Anne Sulanderin muistolle

Anne Sulander tunnettiin lämminhenkisen Rinkkaputki-blogin emäntänä. Hänen iloinen ja kannustava asenteensa innosti vuosien mittaan lukemattomia ihmisiä suuntaamaan ulos luontoon. Anne itse oli  löytänyt retkeilyn ilon aikuisiällä osallistuessaan  retkeilykurssille, joka muutti hänen elämänsä suunnan. Konttorityö  vaihtui erä- ja luonto-opasopinnoiksi, ja yhä useammin Anne löysi  itsensä istuskelemasta villasukat jalassa teltan ovella, kaikessa  rauhassa aamukahvista ja ympäröivästä luonnosta nauttien.

Annen sydämeen syttyi kaipuu Lappiin. Hän teki vapaaehtoistyötä  Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, luoden bloginsa kautta arvokkaalle vapaaehtoistyölle sekä vastuulliselle retkeilylle  upealla tavalla näkyvyyttä myös muiden luonnossa liikkujien keskuuteen. Annesta tuli myös kansallispuistokummi, ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta kehittyi hänelle äärimmäisen rakas paikka. Rinkkaputken ohella Anne kirjoitti myös Retkipaikkaan retkitarinoitaan, mm. kuusiosaisen Hetta–Pallas-vaellusoppaan, joka on upea apu vaellusta suunnittelevalle retkeilijälle.

Luonnon suojeleminen sekä hyvätapainen, muut huomioon ottava  luonnossa liikkuminen olivat erityisen lähellä Annen sydäntä, ja näistä aiheista hän kirjoittikin lempeällä ja positiivisella otteella paljon. Annen viesti oli myös, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa  tapaa retkeillä, vaan luonnosta voi nauttia monin tavoin eikä  retkeilyn tarvitse olla vakavaa. Vuoria ei ole pakko valloittaa eikä kilometrejä ole pakko laskea – luonto eheyttää ihmistä yhtä lailla Lapin vaellusreiteillä kuin kaupunkien puistoissa tai lähimmällä laavullakin.

Pallastuntureilta Annen tie johti Saariselälle, jossa hän  työskenteli viimeisen talvensa matkailun parissa intoa puhkuen. Koronaviruksen hiljennettyä Lapin matkailun ennakoitua aiemmin kevättalvella 2020, oli Annen tarkoitus käyttää yllättäen ilmestynyt  vapaa-aika Urho Kekkosen hohtavilla keväthangilla hiihtäen.

Vuonna 2015 perustettu Rinkkaputki nousi ajan mittaan maamme  tunnetuimpien retkeilyblogien joukkoon, ja Anne ylläpiti sivustoa viimeiseen saakka. Anne menehtyi maaliskuussa 2020 äkilliseen sairaskohtaukseen.

Tiimiläistemme keskuudessa hänet tunnettiin aurinkoisena, positiivisena ja avuliaana ihmisenä, joka katsoi valoisasti  tulevaisuuteen. Annen ideasta olivat alun perin syntyneet myös  nykyään vuosittain Jyväskylässä järjestettävät Retkelle-messut.

Muistokeräyksen varat ohjataan Luonnonperintösäätiölle Ounastunturin kupeeseen

Retkipaikka käynnistää Annen kunniaksi muistokeräyksen yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa. Anne Sulanderin muistorahasto on perustettu Retkipaikan väen yhteisestä toiveesta rakkaan tiimiläisen muistoksi. Kertyvät varat osoitetaan Ullatievan suojelualueelle Enontekiöllä. Kumpuilevalta harjulta on kaunis ja rauhaisa näköala järven takana kohoavalle Ounastunturille, Annelle niin rakkaisiin maisemiin kohti Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa ja Hetta–Pallas-reittiä.

Muistokeräykseen voi osallistua lahjoittamalla Luonnonperintösäätiön tilille FI78 5494 0950 0224 93 ja laittamalla viitteeksi ”Anne Sulanderin muistokeräys”.

Kaikki Pentti Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön saamat lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen. Lue tarkemmin säätiön toiminnasta tästä.

Tekstin laatinut Jonna Saari. Kuvat: Heikki Sulander.

6 replies
  1. Marinella Himari
    Marinella Himari says:

    Rakas Anne, minä tiedän, sinä kuljet aina kanssani ja kun Pallas-Yllästunturin tuulet puhaltavat, siirrät hymysi niiden kautta meidän kasvoillemme. Lepää rauhassa, me tapaamme vielä.

    Vastaa
  2. Terhi Ilosaari
    Terhi Ilosaari says:

    Aina ajattelevainen ja auttavainen Anne! Kiitos hyvistä hetkistä, neuvoista ja hilpeistä juttutuokioista. Tarinasi jatkavat elämäänsä, vaikka et niitä pääsekään paimentelemaan. Lepää rauhassa. <3

    Vastaa
  3. Jonna Saari
    Jonna Saari says:

    Vielä vajaa vuosi sitten noustiin yhdessä Pallakselle upeassa kevätauringossa, ja istuttiin ison kiven päälle eväitä syömään ja maailmaa parantamaan. Sun seurassa oli aina helppo hengittää ja hyvä olla, susta tarttui niin äkkiä aurinkoisuutta, toiveikkuutta ja iloa. Kiitos Anne ystävyydestä sekä yhteisistä hetkistä ja retkistä <3

    Vastaa
  4. Kirsi Parviainen
    Kirsi Parviainen says:

    Anne oli ❤️llinen kollega jo Savonmualla. Muistan ilon ja elon sekä seikkailun kaipuun. -Kirsi-

    Vastaa
  5. Antti Kulmanen
    Antti Kulmanen says:

    Laitoin Annelle viestiä maaliskuussa 2019, kun vietin aikaa Saariselällä. Hän kutsui minut ja avovaimoni tutustumaan Tankavaaraan ja kultamuseoon. Vierailu jäi mieleen Annen lämpimän vastaanoton ja avuliaisuuden ansiosta. Into ja positiivisuus tarttui meihinkin. Yksi valo sammui liian aikaisin.

    Vastaa
  6. Ilkka Vaura
    Ilkka Vaura says:

    Toimin Ikimetsän Ystävät ry:n asettamana Enontekiön Ullatievan suojelualueen metsänvartijana. En tuntenut Annea, mutta kiitän hänen työstään. Olen Enontekiöllä kulkenut vuodesta 1953 ja asettunut Ouniksen alle Ketomellaan 20 vuotta sitten. On hienoa, että muistorahastolla tehdään työtä Ullatievan poikkeuksellisen hienon alueen hyväksi. Ketomellassa 28.4.2020.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.