Vesiputousmiehen muistelmia: Jyrävän ensikosketus Kuusamon kesäkuisessa illassa 2009

Kirjoitus on jatkoa muistelmilleni Suomen vesiputousten kohisevilta rinteiltä kuluneiden vuosien takaa. Tällä kerralla suuntaamme Kuusamoon vuoden 2009 kesäkuiseen iltaan, jolloin kuvasin Jyrävän upean könkään ensimmäistä kertaa.

• Jyrävä kartalla
• Pienen Karhunkierroksen (12 km) varrella
• Tulipaikka: kyllä
• Esteetön: ei
• Saapuminen autolla: Juumantie 133, Kuusamo
• Saapuminen julkisilla: ei mahdollista

Kuten jo edeltävässä, Maaningan Korkeakoskea käsittelevässä muistelmassani kerroin, vuoden 2009 kesäkuu oli minulle erityinen ja unohtumaton etappi siihenastisella elämäntaipaleellani. Tuolloin lähdin elämäni ensimmäiselle täysin omatoimiselle Suomen kiertomatkalleni tutkimaan ja kuvaamaan maamme vesiputouksia, mikä oli ollut haaveeni jo pitkään.

Keskiviikko 3.6.2009 oli reissuni kolmas päivä. Sää oli pysynyt mitä hehkeimpänä aina pääkaupunkiseudulta Kainuuseen, jossa olin päivää aikaisemmin majoittunut Suomussalmella Kiantajärven rannalla. Tuona keskiviikkona matkani kulki Suomussalmelta Kuusamoon, ja Toyota Yariksen ratissa kului tunti poikineen CD-levyjen soidessa ja maisemia ihaillen.

Illaksi minulla oli varattuna majoitus Basecamp Oulanka -nimisestä erämaahotellista Oulangan kansallispuiston rajalta, läheltä Juuman kylää. Pääsin perille alkuillasta, ja syötyäni hotellin ravintolassa maukkaan lasagnepäivällisen ja saunottuani, aloin valmistautua illan kohokohtaan, patikkaretkelle kohti Kitkajokea ja Jyrävää.

Siinä missä nykypäivänä Jyrävän tietänee ainakin nimeltä suurin osa Suomen aktiiviretkeilijöistä, vielä vuonna 2009 tilanne oli todennäköisesti toinen. Tuohon aikaan Suomen vesiputouksista, ja luontokohteista ylipäätään, oli julkista tietoa tarjolla huomattavasti nykyistä vähemmän, eikä kohteiden etsintä varsinkaan netistä ollut yhtä vaivatonta kuin nykyisin.

Ensimmäinen oma tiedonmuruni Jyrävästä oli sekin vasta vuodelta 2007 tai 2008, kun olin nähnyt isovanhempieni keittiön seinäkalenterissa lähikuvan jylhästä vesiputouksen niskasta, jonka vieressä lukivat sanat “Kitkajoki” ja “Jyrävä”. Googlettamalla löytyi jokunen sivusto (mm. nyt jo edesmennyt joet.info), josta tiedonpalasia saattoi onkia lisää. Myös luontokuvaaja Risto Louneman kirjassa “Suomen luonnon ihmeitä”, jota myöhemmin luin mökillämme, oli maininta Jyrävästä.

Tuona keskiviikkoiltana lähdin patikoimaan kohti putousta arviolta klo 21.30, kun ilta-aurinko valaisi matalalta Oulangan jylhät kuusikot ja läheisen Ala-Juumajärven aallot. Jo hotellin pihalle olin kuullut metsän lävitse vaimeaa kohinaa, ja olin jälleen mieli täynnä intoa ja pakahtunutta odotusta. Basecampin parkkialueelta pääsi helposti Pienen Karhunkieroksen rengasreitille, jota pitkin matkaa Jyrävälle oli noin kaksi kilometriä.

Matkan alkuvaiheessa vastaan tulleet Myllykoski ja Aallokkokoski sykähdyttivät aloittelevaa retkeilijää, ja toimivat ikään kuin lämmittelynä sille, mitä pian olisi edessä. Pienen Karhunkierroksen hyvin merkitty reitti kulki välistä Kitkajoen rannassa, välistä korkeilla kallioilla, ja maisemia oli pakko pysähtyä vähän väliä valokuvaamaan tai videoimaan. Muistan jossakin vaiheessa leikitelleeni reitin nimellä, ja hymähdelleeni ääneen videolle, että “Tuleekohan se Karhunkierroksen karhu täällä minua vastaan?”

No, eipä tullut, ainakaan sillä kertaa.

Kitkajoen 9-metristä Jyrävää kutsutaan Kuusamon koskien kuningattareksi, eikä tämä ole liioittelua. Kyseessä on joen ylivoimaisesti suurin ja voimakkain putous, jossa vesimassat puristuvat kalliokapeikon läpi kourumaisena könkäänä alapuoliseen suvantoon. Muistan, että erotin putouksen kumean jyrinän ehkä jo muutama sata metriä ennen kohdetta, kun reitti eteni korkealla kalliolla. Pian äänet jo kertoivat, että putous oli alapuolellani. Astelin polulta lähelle jyrkänteen reunaa, ja käänsin kamerani kanjoniin.

Siellähän se Jyrävä pauhasi yksinäisenä ja jylhänä, ja todettava on, että vaikka kyseessä oli jo silloisen reissuni viides putous, mikään aiemmista ei vetänyt vertoja Kitkajoen valtiaalle. Putouksen pauhu ja vaahto olivat minulle kuin unesta. Vaikka jyrkänteen reunalla kasvaneet puut hieman haittasivat kuvaamista, olin tälläkin kertaa totaalisen myyty luonnon kauneuden edessä.

Pian laskeuduin puiset portaat putouksen edustalle, josta koko komeuden näki suoraan edestä. Siellä aika kului kuin siivillä kohdetta ihaillen ja Oulangan kansallispuiston rauhassa rentoutuen. Alhaalla könkään kuvaaminenkin oli verraten vaivatonta, sillä joen rannassa oli helppokulkuinen kallio, jonka yli pääsi astelemaan aina Kitkajoen vesirajalle asti.

Muistan, että joen vastapäisellä rannalla oli leiripaikka, jossa joku iäkkäämpi ukko poltti nuotiota ja välistä kahlasi joessa. Aurinko oli tuolloin jo niin matalalla, että vain jokea reunustaneen kuusimetsän ylimmät puunlatvat kylpivät enää sen valossa. Sen verran hyvin Jyrävällä silti viihdyin, että vasta klo 23.30 aikaan lähdin patikoimaan takaisin hotellille kamerat täynnä materiaalia.

Pohjoisen yöt ovat tunnetusti valoisia, ja niin oli tämäkin yö tuona nuoruuteni kesänä, vasta 26-vuotiaana. Vieläkin valoisampi oli mieleni, kun vihdoin pääsin nukkumaan. Jo silloin tiesin, että kun sivustoni joskus avautuisi, Jyrävä olisi täysi viiden tähden putous. Ja sitä se on vielä tänäkin päivänä.

Lisätietoa ja kuvia Jyrävästä löytyy esimerkiksi Suomen Vesiputoukset -sivustoltani.

Kirjoittaja Jussi Laine tunnetaan Suomen Vesiputoukset -sivuston perustajana. Lue lisää kirjoittajasta

Lue seuraavaksi:

Mitä tapahtuu mahtavalle Jyrävälle paukkupakkasella? Turkoosit ’jääaivot’ ovat hämmästyttävä näky

Jyrävä hallitsee ympäristöään Pienellä Karhunkierroksella Kuusamossa

Oulangan top-6 parhaat packrafting-melontareitit