Kirvunlinnan linnavuori, Pälkäne

Talven selän taituttua, lumien sulaessa, mieli teki takaisin metsiä samoamaan. Edellisvuoden retkeilyistä innostuneina päätimme tälläkin kertaa suunnata paikkaan, jota ei vielä Retkipaikan sivuilta löytynyt. Haeskelin lähiseutujen luolia ja törmäsin sattumalta mielenkiintoiseen mainintaan linnavuorella olevasta luolasta. Ei auttanut muu kuin pakata perhe autoon pääsiäismaanantaina ja lähteä tarkastamaan Pälkäneen Kirvunlinnaa!

Lukuisat kerrat Pälkäneen ohi ajaessani olin kiinnittänyt huomiota kylttiin, joka viittasi ”linnoitukselle”. Ikinä ei vain tuntunut olevan aikaa sen tarkastamiseen. Nyt otinkin varman suunnan sitä kohti, vain havaitakseni, että kyseinen kyltti ohjasikin Pälkäneen keskustaan ja Kostinvirran taistelun muistomerkille. Mukava paikka ja jännittävä historia, muttei tämä nyt ihan sitä ollut, mitä haettiin.

Kirvunlinna01Apuun tuli jälleen kerran kännykän Geokätkentäohjelma, joka tarpeeksi suurella haulla löysikin helposti määränpäämme. Sen jälkeen olikin helppo suunnistaa Kirvunlinnalle.

Seurattuamme Ihariin vievää tietä hetken matkaa huomasimme tien vasemmalla puolella vääntyneen kyltin, joka paljastui Linnavuori-opasteeksi. Lähistöllä ei ollut mitään parkkipaikkaan viittaavaakaan, joten pysäköimme viereisen sivutien pientareelle. Näin tehdessämme jätämme yleensä ikkunaan lapun, jossa kerromme matkasuunnitelmamme autoa mahdollisesti ihmettelevälle tienomistajalle.

”Polku” vuorelle oli alkuun pelkkää peltoa. Onneksi olimme varautuneet matkaan kumisaappain, sillä sulamisvedet tekivät pientä metsäsaareketta ympäröivistä pelloista varsinaista liejua. Rämpiessämme puita kohden tuumimme, mahtuisiko noin pieneen metsikköön mitään merkittävämpää. Mutta niin se vain puusto pettää katsojaansa ja pääsimmekin huimalle seikkailulle!

Kirvunlinna02

Heti pellon jälkeen metsästä löysimme selkeän polun, jolla joku muukin retkeläinen oli kevätauringon houkuttelemana selvästi käynyt. Polku lähti nopeasti kohoamaan ylöspäin ja ennen kuin huomasimmekaan, nousimme korkeiden kallioiden välistä solaa, jota melko selkeästi reunusti muinainen vallitus.

Kirvunlinna03

Nousu ei ollut turhan jyrkkä kuusivuotiaalle pojallemmekaan ja saavutimme hetkessä vuoren huipun. Jonkin aikaa etsittyämme jouduimme toteamaan, että joissakin Kirvunlinnaa kuvailevissa teksteissä mainittu retkipöytä oli jo kadonnut. Tai ainakaan me emme sitä löytäneet. Söimmekin siis eväät kanervikon katveessa auringon lämmöstä nauttien.

Kirvunlinna06

Valitettavaa oli todellakin huomata, ettei Kirvunlinnan yleinen kunto vastannut ihan sitä, mitä soisi näinkin mielenkiintoisilla paikoilla olevan. Myrskyn kaatamia puita oli kaikkialla, eikä poluista ollut tietoakaan vuoren harjalla. Edes säänpieksemää infotaulua ei vuorelta löytynyt.

Taiteilimme harjannetta pitkin kohti koillista ja saimme paremman käsityksen vuoren laen koosta. Ihmettelimme tiheitä kasvustoja ja harmittelimme korkeiksi kasvaneiden puiden sulkemia näkymiä. Sitten olikin aika lähteä etsimään mainittua luolaa.

Oli mielenkiintoista huomata, kuinka nopeasti silmä on kehittynyt luolien hoksaamiselle. Seurailimme vuoren harjannetta ja tarkistimme puolihuolimattomasti muutaman kohdan, jossa luola olisi saattanut olla. Vasta kun saavuimme länsirinteille, ymmärsimme kunnioittaa paikkaa vielä enemmän.

Kirvunlinna10

Korkeat kalliot olivat kuin veitsellä halki silpaistut ja pudotus alas oli melkoinen. Kurkottelimme niin pitkälle kuin uskalsimme ja seuralimme jyrkännettä, kunnes uskoimme löytäneemme etsimämme. Laskeutuminen alas noin jyrkkää rinnettä ei olisi sateella tai lumella ollut suotavaa. Onneksi ilma oli kuiva ja lämmin, joten yhdessä taituroimme alas pieneen syvennykseen, jonka perältä luola lohkesi kallion sisälle.

Kirvunlinna14

Itse luola ei ollut koolla pilattu. Kyllä sinne parikin miestä seisomaan mahtuisi, mutta ei mitenkään kovin mukavasti. Se aukeni läpikuljettavaksi tunneliksi, jonka peräosa haarautui katottomaksi railoksi. Tuossa railossa lumi vielä viipyili ja nietosta portaina käyttäen pääsimmekin kiipeämään luolan päälle. Kesällä moinen suoritus olisi meidän pituuksillamme ollut selvästi haastavampi.

Aikamme ihmeteltyämme ja nautittuamme uuden luolan löytämisen tuomasta innostuksesta, lähdimme palailemaan takaisin autolle. Luolan saavuttaminen olisi varmasti onnistunut alhaalta päin paremmin, sillä nyt kun tiesimme sijainnin, huomasimme, että sen juurelle tuli melko vähän käytetty polku. Alhaalta käsin oli kuitenkin niin helppoa jo löytää parempi tie ylös, että palasimme vielä luomaan viimeiset silmäykset Kirvunlinnan linnavuoren harjalle.

Tästä oli hyvä aloittaa uusi retkeilyvuosi!

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N/lat 6809395 E / lon: 353333

3 replies
  1. Vaeltaja
    Vaeltaja says:

    Pitääkö siellä olla siloitellut tiet että viitsii lähteä tuollaisia paikkoja katsomaan? Toki nykyaikana sinne varmaan pahimmat vaatisi hiihtohissin…

    Vastaa
    • Lauri Maijala
      Lauri Maijala says:

      Ei tietenkään kaikkien kannalta tarvi. Harmittelin vain yleisen kulttuuriperimän väheksyntää. Kunnossapidoista luovutaan monissa paikoissa, mikä pahimmillaan johtaa lopulta siihen, että tärkeät ja upeat retkeilypaikat vaan tylysti jyrätään ostoskeskusten ja parkkipaikkojen tieltä. Lisäksi ainakin itse pidän tärkeänä, että kohteiden esittelyt ovat ajankohtaisia ja totuudenmukaisia, jotta retkeilyä suunnittelevat voivat realistisesti arvioida kohteitaan.

      Vastaa
  2. Antti Huttunen
    Antti Huttunen says:

    On monenlaisia retkeilijöitä ja tarpeita. Tervejalkaiselta unohtuu helposti, ettei kaikilla samoja mahdollisuuksia. Luonto kuuluu kaikille ja erityisen toivottavia ovat kaikki sellaiset asiat, joiden avulla lapset, ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset pääsevät kokemaan luontoa. Ei se ole keneltäkään pois, vaan jokaiselle lisää 🙂

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.