Retkeile asteroidin kraatterissa – ensiksi kannattaa kokea Kraatterijärvi Geoparkin Meteoriittikeskus Lappajärvellä

Kaupallisessa yhteistyössä Geopuistot kestävän matkailun vetovoimatekijöiksi -hanke

On vaikuttavaa saada tarkkailla luonnon yksityiskohtia; katsella jäkäliä aivan läheltä, upottaa käsi sammaleeseen, kurkottaa katse puiden humiseviin korkeuksiin ja tarkkailla tiaisia puuston suojissa. Vaikuttavuuteen saa hurjasti lisää kertoimia, kun vie ajatuksensa tietoisesti aivan toiselle tasolle: me kaikki – ihmiset, jäkälät, sammalet, puut, tiaiset, happi, kaikki – olemme matkustajia vaaleansinisellä maailmankaikkeuden aluksella nimeltä Maa. Lappajärven meteoriittikraatterin reunalta löytyvä Meteoriittikeskus herättää ajattelemaan tätä kaikkea syvemmin, minkä jälkeen saatat nähdä omat tutut lähiretkimaastosikin täysin uusin silmin.

Hotelli Kivitippu/Meteoriittikeskus kartalla
Meteoriittikeskus maksutta kaikille avoinna hotellin aukioloaikoina
Esteetön: Kyllä
Saapuminen autolla: Nykäläntie 123, Lappajärvi
Saapuminen julkisilla: Bussi Kauhavalta tuo perille
Muuta: Kota & uimaranta meteoriittikraatterin keskikohoumassa Kärnänlaavulla n. 12 km:n päässä

*Hotelli Kivitippu ja samassa rakennuksessa oleva Meteoriittikeskus sijaitsevat Lappajärven rannalla.*

Rakastuin avaruuteen vasta aikuisiällä ja haluan heti sanoa: se ei ollut yhtään liian myöhäistä. Kun olen asiaa tarpeeksi ajatellut, en miellä enää iltaisin katsovani vain tähtiä – tiedostan katsovani maailmankaikkeutta.

Täällä Suomessa, jossa valosaastetta on monin paikoin suhteellisen vähän, saamme katsoa avaruutta aitiopaikalta suoraan sen uumeniin. Olemme olentoja Maa-planeetalla, hetkeksi eloon heränneitä atomimuodostelmia, jotka hengittävät ja liikkuvat ja joilla on kyky miettiä tätä kaikkea sekä itseään kaiken osana. Ja avaruus, se on olemassa koko ajan, vaikka päivisin emme sitä näekään. Sieluni silmin kuvittelen usein näkeväni avaruuden kaartuvan yläpuolella silloinkin, kun taivas on sininen tai pilvinen. Se on kiehtova ajatusleikki.

*Kuva muutaman vuoden takaa; minä ja kotiplaneettani, kotigalaksini Linnunrata, naapuriplaneetta Mars ja naapurigalaksi Andromeda.*

Maa-planeetan taivaalla Lappajärven yläpuolella oli pilviharso, kun saavuimme sinne iltaa vasten. Kirjauduimme hotelliin, ja yöllä taivas kirkastui, suora näkymä avaruuteen aukesi laajana Etelä-Pohjanmaan lakeuksien yllä. Katselin tuttuja hahmoja; Leijonaa, Joutsenta, Kassiopeiaa, Härkää, Kaksosia, Ajomiestä, Isoa Karhua. Linnunrata, kotigalaksimme, kaartui kirkkaana tähtivyönä taivaan keskellä, valaisten varovasti planeettamme yötä päin kääntynyttä pintaa sekä avaruuden omaa, tuoreempaa kädenjälkeä, Lappajärven kraatteria.

Lappajärven Meteoriittikeskus

Aamun koittaessa oli aika tutustua Hotelli Kivitipun alakerrasta löytyvään Meteoriittikeskukseen, joka on yksi Kraatterijärvi UNESCO Global Geoparkin kruununjalokivistä. Meteoriittikeskus on maksuton ja avoinna aina hotellin aukioloaikoina henkilökunnan ollessa paikalla. Laskeuduimme portaat alas paljon odottamaamme laajempaan näyttelyyn, ja pian saimme kokea lapsenomaisen ihania oivallusten ja ahaa-elämysten hetkiä.

Kraatterijärvi Geoparkin UNESCO-status varmistui maaliskuussa 2024, hetki tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen, eli kohteen nimi on nyt komeassa kokonaisuudessaan Kraatterijärvi UNESCO Global Geopark. Retkipaikka onnittelee!
Toimitus 28.3.2024

*Näyttelyyn johtavan portaikon ylätasanteelle on tuotu ihasteltavaksi valikoima kiviä, kivikoruja ja simpukoita.*

*Meteoriittikeskus löytyy Hotelli Kivitipun alakerrasta.*

Lappajärven asteroidi tuli kauan ennen dinosaurusten joukkotuhoa

Lappajärven nimeen ovat varmasti kaikki meistä törmänneet peruskoulussa, sillä kyseessä on hyvin poikkeuksellinen järvi; tälle paikalle on jysähtänyt yli kilometrin kokoinen meteoriitti kymmeniä miljoonia vuosia sitten, dinosaurusten vielä hallitessa maata. Nykyään meteoriitin jättämässä montussa lainehtii Euroopan suurin kraatterijärvi, mutta alueella on paljon muutakin ihokarvoja nostattavan hienoa, kun sen vain tiedostaa; Pohjanmaan Koliksi kutsuttu Pyhävuori Lappajärven rannalla on itse asiassa meteoriittikraatterin reunavallia, ja järven keskellä kohoava Kärnänsaari on todellisuudessa meteoriittikraatterin keskikohouma.

Meille dinosaurusfaneille ajatus maahan syöksyneestä avaruusjärkäleestä on puhutteleva. Tuntuu todella etuoikeutetulta, että täällä Lappajärvellä saa kävellä meteoriitin muodostamia muodostelmia pitkin ja uida vedessä, joka ei olisi täällä ilman tätä kosmista väliintuloa. Asteroidi, jonka arvellaan johtaneen dinosaurusten joukkotuhoon, jätti myös kraatterin. Se, Chicxulubin kraatteri, on kuitenkin veden alla Meksikossa. Sen reunavalleilla ei voi retkeillä eikä keskikohoumassa kuljeskella, kuten täällä Lappajärvellä ja Kärnänsaaressa.

*Kuva meteoriittikraatterista ja sen keskikohoumasta, jotka nykyään tunnemme Lappajärvenä ja Kärnänsaarena.*

Chicxulubin kraatteri syntyi 66 miljoonaa vuotta sitten, ja siellä maahan syöksyneen asteroidin läpimitta oli 12–15 kilometriä. Lappajärven kraatteri on vanhempi – se syntyi jo 78 miljoonaa vuotta sitten – mutta toisaalta asteroidin läpimitta oli vain alle kaksi kilometriä.

Mielenkiintoisinta kuitenkin on, että vaikka jääkaudet ja eroosio ovat jauhaneet pois Suomen dinosauruksien fossiilit, niitä eli täällä asteroidituhon tullessa. Maamme oli tuohon aikaan lähempänä päiväntasaajaa, ja läheltä löytyneiden fossiilien perusteella tiedetään, että täällä on elänyt esimerkiksi tyrannosaurus rexin sukulaisia. Lappajärven meteoriitti tappoi tullessaan kaiken tieltään 250 kilometrin säteeltä. Nämä sekä paljon muuta kiinnostavaa tietoa Suomen dinosauruksien ja Lappajärven meteoriitin yhteyksistä löytyy tästä Iltalehden artikkelista.

Ja koska elämme nykyaikaa, en voinut vastustaa kiusausta pyytää tekoälyä maalaamaan taulua siitä, miltä asteroidin tulo näytti.

*Midjourney Bot -tekoälyn näkemys aiheesta ”A painting depicting an ultra birght huge asteroid striking the Earth in Finland 78 million years ago, when dinosaurs inhabited the area.”*

Nykyään dinosaurukset ovat palanneet Lappajärvelle – linnut, kuten harakat ja varikset, kylpivät helmikuun kirkkaassa auringossa meidänkin vierailumme aikana. Linnut ovat se dinosaurusten haara, joka selvisi vielä Meksikoonkin syöksyneen asteroidin seurauksista. Tämän opin Yle Areenan Dinocast-podcastista, jota suosittelen suuresti. Jos sinä ruokit lintuja, voit yhtä hyvin ajatella, että ruokit dinosauruksia. Tai jos lokki vei herkkusi kauppatorilla, voit tuumia, että jouduit lentävän dinosauruksen hyökkäyksen kohteeksi!

Muistatko tarinan Lappajärven tulivuoresta?

Meteoriitin iskettyä Maahan se tuhoutui, sekoittui lähinnä kallioperään, jonka itse oli rikkonut ja sulattanut syöksyessään maahan kosmisella 10–40 kilometrin sekuntinopeudella. Tässä sulamis- ja sekoittuimisvaiheessa syntyi kivilajeja; muun muassa alun perin vulkaaniseksi luultua törmäyssulakiveä kärnäiittiä, joka on kestävää, ja sen ansiosta Kärnänsaari on yhä olemassa kymmenien vuosimiljoonien eroosion voimista huolimatta. Lisäksi syntyi haurasta sueviittia, josta puolestaan löytyy törmäystimantteja!

*Kärnäiitti on Etelä-Pohjanmaan maakuntakivi. Se on Meteoriittikeskuksessa nostettu ansioituneesti jalustalle.*

Mutta entä sitten se kuuluisa Lappajärven tulivuori? Niin, vanhemmille sukupolville on koulussa taottu päähän tieto, että Lappäjärvi olisi räjähtäneen tulivuoren kraatteri, ja osa meistä nuoremmistakin on saattanut tämän legendan kuulla. Näin aiemmin tosiaan luultiin, ja nimenomaan kärnäiitti oli se, joka alun perin oli hämännyt tutkijoita:

”Kärnäiitissä on paljon sulamattomia mineraaleja täysin sulaneessa perusmassassa. Lähinnä näihin silmämääräisiin havaintoihin perustuen Lappajärveä pidettiin vielä 1970-luvulla tulivuoren kraatterina. Vuonna 1976 Martti Lehtinen todisti väitöskirjassaan Lappajärven taivaallisen alkuperän. Kärnäiittiä on nähtävissä yhä edelleen ainutlaatuisina kalliopaljastumina.”
Kraatterijarvigeopark.fi

Näyttelyn seinällä olevassa tietotaulussa kerrotaan, että monille ihmisille oli suorastaan järkyttävää saada kuulla, ettei Lappajärven tulivuorta koskaan ollutkaan, vaan räjähtävä voima sinkoutui alueelle avaruudesta, ei maan sisästä. Tieto ilmeisesti oli omiaan vavisuttamaan alueen ihmisten paikallisidentiteettiä perustuksiltaan, mutta pakko sanoa, että näin ulkopuolisen silmin meteoriitti ei kyllä häviä tulivuorelle pätkääkään, päin vastoin!

Kivi oli peräisin asteroidivyöhykkeeltä

Lappajärven meteoriitti oli kiertänyt Aurinkoa 4,5 miljardia vuotta yhdessä muiden kaltaistensa kanssa asteroidivyöhykkeellä, joka löytyy Marsin ja Jupiterin välistä. Vyöhykkeellä sattui yhteentörmäys, minkä seurauksena kyseinen asteroidi syöksyi pois radaltaan. Jupiter tunnetaan aurinkokuntamme imurina, tai vaihtoehtoisesti ritsana, joka valtavalla koollaan ja vetovoimallaan imee puoleensa monenlaista avaruudesta tulevaa ryönää, joka muutoin saattaisi uhata meitä. Mutta tämä asteroidi ei Jupiterin voimiin imeytynyt, vaan lähti kohti Maata.

Näyttelylle kiitos kansantajuisuudesta

Meteoriittikeskuksen näyttelyn runsaat tiedot on tuotu esiin hyvin helposti ymmärrettävässä muodossa, minkä ansiosta mielenkiinto pysyy yllä alusta loppuun saakka. Tiedot eivät lennä yli ymmärryksen, vaikka kyse on näin valtavan mittakaavan asioista. Samaa ei voi sanoa kaikista näyttelyistä, mutta täällä Meteoriittikeskuksessa on onnistuttu erinomaisesti. Pisteen i:n päälle antaa vielä VR-lasien kanssa tehtävä avaruusmatka – siitä lisää tuonnempana.

Näyttelykierroksen edetessä tulee kerrattua peruskoulun tärkeitä yleissivistyksen seikkoja ja opittua kokonaan uutta.

*Tiesitkö että Maan mantereiset ja merelliset laatat liikkuvat yhtä nopeasti kuin kynsi kasvaa?*

*Tällaista kiveä muistin nähneeni lapsena kun olimme matkalla Islannissa. Se on peräisin tulivuoresta.*

Saimme pitkän tovin kulumaan jo pelkästään vitriineissä olevien kivien ihmettelyyn. Oli kiinnostava bongata tuttuja paikkakuntia, jopa nykyinen asuinseutumme Kisko oli kivirivistössä edustettuna andalusiitillaan. Mieheni on tehnyt pitkän uran maanalaisissa kaivoksissa, joten hän löysi kivikokoelmista monta itselleen tutun näköistä murikkaa ja nimeä. Tutkimme myös seinällä olleita kairausnäytteitä sekä esillä ollutta poraa ja ihmettelimme, kuinka kummassa ranteenpaksuisella poralla on mahdollista tunkeutua syvälle maan uumeniin?

*Kuka meistä ei olisi lapsena kerännyt taskuihinsa hienoja kiviä?*

Tottakai kivien maailmasta löytyy myös silmäniloa. Opaali oli yhteinen suosikkimme, ja myös kuparikiisu oli mitä suloisimman näköinen kivisykerö.

Uutta näkökulmaa retkimaastoihin ja luontoon

Eräässä näyttelyn huoneista oli mikroskooppeja ja mahdollisuus katsella kiviä niiden avulla. Seinällä oleva Suomen kartta osoitti, mitä kivilajia missäkin päin on. Retkeilijää kartat herkästi kiinnostavat, ja meillä menikin kartan äärellä ensin hyvä tovi, ennen kuin siirryimme mikroskoopeille. Tutkimme miltä näyttävät lempikansallispuistomme, kotiseutumme ja ylipäänsä kaikki ne Suomen kolkat, jotka syystä tai toisesta ovat itselle tutumpia kuin muut. Kartta antoi hyvin uudenlaista näkökulmaa tuleviakin retkiä ajatellen, kun voi ajatella asioita pintaa syvemmältä – eli mitä piilee metsien ja vesien alla ja miksi.

*Kartalta sai uutta näkökulmaa entisiin ja nykyisiin kotiseutuihin.*

Mikroskooppiin vilkaisu palautti koulun biologiantunnit mieleen. Tutkimme pöydällä olleita kiviä ja säädimme asetuksia. Otin mikroskoopin lävitse kameralla kuvan, jonka sitten huomasin muistuttavan aivan toisen kokoluokan kivikuvia, joita olen aiemmin elämässäni ottanut: kuvia Kuusta ja auringonpimennyksestä.

Vaikka näyttelyssä oli erikseen varsinaisia avaruuskiviä – esimerkiksi aivan julmetun painava meteoriittimurkula, jonka painoa sai omin käsin vapaasti kokeilla, sekä hippunen jopa Kuuta – yllä olevien kuvieni sarja sai minut ajattelemaan, että kaikki kivethän ovat avaruuskiviä. Maapallo on osa avaruutta, planeetta siinä missä muutkin planeetat. Siten mekin olemme avaruusolentoja, ja kun katsomme maisemaa vaikkapa kotimetsässämme, näemme avaruuden luontoa täynnä avaruuden olioita ja elämänmuotoja. Kun katsomme kotikissaa, näemme avaruuden olennon. Kun katsomme omia käsiämme, näemme avaruusolion kädet, evoluution upean tuloksen, avaruusolion silmillä, ja ymmärrämme näkemämme avaruusolion aivoilla.

Tämä kaikki ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys, sillä on äärimmäisen epätodennäköistä edes syntyä eloon, ja kaiken lisäksi me olemme sattuneet syntymään juuri ihmisiksi, joilla on valtavat aivot tutkia, oppia ja prosessoida tätä kaikkea sekä löytää aina uutta todistettavissa olevaa tietoa. Yhtä hyvin olisimme voineet syntyä vaikkapa hyönteiseksi, joka tuskin pohtii rooliaan osana avaruuden elämää. Ja kaikkein suurin todennäköisyys oli, että emme syntyisi eloon lainkaan. Evoluutiobiologi Richard Dawkins on kirjoittanut aiheesta vaikuttavia tekstejä, jotka todella havahduttavat ajattelemaan.

Aivojamme kannattaa käyttää siihen, että osaisimme myös arvostaa tätä kaikkea. Ajattele miltä tuntuisi jonain päivänä nähdä Maapallon kaltaista elämää uhkuvia maisemakuvia metsistä tai meristä joltain toiselta planeetalta? Se olisi jotain niin mullistavaa, että sitä on vaikea edes kuvitella. Katsotaan siispä oman kotiplaneettamme luontoa yhtä ihailevasti, koska tässä sitä avaruuden rikasta ja ihmeellistä elämää on, suoraan silmiemme edessä, valmiina retkeiltäväksemme!

Matka Jupiteriin kierroksen lopuksi

Näyttelyn huipentuma oli mahdollisuus päästä matkalle Jupiteriin VR-lasien voimin. Istuimme tuoleille hämärään pieneen huoneeseen ja laitoimme VR-lasit päähämme. Tämä oli meille molemmille ensimmäinen kokemus VR-lasien kanssa, ja voin kertoa, että olimme innoissamme kuin lapset!

*Istuimme alas ja hotellin työntekijä kävi laittamassa avaruusmatkamme pyörimään.*

Huoneessa oli neljä istuinta, mutta olimme siellä kahden ja etupenkit jäivät tyhjiksi. VR-lasien kautta ne näkyivätkin tyhjinä, mutta kun katsoimme toisiamme, huomasimme, että molemmille oli ilmestynyt oranssit astronautin puvut. Myös huone ympärillämme oli muuttunut avaruussukkulan ohjaamoksi, ja suuret ikkunat edessämme, sivuillamme ja katossa näyttivät avaruuden sekä vieressä olevan Maa-planeetan.

Vatsaa kouraisi, kun alus alkoi kääntyä ja lähdimme liikkeelle. Matkan aikana etenimme avaruuden halki tutkimaan Kuuta, Marsia, asteroidivyöhykettä ja Jupiteria, jonka jälkeen oli aika kääntyä takaisin. Matka kesti viitisentoista minuuttia. Auringon kirkas valo ja avaruuden pimeys sekä lukemattomat tähdet ja erittäin lähelle tulleet planeetat ja asteroidit yhdessä ääniefektien kanssa loivat erittäin vaikuttavan kokonaisuuden, josta olisin niin kipeästi halunnut ottaa kuvia, mutta se ei ollut tietenkään mahdollista. Monista tiedeohjelmista tuttu miesääni, oma suosikkilukijani itse asiassa, kertoi tietoa kaikesta, mitä matkan aikana näimme.

*VR-lasien kanssa näkymä kääntyy pään liikkeiden mukaan, aivan kuin normaalistikin ympärilleen katsoessa.*

Kivinäyttelyn kierrettyämme olimme melkein pyörällä päästämme. Niin paljon olimme oppineet paitsi Kraatterijärvi Geoparkin alueen synnystä, myös koko Suomen ja planeettammekin historiasta. Ne ovat arvokkaita asioita aina silloin tällöin kerrata ja tiedostaa.

Ulkona lähin tähtemme Aurinko paistoi pistävän kirkkaasti helmikuiselta taivaalta ja sai meidät siristelemään silmiämme.

Taukopaikka kraatterin keskikohoumassa: Kärnänlaavu

Kohde kartalla

Noin vartin ajomatkan päässä Kivitipusta sijaitsee Kärnänlaavu Kärnänsaaren eteläkärjen tuntumassa. Kärnänsaareen johtaa lyhyt silta, minkä jälkeen kylätie mutkittelee talojen, peltojen ja metsien lomitse kohti saaren eteläpäätä.

Moottorikelkkailijat ottivat iloa irti Lappajärven jäätä peittävästä paksusta lumesta. Laavu ja uimaranta sen sijaan uinuivat vielä sikeää talviunta korkean nietoksen sylissä, mutta voin uskoa, että tässä on kesällä aivan mielettömän hieno paikka tulistella kosmisten tapahtumien näyttämöllä ja uida ihan oikeassa kraatterijärvessä.

Laavulle johtavalla tiellä avaruus oli voimakkaasti läsnä, vaikka olikin kenties talven kirkkain keskipäivä. Kuunpuolikas erottui kelmeän kalpeana taivaalla, toisessa suunnassa aurinko työnsi valoenergiaansa meihin Maa-planeetan asukkaisiin siinä yhtään säästelemättä. Ja taivas, se oli sinistäkin sinisempi – se on auringonvalon ja ilmakehämme yhteisvaikutus. Toisin kuin sisarplaneetaltamme Marsilta, meiltä ei ilmakehä ole päässyt karkaamaan avaruuden syövereihin.

Tiedostin, että vain sata kilometriä ylöspäin minusta ja Lappajärven pinnan lumipeitteestä oli avaruuden raja.

Kelmeä Kuu Lappajärven yllä. Tämä näkymä on kohti pohjoistaivasta, eli revontuliennusteen näyttäessä lupaavalta tämä voisi olla oiva paikka katsella loimuja, joskin ylimääräisenä valona samassa suunnassa on Lappajärven keskus.

Tuntui todella erikoiselta huolella tiedostaen ajatella, että kävelimme kraatterin keskikohoumassa ja saimme ihailla luontoa, joka sitä nykyään peittää. Miltähän täällä on näyttänyt vaikkapa tuhat tai sata tuhatta vuotta sen jälkeen, kun asteroidi iskeytyi?

Tai millaista täällä oli ennen sitä?