Aspö – talviunta nukkuva muusikoiden saari Turun saaristossa

Aspö (suomeksi Haapasaari) on piskuinen saari Saaristomerellä, Nötön länsipuolella. Pinta-alaltaan vain 0,9 km²:n kokoisella saarella on koostaan huolimatta vahva pelimannikulttuuri ja se tunnetaankin saaristossa muusikoiden saarena. Kesäisin saari kuhisee elämää, mutta talveksi se vaipuu horrokseen.

• Aspö kartalla
• Yhteysaluksen lähtöpaikka kartalla
• Merkittyjä reittejä: Luontopolku
• Esteetön: Osittain
• Saapuminen autolla: Iso ja maksuton P-alue yhteysaluksen lähtöpaikalla Nauvon Pärnäisissä
• Saapuminen julkisilla: Yhteysaluksen lähtöpaikalle pääsee linja-autolla Turusta. Lähin pysäkki on Nauvon saaristotien varressa oleva pysäkki 8255
• Yhteysalus m/s Utö:n (entinen Eivor/Baldur) reittialue

Useimmilla meistä saattaa ajatus saaristosta pitää sisällään mielikuvia veneilystä, kesästä ja lämpimistä illoista. Niin myös itselläni, mutta pääseepä moniin Saaristomeren saariin kulkemaan myös yhteysaluksilla, jolloin omaa venettä ei välttämättä tarvita. Ja mikä parasta, yhteydet ovat pääosin auki myös talvisin, jolloin saariin pääsee tutustumaan ympäri vuoden.

Astuin maaliskuisena lauantaina m/s Utön kyytiin selässäni rinkka, joka oli pakattu täyteen tavaraa yhden yön retkeä varten. Rinkan koosta olisi voinut kuvitella kyseessä olevan pidempikin retki, mutta todellisuudessa olin vain varustautunut erittäin hyvin. Mukana oli muun muassa kaksi makuupussia, toinen itselleni ja toinen koiralle. Rinkan painosta ei ollut tarpeen tällä retkellä välittää, sillä kohteena oleva saari on niin pieni, ettei kävelykilometrejä ollut juuri tiedossa.

Matka Nauvon Pärnäisistä Aspön saarelle kesti noin puolitoista tuntia. Matkan pituus riippuu paljolti siitä, poikkeaako yhteysalus matkalla muilla saarilla. Osaan saarista pysähdytään vain tarvittaessa ja joihinkin kyyti tulee tilata ennakkoon. Yhteysaluksella oli koirien kanssa matkustaville oma osasto, joka oli yllättävän viihtyisä televisioineen ja sohvineen. Aluksella on myös ravintola, jonka testaaminen jäi seuraavaan kertaan.

Tunnistin saaren jo kaukaa mereltä kirkon valkoisista kalkkikivitiiliseinistä ja punaisesta katosta. Kirkko, tai oikeastaan kappeli, on rakennettu vapaaehtoisvoimin vuosina 1955–1956 ja sen on suunnitellut arkkitehti Ilmari Wirkkala. Samalla paikalla on sijainnut kirkko jo keskiajalta lähtien, mutta nykyisen kirkon edeltäjä tuhoutui myrskyssä vuonna 1949.

Keli saarella oli pilvinen, ja kolea merituuli sai ilman tuntumaan kylmemmältä kuin se todellisuudessa oli. Kevään tuntu oli maaliskuun alussa ehtinyt jo ulkosaaristoon, vaikka mantereella oli vielä hieman luntakin maassa. Saarelta se oli jo ehtinyt lähes kokonaan sulaa. Päätin kierrellä saarta heti, sillä muutaman tunnin päästä olisi jo hämärää. Olin päättänyt telttapaikan jo kotona karttaa tutkiessani, mutta pidin mielen vielä avoimena mahdollisille muutoksille.

Kiipesin heti ensitöikseni saaren korkeimmalle kohdalle. Kalliolta oli hyvät näkymät kirkolle ja saaren ”keskustaan”, vaikkei kukkulalla ollutkaan korkeutta kuin parikymmentä metriä. Hetken ihastelun ja muutaman valokuvan jälkeen kylmä merituuli antoi syyn jatkaa matkaa. Lähdin kiertämään saarta myötäpäivään kohti tulevaa yöpaikkaa.

Illan tullen löysin sopivan leiripaikan juuri sieltä mistä olin sen suunnitellutkin löytäväni. Saaren luoteiskolkasta löytyi juuri sopiva lepikko, johon sain teltan pystytettyä ja joka oli tuulelta mukavasti hieman suojassa.

Aamulla tuuli oli tyyntynyt, ja aurinkokin hieman näyttäytyi pilvien välistä. Teltan pinnalle oli kertynyt kuuraa, ja kevätaamun meri-ilma oli raikas. Olisin mielelläni jäänyt saarelle vielä toiseksikin yöksi, mutta harmikseni se ei ollut tällä kertaa mahdollista.

Aamiaisen syötyäni ja leirin purettuani jatkoin myötäpäivään kulkevaa saarikierrostani. Paljailla kallioilla kulkeminen oli helppoa, mutta paikoitellen kallioalueiden välissä piti rämpiä tiheän ja polveen asti yltävän pensaikon seassa.

Satamaan päästyäni tapasin kaksi saaren yhdestätoista ympärivuotisesta asukkaasta ja juttelin heidän kanssaan tovin yhteysalusta odotellessani. Kesäisin saaren asukasmäärä kolminkertaistuu, ja vierailijoita saapuu yhteysaluksen lisäksi paljon myös omilla veneillään. Saaren oma pelimanniporukka Aspö Spelmän ry järjestää vuosittain heinäkuussa saarella pelimannipäivät, jolloin paikalle saapuu saariston pelimanneja myös muilta saarilta. Asukkaista suurin osa soittaa hanuria tai viulua. Kesäaikaan rannassa palvelee kahvilapuoti ja venevajassa on tarjolla kalakeittoa.

Saaren tunnelma teki minuun suuren vaikutuksen ja olen varma, että palaan tällekin saarelle vielä. Viimeistään kesällä kalakeiton ja musisoinnin houkuttelemana.