”Kerrankin jokin meni niin kuin elokuvissa” – retki Haltin huipulle ja takaisin sekä vinkit reissua suunnittelevalle

Haltin valloittaminen on klassikkovaellus, jonka suosio ei laannu. Haltin huipulle johtava vaellusreitti kuuluu Suomen kuuluisimpien reittien joukkoon. Noin 1324 metrin korkeudessa olevalle Suomen-puoleiselle huipulle vietiin ensimmäinen vieraskirja vuonna 1933, ja tähän päivään mennessä nimensä on käynyt kirjaan kirjoittamassa noin 200 000 vaeltajaa, hiihtäjää tai moottorikelkkailijaa. Tämän artikkelin vinkeillä myös aloitteleva patikoija voi alkaa tehdä suunnitelmia Haltin valloittamiseksi.

Teksti: Esa Keskinen & Aleksi Olander. Kuvat: Tytti Wallenius

Keskivaikeaan Lapin-hulluuteen sairastunut kuuden hengen seurueemme selvisi Haltin huipulle ja takaisin syyskuun alussa vuonna 2019. Tässä alla selostamme juurta jaksain, miten onnistuimme. Vinkkiosion jälkeen löytyy kuvaus itse matkasta.

FAKTOJA JA VINKKEJÄ

Saapuminen Kilpisjärvelle

Etelän ihmiselle Kilpisjärvi on KAUKANA. Uudeltamaalta matkaan lähtevä saattaa olla nopeammin perillä Bangkokissa kuin Kilpisjärvellä. Käsivarteen matkustavan on helpointa liikkua omalla autolla, joko ajaa perille asti tai lastata kiesi autojunan kyytiin. Kilpisjärvi sijaitsee valtatien 21 (E8) pohjoispäässä, jonne matka kulkee Tornionjokilaakson kautta. Reitillä peräpohjolan tasamaat muuttuvat hiljalleen aidoksi tunturimaisemaksi, kunnes perillä Kilpisjärven rannoilla kuumottavat jo Norjan lumihuippuiset vuoret.

Matkaaja voi myös oikaista osan matkasta autojunalla Kolariin tai Rovaniemelle. Hyvä ja istumalihaksia säästävä vaihtoehto on ajaa toiseen suuntaan ja matkustaa toiseen suuntaan autojunalla. Jos tuuri käy, junassa voi olla vanhoja tunnelmallisia nukkumavaunuja kolmikerrossänkyineen. Niissä vaunuissa junan vessa toimii edelleen kuin junan vessa. Autojunat täyttyvät varsinkin sesonkiaikaan jo kauan ennen matkapäivää, joten paikat kannattaa varata hyvissä ajoin.

Riippuen autokunnan pääluvusta autojuna kustantaa hieman enemmän kuin bensat, mutta juna säästää vaivaa, matkustajia, autoa ja luontoa. Kolarin asema on noin 270 kilometrin päässä Kilpisjärven keskuksesta.  Rovaniemeltä pääsee linja-autolla Kilpisjärvelle päivittäin. Lisätietoja yhteyksistä löytyy täältä.

Reitti

Halti sijaitsee Käsivarren erämaa-alueella, johon voi tutustua Luontoon.fi-palvelussa. Haltin huipulle on mahdollista kiivetä joko Norjan tai Suomen puolelta. Haltin huiputus Norjan puolelta onnistuu myös vaativana päiväretkenä, mutta ryhmämme päätyi pidempään vaellukseen Suomen puolelta Kilpisjärven keskuksesta. 

Haltille (tai mille tahansa pitkälle vaellukselle) lähtevän kannattaa aina kysyä ajankohtaisimmat vinkit reitille paikalliselta luontokeskukselta ja samalla kertoa keskuksen väelle, minne on lähdössä ja kauanko aikoo reissussa olla. Luontokeskuksen väki tuntee alueen parhaiten ja osaa antaa hyödyllisiä vinkkejä vaellukseen, olosuhteisiin ja vaellusturvallisuuteen liittyen.

Kilpisjärven luontokeskukselta Haltille lähtevä reitti on osa yhteispohjoismaista, yli 800 kilometriä pitkää Kalottireittiä. Reitti on hyvin merkitty, joten eksymisvaaraa kesä- ja syyskaudella ei pitäisi olla. Haltin huipulle löytää siis, vaikka ei olisi huippusuunnistaja, mutta kartta ja kompassi ovat Käsivarressakin ehdoton varuste. Reitti on jana, eli suurin osa vaeltajista palaa takaisin Kilpisjärvelle samaa reittiä. Nousuja löytyy molempiin suuntiin, mutta rankin kipuaminen on Haltia lähestyttäessä. Matkan kokonaispituus on noin 110 kilometriä. Kokeneet vaeltajat pystyvät kartan ja kompassin avulla huiputtamaan Haltin merkitsemättömiä reittejä pitkin, mutta siinä tapauksessa täytyy todellakin olla varma siitä mitä tekee.

Reitti kulkee usean joen tai puron yli, joiden virtaus vaihtelee olosuhteiden mukaan. Tällöin kannattaa varautua kahlaamaan. Alkukesällä, mikä Käsivarressa tarkoittaa kesä–heinäkuun vaihdetta, sulamisvedet aiheuttavat kovat virrat. Loppukesää kohden virtaamat yleensä heikkenevät, kunnes taas voimistuvat syyssateista. Virtaamista kannattaa kysyä luontokeskukselta ennen reissuun lähtöä, samalla voi saada vinkkejä ylityspaikoista.

Retkikuntamme kulki seuraavaa reittiä:

  1. vaelluspäivä: Kilpisjärven luontokeskus–Kuonjarjoen autiotupa
  2. vaelluspäivä: Kuonjarjoen autiotupa–Pihtsusjärvi
  3. vaelluspäivä: Pihtsusjärvi–Haltin varaustupa
  4. vaelluspäivä: Haltin varaustupa–Haltin huippu–Vuomakasjärven ranta
  5. vaelluspäivä: Vuomakasjärven ranta–Saarijärven ja Kuonjarjoen välillä oleva ylänkö
  6. vaelluspäivä: Saarijärven ja Kuonjarjoen välillä oleva ylänkö–Kilpisjärven luontokeskus

Yövyimme autiotuvassa Kuonjarjoella ja varaustuvassa Haltilla, muuten vetelimme sikeitä teltassa. Päivämatkamme olivat yhtä 10 kilometrin päivää lukuun ottamatta noin 20 kilometriä, mikä oli harrastelijavaeltajille melko kova tahti. Leiriytyminen venyi välillä turhan myöhään iltaan. Sopiva päivämatka olisi esimerkiksi noin 15 kilometriä, jolloin matkaan kannattaa varata 7 päivää.

Reitin voi myös pyrkiä rytmittämään tuvalta tuvalle, jolloin Halti huiputetaan Pihtsusjärven tuvalta päiväretkenä:

Tuvalta tuvalle:

  1. vaelluspäivä: Kilpisjärven luontokeskus–Saarijärvi
  2. vaelluspäivä: Saarijärvi–Meekonjärvi
  3. vaelluspäivä: Meekonjärvi–Pihtsusjärvi
  4. vaelluspäivä: Pihtsusjärvi–Haltin huippu–Pihtsusjärvi
  5. vaelluspäivä: Pihtsusjärvi–Meekonjärvi–Kuonjarjoki
  6. vaelluspäivä: Kuonjarjoki–Kilpisjärven luontokeskus

Leiriytyminen

Vaelluksella on mahdollista yöpyä autiotuvissa tai varaustuvissa, jotka Haltin reitillä sijaitsevat toistensa yhteydessä tai läheisyydessä. Ruuhka-aikana autiotuvissa voi kuitenkin olla tungosta, joten kannattaa joko käyttää varaustupia tai sitten varautua yöpymään omassa teltassa.

Autiotuvassa yöpymisten varaan ei täysin voi laskea esimerkiksi siksi, että tupaetiketin mukaan ensin tupaan saapunut voi joutua antamaan tilaa myöhemmin saapuvalle. Toki oma majoite pitää olla jo siksikin, että yllätystilanteissa voi joutua leiriytymään tai suojautumaan jossain matkan varrella. Sää muuttuu tunturissa nopeasti. 

Nimensä mukaisesti varaustupiin on tehtävä varaus verkon kautta tai Kilpisjärven luontokeskuksella. Tupaverkoston etiketistä ja käyttämisestä lisää täällä.

Kilpisjärvi–Halti-reitin tuvat sijaitsevat Saarijärvellä, Kuonjarjoella, Meekonjärvellä, Pihtsusjärvellä ja Haltin juurella. Kannattaa huomioida, että muiden tupien liepeille saa teltan pystyyn, mutta Haltin tuvan kivisestä louhikosta ei telttapaikkaa löydy.

Varustus:

  • Hyvät kengät ja rinkka. Haltin patikalle kannattaa valita kengät hieman jämäkämmillä varsilla, sillä reitillä kuljetaan osittain hankalassa kivikossa. Reissulle riittää 60–70 litran kokoinen rinkka.
  • Alueen kartta ja kompassi sekä taito käyttää niitä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää myös gps-laitetta. Maastokarttoja voi ostaa omaksi Metsähallitukselta, alan liikkeistä tai löytää lainattavaksi kirjastosta.
  • Ota toisiksi jalkineiksi mukaan crocsit tai muut sandaalit, joita voi käyttää virtojen ylityksessä ja leirissä.
  • Vaatteissa valttia ovat villa ja tekniset materiaalit. Hyvät vaellussukat ehkäisevät hiertymiä.
  • Jos nukut teltassa, kannattaa varustautua eristävällä makuualustalla ja riittävän lämpimällä makuupussilla. Elo–syyskuussa lämpötilat laskevat Käsivarressa yöllä jo nollan tienoille.
  • Tälle vaellukselle ei tarvita kiipeilyvälineitä, mutta kävely- tai vaellussauvoista on hyötyä kivirakassa edetessä.
  • Testaa ja huolla varusteet huolella ennen reissua!
  • Kilpisjärvellä on hyvät palvelut, joista varusteita voi täydentää. Löytyy ruokakauppa, urheilukauppa, Alko ja huoltoasemalla on niin sanottu lääkekaappipalvelu.

Omassa käytössämme ollut varustelistapohja löytyy tarkasteltavaksi tästä >>

Fyysinen valmistautuminen

Mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olet ennen vaellukselle lähtöä, sitä mukavammin matka sujuu. Vaellus Haltille ei vaadi huippu-urheilijan ominaisuuksia, mutta suoraan sohvan pohjalta sitä ei kannata lähteä kokeilemaan. 110 kilometrin taival raskaan rinkan kanssa alkaa jossain kohtaa tuntua jaloissa ja selässä, mutta huolellisella valmistautumisella pystyy minimoimaan kärsimyksen.

Pitkät kävelylenkit vaelluskengät jalassa, lyhyemmät patikointiretket, kuntosaliharjoittelu, pyöräily, lenkkeily ja yleinen lihashuolto ovat hyviä tapoja valmistautua Haltin huiputukseen. Maitohapoista, hikoilusta ja ajoittaisesta hengästymisestä voi vielä selvitä sisulla, mutta rasitusvammojen, pahojen hiertymien ja turvotuksen takia matka voi hyvinkin päättyä ennen Haltin huippua. Valmistautumisessa tärkeintä on sisäänajaa varusteet huolella ennen reissua, esimerkiksi uudet vaelluskengät vaativat aina totuttelua. 

Lisäksi on hyvä muistaa, että kyseessä on todella pitkä matka kuljettavaksi osittain haasteellisessa maastossa, jossa apua on hankala saada ja olosuhteet voivat vaihtua nopeasti ja rajusti. Ennen pitkää vaellusta kannattaakin valita mieluummin Kilpisjärven ympäristön päiväretkiä Mallan luonnonpuistoon tai Saanan huipulle, jotka nekin ovat erinomaisen hienoja patikoita.

Retkimuona

Kuuden päivän ruoat ovat suurin yksittäinen painolasti rinkassa, joten niiden valintaa kannattaa miettiä tarkkaan. Osa vannoo itse kuivatettujen ruokien nimeen, mutta kaupan pussipastoilla ja retkiruoilla pärjää myös hyvin. Energiankulutus vaelluksella on hurjaa, joten jokaista kokonaista vaelluspäivää varten kannattaa ottaa mukaan kolme lämmintä ruokaa. Lämpimien ruokien lisäksi on hyvä ottaa mukaan välipalaa taukopaikkojen ja heikkojen hetkien varalle: energiapatukoita ja -geelejä, rusinoita, tummaa suklaata, pähkinöitä, hapankorppua, ruisleipää, maksapasteijaa, levitettä, kuivalihaa ja muuta kelvollisesti säilyvää ruokaa. Välipalat taukopaikoilla maistuvat taivaallisen hyvältä ja saman pussipastan syöminen kuudentena päivänä kammottavan tylsältä, joten mukaan kannattaa pakata monipuolisesti erilaista syötävää. 

Tunturipurot tarjoavat raikasta vettä muutaman kilometrin välein, joten vettä ei kannata raahata mukana juomapullollista tai paria enempää. 

Kerää ruoka-annospussit ja muut roskat mukaasi, äläkä jätä tunturiin.

Nähtävää ja koettavaa matkan varrella

Saana: Saamelaisten pyhä tunturi. Kiinnostavan muotoinen tunturi, joka kohoaa suoraan Kilpisjärven rannalta. Haltille marssiva voi ihailla sitä Tsahkaljärveltä aina Saarijärvelle asti.

Saivaara: Saivaara (pohjoissaameksi Čáivárri) on symmetrisen muotoinen tunturi, jonka huippu on noin 830 metrin korkeudessa. Saivaaran huipulla on presidentti Urho Kekkosen 80-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kiinnitetty muistolaatta. Jotkut käyvät päiväreissulla huipun laella leiriytyessään Meekonjärvellä.

Meekonpahta: Jyrkkä kallioseinämä, eli pahta, Meekonjärven rannalla. Meekonvaara kohoaa yli tuhanteen metriin. Pahdan juurella viihtyy monipuolista kasvillisuutta.

Pihtsusköngäs: Pihtsusköngäs (pohjoissaameksi Bihcosgorži) on yksi Suomen suurimmista vesiputouksista. Putous on kirkasvetisessä Pihtsusjoessa, noin kaksi kilometriä Pihtsusjärvestä etelään. Könkäässä vesi putoaa kielekkeen päältä syvään kanjoniin. Veden vapaa pudotus yltää 17 metriin, ja putous onkin yksi reitin kuuluisimpia nähtävyyksiä. Reitillä on myös pienempiä koskia ja putouksia.

Haltijärvi: Myyttinen kirkas järvi kivisessä laaksossa. Tästä alkava vesireitti laskee Pihtsusjärveen ja siitä aina Muonionjoen ja Tornionjoen kautta Perämereen. Sopivalla vedenkorkeudella järvessä näkyy puolikuun muotoinen kiviriutta.

Haltin rajapyykit ja vieraskirja: Haltin huiputtaminen tarkoittaa monelle käytännössä Suomen puolella sijaitsevan Suomen valtion korkeimman kohdan huiputtamista. Paikalla on Suomen ja Norjan rajaa merkkaava keltainen rajapyykki. Pienen patikan päässä Norjan puolella sijaitseva Halti-tunturin korkein kohta ei ole siis sama paikka, kuin Suomen korkein kohta. Itse Halti-tunturihan on sekin saamelaisten pyhä tunturi, joten osoita asiaan kuuluvaa kunnioitusta.

Luonto ja eläimet: Alueen kasvillisuus ja eläimistö on hämmästyttävän monipuolista ja rikasta. Matkalla törmää melko varmasti poroihin. Lisäksi ryhmämme näki sopuleita, riekkoja, haukkoja, pulmusia ja hiiriä. Järvissä on esimerkiksi rautuja ja joissa ui harjuksia. Kasvillisuus koostuu jäkälästä, vaivaiskoivusta, mustikasta, karpalosta ja lukuisista tunturikukista. Puuraja tulee vastaan jo muutaman kilometrin päässä Kilpisjärvestä. Sen jälkeen oikeastaan ainoat tunturikoivut vaeltaja näkee Meekonjärvellä. Tunturin ekosysteemi on myös erittäin herkkä, joten ethän aiheuta tuhoja vaeltaessasi. 

Haltin huiputus – kuvaus matkanteosta

Päivä 1. Kilpisjärvi–Kuonjarjoki

Aamu valkeni Kilpisjärvellä puolipilvisenä. Elo-syyskuun vaihteeksi keli oli hieman normaalia lämpimämpi. Olimme selvittäneet reittiä, aikataulua ja maastoa jonkin verran etukäteen. Suunnitelman vakavuudesta kertoo se, että eräs seurueemme jäsen kirjoitti reittiluonnokseemme lopputavoitteeksi sen, että reissun päätepisteessä tulemme heittämään hobitin Tuomiovuoreen. Epäselväksi jäi, miksi alkuperäisteoksesta poiketen juuri hobitti pitää heittää Tuomiovuoreen?

Oli miten oli, viime hetken ostosten jälkeen pääsimme lähtemään matkaan lauantaina yhdentoista maissa Kilpisjärven luontokeskukselta. Kunnianhimoinen ajatuksemme oli lähteä jo aamunkoitteessa, mutta vaikka kuinka hyvin reissun suunnittelisi, jää jotain hoidettavaa helposti viime tinkaan. Halusimme esimerkiksi lähtöpäivänä vielä varata Haltin tuvan varmistaaksemme itsellemme lepopaikan vaelluksen puoliväliin. Sitä varten piti odotella luontokeskuksen aukeamista. Täytyykin alleviivata, että visiitti keskuksella on järkevää, sillä saimme sieltä oleellisia vinkkejä sekä tietoja säätilasta.

Keskuksen henkilökunnan äidillisen ohjeistuksen jälkeen kelpasi siis lähteä matkaan. Reitti etenee luontokeskukselta kohti Kilpisjärveä hieman korkeammalla sijaitsevaa Tshakaljärveä. Alku on aina säätämistä. Ensimmäisen kilometrin aikana pysähdyksiä tuli vähintään sadan metrin välein. Jotain remmiä piti löysentää tai kiristää, ottaa takki pois päältä, ottaa neule pois päältä, laittaa juomapullo paremmin saataville ja niin edelleen. Reitin alku kulkee esteetöntä reittiä vastarakennetuille laavuille, jotka ehdimme näkemään pystyssä. Viikko retkemme jälkeen laavut oli poltettu maan tasalle. Asialla mitä ilmeisimmin tuhopolttaja.

Tsahkaljärven reunaa seurailevan reitin alkuosa on erämaan mittapuulla vehreää, ja vaeltaja törmää jopa vänkyröihin tunturikoivuihin. Muutaman kilometrin matkan jälkeen vastaan tulee poroaita, jonka yli täytyy kiivetä tikasrakennelmaa pitkin. Tämän kohdan saattoi ajatella porttina erämaahan. Korkea Saanatunturi näkyy melko pitkään hyvänä maamerkkinä.

Ensimmäinen pätkä Saarijärven tuvalle on tasaisen raskasta nousua, ja pussipastan energia tuvalla tuli tarpeeseen. Välillä muuten piipahdetaan Norjan puolella pieni pätkä. Kehomme olivat ensimmäisellä pidemmällä tauolla shokissa raskaan rinkan kantamisesta, ja kaikilla oli vähintään jotain valitettavaa: hiertävä lantioremmi, kipeät olkapäät, kipeät jalkapohjat…

Ensimmäisen päivän tavoitteenamme oli vaeltaa Kuonjarjoen autiotuvalle, jonne myös pääsimme vielä valon viimeisillä rippeillä. Saarijärven ja Kuonjarjoen välisellä matkalla ylitetään yksi korkea ylänkö ja laskeudutaan lopuksi Kuonjarjoen laaksoon. Autiotuvassa oli hyvin tilaa, ja koko väsynyt seurueemme mahtui illallisen jälkeen mukavasti sisälle nukkumaan.

Päivä 2: Kuornarjoki–Pihtsusjärvi

Ensimmäisenä maastoaamuna joka paikkaa kolotti. No, enää 90 kilometriä jäljellä – ei paha! Vinkki: tennispallo on muuten kätevä väline kipeiden lihasten hieromiseen.

Lohduttavaa rinkkavaelluksella on, että joka aterian jälkeen kannettava kuorma kevenee päivä päivältä. Kuuden hengen aamusäätämiset vievät aikaa, joten matkaan päästiin taas myöhemmin kuin oli tarkoitus.

Kuonjarjoen tienoilla puhelinverkko katoaa, joten tässä kannattaa lähettää viimeiset heippaviestit kotiin, seuraavan kerran verkkoa on saatavilla Haltin huipulla, jos sinne asti pääsee.

Kuonjarjoen ja Meekonjärven välisen matkan alkupää on melko virikkeetöntä polkua avotunturissa, lukuun ottamatta ensimmäistä varsinaista joen ylitystä. Vaelluksemme aikaan alkusyksystä joet eivät olleet kovin vuolaita, joten lähes kaikki joet pystyi ylittämään kiveltä kivelle astellen kengät jalassa.

Meekonjärveä lähestyessä aukeni upea panoraamanäköala silmänkantamattomiin moneen suuntaan. Meekonjärven autiotupa sijaitsee vajaan kilometrin reitiltä sivuun, mutta lounasmahdollisuus mukavasti neljän seinän sisällä tuulensuojassa teki kiertotiestä sen arvoisen. Tuvan monet mahdollisuudet ovat huomanneet myös hiiret, joita vilisi tuvan alla. Pidä siis huolta ruuistasi ja tavaroistasi, sillä jyrsijät mutustavat eväspussiin reiän alta aikayksikön. Erämaa on ensisilmäykseltä karu, mutta lopulta täynnä elämää. Lintuja ja sopuleita bongailtiin tämän tästä. Kirkkaassa jokivedessä näkyy kalaparvia.

Emme jaksaneet kivuta kilometriä ylämäkeen takaisin polulle, vaan päätimme pienen tutkimustyön jälkeen oikaista tuvan vierestä laskevan joen yli. Tämä oli reitin ainoa kohta, jossa oli pakko kahlata kunnolla polveen asti. Aurinko sattui sopivasti paistamaan ja helpottamaan kuivattelua, joten jääkylmän tunturipuron ylitys oli mukavan virkistävä kokemus. Turvonneet jalat saivat hieman viilennystä. Pian joenylityksen jälkeen vastaan tuli jyrkkä Meekonpahta ja sen alla taianomainen koivukeidas aluskasvillisuuksineen keskellä karua tunturimaisemaa.

Meekonjärven ja Pihtsusjärven välinen etappi oli allekirjoittaneiden mielestäni reitin hienoin. Matkalla seuraillaan vuolasta jokea sekä sivuutetaan ja ylitetään kaksi putousta. Pihtsusjärven lähellä majesteettisesti jylisevä Pitsusköngäs on Suomen suurimpia vesiputouksia, eivätkä valokuvat anna sille oikeutta. Putous aukenee näyttävästi eteen reippaan nousun jälkeen.

Putoukselle saapumisen aikoihin taivas näytti pelottavan synkältä ja päivä oli ollut pitkä, joten jatkoimme nopeasti muutaman valokuvan nappaamisen jälkeen etsimään leiripaikkaa. Sellainen löytyikin Pihtsusjärven rannalta, vaelluksemme aikaan tyhjien poromiesten kämppien läheisyydestä. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä Pihtsusjärven autiotuvalle saakka, mutta väsymys ja nouseva pimeys saivat meidät leiriytymään aiemmin.

Päivä 3: Pihtsusjärvi–Halti

Kolmas päivä oli reissun kevyin, ja se tuli tarpeeseen. Suunnitelman mukaan kolmantena päivänä olisimme huiputtaneet Haltin, mutta yhteisestä päätöksestä jätimme reissun kohokohdan neljännelle päivälle ja keskityimme lepäämiseen. Haltin huippu oli sumuinen alkavan tihkusateen edellä, ja lisäksi Pihtsusjärven ja Haltijärven välinen kymmenisen kilometrin matka on melko raskaskulkuista, nousevaa rakkakivikkoa.

Komealla Pihtsusjärvellä on pituutta noin 6 kilometriä ja leveyttä parhaimmillaan yli kilometrin verran. Järvi sijaitsee 739 metriä merenpinnan yläpuolella. Reitti seurailee Haltijärvestä Pihtsusjärveen laskevaa jokea, joka kuohuilee väliin komeanlaisesti. Haltia lähestyttäessä tunturit kasvavat korkeutta ja niiden harmaalla pinnalla näkyi yksinäisiä lumiläikkiä. Kasvillisuutta on vielä Pihtsusjärven jälkeen, mutta hieman ennen Haltia loputkin mättäät ja heinät käytännössä katoavat.

Kolmanneksi yöksi olimme varanneet Haltin tuvasta makuupaikat. Entinen rajavartioston tupa sijaitsee Haltitunturin eteläpuolella olevan järven pohjoisrannalla. Kahden pitkän vaelluspäivän jälkeen teki hyvää päästä huoltamaan sekä itseään että varusteita hyvin varusteltuun varaustupaan, jonka kamiina toi autuasta lämpöä. Peseytyminen pienessä tihkusateessa jääkylmässä Haltijärvessä oli lopulta rentouttava kokemus, vaikka ajatus siitä oli ensin vähintään epämiellyttävä.

Päivä 4: Haltin huiputus

Pääpäivä! Aamukuuden aikaan tuvan ikkunasta näkyi edelleen sumun peitossa oleva Halti. Kolotukset olivat selkeästi hellittäneet pidemmän levon ansiosta. Lähdimme aamutuimaan tuvalta takaisin vaellusreitin ja tuvalle vievän polun risteykseen, josta myös huipulle vievä reitti saa alkunsa. Jätimme rinkat risteykseen ja lähdimme nousemaan kohti huippua, jonka sijainnista meillä ei ollut sumun takia aavistustakaan.

Olimme matkan varrella kuulleet muilta kulkijoilta Haltin huiputuksesta jos jonkinlaista legendaa: matka on oikeasti kolme kertaa pidempi kuin kartassa, kyltit valehtelevat ja niin edelleen. Onneksi kaikki pelottelut osoittautuivat turhiksi, ja Haltin huiputus ei ollut mikään ylitsepääsemätön suoritus. Reittimerkkejä on tasaisin väliajoin ja valpas kulkija ei hukkaa niitä kevyessä sumussakaan.

Halti on melkoinen kivi-, lohkare- ja soratunturi. Eri värisiä ja kokoisia kiviä, siellä täällä alas noruva puro. Kivikkoinen nousu oli koko reitin jyrkin ja teknisesti vaikein etappi, mutta ei tuottanut ylitsepääsemättömän suuria hankaluuksia. Alle kahden tunnin kipuamisen jälkeen näimme jotain: voiko tuo keltainen kivikasa tosiaan olla Suomen korkeimman kohdan ilmoittava rajapyykki? Olihan se!

Ja uskokaa tai älkää. Olimme kiivenneet huipulle sankassa sumussa, mutta kymmenisen minuutin rajapyykillä fiilistelyn jälkeen aivan varoittamatta koko pilviverho repesi auki ja uskomaton näkymä alas laaksoon avautui eteemme. Mojovaa. Kerrankin jokin meni niin kuin elokuvissa. Aurinko alkoi paistaa ja keli kirkastui täysin. Tämä hetki oli oikeasti niin hieno, että usean päivän vaelluksen kolotukset unohtuivat hetkessä. Kirjoitimme nimemme vieraskirjaan, nautimme Jallu-hörpyt ja lähdimme kotimatkalle. Totesimme myös, että Haltin huipulla on kelpo puhelin- ja 4G-yhteys.

Haltin huiputus toi koko seurueeseen lisää energiaa, ja nyt jokainen askel oli kohti kotia, vieläpä myötämäkeen. Olimme kulkeneet viimeiset virstat Haltia kohden sumussa, joten nyt avautunut maisema näytti paluumatkalla aivan erilaiselta. Ohitimme Pihtsusjärven, könkään ja lopulta pystytimme teltat Vuomakasjärven rantaan.

Päivät 5: Vuomakasjärvi–Kuonjarjoki + jokunen kilometri

Haltin huiputuksen ainoa harmillinen puoli on, että sama reitti joudutaan kulkemaan takaisin. Paluumatka on siis väistämättä kohteidensa puolesta melko samanlainen kuin menomatka, paitsi peilikuvana. Kuorma onneksi keveni päivä päivältä ja reitti laskee muutamia nousuja lukuun ottamatta. Törmäsimme vaelluksen aikana moniin mielenkiintoisiin hahmoihin. Tuvilla pysähtyi useampia yksinvaeltajia, joiden edellisistä ihmiskontakteista saattoi olla monia päiviä ja kymmeniä kilometrejä. 

Viidennen päivän aamuna jalat alkoivat jo olla tottuneet talsimiseen. Tuntui mukavalta päästä taas liikkeelle. Joku on tietänyt kertoa, että ihmiskeho tottuu patikoimiseen 200–300 kilometrin jälkeen. Sitten välimatkat menettävät merkityksensä ja vaeltamisesta tulee olemista. No, sitä kokeillaan jollain toisella reissulla.

Vuomakasjärveltä etenimme mukavalla tahdilla Meekonjärvelle. Tällä kertaa emme kahlanneet, vaan kuljimme sillan kautta komean könkään yli. Siitä painelimme avotunturissa kohti Kuonjarjoen tupaa, josta jatkoimme vielä muutaman kilometrin matkan Kuonjarjoen ja Saarijärven väliselle ylängölle. Leiriydyimme ylängöllä pieneen notkoon, jonka läpi virtasi puro.

Onnistuimme ajoittamaan vaelluksemme hyvin, sillä viimeisenä yönä lämpötila laski kunnolla pakkasen puolelle. Viimeinen yö olikin hieman epämukava, sillä kaikilla ei ollut mukana riittävän hyvin pakkasta kestäviä makuupusseja. Viimeisen yön leiripaikkamme oli myös ilmeisesti keskellä porojen suosittua kulkureittiä, sillä telttojen välissä illan kajossa käyskentelevä ja tonkiva poroseurue häiritsi hieman untamme. Tosin mehän siihen olimme heidän väylälleen parkkeeranneet.

Päivä 6: Ylänkö–Kilpisjärvi

Torstaiaamuna lähdimme aikaisin kohti Kilpisjärveä. Alkumatkalla horisonttiin ilmestyivät Norjan komeat huiput. Patikka eteni nyt ilon kautta. Pian oltaisiin perillä. Ohitimme Saarijärven tuvan ja puolen päivän marssin jälkeen olimmekin jo Tsahkaljärvellä. Siitä huitaisu uutta hulppean leveää ja helppokulkuista esteettömän patikoinnin polkua ja olimme Kilpisjärven parkkipaikalla.

Erämaa oli tehnyt tehtävänsä: autojen ääni kummastutti, puita vaikutti olevan kuin isommassakin metsässä ja kaupan “ihmisvilinä” hämmästytti.

Kilpisjärven mökissä olo oli pökkerö. Runneltu, mutta euforinen. Se todettakoon, että pakastepizza ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä, kuin Haltin vaelluksen jälkeen. 

Tämä tekstin alkuperäinen versio on julkaistu Porin ylioppilaslehti Pointin numerossa 3/2019.

1 reply
  1. Tapio
    Tapio says:

    Kuvailtu viittapolku on kovasti suosittu ja ruuhkainen. Haltille menee kyllä paljon mukavampikin reitti jolla ei tapaa juurikaan kulkijoita, ei ainakaan ruuhkaksi asti. Reitti lähtee Norjan puolelta (tilataksi Kilpisjärveltä) ja seuraa aluksi Didnujoen vartta koilliseen. Suunnataan Lossujärvelle, kaksi tupaa näköyhteydessä toisiinsa, toinen Norjan ja toinen Suomen puolella.

    Lossulta oikaistaan tuntureitten yli Haltin tuvalle, hienoja maisemia, tähän menee yksi tai kaksi päivää marssitahdista riippuen. Haltilta jatketaan Kopmajoen tuvalle ja siitä jatketaan Valtijoen harjua seuraten etelään, kurvaten länteen ennen kuin harju katkeaa jokeen. Toskaljärvi on hieno, sitten vaikkapa Metsähallituksen tuvan terassille yöpymään, yhteistä omaisuuttammehan se on. Reikämaan kohdalta yli (helppo loppukesästä) ja suunta Terbmisjärvelle ja sieltä maalikyliin. 8 päivän aikana ei välttämättä tapaa kuin muutaman ihmisen Haltin tienoilla, vaikka olisi paikalla ruuhka-aikana.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.