Pakkasyö Ounasjoen törmällä Rovaniemellä: Nuku yö ulkona, tammikuu

Retkipaikan tiimiläiset osallistuvat vuoden 2026 mittaan Nuku yö ulkona -haasteeseen, ja vuoden ensimmäisen vuoron nappasi Maarit, joka vietti yön Ounasjoen törmällä tammikuun pakkasissa. Maarit työskentelee Retkipaikan palvelutuottajana ja asiakasneuvojana, ja häneen voi törmätä Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa niin info-tiskillä kuin koululaisryhmien oppaanakin. Maarit valitsi ulkona yöpymiseen tutun ja rakkaan paikan: leiripaikka pedattiin Ounasjoen varteen hänen lapsuudenkotinsa pihalle Rovaniemellä.

Maaritille yö oli monella tapaa jännittävä, sillä vaikka paikka oli tuttu, hänellä ei ole valtavasti kokemusta talvisesta ulkona yöpymisestä tai taivasalla nukkumisesta.

– Yleensä nukun aina teltassa retkeillessä, Maarit paljastaa.

Yksin ei Maaritin sentään tarvinnut olla, vaan puoliso oli yökaverina. Myös varasuunnitelma oli tärkeä ja selkeä: kotipihalla yöpyessä voisi aina hilpaista sisälle nukkumaan, jos olosuhteet eivät olisi kohdillaan.

– Illalla oli kirkas kuutamo, pakkasta noin 9 astetta. Yön aikana hieman lauhtui, noin -6 asteeseen, ja lunta sateli hieman, Maarit muistelee.

Maaritin majoite

– Majoitteena toimi ajatus ”kokoa sänky niistä materiaaleista, mitä omasta kaapista ja ulkoa pihalta sattuu löytymään.” Varsinaista majoitetta ei siis ollut, vaan rakensimme lumihankeen sängyn ja nukuimme taivasalla, Maarit kertoo.

Materiaalit:

  • 2 eurolavaa
  • 1 iso vanerilevy
  • 2 ilmamakuualustaa (3 vuodenajan) yhdistettynä remmeillä toisiinsa
  • 1 iso kahden hengen makuupussi (3 vuodenajan)
  • 1 yhden hengen makuupussi (3 vuodenajan) hätävarana/peittona
  • 1 tarppi viritettynä makuupussin päälle suojaksi
  • 2 tyynyä

Nukkumaanmeno

Maaritin leirinpystytys ei sujunut ongelmitta, sillä käytännön testaus jäi illan pimeyteen.

– Teimme sängyn valmiiksi hyvissä ajoin jo päivällä, ja sitten nukkumaan mennessä illalla toimme paikalle makuualustat ja -pussit. Pääsimme kunnolla kokeilemaan sängyn mukavuutta ja toimivuutta vasta nukkumaan mennessä, Maarit sanoo.

– Ja niinhän siinä kävikin, että itse kun kömmin makuupussiin ensimmäisenä, aika nopeasti totesin, että koko sänky on hieman kallellaan ja liu’un sängyltä alas, Maarit kertoo.

Säätämistoimenpiteisiin oli siis ryhdyttävä vielä juuri ennen nukkumaan menoa. Ei ollut Maaritin mukaan mukava yllätys joutua kömpimään lämpimästä pussista vielä takaisin kylmään ulkoilmaan, mutta pakko se oli tehdä.

– Purimme hieman vaneria ja eurolavoja ja tasasimme alla olevaa lunta uudelleen. Aikamme tasattuamme ja pompittuamme eurolavojen päällä pelkät merinovillakerrastot päällämme, saimme kuin saimmekin sängyn tasaiseksi.

Tärkein varuste: kolmen vuodenajan tuplamakuupussi

Maaritin mukaan ehdottomasti tärkein varuste juuri tässä yöpymisessä oli kolmen vuodenajan tuplamakuupussi.

– Tuplamakuupussi antaa kivasti mahdollisuuden pysyä lämpimänä, kun kaksi henkeä on samassa pussissa.

Tuplamakuupussi on Maaritille melko uusi hankinta, mutta hän kertoo tykästyneensä siihen kovasti. Makuupussissa on kaksi eri puolta; viileämpi sininen ja lämpimämpi punainen. Pussia voi siis käännellä sen mukaan, millainen ulkolämpötila on. Silti on aina hyvä olla myös vielä vähän lisävaraa mukana.

– Emme olleet kyseisessä pussissa vielä talvella ulkona nukkuneet, niin otimme varmuuden vuoksi mukaan vielä yhden hengen makuupussin, jonka avasimme peitoksi tuplamakuupussin sisällä. Se olikin oikein oiva lisälämmike, jonka minä taisin omia kokonaan itselleni, Maarit kertoo.

Tuplamakuupussi vaatii kahden hengen makuualustan tai sen, että yksittäiset makuualustat on yhdistetty toisiinsa narulla. Maarit kertoo itse suosivansa yhden hengen makuualustoja, sillä ne saa helposti mukaan omille solo-reissuille.

– Jos on puoliso mukana, kuten tällä kertaa, niin sitä varten meillä on patjojen yhdistämiseen tarkoitetut remmit.

Maarit kertoo jännittäneensä, miten makuualustat pysyvät paikallaan vanerin päällä. Lopulta asiassa ei ollut kuitenkaan mitään ongelmaa.

Kaikki tämäkään ei vielä aivan riittänyt.

– Tärkein ulkona nukkumisen varuste mielestäni yleisesti ottaen on kunnollinen tyyny. Minulla oli mukana itselleni kaksi tyynyä.

Varasuunnitelma sadan metrin päässä

Koti- tai vaikka mökkipihalla yöpyminen on loistava keino kenelle tahansa testailla itselle uusia yöpymistapoja, majoitteita tai ylipäänsä ulkona nukkumista, sillä jos ongelmia ilmenee, on helppo siirtyä sisätiloihin ja kokeilla ulkona yöpymistä uudelleen, aiemmasta viisastuneena ja kenties osuvammin varustautuneena, jonain toisena yönä. Tämän sai Maaritkin huomata puolisonsa kanssa tammikuisessa Ounasjoen yössä.

– Uni ei ollut parhainta, en tosin oikein ikinä nuku hyvin ulkona, Maarit tunnustaa.

– Olikohan liikaa vaatetta päällä – kaksi merinovillakerrastoa – sillä jossain kohtaa yötä alkoi kerrasto kauheasti kutisemaan, mikä häiritsi unta. Lopulta totesimme, että siirrymme sisälle nukkumaan, niin ei tarvitse loppuyötä kärvistellä hereillä, Maarit paljastaa.

– Sisätiloihin oli vain sadan metrin matka, mutta jos sisällepääsy ei olisi ollut niin helppoa, varmasti olisimme pystyneet myös majapaikassa olemaan loppuun saakka. Tällä kertaa mukavuudenhaluisuus vei voiton.

Mike oli yöpymisen paras ja mikä tylsin hetki?

– Yöpymisen parhautta oli yhdessä puuhaaminen ja itse majapaikan rakentaminen. Oli kiva kokeilla itselleni uudella tavalla sängyn rakentamista lumihankeen ja miten se sitten käytännössä saadaan toimimaan. Tylsintä oli kömpiä makuupussista ulos alkuillasta tasataksemme sänkyä.

Mitä tämä yö opetti sinulle luonnossa yöpymisestä – tai itsestäsi?

– Talviyöpyminen ei ehkä ole ihan minun juttuja. Voin sen kyllä tehdä, mutta en oikein tiedä saanko siitä mitään iloa. Ulkona touhuaminen talvisin on ihan parhautta, mutta niin on myös päivän päätteeksi lämpimään sänkyyn kömpiminen ilman minkäänlaista epämukavuutta.

Maarit voisi suositella vastaavaa kokeilua sellaiselle, joka haluaa puuhata ja kokeilla jotain uutta yhdessä puolison tai vaikka ystävän kanssa.

Vielä viimeinen tärkeä kysymys: Tuliko mörökölli, mörkö tai muu pelottava olento?

– Ei onneksi, en kyllä osannut pelätä moista.

Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, helmikuinen yöpymistarinamme kantautuu Kolin maisemista. Kannattaa siis pysyä kuulolla!

Lue seuraavaksi

Tähdenlentoja ja teerien soidinta – nuku yö ulkona joka kuukausi

Lapin palasia Seitsemisessä – viikonlopun mittainen retki kevättalviseen kansallispuistoon

Jouluyön vietto taivasalla, suomalaisen luonnon sylissä, yksin

Kirkkonummen Korsolampi on helposti saavutettava telttaretkikohde

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.