Meditaatiomatka Pöyrisjärven erämaahan

Bussi hytkyy ja niiaa mutkissa, kun se kiidättää meitä pitkin pohjoisen teitä. Kyydissä Palojoensuusta Hettaan on meidän lisäksemme vain kaksi muuta, rinkallinen pariskunta. Selkeästi maastoon lähdössä. He jäävät kuitenkin pois jo Hetan keskustassa ja suuntaavat Hetta-Pallas-reitin venerantaan. Me jatkamme matkaamme luontokeskukselle siirtyäksemme sieltä erämaan rauhaan. Normaalisti bussin päätepysäkki on hotellilla, mutta pyytämällä kuskilta voi säästää noin 300 metriä ja päästä luontokeskuksen pihaan asti.

Luontokeskuksella täydennämme karttavarastoamme ja tiedustelemme ajankohtaisimmat vinkit erämaa-alueelle. Koko kesän on kuulemma satanut ja suoalueet tulvivat. Meidän retkellemme olemme kuitenkin tilanneet pelkkää aurinkoa. Talsimme läheiselle laavulle ja pistämme leirin pystyyn. Koemme heti kostean kesän haasteet: laavupaikan vieressä virtaava joki kiemurtaa avosuon keskellä ja suovarvikko on muuttunut läpipääsemättömäksi hetteiköksi. Lopulta on otettava kengät pois jalasta ja uhmattava kylmää ja upottavaa löllöä saadakseen juomavettä.

Ilta on viileä ja kirkas ja jo ennen kuin aurinko on täysin laskenut, revontulet syttyvät taivaalle. Alun pienet vastoinkäymiset kaivertavat vielä ahdistunutta ja levotonta mieltä. Kuinkahan pian Lapin luonto alkaa vaikuttaa ja luovun kireydestä vaelluksen ajaksi? Hengitän kuulasta ja puhdasta pohjoisen ilmaa ja odotan rauhan laskeutuvan joka soluuni. Tänne on tultu kiireellä kiireen keskeltä ja vielä leirissäkin tuntuu olevan kiire jonnekin: kiire pystyttää telttaa, kiire sytyttää nuotiota, kiire laittaa ruokaa, kiire mennä vessaan… Kiire tuntuu olevan tapa ja lujasti kiinni kaikessa, mitä tekee tai ajattelee. Pysäytän itseni tietoisesti ja hengitän ihan vain pari kertaa sisään ja ulos. Erämaa ei katoa, vaikka pysähtyisit hetkeksi sulkemaan silmäsi.

Tarkoituksenamme on viettää seitsemän päivää Hetan pohjoispuolella kulkien ensin Hetta-Näkkälä-postipolkua aina Pöyrisjärvelle asti ja palailla takaisin Hettaan erämaa-alueen puolella omia reittejä pitkin. Postipolku on maastossa kulkeva leveä ja paikoin kivinen ja kuoppainen polku, joka on muinoin toiminut reittinä Hetan pohjoispuolisiin kyliin. Polku on muun muassa maastopyöräilijöiden suosima, mutta onpa siitä kulkenut pari mönkijääkin, minkä seurauksena polku on paikoin pehmennyt vaikeakulkuiseksi ja soistuneissa kohdissa levinnyt useammaksi syväksi uraksi. Hetan ja Näkkälän välissä on Näkkälän välitupa, jonka katsastamme lounastauolla. Itse Näkkälän kylän ohitamme kolmantena päivänä. Tutustumme reitin vierelle silloin tällöin osuviin muinaisiin peuranpyyntikuoppiin – tai siis siihen, mitä niistä on jäljellä. Poikkeamme myös alueen nähtävyydellä: vanhalla seitakivellä, jolle osa saaliista on uhrattu vanhan uskon mukaan. Tänä päivänä uhrilahjat ovat vaihtuneet modernimpiin lahjoihin.

Seitakiven koloissa ja juonteissa oli ohikulkijoiden jättämiä kolikkouhreja.

Uhmaamme reissun ainoaa sadepäivää marssimalla määrätietoisesti Pöyrisjärven autiotuvalle asti, vaikka kilometrejä yöpaikalta kertyy yli 20. Reitti Näkkälästä Pöyrisjärven kalastajamökkikylään on leveää mönkijä- ja maastoautotietä ja ilmeisesti suht vilkkaasti liikennöity. Näemme paikallisia, muttemme yhtäkään vaeltajaa.

Loppumatkasta jalkojani painaa ja rinkka ei löydä hyvää kohtaa selästä. Kiemurran levottomana hihnojen välissä yrittäen löytää sitä erämaan rauhaa ja vapautta, jota olen odottanut. Tältä mönkijäuralta en sitä kuitenkaan löydä. Välillä mietin, olenko tullut tänne suorittamaan vai rentoutumaan ja voiko niitä tehdä yhtä aikaa. Vaelluskengät uppoavat mutaan, välillä kengän kärki kopsahtaa yllättäen kiveen. Pehmeässä hiekassa on raskasta taivaltaa. Kantamukset hiertävät niskaa ja mieltä. Rinkka kenottaa vinossa. Jokien ylityksessä on otettava kengät pois vain voidakseen laittaa jo valmiiksi nihkeän kosteat sukat uudestaan jalkaan. Milloin sade ja tuuli taukoaa, saamme kiusaksemme parven mäkäräisiä. Puremista jää polttava tunne kasvoille.

Huomaan arvottavani kokemustani. Tarkkailen ajatuksiani ja niiden herättämiä tunteita ja hyväksyn tuntemukset sellaisinaan, kun ne tulevat. Yhtäkkiä niistä onkin helppo päästää irti ja keskittyä meitä ympäröivään, sateessakin ihmeelliseen luontoon. Sukat ovat edelleen märät, mutta niin kauan kuin ne eivät hierrä eivätkä jalkani palele, se ei haittaa. Se mikä on, on.

Pöyrisjärven autio- ja varaustupa

Pöyrisjärven autiotupa sijaitsee järven etelärannalla kahlaamon vieressä. Saman rakennuksen toisessa päädyssä on Pöyrisjärven varaustupa. Meidät yllättää iloisesti valmiiksi pilkotut polttopuut puuvajassa. Keho ja mieli ovat uupuneita ja pidempi pysähdys tuvalla tulee tarpeeseen.

Lepopäivämme on kirkas ja tuulinen. Seuraamme suuren Pöyrisjärven selällä leikkiviä vaahtopäitä ja taivaalla kiitäviä pilviä. Vaeltelemme pitkin luonnonhiekkarantoja ja ylväitä töyräitä sydän riemusta pulputen. Ihastelemme lähes puutarhamaista maisemaa ja jo orastavaa ruskaa. Uppoudumme hetkeen, annamme mielemme täyttyä kauneudesta ja unohdamme olevamme Suomessa. Olemme siirtyneet tekemisestä ja etenemisestä olemisen ytimeen. On vain maisema ja me.

Pöyrisjärven rannalla on lähes merellinen tunnelma.

Erämaa-alueen hiekkaiset kentät

Ilta-auringon säteet

Iltahetki tuvan pihalla

Tuvalta jatkamme suoraan etelään kohti avotuntureita. Kierrämme pahimmat suoalueet ja leiriydymme Ellanjärven rantaan valloittaaksemme alueen korkeimman tunturin Jierstivaaran (646 mmpy). Jierstivaaran laella on hyvät näköalat sekä Struven ketjun kolmiomittaustornin jäänteet.

Avotunturissa on helppo kulkea ja jalka nousee rivakkaan. Jierstivaaran huiputuksen jälkeen matkamme jatkuu Olkovaaran ja Čorroaivin yli kohti Näkkäläjoen kahlaamoa. Seurailemme avotunturissa kulkevia, jo tokkaan hakeutuvia poroja ja kohtaamme mönkijäuran siellä täällä. Välillä muistan hengittää tietoisesti ja ankkuroin sisimpäni käsillä olevaan hetkeen. Kävely tuulisilla tuntureilla selkeyttää mielen. Erämaan vapaus antaa meidän leiriytyä mihin mieli tekee ja poluton maasto on täynnä mahdollisuuksia.

Jierstivaaran laelta avautuu hienot näköalat erämaahan. Kuvassa Pöyrisjärvi kaukaisuudessa.

Kaikkiaan kilometrejä viikolle kertyi 101. Pöyrisjärven erämaa on omaleimaisuudessaan hyvin kaunis ja ehdoton kohde erämaa-alueita keräilevälle retkeilijälle. Erityisesti Pöyrisjärven ympäristössä juoksevat hiekkaharjanteet ovat näkemisen arvoisia.

Pöyrisjärvelle pääsee joko Hetasta, Näkkälästä tai Kalmankaltiosta käsin merkitsemättömiä mönkijäreittejä ja polkuja pitkin. Näkkälässä oman ajoneuvon voi jättää mönkijäuran alun parkkipaikalle. Alue on pääasiassa avosuota, avotuntureita ja tunturikoivikkoa, mikä tekee alueesta houkuttelevan kohteen myös talvella.

Retkeily ja luonnossa liikkuminen ovat tehokkaita keinoja rentoutua ja palautua stressistä. Joskus kuitenkaan edes retkellä ei osaa rentoutua, jos kiireestä on tullut tapa ja stressi on jäänyt pyörimään kehoomme. Tämä saattaa vainota kokenuttakin vaeltajaa. Mieli saattaa vaellella menneessä tai tulevassa, joko seuraavassa ruokatauossa, retkipäivässä tai jopa retken jälkeisessä elämässä. Tällöin vaeltajalta jää paljon huomaamatta, paljon kokematta ja paljon nauttimatta. Pahimmillaan saattaa leirissä huomata kävelleensä ajatuksissaan koko matkan, luontoa näkemättä! Tätä välttääkseen voi tehdä muutamia tietoisia rentoutumis- ja läsnäoloharjoituksia, jotka palauttavat mielen ja kehon samaan paikkaan.

Tunturissa muillakin kuin meillä tuntuu olevan kiire…

Luonnollisestikaan mikään, edes erämaavaeltaminen, ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja ikäviä hetkiä ja tuntemuksia tulee väistämättä aina silloin tällöin. Myös näissä hetkissä läsnä pysyminen ja omien kokemusten lempeä hyväksyminen auttaa nauttimaan retkellä olosta! Vaelluksellamme Pöyrisjärven erämaassa teimme lyhyitä tietoisen, hyväksyvän läsnäolon meditaatioharjoituksia päivittäin. Listaan pari niistä tähän:

Tuleen tuijotus

  1. Asetu istumaan iltanuotiolle ja varaa viereesi tarpeeksi polttopuuta, jotta pystyt ylläpitämään tulta koko harjoituksen ajan. Etsi itsellesi mukava asento ja aloita tuleen tuijotus.
  2. Anna aistiesi uppoutua liekkien loimotukseen ja keskitä kaikki havaintosi tarkkailemaan tulta.
  3. Huomioi mielesi liikkeet. Jos mieleesi tulee ajatuksia, huomaa ne ja aseta ne nuotion liekkeihin. Päästä niistä irti ja anna niiden nousta palokaasujen mukana ilmaan.
  4. Mikäli mieleesi tulee uusia ajatuksia, tee niille samoin. Jos huomaat jääväsi kiinni johonkin ajatukseen ja vieväsi sitä mielessäsi eteenpäin, palauta mielesi ystävällisesti takaisin liekkien tarkasteluun ja anna ajatuksen siirtyä nuotion savun mukana taivaalle.
  5. Voit sanoa itsellesi lempeästi: ”Mikään ajatus ei ole juuri nyt niin tärkeä, että minun pitäisi jäädä sitä työstämään.”
  6. Mikäli haluat jäädä katselemaan ajatuksiasi, mutta haluat ottaa niihin etäisyyttä (tai mikäli nuotio on jo puoliksi sammunut), voit asettaa mielessäsi päähäsi tulevat ajatukset hehkuvien kekäleiden sekaan. Lopulta sinulla on nuotiossa joukko kekäleiden lailla hehkuvia ajatuksia, joita voit katsella etäältä, niitä kuitenkaan arvottamatta.
  7. Kiitä itseäsi pysähtymisen hetkestä!

Avoimin aistein

  1. Etsi itsellesi hyvä, suojainen istumapaikka maastossa, missä saat olla rauhassa verenimijöiltä. Pukeudu lämpimästi ja varaudu yllättävään tuulenpuuskaan. Voit ottaa itsellesi vaikka istuinalusen lämmittämään takapuolta.
  2. Hengitä pari kertaa tietoisesti sisään ja ulos.
  3. Siirrä sitten huomio näköaistimukseesi. Anna katseesi levätä edessä olevassa maisemassa ja pane merkille sen muodot, värit, valot ja varjot. Näkyykö maisemassa liikettä?
  4. Siirrä huomiosi kuuloaistimuksiin. Voit sulkea silmäsi keskittyäksesi paremmin. Mitä ääniä ympäristössä kuuluu? Pystytkö erottamaan yksittäiset äänenlähteet? Millaisia äänet ovat? Ovatko ne teräviä vai pehmeitä, äänekkäitä vai hiljaisia, onko äänen aiheuttaja kaukana vai lähellä? Yritä sitten kuunnella kaikkia ääniä kokonaisuutena, kuten musiikkikappaletta.
  5. Vie huomiosi tuntoaistiin. Aisti, millaisessa asennossa olet juuri nyt ja miltä maa tuntuu vasten kehoasi. Onko sinulla kylmä jossain kohtaa kehoasi? Entä tuntuuko jossain kipua? Huomaa nämä aistimukset, mutta älä arvota niitä tässä hetkessä hyviksi tai huonoiksi.
  6. Siirrä huomiosi hajuaistiin. Miltä ympäristö tuoksuu? Erotatko erillisiä tuoksuja tai hajuja? Onko tuoksujen joukossa sinulle tuttuja hajuja?
  7. Mikäli mieleesi tulee harjoituksen aikana muita ajatuksia, huomaa ne ja annan niiden mennä jäämättä niihin kiinni. Palauta tämän jälkeen huomiosi takaisin maiseman aistimiseen.
  8. Lopulta voit yrittää aistia ympäristöä yhtä aikaa kaikilla aisteilla. Kiitä itseäsi tästä hetkestä!
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.