Tuija Wetterstrand

Retkeilijänä kiinnostuksen kohteeni painottuvat kulttuuriin ja historiaan. Erityisesti olen kiinnostunut Suomen kalliomaalauksista ja laajemminkin koko maailman esihistoriallisesta kalliotaiteesta. Yhdessä Jukka Parkkisen kanssa olen helmikuussa 2013 julkaissut kirjan Suomen kalliomaalaukset – Bongarin käsikirja (SKS). Kirjan Facebook-sivuille päivitämme uusinta tietoa kalliomaalauksista.

Suurin osa retkistäni on ollut lyhyehköjä päiväpyrähdyksiä. Pisin matkani kesti kuukauden ja sille tuli mittaa 750 kilometriä, kun kävelin Ranskalaisen tien Espanjan puolen osuuden päästä päähän, Roncesvallesista Santiago de Compostelaan. Kirjoitin matkastani kirjan Kävellen Santiago de Compostelaan (2005), jonka uudistettu laitos vuodelta 2011 sisältää myös kertomuksen 200 kilometrin mittaiselta vaellukselta Ranskassa.

Tuijan retkitarinoita