuri tälle kyseiselle kierrokselle. Matkaan siis!

Polku oli heti alusta saakka aivan hurmaavan kapea ja silti selkeä. Siitä tuli seikkailun ja tutkimusmatkailun tuntu. Nousimme harjun harjanteelle hienoon metsään, jonka molemmin puolin lainehti vesi. Harju oli korkea ja sitä kulkiessa olo oli ylväs. Keltaisia merkkejä puissa oli myös mukavan tiuhaan.

Reitin varrella oli useita alueen luontoa esitteleviä opastauluja. Vaikka luulimme pukeutuneemme lämpimästi – meillä molemmilla oli niin talvitakki kuin jo pitkät kalsaritkin! – kostea kylmä ilma hiipi järveltä harjun rinnettä pitkin ja vaatekerrostemme alle, kipristytteli ennen kaikkea sormiamme ja vauhditti matkantekoamme hieman enemmän kuin olisi ollut väliksi. Niinpä keskityimme ennen kaikkea kulkemaan ja nauttimaan siinä samalla maisemista ja rapean raikkaasta ilmasta, eikä opastaulujen ääreen tullut niinkään pysähdellyksi tällä kertaa. Panin kuitenkin merkille, että taulut olivat suorassa ja hyväkuntoisia sekä harkitun oloisia. Kaiken kaikkiaankin koko reitti ja reitistö vaikuttivat huolletuilta ja melkeinpä priimakuntoisilta.

Ratkaisevassa risteyksessa onnistuimme kulkemaan harhaan – harjun harjalla kulkevaa polkua on kerta kaikkiaan niin tenhoava seurata, ettemme huomanneet keltaisen reitin lähtevän alas rinnettä. Havahduimme vasta, kun reittimerkit olivat vaihtuneet punaisiksi, enkä tiennyt, että mikähän reitti se punainen mahtaa ollakaan. Päätimme sitten seurata niitä, koska minulla oli päässäni alueen kartta suurpiirteisesti ja tiesin, ettei suurempaan eksymiseen ole juurikaan mahdolliksuuksia, koska vesi tulee vastaan lopulta. Laskeuduimmekin pian niemen kärkeen paikkaan, jossa vesi lasketteli Parppeinlammesta Oriveteen kuuluvan Muljulanselän puolelle. Virta oli pieni ja sen yli johti pieni silta, miltä käsin maisemaa oli ihana hetkeksi pysähtyä katsomaan ja veden ääntä kuuntelemaan.

Sikäli kun paikka lasketaan niemeksi – oikeammin se on kyllä ojan katkaisema kannas, ja nimeltääkin kyse on Veturinkannaksesta – meillä oli vaihtoehtoina kääntää suunta takaisin päin joko Parppeinlammen rantaa seuraten tai Muljulanselän eli Oriveden rantaa seuraten. Valitsimme Parppeinlammen rannan koska arvelimme ihan oikein, että sitä pitkin palaudumme pian takaisin keltaiselle reitille eli Parppeinlammen kierrokselle.

Rantapolku oli viehättävä. Pieni, kapea ja kotoisa, hyvin lähellä vesirajaa, toiselta puolen metsän suojaama. Tunnelma oli pysähtynyt. Parppeinlampi ei ollut aivan pienikään, mutta tällä syrjällä vesi oli täydellisen tuulensuojassa ja peilasi virheettömästi yllään kaartuvan metsän.

Polku kiersi Syvälahden pohjukan – jossa se toden totta palasi takaisin keltaiselle reitille, eli olimme palanneet kiertotieltämme alkuperäistä reittiä jatkamaan – ja Ruunalahdesta se sukelsi tyystin toisenlaiseen maisemaan. Lehtipuupainotteisen, marraskuisen ruskea-harmaan metsän tunnelma ja väripaletti muuttuivat vihreäksi liukuvärjätyksi mäntykannakseksi. Ruunalahden rannan kosteikko, joka oli jo sulattanut päältään yöllä sataneen varovaisen lumihunnun, oli niin ikään hehkuvan värinen.

Nautin reitin tästäkin osuudesta. Vaikka olen vesi-ihmisiä ja yleensä koukutun vesimaisemiin, tämä metsä oli todella kaunis ja neulaspolku sitä somasti halkovana mitä suloisin ilmestys. Puolukanvarpujen lämpö ei ollut riittänyt lumen sulattamiseen, joten ne näyttivät kevyesti tomusokeroiduilta.

Ajan mittaan polku kuljetti meidät ulos metsästä ja tielle, jonka näkymän jo tunnistimmekin. Olimme saapuneet reitistön pääportille, jonka komeassa muodossa koreilivat monet metsän eläimet ja päällimmäisenä metsot. Kiteellä monin paikoin voi pihaporteilla ja postilaatikoilla nähdä pöllöpatsaita, ja tämänkin reitin portissa komeili hieno pöllön hahmo.

Netin mukaan Parppeinlammen kierroksen pituus on 2,4 kilometriä. Sikäli kun mittailin omaa, Veturikannaksen kautta kiertämäämme reittiä kartalta, sain pituudeksi 2,7 kilometriä. Tekemämme poikkeama pois keltaisella maastoon merkityltä reitiltä oli kyllä paljon pidempi kuin 300 metriä, joten mene ja tiedä, mutta varmasti on turvallista arvioida, että kierroksen pituus on kutakuinkin noin about hieman alle 3 kilometriä. Meillä jäi kannaksen Oriveden-/Muljulanselän-puoleinen reittiosuus kulkematta, joten sen kulkemalla saa matkaansa lisäpituutta ja siellä pitäisi kuulemma olla jokin pitkospuuosuuskin!

Jos olisimme jatkaneet matkaamme portista, olisimme saapuneet reitistön toiselle puolelle ja mm. uimarannalle, jossa on pukukoppien lisäksi tulipaikka. Meidän pieni päiväretkemme oli kuitenkin tällä erää valmis, joten saapastelimme tietä pitkin pienen matkaa takaisin autollemme. Pitäähän sitä jättää tutkittavaa ensi kerraksikin!

Lisätietoa Kiteen erä- ja luontopolusta: Viakarelia.fi