Hevosen selässä läpi vuosisatojen – Kolin kansallispuisto

Tuli on jotain, jota ihminen ei voi koskaan täysin hallita. Sillä on valta ottaa ja antaa elämää. Siksi sitä pitää käsitellä nöyrästi ja kunnioittaen. Sille, joka näin on toiminut, on se antanut lämpöä ja ruokaa. Kaikkein voimakkaimmin tämä suhde on näkyvissä kaskikulttuurissa, joka elää maassamme mm. rakkaudessamme rukiiseen ja lukuisissa paikkojen nimissä.

Vaikka itse Kolin vaarat olivat pyhät, ovat lähiseutujen metsät ovat palvelleet ihmisiä jo pitkään. Läpi vuosisatojen jatkuneen kaskenpolton merkit näkyvät edelleen maastossa. Ne ovat keskeinen osa tarinaa, jonka ympäristö kertoo. Niinpä kaskikulttuuria vaalitaan osana Kolia ja kasken poltto on säännöllinen osa tätä.

paimentupa-2403

Kaskiviljelyssä sopiva metsäala kaadettiin. Puiden kuivuttua ne poltettiin. Tulella saatiin saatiin paitsi raivattua risut ja rungot pois viljelyksen tieltä, muuttuivat ne samalla tuhkaksi, joka teki maasta kyllin ravinteikkaan rukiin, vehnän ja nauriin viljelyyn. Polttaminen vaati taitoa ja tarkuutta, jotta punainen kukko pysyi ruodussa.

Jotenkin juuri ratsastus tuntuu erityisen sopivalta tavalta kulkea tähän syvintä suomalaisuutta edustavaan perinteeseen ja sen maastoon jättämiin merkkeihin. Niinpä löysimme itsemme tähän meille mahdollisuuden tarjonneen Paimentuvan pihapiiristä.

paimentupa-2486

Aloittelijoille suositellaan tunnin-puolentoista mittaisia ratsastuksia, sillä ratsastus rasittaa lihaksia, joille ei muutoin ole yhtä paljoa käyttöä. Koska Jussi ei ollut koskaan edes ollut hevosen selässä ja itsellänikin oli edellisestä kerrasta jo 18 vuotta, lähdimme liikkeelle varmuuden vuoksi noin kolmen tunnin tunnin kierroksella. Lisäksemme kierrokselle osallistuivat opas ja neljä muuta ratsastajaa.

paimentupa-2333

Alkuun sovittelimme päähän istuvan kypärän ja housujen päälle chapsit. Tämän jälkeen talutimme islanninhevoset ulos tallista ja siirryimme kentälle lyhyeen koulutukseen.

paimentupa-2484

Koska aikomus oli kuvata erityisesti ratsastajan näkökulmasta, oli minulle valikoitu hevonen, joka mahdollisti sen, että molemmat kädet saattoi välillä vapauttaa kuvaukseen.

Jo tallin puolella kävi ilmi, että oppaamme oli kertakaikkisen mukava. Saksasta Suomeen muuttanut herra oli oppinut kielen erinomaisesti, harva pystyy sujuvaan vitsailuun jutustelun lomassa muulla kuin omalla äidinkielellään. Niinpä tunnelma oli rento ja Jussinkin pieni jännitys oli pian tipotiessään.

paimentupa-2373

Sitten olimmekin jo maastossa. Lyhyen maantiepätkän jälkeen olimme kohta idyllisellä pikkutiellä. Ylitimme puron, jota maja piti kotinaan ja kohta kiersimme järven lahdukkaa, johon tuo puro laski. Kaukana maisemaa hallitsi komeana kohoava vaara.

Alkuosa matkaa kiemursi talousmetsissä, mutta määränpäämme oli kansallispuistossa. Matkalla saimme kuulla kunnianhimoisesta Koli Cultura -hankkeesta, mutta se unohtui pian saapuessamme Ollilan pihapiiriin. Siellä odotti pisteaidan sisällä tyytyväisenä köllötellyt kyyttökarja.

paimentupa-2398

Kaulassa roikkuneet kellot vain kilkattiva, kun ne tulivat katsomaan aidan viereen ratsastanutta väkeä. Innostuipa yksi kaunotar jopa hieman poseeraamaan.

paimentupa-2494

Ollilasta jatkoimme ylös rinnettä kohti toista perinnetilaa, Mattilaa. Tuon nousun varrelle osuvat myös Kolin nykyiset ja tulevat kasket. Ensin näimme kuusikon, jonka puut oli kuorittu tyvestään. Nyt odotettiin, että kuivaisivat pystyyn. Sitten ne kaadettaisiin ja lopulta poltettaisiin huhtakaski. Huhta on myös paikannimessä esiintyessään varma merkki siitä, että seudulla on poltettu kaskia.

paimentupa-2401

Toisella puolella tietä makasi maassa kaadettu koivukaski. Ylärinteen puolella oli edelliskesänä poltetussa kaskessa pitkää ruista, joka kasvatti itselleen komeaa tähkäpäätä.

paimentupa-2408

Maasta näki, että leipä ei tullut pöytään ilman kovaa työtä. Rukiin seasta pilkistivät kasken kannot ja maa oli kivinen. Vaikka kiviä oli kerätty kasoihin läpi vuosi satojen, niin aina vaan routa nosti esiin uusia.

paimentupa-2411

Mattilan pihapiirissä aika oli pysähtynyt ja niin pysähtyimme mekin hetkeksi nauttimaan tunnelmasta. Oli kuin olisimme matkanneet satoja vuosia taaksepäin. Nykyaika oli kyllin kaukana. Samalla tajusi, että oman ratsun kanssa oli syntynyt yhteys. Sitä ei ajatellut erillisenä, vaan eteneminen tapahtui yhtenä kokonaisuutena. Ei ollut ratsua ja ratsastajaa vaan ratsukko.

paimentupa-2426

Mattilasta matkamme jatkui takaisin Ollilaan ja siitä edelleen kohti Turulaa. Aukeita peltoja reunustivat komeat pisteaidat. Niiden takana laiduntivat lampaat.

paimentupa-2432

Tulosuuntaamme avautui avara maisema. Silmä vai liitää yli peltoaukean, kohdata pehmeästi kumpuilevan metsän ja kivuta viimein Räsävaaralle, jonka laelta pilkisti näkötornin huippu.

paimentupa-2436

Turulan ohitettuamme palasimme umpimetsässä kiemurtavalle polulle. Metsä suorastaan hehkui vihreyttä. Maan tasalla kotkansiivet kurottivat peittämään polkua. Alkuviikon ja aamupäivän sateet olivat pehmentäneet notkokohdat mutavelliksi, josta kohosi tiheään kiviä. Niin vain löysivät hevoset pitävän sijan jokaiselle askeleelle. Ylväiden eläinten tarkkaa työtä oli hienoa seurata.

Paluumatkalla, loitompana kansallispuistosta kiersimme vielä yhden kierroksen kohokohdan. Tulimme paikkaan, jossa totisesti oli taikaa. Tuo kuusikko oli kuin sadusta. Komeiden näreiden juurella oli vain hehkuva sammaleikko. Muutama mustikanvarpu ja jokunen oravanmarja siitä pilkisti, mutta muuten sammalmatto jatkui koko metsän läpi. Ei ihme, että paikka oli myös valikoitunut elokuvan kuvauksiin.

paimentupa-2477

Tuostakin upeasta metsästä saamme kiittää siinä vajaa sata vuotta sitten poltettua kaskea. Sen myötä valtaosa maan siemenpankista ja kasvien juurista olivat palaneet. Kuuset ja sammal olivat saaneet ottaa rauhassa maan itselleen, eikä normaalin metsän tapaan kamaraan vuosikymmenten aikana kertyneet siemenet päässeet itämään sopivien olosuhteiden ilmaantuessa. Vastaavasta maisemasta muuten voi hyvinkin päätellä, josko metsä on joskus kaskena ollut. Toinen selkeä merkki ovat mainitsemani siellä täällä olevat pienet kiviröykkiöt.

Tässä kohtaa reissua alkoi hevosen selässä oleminen jo tuntui lihaksissa. Niinpä viimeiset parikymmentä minuuttia olivat taas enemmän tietoista olemista, kuin hetkeen heittäytymistä. Tuo aloittelijoille sopivan lenkin suositus siis on hyvinkin paikoillaan.

Kierroksen jälkeen totesimme yhdestä suusta sen ylittäneen kaikki odotukset. Taivallus oli sopivan kiireetööntä. Hevosen selästä näki hyvin ja eläimeen syntynyt yhteys oli sanoinkuvaamattoman hieno kokemus. Suosittelemme lämpimästi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.