Hyyppäänvuori – mahtava maisema, rouhea lohkareikko ja Keski-Suomen parhaat mustikat?

Hyyppäänvuori Laukaassa oli valloittava iltapäivän retkikohde, jossa aikuiset saivat olla lapsia. Tutkimme erikoisia puita, mussutimme mahat pullolleen mustikoita, ihailimme Lievestuoreenjärven yli antavaa maisemaa ja seikkailimme vuorenhelman lohkareikossa luolaa etsien.

Reitti 1,5 km/suunta
Vaativa reitti (jyrkkä nousu)
Ei retkeilyrakenteita
Tulenteko kielletty
Pysäköintialue kartalla (Hyyppääntie, Laukaa)

Kesäisenä iltapäivänä maaseutumatkailimme Jyväskylästä Hyyppäänvuorelle, jonne ajaa vajaan tunnin. Pääväylien jälkeen ajotie on pitkälti mutkittelevaa ja poukkoilevaa hiekkatietä, joka on syytä ajaa tarkkailu- ja maisemaihailuasenteella. Suosittelen valitsemaan pelkääjänpaikan. Visit Laukaan verkkosivuilla oli hyvät ajo-ohjeet siitä, mitä yksityisteitä saa ajaa, ja mistä parkkitilaa löytyy. Google Maps ohjasi myös mainiosti perille, ja saimme auton metsänsiimeksen yllättävän isohkolle pysäköintialueelle parkkiin. Myös pienet Hyyppää-kyltit ohjasivat autoilijaa oikeaan paikkaan. Tilaa oli noin kymmenelle autolle – nyt parkissa oli meidän lisäksemme kaksi ajoneuvoa.

Vuori oli alun perin valikoitunut retkikohteeksemme muiden muassa sen lounaislaidalle merkittyjen rauhoitettujen puiden takia. Innostun aina saadessani ihailla jotenkin erikoista, yleensä massiviisen veistoksellista puuta. Reitin alku oli leveää polkua, ja se johdatti meitä sopivasti oikeaan suuntaan puiden luo. Matkalla kohtasimme potkupyöräilevän, noin kolmivuotiaan herrasmiehen, joka kertoi antaumuksella seurueensa kanssa tekemästään retkestä. Toivotettuamme hänelle hyvät päivänjatkot kuulimme vielä takaamme, kuinka hän suureen ääneen kertoi vanhemmalleen juuri saaneensa meistä kavereita. Pikkumiehellä oli käytöstavat ja positiivinen elämänasenne hallussa!

Ensimmäistä rauhoitettua puuta etsiessämme piti hieman poiketa polulta. Puu aiheutti myös päänvaivaa, sillä mitään täysin selkeää toteemipuuta en metsästä löytänyt. Samassa kohtaa maastossa oli toki kauniin lehtevä metsälehmus, joten ehkäpä se on ansainnut rauhoituksensa? Seuraava puu saattoi olla hieman keskivertoa kookkaampi haapa, joskaan sekään ei vielä aiheuttanut huokailuja ja väristyksiä. Mukavaa metsää yhtä kaikki, ja polkua oli suuri nautinto kulkea.

Vaan se kolmas puu! Voi mikä mäntyjen mänty se olikaan! Juuri sellainen yksilö, jonka kohdalla ei tarvinnut arvailla, että onkohan se tämä jotenkin merkitty runko. Se oli valtava, vähän keno, korkeuksiin kurkottava ja majesteettinen. Muurahaiset olivat perustaneet sen juurelle yhteiskuntansa, ja me tutkimme puuta ja sen pikku asukkeja hyvän tovin.

Polku kapeni ja jyrkkeni ylöspäin ja jäimme ihailemaan vielä toistakin puuta… vai puita? Suuren kiven päällä kasvoi kaksi haapa-runkoa, joilla oli yhteinen juurakko! Lasketaanko se sitten kahdeksi vai yhdeksi puuksi? Harvemmin on itselle tällaista tullut vastaan, tai sitten en vain ole huomannut runkojen yhtenäistä juurakkoa, koska useinhan juuret ovat suojassa maan pintakerroksen alla. Myöhempi googlailu viisastutti sen verran, että tällainen kaksirunkoinen ja yksijuurakkoinen puu lasketaan todella yhdeksi puuksi! ”Pando” on USAssa elävä haapa, jolla on yli 40 runkoa, jonka kasvualue on 43,6 hehtaaria, ja joka painaa yhteensä arvioilta 6 miljoonaa kiloa! Enpä ole tätäkään tiennyt ennen.

Kävely pysäköintialueelta Hyyppäänvuoren laelle kehti ehkä parikymmentä minuuttia. Reitti ei ole missään tapauksessa esteetön ja jyrkähkön, joskin kohtuullisen lyhyen nousun vuoksi sanoisin reittiä vaativaksi. Peruskuntoisen reippailijan sydän tykyttää laelle noustua, mutta pikkuhiljaa aukeava maisema motivoi liikkumaan vielä lisää. Motivaatio vaihtuu kuitenkin mustikoihin, joiden koko ja määrä oli ainakin heinäkuussa 2023 vuoren laella erikoismaininnan arvoinen! Autuaan hiljaisuuden vallitessa mutustimme mustikoita hyvän tovin ja vertailimme mustikansyöntistrategioitamme. Veljeni poimi mustikat yksitellen suoraan pensaasta suuhunsa, kun taas minä keräsin kourallisen, jonka sitten rouskutin kerralla. Voiko tästä tehdä jotain tulkintoja?

Hyyppäänvuoren laki on kompakti, ja se vaikuttavin maisemienkatselutasanne on selvästi kulunut vierailijoiden tassuttelusta. Alueella ei ole mitään retkeilyrakenteita ja toivottavasti pysyykin rakentamattomana, jotta luonto ja maisemat säilyvät. Erikseen on toki kyltti, joka muistuttaa tulentekokiellosta.

Muistakaahan siis ottaa omat eväät mukaan, ja huomioikaa, että huusseja, katoksia, penkkejä tai tulipaikkoja ei Hyyppäänvuorella ole käytössä, vaan täällä saa onnellisesti nauttia rakentamattomasta luonnosta! Tällaisia suosittuja paikkoja tuntuu olevan enää harvassa.

Hyyppäänvuori on kyllä helmi. Vuoren tasaisehkoa lakea ympäröi jyrkkä kallioseinämä, joka on muinainen ranta. Mäen päällä on suojaa tarjoavia puita ja maisema antaa kauas länteen pohjoiseen ja itään. Meidän retkeämme elävöittivät vielä etäältä kuuluva nouseva ukkonen, ja taivaalla möllöttävät pilvenhattarat.

Jyrkänteen alapuolella olevalle lohkareikolle ja siellä olevaan luolaan ei ole viitoitettua reittiä, mutta maastokartan ohjeellinen polku ja itse maastoon kulunut kulkureitti ohjaavat menoa mäen itälaidalta alemmas ja pohjoisreunaa kiertäen lohkareikolle. Matkantekoa hidastavat mustikat. Niitä täytyy pysähtyä syömään noin kolmen metrin välein.

Lohkareikossa on valtavasti seikkailtavaa! Tähän myös pakollinen huomautus varovaisuudesta – ei pidä aiheuttaa loukaantumisriskiä tai muuta vaaraa itselleen tai muille. Pelastuspartion olisi erittäin vaikeaa saapua Hyyppäänvuorelle, eikä sieltä pois evakuoituminen itsenäisesti ole mitenkään helppoa myöskään.

Tutkimme kallionkoloja, hyppelehdimme kiville ja arvuuttelemme mikä näistä kaikista mahtaa olla se ”virallinen” luola. Löysin ennakkoon hyvin heikosti tietoa tästä Hyyppäänvuoren luolasta, joten paremmin asiaan perehtyneet valaiskoot asiaa myöhemmin.

Suunnistimme metsän läpi takaisin polulle ja hihkuimme koko kotimatkan, kuinka kiva retki meillä olikaan ollut!

Sijainti: N=6907272.640, E=454643.401
(ETRS-TM35FIN)