Mansikkapaikka Vitträsk-järven laitamilla Kirkkonummella

Pienelle pyörälenkille sain itseni väännettyä eräänä heinäkuun sunnuntain iltapäivänä. Vääntö-verbi siitä syystä, että kaikenlainen lenkkeily on jäänyt aivan olemattoman vähiin alkukesän aikana, kun on ollut olevinaan niin paljon kaikenlaista menemistä moniin suuntiin. Ja silloin kun jotain tekee harvoin, kynnys lähteä tahtoo olla korkea. Mutta sitten kun pystyy vääntäytymään sen kynnyksen yli, fiilis on hieno aivan alusta lähtien. Ihan joka ikinen kerta.

Fragaria Vesca – kuka voisi ikinä unohtaa sen tuoksun ja maun?

Fragaria Vesca – kuka voisi ikinä unohtaa sen tuoksun ja maun?

Nyt olin tuumaillut ajelevani Hvittorpin leirikeskukseen Hvitträsk-järven rannalle ja tutkivani sieltä mahdollisesti länteen päin johtavan polun olemassaolon. Sellaisen peruskartassakin näkyvän, jota en ole itse koskaan kulkenut.

Tämän kohteen siis nappasin omasta piiiiitkästä listastani paikkoja, jotka haluan joskus tutkia. Tavanomaiseen tapaan matkani kulki sitten omia reittejään, jotka muotoutuivat retken aikana. Sen perusteella, mikä juuri missäkin kohdassa vaikutti kiinnostavimmalta.

Nyt reitti vei Masalasta Tinantien kautta Masa Gårdin pelloille, sieltä Hvittorpin tielle, mistä minulle aiemmin tuntematonta Sommarbonpolkua Sommarbon asuntoalueelle ja sieltä taas yhtä metsätietä länteen päin. GPS-lokista näkee reittini ken haluaa.

Metsäkoneen jälkiä myöten päädyin hakkuualueelle, jonka reunassa näkyi Hvittorpin leirikeskus vain noin 200 metrin päässä. Sinne suuntasin, työntäen pyörääni pitkin hakkuuaukean melko hankalaa maastoa.

Pysähdyin hetkeksi katsomaan, mistä löytäisin lyhimmän reitin ajettavan väylän varteen. Ja siinä vasta silmäni havaitsivat myös aivan lähiluontoa. Joka paikassa jalkojeni juuressa oli mansikoita! Ahomansikoita siis, paljon ja isoja! Jätin pyörän siihen jonkun montun kupeeseen ja ryhdyin nyppimään mansikoita kouraani ja suuhuni. Nehän olivat suureksi yllätyksekseni aivan kypsiä ja herkullisia. Miten ihmeessä kesä nyt oli jo tähänkin vaiheeseen ehtinyt? Eihän tuota herkuttelua kuitenkaan kauaa tohtinut tehdä, vaan matkan piti jatkua.

Pyöräretken GPS-loki Google Earth -satelliittikartalla. 24,7 km / 110 min.

Pyöräretken GPS-loki Google Earth -satelliittikartalla. 24,7 km / 110 min.

Uutta reittiä Hvittorpista länteen ei löytynyt, koska yksityisalueiden aidat ja portit estivät etenemisen. Mutta tuttuja polkuja kotiinpäin ajellessa kypsyi ajatus siitä, että tultaisiinkin takaisin noille mielettömille mansikkamaille vaimon kanssa heti tänään.

Niinpä kotiin tultuani kysyin Strömsön ääressä olevalta vaimolta, että ”mitäs tykkäät kasvista nimeltä Fragaria Vesca?” Ja kun hänkin tiesi heti mistä oli kyse, eikä tykkäämisen määrästäkään tarvinnut äänestyksiä suorittaa, sovittiin oitis lähtevämme tämän kasvukauden ensimmäiselle poimintakeikalle. Vieläpä sellaisen marjan perään, jota kumpikaan meistä ei muistanut ikinä keränneensä enempää kuin kouraan, heinänkorteen tai satunnaisiksi sattumiksi mustikoiden sekaan.

Kahvieväät pakkautuivat reppuun alta aikayksikön ja kohta oltiin lyhyellä matkalla Hvittorpin leirikeskukseen, missä auto jäi typötyhjälle parkkialueelle ja edessä oli muutaman sadan metrin kävely hakkuualueelle.

Pelikentällä! Uskomaton määrä marjoja piilossa odottamattomassa paikassa.

Pelikentällä! Uskomaton määrä marjoja piilossa odottamattomassa paikassa.

Samalle hakkuuaukean kulmalle kävelimme, mistä minä olin pyöräni kanssa tullut, eväsreppu laitettiin kannon nokkaan ja ryhdyimme poimimaan. Mansikoitahan tosiaan piisasi! Paikkapaikoin niitä oli aivan näkyvilläkin, mutta suuri enemmistö piilossa mansikan lehtien alla. Kookkaitakin olivat penteleet, isoimmat miehen keskisormen pään kokoisia.

Kun purkin pohja oli pian mansikoiden peitossa ja sitä siirsi mättäältä toiselle, huumaava ahomansikan tuoksu täytti tajunnan! Se on sellainen tuoksu, joka lienee syöpynyt kaikkien meidän muisteihimme jostain lapsuusvuosilta. Eikä se ikinä unohdu, vaikka sitä harvoin on tullut verestettyä nykyään. Tuskinpa maailmassa mitään tuon parempaa tuoksua on olemassakaan – ja hyvin harvoja samallekaan tasolle pääseviä!

mansikka2

Kahvihetki on aina paikallaan.

Kaffet känttyjen kera nautimme tietysti kannonnokassa. Jostain syystä itikoista ei ollut oikeastaan tietoakaan, vaikka säätilakin oli lähes tuuleton siinä illan kynnyksellä. Kolme hyttystä itse asiassa laskin koko reilun kahden tunnin aikana.

Kun jostakin nyt täytyy voida edes vähän narista, niin olkoon sitten melkein liian lämpimästä kelistä, joka sai välillä hikikarpalot innokkaan keräilijän otsalle. Vaaratontahan ei mikään ole, edes mansikanpoiminta. Nimittäin joka paikassa aukiolla kasvavien heinien korret olivat päästään teräviä kuin nuppineulat, eikä niihin todellakaan huvittanut tökätä silmiään! Mutta kaikista koettelemuksista selvisimme ja niin keräsimme parin tunnin aikana peräti kolme ja puoli litraa noita pieniä herkkumarjoja!

Me emme kumpikaan muista mitään edes lähelle vastaavaa tapahtuneen elämämme aikana, vaikka olemme sentään aikamoisen innokkaasti marjametsissä kulkeneet kumpikin lapsesta saakka.

Aarreita ja kallisuuksia luonnon kehyksissä!

Aarreita ja kallisuuksia luonnon kehyksissä!

Tämmöisiäkin löytöjä ja hienoja ensikokemuksia voi eteen tulla, kun vaan kuljeskelee lähiympäristössään muitakin kuin tuttuja polkuja ja pitää silmänsä avoimina erilaisille asioille. Suosittelen!

Hvittorpin leirikeskus kartalla.

Artikkeli on julkaistu alunperin Lähierä-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.