Maailman suurin vuorovesivirta ja upea vuorireitti: Saltstraumen ja Per Karlsatind Norjassa

Hieman Bodøn kaupungin eteläpuolelta löytyy vierailun arvoinen paikka, vaikka siellä on usein paljon turisteja. Kyseessä on maailman mittakaavassakin erityinen paikka nimeltään Saltstraumen. Kapean salmen yli kulkee maantiesilta, ja kiireinen turisti voi katsella sen alla kuohuvaa merta tai vuolasta koskea. Jos katsoo tarkemmin, niin tuo virta voi sopivaan aikaan virrata ns. väärään suuntaan, eli pois päin mereltä. Mistä oikein on kyse? Kyseessä on maailman suurin vuorovesivirta.

Saltstraumenin silta

Kartta

Suolavuonon, eli Saltfjordin pää on lähes 50 kilometrin päässä kyseisestä paikasta, ja on laskettu, että tämän vain 150 metriä leveän salmen läpi ahtautuu yli 400 miljoonaa kuutiometriä vettä noin kuuden tunnin välein, vaihtaen sitten taas suuntaa. Virtauksen keskinopeus on noin 13 km/h ja on väitetty suurimman nopeuden olevan jopa 40 km/h. On siinä merikaloilla ihmettelyä, jos siihen linkoukseen joutuvat.

Tämä luonnonihme kannattaa kokea sekä rantakalliolta, että salmen yli kulkevalta sillalta, jossa on kävelytie molemmin puolin. Meri suorastaan kiehuu, ja suurimmat pyörteet ovat halkaisijaltaan noin 10 metriä. Syvyyttä niillä on varmasti toista metriä. Rannalta voi huomata, kuinka virtauksen kiihtyessä keskellä salmea veden pinta on huomattavasti korkeammalla kuin rannassa, mutta virran kovan vauhdin vuoksi vesi valuu merelle tai sieltä pois eikä kohti rantoja, vaikka niissä pinta on alempana. Kauempana etelässä maisemaa hallitsee komea vuoririvistö, joiden huiput kohoavat yli kilometrin korkeuteen.

*Sillalta katsottuna yksi korkeimmalle taivasta kohti kurottava huippu etelän suunnassa on Per Karlsatind.*

Nousu Per Karlsatindille (1036 mpy)

7,4 km (5 – 6 h)
Lähtöpaikka kartalla

Voisikohan siellä käydä, siis sillä korkeimmalta näyttävällä huipulla? Kyllä siellä voi, joten minäkin päätin sinne kivuta. Huippu kohoaa 1036 metriä meren pinnan tasolta, ja lähtöpaikan ollessa vain muutaman metrin korkeudessa, nousua sinne tulee lähes saman verran.

Reitti on alussa olevassa opasteessa merkitty vihreäksi eli helpoksi, mutta nousua kertyy sen verran, että ihan jokaiselle se ei sovi. Mutta toisaalta, jos aikaa on ja sää suosii, niin muutoin polku on helppokulkuista muutamaa osuutta lukuun ottamatta.

Matkaa huipulle ja takaisin kertyy yhteensä noin 7,4 kilometriä. Reitin lähtöpiste on levikkeellä, joka sijaitsee noin 12 kilometriä Saltstraumenin sillalta tietä 17 etelää kohti. Pieni polku lähtee tien toiselta puolelta nousemaan metsässä kohti korkeuksia. Tieltä näkyy korkea vuoren huippu, mutta ei pidä olettaa, että reitti olisi menossa sinne. Ei ollenkaan, se on vain yksi nyppylä tällä reitillä. Sen takana kohoaa uusi, vielä paljon korkeampi huippu, jota sitäkin katsotaan lopulta alaviistoon, kun kohdehuippu on viimein saavutettu. Ja itse asiassa retkeä voisi mahdollisesti jatkaa vieläkin korkeammalle nousemalla Rundtindenin huipulle, mutta sinne ei ole enää merkittyä reittiä.

Niin kuin moni muu vuorireitti Norjassa, tämänkin alkumatka noustaan koivikon keskellä. Polku on helppokulkuista, eikä kovin jyrkkiä osuuksia metsäpätkällä ole. Matkan varrella polun lähistöllä virtaa puro, joka tuo solinallaan kivasti tunnelmaa metsään ja josta voi juoda raikasta vettä. Myös mustikoita löytyy jonkin verran.

Puurajan lähestyessä nousu jyrkkenee ja muuttuu sitten hetkeksi melko jyrkäksi, kunnes loivenee taas. Polku on kuitenkin selkeästi nähtävissä, vaikka jyrkimmässä kohtaa on useampia vaihtoehtoja. Polun vierellä kasvaa vielä heinää, mutta puut ja varvut vähenevät koko ajan ylemmäksi noustessa.

Etuvasemmalla näkyy se alkupisteestäkin näkyvä korkean oloinen huippu, mutta nousun loiventuessa näkee edemmäs ja seuraavan huipun, joka sekin kohta ohitetaan. Maisemat ovat hienot moneen suuntaan ja kauas. Vaikka äsken hengästytti ja hiki valuu, näistä maisemista saa lisävirtaa jatkaa taas eteenpäin.

Puurajan jälkeen alkava osuus reitistä on kaikkein mukavin juuri maisemien vuoksi, joita voi hyvin katsella kulkiessaan, koska polku on hyvä ja nousu loivaa. Sinne tänne on pystytetty kiviä, joissa on punaista maalia opasteeksi, jos reitillä vaikka sattuisi olemaan lunta tai tulisi sakea sumu.

Polku jatkuu yhä suhteellisen helppona kulkien jonkin matkan päässä harjanteesta. Puurajan jälkeen edessä näkynyt huippu on nyt jäänyt taakse, ja ylempänä näkyy hyvin vuoren muoto. Toinen rinne on loiva, mutta toinen rinne alkaa pystysuorana jyrkänteenä.

Polku muuttuu matkan edetessä, kun loppunousu ja kivikkoisempi osuus alkavat. Siitä tulee taas jyrkempää, ja paljon aiempaa kivikkoisempaa. Jossain vaiheessa tuntuu, että huippu on ihan kohta, mutta on pakko pitää taukoa, jotta hengitys hieman tasaantuu. Sitten ollaankin jo huipulla, varmasti ihan kohta… Taivaan raja näyttää olevan muutaman metrin päässä, mutta nousu kivikossa vaan jatkuu ja jatkuu. Vielä on pidettävä pieni tauko, mutta sitten lopulta taivaanranta lakkaa pakenemasta, ja pieni kivikasa postilaatikon kanssa sen todistavat, Per Karlsatindin huippu on viimein saavutettu.

Koville otti, mutta on vaivan arvoista, täällä tuntee olevansa korkealla. Vuoren toinen reuna on todella jyrkkä, mahdollisesti saman tyylinen kuin aiemmin ohitettu Legdknubben huippu yli 100 metriä alempana.

Saltstraumenin salmi ja silta näkyvät kaukana. Niin se vain etäisyyden hahmottaminen ihmisellä heittää, koska sillalta katsottuna tämä huippu näytti olevan huomattavasti lähempänä. Täältä saa myös käsityksen kuinka suuri vuono on kyseessä, jonka vesi salmen läpi vaihtuu, vaikka koko vuonoa ei edes näe. Se kääntyy oikealla vielä kohti etelää ja Rognan kaupunkia.

Alas tullessa seuraan mielestäni samaa reittiä kuin jota nousin, mutta kivikossa polkua ei näy, ja merkinnät ovat nyt hukassa. Selvästi kuitenkin näkee, että tästäkin on kuljettu, ja kohta olen taas samalla reitillä kuin ylös mennessä. Sumussa huipun seutu voi olla erittäin haastava suunnistaa ja jyrkkä pudotus on silloin vaarallinen. Huipun lähellä pitää siis olla tarkkana, mutta lisälenkki ei ole pitkä, vaikka sille harhautuisi.

Alamäkeen kulkiessa maiseman näkee paremmin kuin ylämäkeen kävellessä, ja kaunis, aurinkoinen päivä kruunaa kaiken. Aikaa olisi saanut varata reilusti enemmän, minulla kului matkoihin noin 4,5 tuntia ja en muista koskaan yhtä nopeasti tehneeni vastaavaa nousua. Varmaan sellainen 6 tuntia olisi mukava ja rentouttava retki?