Bikepacking-retki Karkkilan Ruuhilammelta Lopen kautta Liesjärven kansallispuistoon ja Someron kautta takaisin 15.–17.3.2022 / 85 km 

Tälle retkelle lähdin aivan uudella set-upilla. Extrawheelin kärry + yhteensä 150 litran kuljetuskapasiteetti mahdollistaa retkeilyn 2,8 kiloa painavan NOVA Explorer Kotalaavun ja 2,5 kiloa painavan Winnerwell Fastfold plus -titaanikamiinan kanssa. Arki antoi kalenterista tilaa tiistai-illasta torstai-iltaan, vaikka mieleni teki viipyä vähän pidempäänkin.

Kahden yön bikepacking-retki oli siis edessä, ja matka kävisi Karkkilan Ruuhilammelta Lopen kautta Tammelaan Liesjärven kansallispuistoon, Hyypiön kämpälle iltaa istumaan ja yötä viettämään yhdessä Tammelan kunnanjohtajan Kalle Larssonin kanssa. Ja sitten keskiviikkona kotimatka Kyynäränharjua myöten kansallispuiston läpi Somerniemen tielle, joka vuosia sitten kävi kovinkin tutuksi, kun Somerolle Leather Heaveniin päivittäin autolla kurvailin. 

Ja vielä kävi tieni Salkolan ja Kaupinkulman kautta Saarijärventielle ja Kaitajärven laitaan Lammassaareen tekemään huikean, ikimuistoisen ja elämyksellisen retken kunniaksi sapuskat. Niistä parista kilometristä tulikin elämäni raskaimmat — mutta niistä hikipisaroista sitten lisää myöhemmin tässä jutussa. Lammassaaren huitteilta viimoiset 12 km polkaisin Karkkilaan Tämäkohtu-järven sivusta Patakorven ohi, yli Antiastentien lukuisten mäkien. En muistanutkaan, että niin hitokseen oli! 

Hyppää Extrawheelin kyytiin katsomaan, mitä tämä seikkailu reissumiehelle tarjoili.

Maja Ruuhilammen jyrkänteillä

Tiistai 15.3.2022

Tiistai 10.8. / 19,6 km – Erämaa kutsuu ja seikkailu alkakoon

Aamulla polkaisin jo rutiiniksi muodostuneen Pyhäjärven noin 10 km lenkin töihin mennessä. Työpäivä meni retkeä odotellessa vähän kuin jäitä poltellessa ja kelloon tuijotellessa. No, sain minä töitäkin tehtyä jonkin verran, itse asiassa aika paljonkin, verkkosivujen päivitysten, tuotekuvausten ja lehtimainoksien valmistelujen kanssa.

Duunin jälkeen käväisin äkkiä kotona. Otin pikkasen evästä, löin laukut pyörän päälle, hyppäsin satulaan ja suuntasin minulle hyvinkin tuttuun paikkaan, Haukkalammen metiköihin, Ruuhilammen jyrkänteen kupeeseen. Siellä olen käynyt lukuisia kertoja kävelyillä ja pyörällä, mutta kertaakaan en ole viettänyt yötä. Nyt oli aika korjata tämä vahinko. Poljin Karkkilan torin ja kauniin vanhan puukirkkomme sivusta kohti Högforsin ruukkia ja edelleen läpi Fagerkullan idyllisen maiseman Haukkamäen koululle, jonka läheisyydestä nousee polkuja kohti Haukkalampea. 

Olin käynyt aikaisemmin fillarilenkillä katsomassa valmiiksi paikan, mihin kotatelttani saisin pystyttetyä, ja tsekkaamassa polkujen ajokunnon. Ilman laukkuja poluilla oli ollut ilo ajella, mutta nyt pyörän perässä oli kiinni Extrawheel ja siinä 50 litran laukut molemmin puolin. Olin kiinnittänyt laukut melko lähelle maata, jotta kärry olisi mahdollisimman vakaa. Sehän tarkoitti sitä, että laukut ottivat ajoittain kiinni polun korkeisiin lumipientareisiin. Eikä menoa helpottanut, että otin ensimmäistä leiripaikkaa varten mukaan ihan mukavan määrän koivuklapeja, eli välillä meni tunkkaamiseksi, kuten arvata saatoin. Telttapaikkani sijaitsi Ruuhilammen jyrkänteen alapuolella, poluttoman taipaleen päässä. Sinne päästäkseni oli tehtävä kolme eri reissua, jotta sain kaikki varusteet ja pyörän leiripaikkaan. 

Kello olikin jo kuusi. Aurinko painui mailleen mustarastaiden laulun saattelemana. Ehdin onneksi aloittaa kotateltan ja kamiinan pystyttämisen vielä valoisaan aikaan, sillä olin vain yhden kerran aikaisemmin kasannut nämä kapistukset. Tässä onkin erittäin tärkeä vinkki: tunne varusteesi ennen kuin lähdet retkelle. Itse asiassa ripustan myös riippumattoni ennen jokaista reissua puiden väliin tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa ja ehjää. Ja samalla tulee varmistettua, että kaikki tarvittavat tarvikkeet ovat mukana jokaista narua ja kiilaa myöten. 

Puolisentosta tuntia siinä meni – mutta kuinka hyvältä tuntuikaan vuolla kiehiset, sytyttää tulet ensimmäistä kertaa kamiinaan ja tuntea siitä hohkaava lämpö. Siinä olikin mukava istuskella ja kokkailla illalliseksi katkarapu-pinaattipastaa. Vähitellen ohimoitani alkoi jyskyttää. Päätäni ei juuri koskaan särje, enkä siis ollut osannut varata särkylääkkeitä mukaan. Toisaalta en saa niitä juuri muutenkaan popsia, koska ne eivät tee hyvää tulehdukselliselle suolistosairaudelleni. Tyydyin siis vain ihastelemaan kirkasta kuutamoa raikkaassa ulkoilmassa. Hiljainen tähtikirkas yö ja etäinen huuhkajan huhuilu toivottivat minulle hyvää yötä.

Katkarapu-pinaattipasta:

1 annos – valmistusaika noin 35 min.

Ainekset:

  • pastaa & pinaattia
  • katkarapuja 180 g
  • juustolastuja
  • valkosipulia (oman maun mukaan)
  • valkoviiniä & suolaa & pippuria

Keitä makaronit kypsäksi vähässä vedessä. Kun ne ovat liki kypsiä, heitä sekaan neljä pilkottua valkosipulin kynttä ja lorauta joukkoon desin verran valkoviiniä. Jatka keittämistä niin kauan, että makaroni on kypsää ja liemen määrä vähäinen. Tästä ei ole tarkoitus keittoa tehdä. Lisää lopuksi juustolastut ja pinaatti. Anna hautua välillä sekoittaen jokunen tovi.

Ja nauti jäljelle jääneen valkoviinin kanssa.

Keskiviikko 16.3.2022

Eilinen epätoivon hetki oli tipotiessään. Mielessä oli ehtinyt jo käydä ajatus retken keskeyttämisestä, mutta hyvät unet veivät jomotuksen mennessään. Mustarastaan luritteleva laulu, yksi kevään varmoista merkeistä, paransi oloani vain lisää. Paistelin rauhassa munakkaan ja keittelin kaffet ennen kuin pakkasin kamat kasaan. Kaminan jäähtymistäkin piti hetki odotella. 

Kävin vielä ennen satulaan hyppäämistä ihastelemassa Ruuhilammen jyrkänteeltä avautuvaa huikeaa maisemaa. Oli tulossa aurinkoinen ja kaunis päivä. Yön jäljiltä polut olivat jäiset ja kovat, joten paluumatka mettän läpi sujui odotettua helpommin. Jatkoin Karkkilan keskustan läpi nopeasti kotiin vaihtamaan köykäisempää vaatetusta päälle. Olin heti saanut riisua takkia pois, tästä tulisi kuuma päivä. Puin ohuen tuulitakin ja sadehousut, sillä ajattelin, että vesi ja kura tulevat tänään lentämään. Ennen lähtöä täytin vielä kaksi litran termospulloa kuumalla vedellä.

Lähdin matkaan jo erittäin tutuksi tullutta reittiä Vuotinaisiin, mutta nyt suuntasin Hiilikämpäntietä myöten Riimalantielle. Lähistöllä sijaitsee erikoinen nähtävyys, Karhunkivi.

Karhunkivi on Kaarlo Antinpoika Skogbergin 7.7.1887 ampuman viimeisen ”tappajakarhun” muistokivi. Kivi sijaitsee Lopen Riimalassa, Salonkylässä ja se paljastettiin heinäkuussa 1937. Elon ympyrä on taas sulkeutunut ja seudun karhukanta on jälleen elpynyt.

HämeWiki

Hetken päästä navigaattori ohjasi minut kääntymään kujalle, siis tielle, jolla ei ollut nimeä. Se saattoi tarkoittaa ihan minkä sortin kinttupolkua tahansa, joten en uskaltanut lähteä edes kokeilemaan. Oli varminta jatkaa tuttua tietä kohti Metsäkouluntien Eräkeskusta. En voi ikinä lakata ihmettelemästä, miten vähän tarvitsee tulla sivuun isolta tieltä, että kaikki hiljenee ja rauhoittuu. Näillä liki autottomilla teillä ajelu on todella rauhoittavaa. On oikeastaan meditatiivista katsella edessä avautuvaa maisemaa ja kuunnella leveän renkaan ropinaa, litinää ja suhinaa alustaa vasten. Välillä kyllä piti ajoon ihan tosissaan keskittyä. Tiet olivat paikoin sulia, ja liukas hiekka ja loska meinasivat heittää renkaan alta. Välillä taas oli niin jäistä ja liukasta, että piti varmuuden vuoksi taluttaa pienetkin mäet ylös pientareella kävellen. Toki minulla oli nastarenkaat, sillä eihän täällä ilman nastoja olisi pystynyt ajamaankaan. 

Tiputtelin Metsäkouluntien kautta läpi pientä kiermultelevaa tietä, jota uljaat jylhät kuuset reunistivat. Karjusillalla jäin toviksi ihastelemaan virtaavaa vettä. 

Jostain kuului laulujoutsenen keväinen toitoitus. Olin jo Liesjärven rantamilla, joten matkaa ei ollut enää pitkästi jäljellä. Hitaasti mutta varmasti DUDE ryömi kohti määränpäätä. Uskomattoman hyvin pyörä tämmöistenkin kantamusten kanssa vaihtaa paikkaa. Suurena apuna oli kyllä Extrawheelin kärry. Kuormasta tulisi aika hassun näköinen, jos kaikki kamat laittaisi fillarin päälle. Sellainen lasti olisi varmasti myös vaikeammin hallittava.

Aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta ja sain riisua takin. Pian vastaan alkoi tulla kansallispuiston merkkejä, ja kohta Kyynäränharjun P-paikka olikin edessäni. Parkkipaikalta oli tunnelmallista harjutietä myöden enää muutaman kilometrin matka vuokraamalleni Hyypiön kämpälle. Kämppä sijaitsee Kyynärä-järven rannalla. Tiluksiin kuuluu myös sauna, jonka retkeilijä voi samaan rahaan lämmittää. Kämpällä on koodilukko, jonka tunnuksen saa varauksen yhteydessä. Lukon takana on tarvittavat avaimet kämppään, puuliteriin ja saunaan. Lisätiedot: Luontoon.fi.

Kämpän seinustalla pidin mukavan pitkän tauon nauttien teestä, välipalasta ja kevätauringon lämmöstä. Kesken fiilistelyni havahduin, että kohta tulee hoppu – Larssonin Kalle oli tulossa. Vaihdoin äkkiä ajovaatteet leirivaatteisiin ja etsin kotalaavulle paikan järven rannasta. Sitten vain leiri pystyyn, kamina valmiiksi ja polttopuita tekemään.

Ohje: Keitä potut ja porkkanat kypsiksi väljässä vedessä. Paista liha ja sipulit, kumoa ne pottujen päälle. Mausta. Syö.

Juotsenten iltahuutojen saattelemana saapui Larssonin Kalle tiluksille!

Jaska: Hei! Kas terve Kalle! Mukava että pääsit tulemaan.

Kalle: Morjens! Joo, piti tulla kun kutsu oli sen verran hyvä. Sää lupasit tehdä mulle hyvät sapuskat.

J: Hei Kalle, tervetuloa matalaan majaani. Ihan ensitöikseni haluan kiittää sinua. Kiitos, että otit minut tekemään Tammelan neljä vuodenaikaa -videosarjan. Se oli ensimmäinen iso tilaustyö minkä sain. Mutta kiitos myös siitä mitä nämä retket ovat minulle opettaneet luonnosta ja retkeilystä. Olen kirjoittamassa #FILLARIPÄIVÄKIRJA2:ta, johon tulee reissutarinoita ihan sieltä bikepacking-retkieni alkuajoilta. On jotenkin ihan käsittämätöntä, mitä kaikkea retket ovat minulle tarjonneet. Mikä etuoikeus on olla kaiken tämän luonnon äärellä. Joten kiitos!

K: Ole hyvä. Minun täytyy kyllä sanoa, että sitä hetkeä kun lähestyit Tammelaa olen aika monestikin mietiskellyt. Että mikä siinä oli sellainen elementti mikä sai minut pysähtymään ja ajattelemaan, että tää kortti katotaan loppuun. Ja on se myös ollut ilo olla niitä ensimmäisiä, jotka sun kanssa ollut tekemässä tätä yhteistyötä. Mä kyllä luulen, että jos sinä olet ollut tähän tyytyväinen niin mekin. 

J: Se jos mikä on mukava kuulla. Mutta sinähän olet aikamoinen luontoukkeli itsekin.

K: Oikeastaan ollut aina, ihan tosi pienestä jätkästä lähtien. 

J: Olen myös seuraillut sinun tekemisiäsi somessa ja YouTuben puolella ja huomannut, että harrastat lintukuvausta. Kuinka kauan se on ollut sinun matkassa?

K: Oikeastaan lintuharrastus on ollut isossa roolissa mun elämässä vuodesta 1987. Eli 12-vuotias Kalle aloitti lintuharrastuksen ja siitä lähtien enempi ja vähempi on lintuja tullut katseltua ja bongattua. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaukoputki on jäänyt pölyttymään ja kamera on tullut tilalle. Nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt sen mitä mä haluan tehdä. 

J: Mitä lintukuvaus sinulle merkitsee?

K: Ikuista oppimista. Nöyryyttäviä kokemuksia ja välillä älytöntä onnea. 

J: Se on varmaan aika kärsivällisen miehen puuhaa?

K: Noh, ne jotka tuntee minut niin ei vois yhtään kuvitella, että mää voisin olla tuntikausia piilokojussa tai naamioverkon alla odottamassa. Mutta se on jotenkin niin kokonaisvaltainen kokemus, että kun mää lähden kameran kanssa luontoon niin se on noin vartti tai max 3o minuuttia niin kaikki maailman kohina on jossain – sitä ei ole enää. Se on melko puhdistavaa. Kun sen kameran kanssa on vaan siellä ja keskittyy, niin aika vaan kuluu, häviää johonkin.  

J: Pystyn todella helposti samaistumaan vahvasti tuohon samaan tunnetilaan. Sillä sitä minä itsekin haen ja koen näillä minun bikepacking-retkilläni. Se on jossain määrin ihan tuota samaa, irtiottoa kaikesta jonkun pienen ja yksinkertaisen asian äärellä niin, että kaikki muu unohtuu. Illuusio vapaudesta.  

K: Sitä se juuri on ja sitä minä ainakin itse kaipaan. Ja uskon myös, että se tekisi aika monelle muullekin hyvää.

J: Luonto tekee meille hyvää. Tekee siellä sitten mitä vaan. Metässä immeisen on hyvä olla. 

K: Ja eikä välttämättä edes tarvitse tehdä yhtään mitään. Vaan malttaa pysähtyä ja antaa asioiden tapahtua. Se on se juttu.

J: Mulla on ollut vierailtani tapana tulilla istuskellessa kysästä, mitä luonto sinulle merkitsee?

K: No siinä on kyllä kysymyksellä kokoa. En oikein tiedä miten tätä lähtisi purkamaan. Mä uskon, että luonnossa vietetty aika on mulle elämäntapa. Minun olisi todella vaikea kuvitella itseäni sellaisena kuin nyt olen ilman vahvaa luontosidettä. Jotenkin se on yhtä kuin minä. Ihan mukavasti noi laulujoutsenet toitotellen lentävät tuosta matalla ohitse. Mutta mää palaan vielä tähän kysymykseen. Mullahan on syvä kunnioitus luontoa kohtaan. Vaikka mää sanoin, että kun luontoon menee, se kohina poistuu. Mutta voi olla myös niin, että sitten kun ulkona luonnossa tulee hyvinkin rauhallinen tunne omaan kehoon, sitten voi pienen ajan päästä tulla keskeneräisiä ajatuksia ja asioita mieleen, jotka voi olla joskus vähän kivuliaitakin. Luonto on minulla myös se paikka missä pääsen jäsentelemään omaa elämääni ja mietiskelen läheisiä. Joten tuo oli kyllä aika iso kysymys vastattavaksi, en tiedä pystynkö vastaamaan itsellenikään.   

Kalle Larsson & Jaska Halttunen

J: Sehän se jos sitä omalta kohdiltaan miettii, siitä voisi vaikka kirjoittaa kirjan. Hei aletaas lyömään kaminaan lisää pökköä pesään ja aletaan tekemään ruokaa. 

K: No niin tätä ollaankin odoteltu. Mitäs jänskää sää nyt olet keksinyt tehdä?

J: Täältä kuule löytyy tuoretta rosmariinia, ja sitten täältä löytyy kolme karitsan kyljystä per ukko sekä tuoretta kasvissekoitusta.

J: No niin, miltäs Kalle sapuska maistuu?

K: Loistavalta. Tää on oikeasti ihan pirun hyvää!

J: Joo eihän tämä ole yhtään pöllömpää retkimuonaa oo, että välillä kannattaa vähän hifistellä. 

K: Joo kyllä. Tämä kruunaa kyllä retken, ei siinä ole mitään epäselvyyttä. 

J: Ja tammelalaista lähiruokaa suoraan Makulihalta.

K: No niin, sekin vielä. 

J: Mutta hei, me jatketaan ruokailu loppuun rauhassa. Sen jälkeen ihmetellään, että miten me saadaan mahtumaan tähän kaksi petiä. Jotenka eikähän ole tältä erää tämä päivä taputeltu. 

Me jatketaan huomenna retken päältä. Nähtäväksi jää, kuinka aikasin tuo Kalle tuosta karkaa. Joten näihin löpinöihin ja näihin tunnelmiin oikein hyvää yötä. Huomiseen.

K: Öitä.

Katso koko jutustelu tästä:

Resepti: Erämiehen valurautakaritsaa

1 annos – valmistusaika noin 35 min.

Ainekset:

  • 3 karitsan kyljystä
  • kasvissekoitusta
  • rosmariiniä + suolaa & pippuria
  • voita paistamiseen

Kuullota ja kuumenna kasvikset kattilassa voissa käännellen. Nosta kattila kaminan alle. Sopivasti voita pannuun + kyljykset + rosmariini. Paista haluttuun kypsyyteen välillä käännellen ja rosmariini-voisulaa kyljyksien päälle lusikoiden. Mausta suolalla ja pippurilla. Syö!

Torstai 17.3.2022

Tulipas nukuttua aika huonosti, kyllä tämä maassa nukkuminen on tämmöiselle puustariippujalle vähän kovaa hommaa. Niin painavat luut varmaan, ei oikein riitä edes tuommoinen 7 sentin ilmapatja + thermo-makuualusta pehmusteeksi maata vasten. Kuumakin yöllä oli, piti välillä avata makuupussi ihan kokonaan. Mutta tästä se taas lähti päivä uuteen nousuun. Paistelin joutessani meille Eräjorman makkaramunakkaat, paahdoin leivät siihen sivuun ja kahvitkin väänsin AeroPress-kahvipuristimella.

Kallen suunnattua töihin Tammelan kunnantalolle kasailin pikkuhiljaa leirin pyörän päälle. Ennen lähtöäni tsekkasin, ettei kamojani jäänyt mihinkään pyörimään. Vein roskat, suljin ovet ja palautin avaimen paikoilleen.

Kotimatka taittui Kyynäränharjua myöten kansallispuiston läpi Porintielle, jota pitkin täytyi polkea onneksi vain muutama sata metriä. Rekkojen ja pienempien autojen määrä alkoi ahdistaa heti. Kun pääsin Somerniementielle, huokaisin ääneen. Se tie olikin tullut työmatkojen puolesta tutuksi ja ne maisemat olin ihastellut niin tarkkaan, että muistin leikiten jokaisen mutkan ja järvimaiseman. 

Longest Tunkkauspätkä Ever!

Kun käännyin Kärköläntielä Saarijärventielle, navigaattori näytti seuraavaksi käännökseksi nimettömän kujan 3 kilometrin päässä. Ajattelin, että katson sen paikan, sillä reitti oli minulle entuudestaan tuttu. Eiköhän sitä ole koko talvi sen verran reippaasti käytetty, että polku on jämäkkä. Ja jos ei ole, niin äkkiähän 3 kilometriä polkee takaisin. Tälläkään tienpätkällä en nähnyt auton autoa, mutta silti piti jarruttaa, kun näin ruostesiiven toukan hangella. Kun olin polkenut muutaman kilometrin mäkistä ja mutkittelvaa tietä, vilkulin jo navigaattoria huolestuneena, että ei tätä kyllä takaisin päin palata, tuli eteen mitä tuli. Ja sieltähän tuli. Saarijärventieltä kääntyvä ”kuja” osottautui moottorikelkkauraksi. Pakkasella ja hankikannolla tuossa olisi voinut ajaakin, mutta nyt kun aurinko oli lumen pehmentänyt, niin tunkkaamiseksihan se meni. 

Kartan mukaan tässä olisi vain parin kilometrin matka, joten eiköhän se siitä menisi. No ei mennyt. Noin 700 metriä tunkattuani kelkan ura kääntyikin eri suuntaan mihin olin menossa. Nyt oli aivan liian myöhäistä kääntyä takaisin. Joten ei muuta kuin DUDEa sarvista kiinni ja tunkkaamaan painavaa juhtaa liki umpihangessa. Onneksi joku oli hiihtänyt ja kävellyt reitin, joten pyörä ei ihan kokonaan uponnut hankeen. Silti jalat upposivat välillä polvia myöten. Jos edes latua ei olisi ollut, olisi pitänyt kulkea matka kolmessa erässä: kantaa ensin etulaukut, sitten takalaukut ja lopuksi tunkata tyhjä pyörä. Hikikarpaloiden vieriessä otsalta työnsin ja vedin ja riuhdoin ja kiskoin pyöräni noin puoli kilometriä, kunnes saavuin erittäin kapealla sillalle, joka ylittää pienen joen Lammasaaren toisessa päässä. Varovasti kanan askelin pääsin kuin pääsinkin sillan yli juhtani kanssa. 

Olin ajatellut pitää tauon vasta Tämäkohdun rannalla, mutta nyt oli takki sen verran tyhjä, että nyt oli poikettava suunnitelmasta ja evästää tässä. Fillari vain puuta vasten nojaamaan ja tulipaikalle keittiötä rakentamaan.

Tästä noin kahden kilometrin pätkästä kertyikin elämäni raskaimmat kilometrit.

Tämä vei voiton jopa Hanko–Nuorgam-reissulla tekemästäni Ukko-Kolin valloituksesta. Kolin rantatiellä oli kyltti ”Ukko-Koli 1,9 km”. Sitä kohti lähdin tuolloin taluttamaan pyörääni. No, pyörä jäi kuusen persiiseen aika nopiasti ja loppumatka menikin ”leppoisasti” kävellen. Mutta nyt tämä, väsyneenä umpihangessa teutarointi painavan pyörän kanssa kävi jo urheilusta. Mutta tämäkin kokemus teki retkestä entistä arvokkaamman, ikimuistoisemman. Unohtumattoman.

Eikä loppumatkastakaan sitten kovin helppo tullut. Lammassaaresta viimoiset 12 km Antiaistentietä Karkkilaan olikin mäkisempi pätkä kuin muistin. Nuo mäet ottivat tosissaan DUDEsta ja miehestä mittaa. Mutta kuten aikeisemminkin olen todennut: ei se matka tapa, vaan vauhti. Kun menee hitaasti ja rauhakseen, niin jaksaa ja pystyy uskomattomiin suorituksiin. Noudatin omaa neuvoani ja hiljensin tahtia. Näin painavan pyörän taluttaminen, työntäminen ja tunkaaminen on paljon paljon raskaampaa kuin polkeminen. Sain vielä loppumetreillä aistia palasen kaunista villä luontoa, kun iso ukkometso lensi vain muutaman metrin päässä pyöräni edestä. Sellainen luontoelämys tuntui metsän lähettämältä kiitokselta vierailustani. Sen jälkeen oli kevyt olo ajella kohti kotia. Kohti perhettäni.

Retken viimeinen ateria, tehdään siitä sen arvoinen.

#FILLARIPÄIVÄKIRJAn Risukeitinkeittiö tarjoilee:

  • Alkuruoka: Nötköttitartar
  • Ohje: Siivu sikanautasäilykettä raakana. Syö.
  • Pääruoka: Eräjorman nötköttisoppa
  • Jälkiruoka: Paistettu leipäjuusto lakkahillolla & Warrior Coffee Vanilja -voikaffet
  • Ohje: Paista juusto vain toiselta puolelta ja vain tarpeeksi. Kunhan lämpenee ja pikkasen sulaa. Kaada lakkahillo päälle. Rapistele kahvi (pakkasella) omalla tyylillä Kupilkaan. Kaada vesi päälle. Sekoita ja nauti.

Siinä sapuskaa kitusiini heittäessä mietiskelin, että ensimmäistä kertaa tässä paikassa istuskelin varmaan joku kymmenen vuotta takaperin. Harrastin tyttäreni kanssa geokätköilyä ja sen ansiosta tämän paikan alkuperin löysinkin. Sen jälkeen tästä on tullut pyöräiltyä usein ohi ja muutaman kerran myös meloen. Vähäveden retkimelontareitti kulkee juuri tästä sillan ali. Kahvit juotuani vatta killillään laitoin sapuskointitarvikkeet laukkuihin ja lähdin jatkamaan tunkkausoperaatiotani. 

Respti: Eräjorman nötköttisoppa

1 annos – Valmistusaika noin 35 min.

Ainekset:

  • 2 perunaa
  • porkkana
  • sipuli
  • Makulihan sikanautasäilykelihaa
  • Koskenlaskija-juustoa (savuporo) omantunnon mukaan

Pilko kasvikset pieneen määrään vettä. Keitä kypsiksi. Paista nötkötti ja sipuli niin kauan, että sipuli pehmenee. Kaada paistos kasvisten niskaan. Lisää vettä tarvittaessa ja heitä sekaan juusto. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Seuraaviin retkiin – Fillaripäiväkirjamiäs kuittaa…

Katso videot:

Bikepackig (Extrawheel) seikkailu NOVA Explorer & Winnerwell Fastfold plus kamiinan kanssa OSA1

https://www.youtube.com/watch?v=Xg6Izq05Plo

Bikepackig (Extrawheel) seikkailu NOVA Explorer & Winnerwell Fastfold plus kamiinan kanssa OSA2

Osa 2: Julkaistaan 10.4.2022 klo 9:00 osoitteessa: https://www.youtube.com/c/FILLARIPÄIVÄKIRJA

Kiitos että jaksoit pysyä tarakallani retken loppuun asti. Ja jos niin halajat tehdä, niin pistäppä pirruuttas mun kanavat seurantaan (linkit alempana), niin pysyt paremmin mukana retkilläni.

Summa summarum

Huh huh – aikastamoinen reissu takana. Muutamaan päivään mahtui niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ja jälleen kerran on vain todettava, että hyviä retkiä ja seikkailuja etsiessä ei aina tarvitse lähteä merta edemmäksi – ne voivat alkaa kotiovelta. Mutta pakko kyllä myöntää, että tämä oli ns. rankka reissu itsellenikin. Nyt kolme päivää myöhemmin, kun näitä tarinoita nakuttelen, vieläkin tuntuu jaloissa. Kuorman painoa en uskaltanut edes punnita, mutta arviolta se oli lähtiessä polttopuineen kaikkineen 50–60 kg. Siitä se päivä päivältä keveni, kun puut oli poltettu ja eväät syöty. Viimeisiä Antiaistentien mäkiä polkiessani painoa oli varmaan enää kolmisenkymmentä kiloa.

Paino ei varmaankaan ollut ongelma, vaan vaihtelevat keliolosuhteet. Märkä hiekka imi leveät renkaat alustaan tiukasti kiinni, ja sohjossa ajaminen ei ole helppoa sekään. Pienissä teissä on se ihanuus, että saa polkea aivan keskenään, poissa autojen seasta, mutta se tuo mukanaan lisäkilometrejä ja paljon enempi nousumetrejä. Mutta eipä tällä retkellä tarkoitus ollut suoraan mennäkään, vaan ajatuksena oli myös testata kuinka pitkän matkan Extrawheeliä voi ”leppoisasti” perässään vetää. Itselleni tuo 40 km olisi varmaan liki se maksimi, jos haluaa pikkasen leirielostakin naatiskella.

Extrawheel

Tämä kapistus se vaan rokkaa tykisti! Näitä kärryjä on saatavilla erilaisiin pyöriin, mutta itse tietenkin otin leveällä renkaalla olevan kaverin DUDEni perään. Extrawheeliä hankkieassa tulee samalla tilata myös läpiakseli takarenkaaseen. Akseli löytyy netistä samalta tilaussivustolta. Kärry on helppo asentaa ja irroittaa näppärän ja kevytrakenteisen haarukan ansiosta. Kärryyn on myös mahdollista ostaa laukkusarjoja joko 25 litran tai jopa 50 litran kapasiteetillä. Itse valitsin 50 litran laukut, koska halusin mahdollisimman paljon kuljetustilaa. Parhaimillaan mukaan pitää mahtua kotalaavuteltta kaminoineen ja polttopuineen. Extrawheel kesti tuonkin kuorman vetämisen niin teillä kuin kapeilla poluillakin. 

Ajettavuus on hyvä. Toki paino tuntuu perässä, mutta kärry seuraa mukavasti ja tasaisesti, kunhan muistaa pakata varusteet tasapainoisesti sekä etu- että takalaukkuihin. Jopa isoissa nopeuksissa kärry ei ala viskoa puolelta toiselle. 

Katso tarjonta: www.extrawheel.com

Tutustu paremmin Extrawheeliin: www.youtu.be/3VhvGJegvF4

Kotalaavu (NOVA Explorer) + titaanikamina (Winnerwell Fastfold PLUS)

Oltiinpa taas aivan uuden äärellä näiden varusteiden kanssa. Ennen retkeä kävin vain yhden kerran harjoittelemassa lähipöpelikössä teltan ja kamiinan kasaamista. Joten voin sanoa, että ovat yllättävän helpot pystyttää. Teltan kanssa kannattaa olla kärsivällinen ja etsiä rauhassa tasainen ja tarpeeksi iso paikka, vaikka kuten tarinasta käy ilmi, tämä iso kotalaavu mahtuu myös yllättävän pieneen tilaan. Kärsivällinen kannattaa olla myös siinä mielessä, että teltta viritetään paikkaansa todella monella narulla maahan tai ympäröiviin puihin. Samoin kamiinan piippu on syytä sitoa paketin mukana tulevalla kiinnikkeellä narujen avulla paikkaansa, ettei kova tuuli kaada sitä. On hyvä varata mukaan ylimääräisiä kiiloja, ainakin talvella, jotta kodan saa varmasti sidottua maahan tukevasti.

Monikäyttöisyys

NOVE Explorer -kotalaavu on nimensä mukaan monikäyttöinen. Siinä on kaksi ovea, joista toisessa on hyttysverkko. Verkottoman oven liepeet saa käärittyä sivuille, jolloin rakenne on laavumainen ja maisema aukeaa komeasti laavun sisältä. Kotalaavuun on myös saatavilla koko joukko lisävarusteita telttapohjasta sisätelttoihin.

Tässä Youtube-linkki kotalaavun ja kamiinan pystytykseen ja kokoamiseen.

Luonto on parasta paikan päällä koettuna.

– Jaska / the fillaripäiväkirjamiäs

#FILLARIPÄIVÄKIRJA2 on valmistumaisillaan…

Fillaripäiväkirjan odotettu jatko-osa tulee viimein. Jaska Halttunen vie lukijansa tällä kertaa pyöräilyretkille neljänä vuodenaikana eri puolille Suomea tutuille ja vähän tuntemattomammillekin maastoreiteille.

Fillaripäiväkirja 2 antaa runsaasti hyviä käytännön vinkkejä retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen alkaen varusteiden valinnasta kansallispuistojen ohjeisiin. Runsaasti kuvitettu teos on paitsi ainutlaatuinen matkailukirja, myös mainio lahjakirja luonnonystävälle. Luontoseikkailu voi alkaa kotiovelta tai sen voi kokea Saariston rengasreitillä, Lapin erämaassa, järvellä, joella – missä tahansa, kunhan pitää mielen ja aistit avoinna.

Fillaripäiväkirjan ensimmäinen osa julkaistiin 2017.

Rahoitusta haetaan kirjan valmistuskuluihin. Jos haluat osallistua talkoisiin ja vaikka tilata kirjan ennakkoon, klikkaa itsesi tänne.

#Fillaripäiväkirja 2 julkaistaan toukokuussa 2022.

Lisäinffot:

Visit Karkkila

Liesjärven kansallispuisto

Hyypiön tupa

NOVA Explorer Kotalaavu

Winnerwell Fastfold plus titaanikamiina

Extrawheel peräkärry

#FILLARIPÄIVÄKIRJAFacebookInstagramRetkipaikka.fiYouTube

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.