Mobiilisovellus opastaa polulla ja antaa metsäjoogaohjeita: tällainen on Evon retkeilyalueen Digitrail-reitti
Yhteistyössä HAMK
Evon Kampus: Saarelantie 1 16970 Evo
Teksti: Heli Heikkilä
Kuvat: Tomi Pohja
Evo, kylä Lammilla, tunnetaan ehkä parhaiten suositusta retkeilyalueestaan sekä maan vanhimmasta metsäopistosta. Digitrail-reitillä* tutustutaan niihin kumpaankin.
Minulla oli tosin reissussa mukana opas omasta takaa, koska sain houkuteltua mukaan isäni, joka valmistui kyseisestä oppilaitoksesta lähes 60 vuotta sitten. Luvassa oli siis rautaisannos metsätietoutta, isäni tuntien hulvattomia tarinoita opiskeluajalta sekä reipasta etenemistä maisemissa, jotka olivat suoraan alan oppikirjasta.
Digitrail-reitit lähtevät liikkeelle opiston yhteyteen rakennetun Evokeskuksen, eli valtion omistaman, noin 5 000 hehtaarin laajuisen retkeilyalueen opastuspisteen liepeiltä. Kampusalue on rakentunut kolmen järven keskelle, kapealle kannakselle.
Valitsimme Digitrail-sovelluksesta keskimmäisen, noin seitsemän kilometrin pituisen reitin, joka lähtee pururataa pitkin kohti länttä ja rakentuu kahdesta perättäisestä silmukasta. Osa matkasta kuljetaan mennen tullen samaa reittiä.
Heti alkumatkassa meille esiteltiin lähemmäs toistasataa vuotta vanhoja ja kolmisen kymmentä metriä korkeita puuvanhuksia. Pitkät, paksut rungot seisoivat vähäoksaisina ja suorassa, kuten opetusmetsässä kuuluukin seistä.
Evon metsäopisto on erikoistunut metsien monikäytön koulutukseen, eli taloudellisten arvojen rinnalla siellä korostetaan myös metsäluonnon aineettomia arvoja. Siksipä järvien ja opiston jäätyä taa meille avautui vallan toinen maisema. Aarniometsässä pönötys loisti poissaolollaan; puut kasvoivat juuri niin hitaasti ja kieroon kuin halusivat, nojailivat toisiinsa ja heittäytyivät lopuksi nurin.
Tällaisen vapaan kasvatuksen metsät ovat nykyisin harvinaisia, johtuen juuri siitä metsän tuottavuusdilemmasta. Ne ylläpitävät kuitenkin luonnon monimuotoisuutta mahdollistamalla elinpaikan monelle harvinaiseksi käyneelle eläin- ja kasvilajille ja ovat siksi arvokkaita suojelu- ja retkeilykohteita. Tunnelma aarnimetsässä onkin jotain aivan muuta, kuin talousmetsässä; hämyisä ja verkkainen. Ainoa, joka täällä viitsii pingottaa, on hämähäkki verkkoinensa, eikä sekään aina jaksa.
Myös puro sai tarpeekseen virtaamisesta ja päätti lopettaa. Vesi jäi sen seurauksena jumiin reitin varteen ja soisti maan, mikä tuli pienenä yllätyksenä miehen mittaan ehtineille puille. Niiden ei auttanut muu kuin luovuttaa.
Muutaman kilometrin aarnivaelluksen jälkeen vaihdoimme jälleen maisemaa. Rehevä, kuusivaltainen sekametsä vaihtui karuksi kangasmaastoksi. Männyt seisoivat jälleen ryhdikkäinä, mutta heinät rehottivat miten sattuu.
Maaston kumpuilevat muodot alkoivat jo ennustaa tulevaa, mutta sitä ennen Syrjänalusen metsälampi ja sen rannalta löytyvä laavu tarjosivat levähdyshetken – jos joku siellä malttaa levätä. Laavun ja kuivakäymälän takana on nimittäin tarjolla halkoja, leveä puunuija sekä pölkkyyn pultattu metallinen halkaisuterä, eli nerokas ilveskirves. Halkominen on niin helppoa ja hauskaa, että vaellus on vaarassa keskeytyä.
Elokuun lopun ilta alkaa lähestyä, joten jätimme muillekin mahdollisuuden onnistumisen iloon ja jatkoimme matkaa. Jyrkässä, hiekkaisessa rinteessä on kyltti, jossa kerrotaan alueella tehtävän luonnonhoitotöitä harjumetsien uhanalaisten paahdeympäristöjen ja niiden lajiston hyväksi. Metsää onkin kaadettu, mutta rinteeseen on jätetty runsaasti siemenpuita.
Evon metsäopiston mailla metsää uudistetaan jäljittelemällä hallitusti pieniä metsäpaloja. Maa saa ravinteita tuhkasta, ja palo tekee tilaa nopeille tilanvaltaajakasveille, jotka joutuvat kyllä myöhemmin nöyrtymään vahvempien tieltä. Mutta saavat nyt kuitenkin kukoistaa hetken.
Polku kapenee ja lähtee kiemurtelemaan kohti Syrjänalusenharjua. Metsä synkkenee, männyt vaihtuvat jälleen kuusiksi. Sovelluksen käyttämä kartta on kuvannut edessä hurjana nousevan harjun kahdella korkeuskäyrällä, mikä on varsin vaatimatonta, koska jääkauden aikainen muodostelma nousee 170 metrin korkeuteen merenpinnasta. Koko Evon alue sijaitsee tosin ympäristöään korkeammalla toimien samalla vedenjakajana, mutta nousua kertyy silti mäen alta laelle silmämääräisesti arvioiden noin 80 metriä.
Harjun laki on ehkä kapein näkemäni. Rinne viettää jyrkästi kumpaankin suuntaan ja vaeltaja hemmotellaan täysin piloille kuljettamalla häntä ylhäällä runsaan kilometrin verran.
Reitin teemana on metsäjooga, ja kännykän näytölle ilmestyy harjun laella venyttelyohjeita. Kokeilen niitä, koska paikka vaatii pysähtymään. Isäni istahtaa kivelle, joita on ripoteltu kuin tilauksesta polun varteen. Hän tiesi jo entuudestaan, mitä Evolla on tarjota, mutta minä en ollut varautunut näin huikeisiin näkymiin. Aika pysähtyy…
… Mutta aurinko jatkaa kuitenkin laskuaan, joten niin jatkamme mekin. Pudottaudumme jyrkkää rinnettä alas, välillä puista tukea pitäen ja päädymme harjun kainaloon, Hautjärven rehevään ja kiviseen harjulehtoon.
Odotukset olivat kaiken näkemämme jälkeen korkealla, joten otamme lehdon runsaudesta selvittyämme Karvalammin poikkeuksellisen komeat suomaisemat tyynesti vastaan. Pitkospuut vaihtelevat yhden laudan levyisestä kolmeen, hyväkuntoisista uponneisiin. Heinät kurottuvat lautojen ja välillä kulkijankin ylle. Vesi on kuivasta kesästä huolimatta piripinnassa ja kirkasta! Harvoin suo tulee niin lähelle ja se on upeaa!
Kirkkaus johtuu siitä, että Karvalammin suo on lähdepohjainen. Suon kaakkoisreunassa vesi purkautuu harjun kyljestä pintaan. Vesi on juomakelpoista ja säilyttää viileytensä läpi kesän.
Ja taas vaihtuu maisema. Tällä kertaa pujottelemme läpi suppamaaston. Jos on harjun synty ollut ihmeellinen jääkauden aikainen tarina, niin samoin on sitä suppakuoppien alkuperäkin. Pitkään epäiltiin peikkoja ja haltijoita, mutta jäljet johtivat hiekan alle hautautuneisiin jääkimpaleisiin.
Loppu onkin sitten laskettelua takaisin Evon metsäopistolle. Välillä rehevien heinien ja paksujen haapojen reunustamaa metsäautotietä, välillä kapeaa kuusikkoista polkua pitkin. Korkeat kuuset näyttävät mallia nuoremmille, kelopuut kertovat oman tarinaansa, hakkuualueen reunaan jääneet valtavat lehtikuuset näyttävät eksyneiltä, mutta seisovat jämäkästi päätöksiensä takana. Astumme ulos vanhan, korkean ja puisen hirviaidan aukosta. Hetkinen, hirviaita keskellä metsää… isä?!
Lue myös:
*DigiTrail on mobiilisovellus, joka toimii luonnossa navigaattorin tavoin ja madaltaa näin kynnystä lähteä tutustumaan luontokohteisiin. Sovellus opastaa kulkijaa metsässä, kertoo lähellä sijaitsevista palveluista ja nähtävyyksistä. Lisäksi se antaa mielenkiintoista tietoa mm. alueen historiasta tai aktivoi käyttäjäänsä erilaisilla teemoilla, kuten metsäaiheisilla liikunnallisilla ja kulttuuriin liittyvillä sisällöillä. Lue lisää >>
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!