Kuuluisan Taivaskeron kierroksen lisäksi Pallastuntureilla on toinenkin rengasreitti, joka pituudeltaan sopii juuri passelisti kunnon päiväretkikohteeksi. Noin 7 kilometriä pitkä Palkaskeron kierros tarjoaa utuisen kauniita tunturitunnelmia, häivyttäen parkkipaikan rakennuksineen näkyvistä kenties hieman Taivaskeron kierrosta nopeammin. Reitin varrella ei ole tuli- tai muunlaista taukopaikkaa, mutta matkalta voi tehdä lyhyen piston Pallaskodalle, jolloin tulistelukin onnistuu. Tässä 12 kuvaa oman loppukesäisen retkeni varrelta.
Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään, eli suuntasimme hotellilta kohti poroaitaa. Ihana tunturimaisema oli läsnä heti ensi hetkistä alkaen.
Loppukesän aurinko maalasi tunturit unenomaisen kauniiseen vehreyteen ja valoon. Yllä kuvassa Liisansatula-niminen kuru, jonka yli Taivaskeron reitti kulkee.
Palkaskeron reitti viistää erotustaitaa, ja hetken matkaa kuljetaan poroaidan vierestä ja jopa sen läpi. Matka etenee Palkaskurun rinnettä kohti koillista.
Polun noustessa aina vain ylemmäs, on mahdotonta olla kääntymättä katsomaan taakseen.
Loppukesän valossa kylpeville tuntureille ei mikään vedä vertoja. Kivikkoisessa nousussa myös askeleensa saa katsoa tarkkaan.
Palkaskeron huipulla on kivikasa, muinainen rajapyykki, oletan. Taustalla näkyvä tunturijono jatkuu Hettaan saakka. Me istahdimme huipulle pitämään oikein kunnon hengähdys-, juoma- ja jutustelutauon.
Maisemassa näkyy myös Pallasjärvi Pallaslompoloineen sekä Levitunturi.
Tässä on hyvä pysähtyä katselemaan horisonttiin ja ottamaan vaikka kuvia.
Oikein tarkkasilmäinen huomaa myös Sammaltunturin laella olevan sääaseman (oikeassa reunassa).
Auringon hiljalleen laskiessa maisema kävi yhä utuisemmaksi. Tunturin tällä puolen oli rinteessä myös lähteitä, ja reitti oli paikoin märkä.
Maaruska oli jo tuohon aikaan aloittelemassa, nyt ruska on jo selvästi pidemmällä ja kohta täydessä vauhdissa.
Reitin loppupuolella se yhtyi esteettömään Orava Avenuehen, ja muutaman askeleen pistolla olisi päässyt myös Pallaskodalle. Arki-ilta oli kuitenkin jo sen verran pitkällä, että me suuntasimme kotiin. Vielä aivan viimeisetkin maisemat matkan varrella olivat verrattoman kauniit.
Käytämme evästeitä. Klikkaamalla hyväksyt evästeiden käytön. Mikäli haluat estää eväisteiden käytön, voit valita hyväksymäsi/kieltämäsi evästeet. Voit myös vaihtoehtoisesti laittaa ne pois päältä verkkoselaimesi asetuksista.
Eväste on lyhyt tekstinpätkä, jonka avaamasi verkkosivusto lähettää selaimellesi. Se auttaa sivustoa muistamaan tietoja käynnistäsi, jolloin sivustolle palaaminen voi olla helpompaa ja sivustosta voi tulla sinulle hyödyllisempi.
Käytämme evästeitä sivuston käytön tilastointiin, mainonnan seuraamiseen ja kohdentamiseen sekä sen tuloksellisuuden seurantaan. Voit valita mitkä evästeet hyväksyt käyttöön. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön valinnoistasi riippuen. Mikäli haluat estää eväisteiden käytön kokonaan, voit myös laittaa ne pois päältä verkkoselaimesi asetuksista.
Sivuston käyttäjistä voidaan tallentaa esimerkiksi IP-osoite, selaintyyppi ja sivut, joilla käyttäjä on vieraillut.Evästeet voivat olla istuntokohtaisia tai pysyviä. Istuntokohtaiset evästeet poistuvat käyttäjän selaimesta kun hän poistuu sivustolta tai sulkee selaimen. Pysyvät evästeet säilyvät käyttäjän selaimessa tietyn ajan tai kunnes käyttäjä poistaa sen.
Google evästeet
Analytiikkaan tarkoitetut evästeet auttavat keräämään dataa, jonka avulla palvelut ymmärtävät, miten käyttäjät käyttävät tiettyä palvelua. Näiden tietojen avulla palvelut voivat sekä parantaa sisältöään että rakentaa parempia ominaisuuksia, jotka parantavat käyttäjän kokemusta.
Sivustolla on käytössä Google Analytics- ja Google Tag Manager, sekä Google Maps -työkalut, jotka asettavat käyttäjän selaimelle evästeitä.
Googlen työkalujen avulla kerätään tietoa esimerkiksi käyttäjämääristä, käyttäjän vierailemista sivuista ja sivujen selausajasta. Käytön analysointiin liittyvien evästeiden avulla kerättyä tietoa käytetään sivuston kehittämiseen. Google Analytics -ohjelman avulla saamamme tieto ei mahdollista käyttäjän yksilöimistä.
Tietoa siitä, miten Google käyttää palveluitaan käyttäviltä sivustoilta saatuja tietoja:
Adtraction
Evästeet ovat pieniä tiedostoja käyttäjän selaimessa. Evästeisiin tallennamme tiedon milloin klikkasiy linkkiä ja mille sivustolle/julkaisijalle mahdollinen saamamme komissio kirjataan.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!