Maiseman piilotetut piirteet esiin

Retkien suunnitteluun liittyy karttojen tutkailu. Usein reitin varrelle sattuu kuitenkin kohteita, joita ei kartasta löydy, ja joiden kohdalle osuminen vaatii tuuria. Ne voivat olla joko piilossa polulta sivussa, tai sitten on kyse muodostelmista, joiden muodostamaa kokonaisuutta voi olla vaikea hahmottaa maastossa tai pelkän kartan avulla.

Karttaa tutkaillessa onkin syytä pitää mielessä, että kartta on aina kompromissi luettavuuden ja tarkkuuden välillä: kaikkea ei kartassa voi näyttää, ja usein maaston esittäminen kartalla luettavassa muodossa vaatii huomattavaa yleistämistä.

Maaston pienipiirteisyys ei siis aina päädy karttaan asti. Metsässä liikkuja saattaa myös törmätä kohteisiin, joita ei karttaan ole merkitty. Silmän ei tarvitse olla kovin harjaantunut erottaakseen metsästä läpimitaltaan 20-metristä tervahautaa, mutta vain osa niistä on merkitty karttoihin. Järvien muinaiset rannat ovat usein myös kohteita, joita ei kartoista tapaa, mutta maastossa ne on usein helppo tunnistaa. Jos maastosta haluaa saada mahdollisimman tarkan yleiskuvan, niin kartan ohella kannattaa myös tutustua alueen maastomalliin.

Perämeren vanhoja rantakaarteita Raahen Pattijoella. Maan noustessa hiekkavallit ovat jääneet kuivalle maalle, jossa ne kertovat muinaisen merenrannan sijainnista. Kuva Paikkatietoikkunasta, aineisto maanmittauslaitos.

Maastomalliin tutustuminen onnistuu Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa valitsemalla karttatasoista korkeuden kohdalta vinovalovarjostuksen, jolloin näkymän peittää harmaa korkeuden vaihteluita kuvaava maastomalli. Tällöin kohdetta läheltä katsoessa maastosta alkaa näkyä yksityiskohtia, joita ei kartalla näy. Jotta mallia tutkiessa pysyttäisiin kartalla, kannattaa valita näkyviin myös maastokartta, ja asettaa sille jonkin verran läpinäkyvyyttä valitut tasot -kohdasta.

Vinovalovarjostuksella luotu maastomalli perustuu nykyään yleensä laserkeilaukseen. Se on menetelmä, jolla lentokoneesta skannataan maan pinta laseretäisyysmittarilla. Kun lentokoneen sijainti, asento sekä lentokoneesta lähetetyn laserpulssin lähtösuunta tiedetään, voidaan laserpulssin takaisinheijaustukseen kuluneen ajan perusteella laskea osumapisteen etäisyys lentokoneesta ja sitä kauttaa sen sijainti 3D-avaruudessa.

Kun keilausta tehdään, laserilla ammutaan pulsseja maanpintaan sekunnin aikana jopa parikin sataa kappaletta. Jokainen niistä mitataan ja jokaiselle lasketaan sijainti. Kuten arvata saattaa, laskentatehoa ja tallennuskapasiteettia tarvitaan paljon, sillä isoja alueita mitattaessa pisteitä kertyy helposti miljardeja.

Jäätikön virtaussuunan mukaisia drumliinimoreeniharjanteita Kuusamossa, Iivaaran eteläpuolella. Kuva Paikkatietoikkunasta, aineisto maanmittauslaitos.

Laserkeilaus on suuressa mittakaavassa otettu Suomessa käyttöön maaston mittauksessa 2005. Menetelmällä on voitu tarkentaa maanpintamalleja ja parantaa kartoituksen laatua, mutta samalla on saatu myös tietoa Suomen metsistä. Metsävarojen inventointi onkin tärkeimpiä laserkeilauksen sovelluksia, sillä vain osa laserpisteistä osuu maahan asti, suuren osan heijastuessa takaisin puiden oksistosta. Oksiston perusteella voidaan laskea puuston ominaisuuksia, kuten vaikkapa kuutiomäärää tai vaikkapa metsän rakennetta. Laserkeilauksen perusteella on myös mahdollista löytää metsästä se muita pitempi puu, tai piilossa oleva pieni metsäaukea.

Metsää laserkeilauksella nähtynä. Kuvassa maanmittauslaitoksen pistepilvestä tehty maastomalli, jossa metsä jätetty näkyviin. Fugrovieverillä metsän saa poistettu napin painalluksella, jolloin pääsee tutkailemaan maanpinnan muotoja. Tässäkin kuvassa jää piiloon kuivatun järven vanha rantaviiva.

Metsävarojen inventoinnin ja maanmittauksen ohessa laserkeilaus antaa tietoa geologiasta, historiasta ja arkeologiasta. Itämeren muinaisvaiheiden rantapenkereet näkyvät usein hyvin laserkeilausaineistoista, ja sama pätee järvien muinaisiin rantavalleihin. Järviä on vuosisatojen saatossa laskettu ja kuivattu Suomessa kymmenittäin, mutta niiden alkuperäiset rannat voi edelleen löytää kartalta laserkeilausaineistoon tutustumalla.

Myös muinaiset kivirakenteet kuten muinaislinnat, jätinkirkot ja kivikautiset asumustenpohjat voivat laserkeilauskuvissa näkyä jopa selvemmin kuin maastossa, tai ainakin niiden muodostama kokonaisuus on helpommin havaittavissa. Iso-Britanniassa laserkeilauksen avulla luoduista maastomalleista on löydetty lukuisia roomalaisten aikoinaan rakentamia teitä ja linnoituksiakin.

Pattijoen Kastellin jätinkirkko Raahessa on niin iso, että sen rakenne näkyy selvästi. Suorakaiteen muotoinen kivirakennelma on hieno näyte muinaisesta monumentaalirakentamisesta. Kuva Paikkatietoikkunasta, aineisto maanmittauslaitos.

Laserkeilaamalla saadaan siis mitattua samalla kerralla sekä puusto että maanpinta. Lisäksi sillä löytyvät rakennukset. Paikkatietoikkunan maastomallista nämä on kuitenkin suodatettu pois, ja jäljellä on vain maanpinta. Mallin resoluutio on myös jonkin verran heikompi kuin varsinaisen keilausdatan, ja toistaiseksi keilaamattomilta alueilta on tarjolla vain karkearesoluutioisempi, perinteisillä menetelmillä luotu maastomalli. Näillä alueilla maastomalli häviää Paikkatietoikkunassa näkyvistä, kun karttaa katsoo tarpeeksi läheltä.

Paikkatietoikkunan tarkimman maastomallin pikselikoko on 2 metriä. Tätä tarkemman kuvan tarkastelu vaatii itse laserkeilausaineistoon tutustumista. Pistepilviaineistoja voi ladata vapaasti Maanmittauslaitoksen avoimien aineistojen tiedostopalvelusta, josta laserkeilausaineistoja saa karttalehdittäin.

Datan katseluun hyvä ohjelma on ilmainen Fugroviewer, jolla maastomallia voi katsella joko puiden kanssa tai ilman, joko 2D- tai 3D-moodissa, tai vaikkapa poikkilleikkauksena. Tarkka kolmiulotteinen maastomalli onkin oivallinen työkalu, jos maastosta haluaa löytää vaikkapa vanhoja kulkureittejä tai polkuja, joita nykykarttoihin ei ole enää merkitty. Usein kannattaa myös tutkailla samalta alueelta löytyviä vanhoja karttoja, joista on apuja aineiston tulkinnassa.

Jouhtenisen harjusaari Höytiäisessä, Pohjois-Karjalassa. Höytiäisen pinta laski hallitsemattoman järvenlaskun seurauksena yhteensä 9,5 metriä. Vanhan rantapenkan sijainti näkyy selvästi saaren nykyisen rannan yläpuolella. Kuva Paikkatietoikkunasta, aineisto maanmittauslaitos.

Kotiseudun lähiretkikohteiden etsinnässä kartta on oivallinen apu, mutta kun kartalle merkityt kohteet on käyty, kannattaa avuksi ottaa laserkeilauksella tehty maastomalli. Usein aivan lähiseudulta saattaa löytyä karttoihin merkitsemättömiä luonnonmuodostelmia tai ihmistyön jälkiä, jotka saattavat olla sopivia lähiretken kohteita. Koko maailmaa ei toki kannata etukäteen tutkia, sillä uusien asioiden löytämisen riemullekin on syytä jättää tilaa.

Toisaalta, löytämisen riemua voi kokea myös ruudun äärellä maastomallia tutkiessa, sillä maanpinnan muodot ovat paikoin uskomattoman kauniita. Jääkausiaikaiset sulavesiuomastot, dyynikentät ja muut suurimittakaavaiset piirteet ovat luonnossa usein niin hyvin piilossa, että niiden hahmottaminen vaatii maastomalliin tutustumista. Niitä tutkaillessa huomaa myös usein, kuinka luonnonmuodot toistavat itseään mittakaavasta riippumatta. Pieni keväinen sulavesinoro tien poskessa toistaa samoja muotoja kuin jääkauden jälkeiset valtavat sulavesivirrat, dyynikenttä harjun pinnassa muistuttaa hiekkarannan aallonmerkkejä ja kumpumoreenikenttä näyttää nokkosihottumalta.