Marjanmaistelija Palkaskerolla

Palkaskeron reitti Pallastuntureilla on mukavan simppeli taivallus kauniisiin tunturimaisemiin. Reitti ei vie huiman korkealle, mutta riittävän ylös kuitenkin upeiden maisemien ihailemiseksi.

Retkipäivämme oli mukavan aurinkoinen syyskuun puolivälin päivä, tai oikeammin illansuu. Pieneen reppuun pakkasimme isäni kanssa hiukan eväitä, muutoin emme erityisesti varustautuneet muuten kuin valitsemalla jalkoihimme hyvät kävelykengät.

Palkaskeron polku on hiekkainen ja kivinen.

Palkaskeron polku on hiekkainen ja kivinen.

Parkkipaikan vasemmasta takakulmasta nousee ylös pieni, viitoittamaton polku, joka pian saapuu isommalle, merkitylle reitille. Siitä käännyttäessä oikealle tulee pienen matkan päästä risteys, josta Palkaskeron polku nousee vasemmalle.

Näin syysaikaan silmiin pisti välittömästi marjojen runsas määrä. Erilaiset marjakasvit luovat suuren osan Lapin punaisesta ruskasta: esimerkiksi mustikka ja juolukka suorastaan hohtavat punaisena, riekonmarjasta puhumattakaan. Vihreyttä maisemaan tuovat variksenmarja ja puolukka. Ruohokanukan suuret, kirkuvanpunaiset marjat tuovat maisemaan myös paljon väriä.

Kaikkia näitä marjoja on Palkaskeron polun varrella erittäin runsaasti näin syysaikaan. Hauskintahan siinä on se, että niitä kaikkia voi syödä. Riekonmarjoista tosin jäljellä oli lähinnä lehtiä.

Ruohokanukan, mustikan, juolukan, variksenmarjan ja puolukan marjoja.

Ruohokanukan, mustikan, juolukan, variksenmarjan ja puolukan marjoja.

Ruohokanukka ja riekonmarja olivat minulle uusia tuttavuuksia, joten googlasin ne ennen maistamista.

Ruohokanukan punainen marja on suuri ja näyttää vähintäänkin myrkylliseltä, mutta tosiasiassa se on syötävä. Se ei tosin maistu miltään. Ei siis kertakaikkiaan miltään, vaikka kuinka pinnistäisi makuhermoja.

Myös riekonmarja oli melko mauton, maistuen kuitenkin miedosti makealle ja maapähkinälle. Riekko siitä kuulemma pitää. Riekot lienevätkin olleet ahkerasti liikenteessä, sillä Palkaskerolta löysin tasan yhden riekonmarjan, ja senkin ehdin tunkea suuhuni ennen kuin tajusin ottaa kuvaa. Marja on kiiltävä, pyöreä ja lähes musta – minun silmissäni muistuttaa paljon variksenmarjaa, mutta on selvästi pehmeämpi.

Riekonmarjan lehdet kasvavat suoraan maasta ja ruska-aikaan ne ovat tulipunaisia.

Riekonmarjan lehdet kasvavat suoraan maasta ja ruska-aikaan ne ovat tulipunaisia. Kuvassa ei näy riekonmarjoja – riekko oli ehtinyt ne jo syödä.

Tämä kuva ei ole Palkaskerolta, mutta siinä näkyy, miltä riekonmarjat näyttävät. Vieressä muutama puolukka vertailuksi.

Tämä kuva ei ole Palkaskerolta, mutta siinä näkyy, miltä riekonmarjat näyttävät. Vieressä muutama puolukka vertailuksi.

Variksenmarja oli iloinen yllätys! Olen siis ylenkatsonut sitä aivan täysin tähän mennessä.

Siinä on mieto, raikas maku ja hedelmäliha on rapsakkaa, valkoista ja mehukasta. Marjan keskellä on pari kovaa, keltaista siementä. Maku ei ole ollenkaan paha, mutta hyvin mieto se on. Lähinnä hauskan suutuntuman vuoksi variksenmarjoja tuli Palkaskerolla syötyä oikein ilokseen.

Variksenmarja on myös kasvina erittäin kaunis, sen vihreän sävy on yksi kauneimpia ja sopii täydellisesti ruskaisen Lapin maisemaan.

Vanhempani sanovat variksenmarjaa kraakunmarjaksi. Jotkut kutsuvat sitä myös kaarnikaksi, sianmustikaksi tai harakanmarjaksi.

Vanhempani sanovat variksenmarjaa kraakunmarjaksi. Jotkut kutsuvat sitä myös kaarnikaksi, sianmustikaksi tai harakanmarjaksi.

Kun olin pieni, kulki meillä koulussa sellaista huhua, että juolukka olisi myrkyllinen. Vasta myöhemmin minulle on selvinnyt, ettei tieto pidä paikkaansa. Olen keskustellut asiasta monen kanssa ja yllättävän moni oikea aikuinenkin on ollut ainakin jossain vaiheessa elämäänsä siinä uskossa, että juolukka tosiaan on myrkyllinen. Mistä tällainen uskomus tulee?

Luin jostakin, että shamaanien kerrotaan etsineen sienen muumioittamia juolukoita, koska ne auttaisivat lankeamaan loveen. Tällaisia muumiomarjoja on kuitenkin käsittääkseni tutkittu, eikä niillä ole todettu olevan vaikutuksia… Tiedä sitten.

Joka tapauksessa Palkaskerolla tuli syötyä paljon myös juolukkaa. Valitsin tosin suuhuni niitä ei-muumioituneita marjoja.

Juolukka ei värjää kuten mustikka, mutta maistuu ainakin minun mielestäni lähes yhtä hyvältä, ehkä hieman vetisemmältä.

Kun olet herkutellut tiesi Palkaskeron huipulle, voitkin istua alas ja nauttia kauniista maisemista. Horisontissa näkyy lähes kymmenen järveä ja kaukana siintävät myös Olostunturin tuulimyllyt.

Seurailimme muutaman poron liikkeitä kauempana, mutta ihmisiä ei ollut liikkeellä samaan aikaan kanssamme. Oli mukavan rauhallista ja istuimme rinteessä pitkän aikaa nauttien raikkaasta Lapin ilmasta. Istumapaikkamme oli hyvä: kivenlohkareet toimivat jakkaroina ja ympärillämme oli edelleen runsaasti marjoja naposteltavaksi. Aurinko lämmitti sopivasti ja pieni tuulenvire piti kaikki ötökät poissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.