Vaara-Suomen reunalla: Ohtavaara ja Ohtosen erämaa, Pudasjärvi

Kalenterin mukaan oli kesä. Lämpömittarin mukaan ei. Mutta jostakin syystä kesälomat määräytyvät kalenterin, eikä säiden mukaan. Niinpä perheemme vietti heinäkuuta edelliskesien tapaan minun ja vaimoni lapsuusmaisemissa Pudasjärvellä. Erään sunnuntain koiralenkki suuntautui lapsuuden lempimaisemiin Ohtavaaraan, ja sen juurella sijaitsevaan Ohtosen erämaahan.

Kohde ei ole mikään virallinen retkeilyalue, mutta maisemiltaan ja luontoarvoiltaan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Huomasin, että reittimme varrelta pitäisi löytyä myös geokätkö, jota en tällä kertaa kuitenkaan jaksanut lähteä penkomaan. Pudasjärven kaupungin nettisivuilla Ohtavaaraa kuvataan Vaara-Suomen reunaksi, mikä vaikutelma kiistämättä syntyykin, kun vaaran päältä katselee kohti rannikolle yltävää tasaista maisemaa. Wikipediasta, Pudasjärven kaupungin sivuilta löytyy seuraava kuvaus:

Pudasjärven keskiosassa läntiset laajat suoalueet muuttuvat Koillismaan vaaroiksi. Alueella sijaitsee Ohtavaaran–Ohtosensuon lähes luonnontilassa oleva alue. Ohtosensuo on yksi Pudasjärvelle perustetuista soidensuojelualueista. Alueella on luonnontilaisia soita, vanhojen metsien saarekkeita ja useita lampia. Ohtosenlammen sekä suoalueen ja Ohtavaaran korkeusero on huomattavan suuri. Vaaran rinteessä on reheviä lehtomaisia puronvarsikorpia ja lukuisia lähteitä. Ohtavaaran rinteillä 190–210 metrin korkeuskäyrillä sijaitsevat kilometrien pituiset muinaiset merenrantavallit eli pirunpellot.

Ajoimme Rojolantietä Ohtavaaraan, ja käännyimme vaaran päälle johtavalle ”mukulakivikadulle”, joka aiheutti autossa lähes yhtä suurta tärinää kuin Hämeenkatu Tampereella. Niin pitkään kuin oma muistini yltää, on tuon tien kohdalla tullut ajateltua, tuosta ei enää seuraavana kesänä selviäisi henkilöautolla.  Reilun kilometrin tärinän ja kivien kiertelyn jälkeen tie haarautuu, johdattaen vasemmalle kääntyvän Ohtavaaran suurimmille pirunpelloille ja oikealle kääntyvän vaaran komeille kalliorinteille. En tiennyt tien kunnosta edessä päin tarkemmin, joten jätimme auton tuohon käärmeenkieleksi kutsuttuun risteykseen ja jatkoimme matkaa jalkaisin pitkin hakkuuaukkojen reunustamaa tietä.

Kuten sanottua, heinäkuusta huolimatta ei ollut mikään helle. Tuulikin tuiversi sen verran, että saimme nauttia hyttysvapaasta ulkoilusta.

ohtavaara2

Tietä pitkin sai kävellä noin kilometrin verran, jonka jälkeen tieura muuttui poluksi, ja hakkuuaukko kauniiksi mäntykankaaksi. Kankaalla näkyi lukemattomia tervaskantoja, ja karu kangasmaisema muistutti jollakin tavalla Lapin maisemista.

Polku johdatti meidät hienojen näköalojen äärelle vaaran ”reunalle”,  jonka jälkeen alkoi laskeutua alaspäin pujotellen kohti Ohtoslampia ja paikkaa, jossa ennen sijaitsi Ohtosen porokämppä.

ohtavaara4

Mandin taustalla Iso-Ohtonen ja Ohtosensuo.

Tältä kohtaa Ohtavaarasta tulija laskeutuu ensin kauniin Iso-Ohtosen rantaan. Vaaran ja lammen väliin jää jyhkeä männikkö. Maisema on jollakin erityisellä tavalla jylhä, tuntuu kuin astuisi suureen ja korkeaan kirkkoon.

Lammen rannasta katsottaessa, puolen kilometrin päässä pohjoisessa, kimaltelee puolestaan Pikku-Ohtonen. Pikku-Ohtoselta saman verran länteen päin sijaitsee Koivulampi, joka puolestaan yhdistyy Iso-Ohtoseen Ohtosenojan välityksellä. Näiden lampien muodostaman kolmion hypotenuusan keskellä on Ohtosensaari, jossa myös kämppä sijaitsee (kartta).

Iso-Ohtonen.

Iso-Ohtonen.

Vanhan porokämpän paikan osoittavat jäljelle jääneet pöytä penkkeineen, tulipaikka sekä liiterikatos. Varvikosta pilkistäneistä hauenpäistä päätellen tänäkin kesänä oli lampi antanut saalista kalastajille.

Emme jääneet paikalle ihmettelemään pidemmäksi aikaa, vaan lähdimme ylittämään suota, joka vielä erotti meidät kämpästä. Ohtosensuo on paikon melko märkä, ja suon ylittäminen kuivin saappain edellyttää pientä kiertoa Iso-Ohtosen puolelta. Etenkin vähän ennen Ohtosensaarta on muutamia märkiä rimpiä, jotka on joskus takavuosina jouduttu ylittämään neliveto päällä, kun pimeä on yllättänyt ja riittävää koukkausta ei olla huomattu tehdä.

ohtavaara6

Suon ylitys kävi taas kerran hyvästä kuntoilusta. Koira nautti suosta täysin siemauksin. Aurinko paistoi pilvien välistä oikein mukavasti, ja ilmastoinnista huolehti leppoinen tuulenvire. Hillanraakileita oli muutamia, mutta eipä tarvinne jäädä niiden kypsymistä odottamaan.

ohtavaara7

Raakile.

ohtavaara8

Mandi Ohtosensuolla.

Ihan riittävästi emme muistaneet lammen kautta koukata, ja vaimon saappaanvarret alkoivat käydä vähän mataliksi. Pääsimme kuitenkin maamerkkinä toimivaan pieneen saarekkeeseen, varsinaisen Ohtosensaaren tuntumaan. Siitä eteenpäin olikin kuivempia mätäsjuotteja, jotka johdattivat meidät sukeltamaan komeaan Ohtosensaaren metsään. Suurten kuusten ja petäjien katveessa kuljimme saaren länsireunalle, ja pian tupa jo näkyikin.

Ohtosen autiotupa.

Ohtosen autiotupa.

Tulipuita hakiessani kohtasin liiterin nurkalla melko pistävän tuoksun. Syykin löytyi nopeasti, sillä huussiin johtavan polun varressa oli muovipussi, jonka sisältä pilkisti hauen pää! Pussin tökkiminen paljasti, että tavaraa oli kiireisillä kalamiehillä unohtunut enemmänkin. Koiralle tämä löytö olisi ollut paljon mieluisampi kuin isännälleen ja emännälleen. Hieman kyllä ihmettelen, millainen kalastaja jättää saaliinsa muovipussiin autiotuvan pihalle. Eikö olisi helppo haudata perkuutähteet ja kalanraadot maahan, tai vaikka polkaista saappaanmitan verran suohon?

Sytytin nuotion ja laitoin kahvin tulille. Kävin hautaamassa haisevat ja hajottajia kuhisevat jätteet saaren reunamille. Tällä välin kahvivesi oli kiehunut, ja pääsimme nauttimaan kahvista, makkarasta ja hiljaisuudesta. Ohtosensaari on kohtuulliseen hyvään tavoitettavuuteensa nähden uskomattoman hiljainen paikka!

ohtavaara11

Kahvit tulilla.

ohtavaara12

Komeaa metsää Ohtosensaaressa.

Taivas meni siinä istuskellessamme pilveen, ja paluumatkalle lähdimme pienessä tihkusateessa. Palatessa muistimme mennä suosiolla lähempää lammen rantaa, ja suon ylitys olikin paljon joutuisampaa.

Suolla huomasin heinänkorressa kolme rumaa ja kookasta perhosta, joita täytyi hetki ihmetellä. Karvaisten rumilusten lajiksi paljastui sittemmin tammikehrääjä.

Tammikehrääjiä päivälevolla.

Tammikehrääjiä päivälevolla.

Suon ylityksen jälkeen oli edessä enää nousu vaaran päälle, ja kevyt laskettelu kangasteitä pitkin autolle. Mukava reissu taas, parhaassa mahdollisessa seurassa!

Luontoon.fi: Ohtavaaran autiotupa
Geokätkö: Vaara-Suomen raja

Lähtöpaikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7261592, E 515365.
Ohtosen tupa kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 7262616, E 513103.

Juttu julkaistu alkuperäisessä asussaan Tulilta. Poluilta. -blogissa.

1 reply
  1. Irja Toppila
    Irja Toppila says:

    No nyt tämä löyty, mitä olen etsinyt Ohtosen juttu jonne karhut tulee kun hillat kypsyy. Siellä kämpässä on nukuttu hankikierän aikana ja kuuneltu mettojen kukerrusta. Suuret kiitokset Matti

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.