Kuhmon Jauhovaara on vaaramaisemien ja arboretumin kiehtova yhdistelmä

Jauhovaaran huipun erikoisten puulajien keskellä unohtaa olevansa kainuulaisella vaaralla, kunnes siperianlehtikuusten ja douglaskuusten lomasta päätyy jyrkältä pohjoisrinteeltä avautuvien kaukomaisemien äärelle. Alueella on kaksi lyhyttä mutta nähtävyyksien puolesta täyteen pakattua rengasreittiä.

Kohde kartalla
Reitit: alapolku 1,6 km ja yläpolku 3,6 km
Tulentekopaikka: kyllä
Saapuminen julkisilla: ei mahdollista
Saapuminen autolla: Jauhovaaran pysäköintialue ja opastus, Välivaarantie 164, Kuhmo
Kohokohdat: arboretum erikoisine puulajeineen, maisemat Kuhmon järville sekä vaarametsät ja -suot
Vaativuus: helppo yläpolku, keskivaativa alapolku
Tärkeää: Alueen retkeilyrakenteet alapolun laavua, opasteita ja reittimerkintöjä lukuun ottamatta alkavat olla huonossa kunnossa.
Kartta (pdf)

Toukokuussa 2025 katselin maisemia Vuokatinvaaran huipulta. Näkyvyys oli erinomainen. Idän suunnalla katse kiinnittyi alavahkolta alueelta esiin pistävään vaaraan, jonka etelärinne oli laakea mutta pohjoisrinne huomiota herättävän jyrkkä. Vaaran profiili toi mieleen Käsivarren Termisvaaran pienoiskoossa ja metsäisemmässä muodossa.

Karttatutkailu paljasti, ettei kyseessä voinut olla mikään muu kuin Jauhovaara Kuhmon puolella. Tarkempi selvittely jäi sillä kertaa, mutta nimi jäi mieleen.

U-käännös vei eksoottiseen metsään

Seuraavana syksynä ajelin Jämäsvaaralta Vuokattiin suorempaa reittiä, kun tien vasemmalla puolella katse osui kylttiin ”Jauhovaara”. Minulla ei ollut aikataulupaineita, joten löin jarrun pohjaan, tein u-käännöksen ja lähdin seuraamaan Jauhovaaran viittoja. Muutama kilometri risteyksen jälkeen kainuulaiseen vaarametsään alkoi ilmestyä eksoottisempia pilkahduksia ja löysin itseni vaaran huipun tuntumassa olevalta parkkipaikalta. Opastaulut kertoivat minun saapuneen Jauhovaaran virkistysmetsään, johon kuuluu myös arboretum eli puulajipuisto ja merkittyjä reittejä.

Jämäsvaara-päivän jäljiltä vatsa kurni ja lännestä lähestyi saderintama, mutta en voinut vastustaa piipahdusta reilun puolen kilometrin päässä kartassa näkyvälle maisematasanteelle.

Ryhmyrunkoisten siperianlehtikuusten reunustama kapea polku vei kohti seuraavia puulajeja. Lajin muuttumisen huomasi paitsi runkojen omanlaisestaan pinnasta, myös polun neulaskoosta. Kymmenkunta senttiä pitkät neulaset kertoivat saapumisesta sembramäntyjen luo. Silkkiset ja sirot neulaset ja kaarnan pyöreämuotoinen tekstuuri antoivat vihiä astumisesta engelmanninkuusien alueelle.

Douglaskuusten jälkeen polkua alkoivat reunustaa supisuomalaiset metsämännyt ja -kuuset. Syksyisessä, sadetta enteilevässä iltapäivässä puiden suojassa oli suorastaan hämärää, mutta edessä alkoi kajastaa valoa vihjaamassa avarammasta paikasta.

Erikoisesta vaaranlakimetsästä polku saapui kuin veitsellä leikattuna väljään vaarametsään ja vaaran jyrkälle pohjoisseinämälle, josta avautui näköala pohjoiseen Kuhmon hienolle Ontojärvelle. Ihailin hetken maisemia, mutta ensimmäiset sadepisarat saivat palaamaan nopeasti takaisin autolle.

Jauhovaara ylä- ja alapoluilta käsin

Vappuviikonloppuna 2026 olin pikavisiitillä Vuokatissa, kun omalaatuinen alue ja sen tunnelma muistuivat mieleen. Ajelin Vuokatista vaaran päälle noin 40 minuutissa. Google Maps halusi sinnikkäästi opastaa reittiä, joka on puomilla estetty, mutta pysäköintialueelle pääsee vain koukkaamalla kaakon suunnalta Vepsäntietä ja Välivaarantietä. Kannattaa siis olla tarkkana.

Edellisenä syksynä autoni oli parkin ainokainen, mutta aurinkoinen ja lähes kesäisen lämmin lauantai oli houkutellut Jauhovaaraan runsaasti myös muita ulkoilijoita. Parkkipaikalta hieman eteenpäin on entinen metsänvartijan tila, joka toimii nyt vuokramökkinä ja tulee jättää omaan rauhaansa.

Olin tutkinut etukäteen Jauhovaaran karttaa, ja suunnitelmissa oli kiertää vaara vastapäivään. Alueella on kaksi kuvaavasti nimettyä ympyräreittiä: lyhyempi yläpolku ja pidempi alapolku. Nimensä mukaisesti yläpolku kulkee vaaran laella eikä korkeusero juurikaan ole. Alapolku laskee vaaran pohjoispuolen lammille ja soille, ja korkeuseroa kertyy 80 metriä.

Parkkipaikalta lähdettäessä kuljetaan ensin pari sataa metriä edestakaista polkua ennen kuin rengasreitit alkavat. Vastapäivään kiertäessä punaisella merkitty yläpolku ja sinisellä merkitty alapolku kulkevat ensimmäiset 350 metriä yhtä matkaa talvisodan aikaista ampumalinjaa pitkin. Polun varrella kasvaa siperianlehtikuusia ja mustakuusia. Arboretumin puut on istutettu 1930–1940-luvulla.

Jyrkän pohjoisrinteen alkaessa yläpolku kääntyy vasemmalle rinnettä seuraillen. Alapolku lähtee laskemaan jyrkästi alaspäin. Polkujen risteyksen jälkeen alapolulla on portaita, joille en sadekelillä uskaltautuisi. Muutamat rösähtäneet askelmat kertoivat portaiden olevan käyttöikänsä päässä. Myös alhaalla soilla kulkevat pitkokset ajavat vielä juuri ja juuri asiansa kuivalla kelillä, mutta varovainen saa olla.

Kun korkeuskäyriä on lasketeltu alas kymmenkunta, metsä muuttuu sankemmaksi ja kuusivaltaiseksi ja polku saapuu kauniille rinnesuolle. Vielä muutama käyrä alas ja ollaan Jauholampea ympäröivällä suolla. Jauholammen rannassa on laavu ja tulentekopaikka, jotka vaikuttavat olevan hyvässä kunnossa. Syynä lienee alhaalla laavun ohi kulkeva moottorikelkkareitti.

Laavulta on lammen rantaan muutama kymmenen metriä. Rannassa on ollut laituri, mutta se on jo päätynyt lammen pinnan alle. Laiturin komea puinen päätytolppa sen sijaan sojottaa ylväänä. Näyttää kuin tolpan päässä olisi eläimen kallo.

Pian laavun jälkeen saavutaan suolle, jonka avoimista kohdista Jauhovaaran jyrkkä rinne näkyy hyvin. Linnuntietä ensimmäiseltä avosuolta näköalatasanteelle on vain 300 metriä, ja kuulen selvästi, että näköalapaikalla on porukkaa.

*Alhaalta kuvattuna Jauhovaara näyttää pieneltä nyppylältä, vaikka korkeuseroa huipulle tulee 80 metriä.*

Suolla kuljetaan pitkä pätkä pitkospuita pitkin, ja sen pohjoispuolella on Kulmalampi. Lammen jäädessä taakse luonnonmetsästä tehdään piipahdus talousmetsän puolelle ja kuljetaan muutama sata metriä myös metsäautotietä. Kun vaaran rinne alkaa jyrketä, palataan jälleen vanhaan kuusivaltaiseen vaarametsään. Puuston ikää kuvaava kartta kertoo, että tässä osassa metsä on iäkkäintä – ja sen myös huomaa.

Kun jyrkin nousuosuus on ohi, polku saapuu tuttuun avaraan männikköön ja alapolku yhdistyy yläpolun kanssa. Aivan risteyksen alapuolella on näköalatasanne, joka on ympyröity lippusiimalla. Siinä oleva ilmoitus kertoo tasanteen olevan tilapäisesti suljettu. Sen rakenteet näyttävät olevan samalta aikakaudelta kuin portaat ja pitkospuutkin. Merkinnät eivät tunnu häiritsevän vapun jatkoja viettävää kuuden hengen seuruetta, joka istuskelee tyytyväisenä tasanteella.

Näkymiä pohjoiseen pystyy hyvin ihailemaan ilman tasanteelle menoakin. Etualalla on pieniä lampia ja Nurmesjärvi. Sotkamontien pohjoispuolella avautuu suuri Ontojärvi. Näkymä on täysin esteetön vain näköalatasanteen kohdalla, mutta myös muualta maisema jyrkän rinteen päältä on ehdottomasti vierailun arvoinen. Olen muutaman kerran miettinyt, että paikka voisi olla oivallinen revontulten ihailuun.

Lopuksi preeriatunnelmiin

Näköalapaikalta polku sujahtaa jo edelliskäynniltäni tuttuun arboretumin osaan. Kevätauringossa paikka tosin näyttää tyystin toisenlaiselta kuin syksyn hämärässä. Luulen jo näkeväni polun varressa näsiän, mutta tarkempi tutkinta paljastaa anilliininpunaisten ”kukkien” olevan todennäköisesti siperianlehtikuusen emikukintoja.

Parkkipaikalla tutkailen vielä hetken opastauluja, joista nousee esille nimi kontortamänty. Olin juuri lukemassa Richard Powersin Pulizer-palkittua kirjaa Ikipuut (2019) ja sen kohtaa, jossa kerrotaan kontortamännyistä. Melkoinen sattuma. Pakkohan nämä männyt on vielä nähdä.

Matalakasvuiset ja pitkäneulaksiset kontortamännyt löytyvät Jauhovaaralle nousevan soratien varresta. Powersin kirjasta opin, että kontortamännyt ovat siitä erikoisia, että ne tarvitsevat uudistuakseen metsäpalon. Vasta kuumuus saa niiden käpyjen suomut avautumaan ja siemenet leviämään.

Kuva: 2902

Kontortamännyt yhdistettynä kevätaurinkoon ja kauhtuneeseen heinikkoon vievät reissun lopuksi vielä aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Hetken kuvittelen olevani kainuulaisen vaaran sijaan pohjoisamerikkalaisella preerialla.

Jauhovaaran XS- ja S-mittaiset reitit

XS: Jauhovaaran yläpolku on 1,6 kilometrin mittainen ympyrälenkki. Sen varrella pääsee näkemään suurimman osan istutetuista puulajeista, talvisodan aikaisia kaivantoja sekä maisemia kohti pohjoista.

S: Alapolku on 3,6 kilometrin mittainen rengasreitti, jossa lyhyellä matkalla tulee reippaasti korkeuseroa. Yläpolun nähtävyyksien lisäksi pidemmällä lenkillä pääsee Jauholammen rantaan ja laavulle, vaaranalussoille sekä alueen vanhimpiin metsänosiin.

Kirjoittaja @aulinvuokatti on ulkoilmaihminen ja kestävyysliikkuja, joka on kasvattanut juuriaan Länsi-Uudellemaalle, Lappiin ja viimeisimmäksi myös eteläiseen Kainuuseen. Auliin voit tutustua muutaman vuoden takaisessa lukijahaastattelussamme.