Nokkovuoren luola, Karttula
Suonenjoentiellä Autuaankankaan ja Punnonmäentien välistä lähtee peltoaukean laidalta Nokkovuorentie. Sen pientareelta, pajujen ja horsmien seasta löytyi rapistunut ”moottoriajoneuvoilla ajo kielletty”-merkki. Pienen harkinnan jälkeen päätin yhteisen hyvän vuoksi rikkoa lakia ja käydä vilkaisemassa Nokkovuoren maastoa josko löytäisi luolalle. Hikihattua etsiessä kun ei pahemmin hikeä pintaan pukannut ja energiaa vielä riitti tutkimusmatkailuun.
Jonkun matkan päässä tienposkessa pojotti toinen kieltokyltti, jossa minulle ilmoitettiin että minun on korvattava tielle aiheuttamani vauriot. Jatkoin matkaa varoen tien vaurioittamista. Nokkovuorentie on sepelipintainen ja jos kerran kieltokylttejä on, ei ole matka eikä mikkään mennä sinne jalan. Reilun puolen kilometrin päässä Suonenjoentiestä vasemmalla puolella oli levike, josta lähti Nokkovuorelle päin jonkinmoista polunpohjaa metsän läpi. Ajattelin seurata sitä minne se johtaa.
Polku on tyyppiä ”siinä se on jos sen tietää”, mutta kaksi koiraa hihnassa ja vessapaperirulla repussa uskaltauduin matkaan. Kuljimme melko suoraan 150–200 metriä ja tulimme louhikkorinteen yläpuolelle. Oikealla puolellamme avautui näkymä jossa oli hajoavaa kallioseinämää ja sen alapuolella hankalakulkuisen näköistä louhikkoa.
Maasto on sitten ennalta arvaamaton, että ei pidä lähteä innoissaan vauhdilla koikkelehtimaan kivien yli seinämän juurelle. Silmälle on niin paljon katseltavaa että hidas etenemisvauhti on senkin kannalta paras ratkaisu.
Polkuja siellä oli, mutta tarkemmin tutkiessani huomasin niiden olevan kusiaisten aikojen saatossa puhdistamia polkuja, koska ne kulkivat toisinaan niin uskomattomista paikoista ettei ihminen olisi niistä päässyt.
Ihmisten kuluttamaa maastoa puolestaan oli seinämän läheisyydessä kalliosta lohjenneen ”baaritiskin” ja etempänä olevan luolan alueilla, mutta sen edemmäksi harvempi on tainnut kehdata lähteä.
Luolasta ei varmaan talvella näy paljoakaan, sillä se on niin alhaalla, että lumivaippa peittää sen tyystin. Luolan edessä pilkotti maasta muovin kulma – pikadiagnosoinnin mukaan se vaikutti vanhalta apulantasäkiltä. Jedi yritti sitä kiskoa pois mutta se oli niin hyvin hautautunut maahan että jätti homman sikseen.
Luola viettää hieman alaspäin ja jonkun on pitänyt viskata luolan perälle keltainen kanisteri. Kanisterille on matkaa ainakin se viisi metriä, mutta koska en sinne olisi sopinut ahtautumaan jätin tarkemman tutkiskelun tekemättä. Hieman tietysti kaivelee epätietoisuus onko se mehukanisteri vai joku muu…
Jatkoimme samantien matkaa luolalta eteenpäin ja näkemistä oli sielläkin. Taisi olla itse Nokkovuoren Henki joka siellä piilotteli yhden kielekkeen takana jonkinlaisen käärmeen olomuodossa.
Emme päässeet kuitenkaan kommelluksitta lähtemään pois: Gismo rupesi villihtemään ja putosi kivien välissä olevaan 15 senttiä leveään onkaloon. Onneksi hihna oli valjaissa, koska sen jalat eivät yltäneet pohjaan. Sain sen nostettua kolosta pois vahingoittumattomana.
Ennen kuin louhukosta päästiin pois astuin itse mielestäni tukevan näköiselle sammaloituneelle reunakivelle, mutta sepä olikin kiikkukivi. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Jedille ei sattunut mitään, se kun on rauniokoiraksi koulutettu ja on louhukossa kuin kotonaan. Yhteenvetona voin sanoa että pienet lapset ja koirat valjaisiin ja lyhyeen hihnaan niin ei satu isompia vahinkoja.
Luola on aina jänskä tuttavuus, mutta ainakin minusta se ”kappaleiksi hajoava kallioseinämä” on jo itsestään nähtävyys.
Seinämän ja luolan kohdalta Virmasvesi ei puuston vuoksi näy, mutta rantaan ei kai ole kuin reilu sata metriä ja vastapäätä Nokkovuorta on Lintuniemi.
Nokkovuori kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6966248 E 501691
Melkoista louhikkoa.Hienoja kuvia.