Pahapuron lenkki ja Salamanperän luonnonpuiston ihastuttava rauha – Salamajärven kansallispuistossa

Pahapuron lenkki on Salamajärven kansallispuisto pienoiskoossa. Aarniometsää, lampia ja järviä, suoalueita, kivikkoa – jopa pirunpeltoja. Seitsemän kilometrin reitti kulkee osaksi Salamanperän luonnonpuistossa, jossa polulta poikkeaminen on kielletty.

Pahapuron lenkki Salamajärven kansallispuistossa Kivijärvellä
Päivämäärä: 24.7.2025
Luontopolkumiehen reittinumero: 426
Reitin pituus: 7 km
Kohokohdat: Suomaisemat, rauhaisat metsät, pirunpelto
Parkkipaikka: Koirasalmen luontotupa, Koirasalmentie 1220. Runsaasti tilaa. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Suolle ei täällä saa astua, joten vedenpitävät jalkineet eivät ole tarpeen. Toisaalta: polku on kapea ja ainakin sateen jäljiltä varvut ja heinät kastelivat lahkeeni aika totaalisesti. Siihen ei oikein voi varautua, mutta jotain vedenkestävää kannattanee laittaa jalkaan.
Keskivaativa reitti
Reitillä ei ole tulipaikkaa, Koirasalmessa on.

Heinäkuun viimeisen viikon päätin viettää Pohjanmaalla. Samalla ajaisin melko läheltä Salamajärven kansallispuistoa, joka on yksi niistä muutamista Suomen kansallispuistoista, joissa en ole vielä vieraillut. Kannattaisikohan piipahtaa? Kyllä, päätin käväistä kävelemässä yhden reitin, kun kerran lähistöllä olin. Heinäkuinen maanantai oli melko epävakaa, varsinkin Keski-Suomen kieppeillä. Seurailin tilannetta ja totesin, että noin klo 16 kieppeillä sateiden pitäisi olla ohi. Vielä 58-tietä ajellessani satoi rankasti, mutta Koirasalmentiellä, lähtöpaikkaa lähestyessäni, sää näytti paremmalta.

Parkkipaikka löytyi helposti. Kävin tutkimassa Salamajärven opastaulut. Tiesin, että Koirasalmen luontotuvalta lähtisi lyhyt parin kilometrin lenkki (Vasan kierros) ja kaksi hieman pidempää, parin tunnin kävelyä (Metsäperäläisen taival ja Pahapuron lenkki). Arvoin reittivalintaa vielä reppu selässäni. Lukaisin vielä reittikuvauksia luontoon.fi -sivuilta. Lopulta valitsin Pahapuron lenkin. Syyt: sää näytti paranevan ja sadetutka ei uhannut uusilla sateille, joten voisin kävellä pari tuntia ihan hyvässä kelissä – ja toisaalta Pahapuron lenkki vaikutti hieman monipuolisemmalta suomaisemineen ja pitkospuineen. Molempia lenkkejä kun varoiteltiin kivikkoisiksi, niin Pahapuro tuntui ehkä helpommalta. Luontotuvalta siis kohti etelää. (Luontotupa oli muuten jo suljettu, aukioloaika 10-16.)

Mittauslaite päälle ja matkaan. Reittimerkintöjä bongasin muuten heti ensimmäisen ulkorakennuksen kulmassa. Vihreä merkintä on Pahapuron lenkin opaste.

Ihan ensi metreillä ohitetaan vuokrattava kota. Samassa paikassa on myös muutama opastaulu, jotka liittyvät parin kilometrin Vasan kierrokseen (joka kiertää kuvassa näkyvän Pienen Koirajärven). Sorastettu polku jatkuu kohti reitin ensimmäistä suota ja sitä ylittävää puusiltaa sekä ensimmäistä istuskelupaikkaa.

Seuraava suo-osuus ylitetäänkin sitten jo perinteisempiä pitkospuita pitkin. Täällä on taas penkki – sekä Vasan kierrokseen liittyvä infotaulu.

Pienen Koirajärven eteläpäädyssä reitit eroavat. Ehkä hieman huomaamattomasti, sillä aluksi huomasin vain valkoisen maalipallukan ruskeassa nuolessa. Hetken päästä tajusin vihreän ja keltaisen merkinnän olevan vasemmalla kuusen rungossa. Keltainen merkintä vie muuten kohti Risuperän parkkipaikkaa, sinne on matkaa noin seitsemän kilometriä.

Hieman alle kilometri kävelyä takana, tästä alkaa Pahapuron lenkin varsinainen ympyräreitti. Opastettu kiertosuunta on vastapäivään eli tästä käännytään oikealle. Kuvan alareunassa näkyy kivikkoa. On pakko myöntää, että metsäpolut täällä ovat melko hidaskulkuisia, niin kivien kuin puunjuurienkin takia.

Metsäpolku jatkuu melko saman tyyppisenä melkein kolmeen kilometriin asti. Aloin jo ihmetellä, missä ne suo-osuudet oikein viipyvät.

Kansallispuiston reunallakin täällä kävellään.

Kolmen kilometrin kohdalla laskeudutaan Koiranevalle. Tämä on siis myös luonnonpuistoa, jossa liikkuminen on sallittua vain merkityillä poluilla. Sen kertoo reitin varteen pistetty punakeltainen kylttikin. Olin ajatellut katsoa suon lakkatilannetta, mutta niitä täällä ei siis saisi poimia! Neva oli tosin melkoisen kostea, siitä kertoivat reitin varrella kasvavat järviruo’otkin. Lakkoja en tällä kertaa edes nähnyt.

Ylittiköhän tämä silta Pahapuron, joka on antanut reitille nimenkin? Kartasta en löytänyt sen nimistä puroa.

Puron ylityksen jälkeen vastaan tuli suoniittylato. Se on peräisin 1900-luvun alusta, jolloin karjatalous oli voimakkaassa kasvussa ja karjalle piti hankkia rehua peltojen ulkopuolelta – kuten tällaisilta suoniityiltä. Suoniittyjä viljeltiin aina 1950-luvulle asti.

Täällä oli reitin ainoa infotaulu.

Seuraavalla kilometrin matkalla kuljetaan paikoin pitkoksilla ja paikoin pienillä metsäsaarekkeilla. Kaksirunkoisessa männyssä oli hauskat ja melkein identtiset pienet pahkat.

Pitkokset olivat muuten melko uusia – ja löytyipä täältä sitten vuosilukukin, 2021. Erinomaisessa kunnossa, suurilta osin!

Polku oli paikoin melko kapea ja jopa mustikanvarvut kastelivat välillä polveni märiksi. Noin neljän kilometrin kohdalla katselin edessä olevia pitkoksia ja taisin sanoa ääneen ”No nyt kastutaan kunnolla.” Sateen jälkeen kastumista ei oikein voinut vältellä. Kumisaappaat olivat tänään hyvä valinta, kuivana päivänä täällä voisi varmasti kulkea lenkkareissakin.

Kohta alkaakin näkyä vettä. Reitti saapuu Kangasjärven rannan tuntumaan. Täällä on risteys, jossa Pahapuron lenkki yhtyy jälleen Risuperän yhdysreittiin. Täällä on myös tämän reitin paras taukopaikka.

Pienen evästauon jälkeen jatkoin matkaa. Ollaan edelleen luonnonpuistossa, joten liikkuminen polun ulkopuolella on kiellettyä, en siis käynyt järven rannalla taukopaikan kohdalla. Kävisiköhän reitti myöhemmin Kangasjärven rannassa? Kyllä, mutta vain pienen hetken järven pohjoisimmassa pisteessä.

Pitkokset täällä olivat huomattavasti vanhempia. Ne olivat kohtuullisessa kunnossa. Pitkospuuosuutta lienee muutama sata metriä tässä Kangasjärven tuntumassa.

Pitkospuuosuus loppuu tähän, pienen pirunpellon ylitykseen.

Tämän jälkeen palataan metsäpoluille. Luonnonpuiston raja tulee vastaan heti sadan metrin jälkeen. Kerronpa salaisuuden: kännykkä oli luonnonpuisto-kyltin päällä, kun nappasin tämän selfien kivikkoisen reitin varrella.

Viimeinen pätkä ympyräreittiä kuljetaan maisemassa, joka näyttää samalta joka suuntaan. Kivikkoista mäntykangasta silmänkantamattomiin – tai ainakin melkein… Tätä kirjoittaessani huomasin, että Pahapuron lenkin esitteessä näille tienoille on merkitty nähtävyys, tervapirtin kiuas. Sitä en huomannut.

Ympyräreitti päättyi. Matka jatkui tuttua polkua pitkin takaisin Koirasalmen tuvalle. Siellä napsautin matkamittauksen kiinni. Kello näytti matkaksi hieman yli seitsemää kilometriä, aikaa käytin kaksi tuntia ja viisi minuuttia. Ja uskomatonta: en nähnyt ainuttakaan ihmistä reitin varrella, vaikka Koirasalmella oli varmasti parikymmentä autoa.

Kivikkoisen polun takia reitti on varmasti keskivaativa. Korkeuserot ovat vähäisiä, jyrkkiä mäkiä ei myöskään ole. Mukava reitti, joka tarjoaa luonnon rauhaa ja mukavia suo- ja metsämaisemia.

Sijainti: N=7013648.993, E=390699.615 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=63.235207, GEO:lon=24.824303

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Pyhävuori-Lakeaharju
Karoliinan portaat

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle