Syksyinen Rajalan luontopolku on tunnelmallinen ja helppo reitti Laipanmaalla

Reitti 3,0 km

Kulkuaika 1–2 h

Helppo reitti (selkeästi merkitty, infotaulut)

1 tulipaikka

Paikka kartalla

Lokakuun 2017 alussa lähdimme neljännelle sattumalta alkaneelle vuosittaiselle retkipäivällemme. Sadesumuinen ilma ei pahemmin haitannut, sillä mukaan pakkasimme saappaat ja sadetakit. Suuntanamme oli kangasalalaisten ystävien ja tuttavien monesti mainitsema Laipanmaa.

Rajalan kämpältä lähtevälle luontopolulle ajeli Kangasalta Sahalahden kautta hieman alle tunnin. Matkalla huomasimme myös vanhan myllyn, jonka tutkiminen sai tällä kertaa jäädä odottelemaan ensi viikon pidempää retkeä.

Reitin arpomista sateessa.

Reitin alkupää löytyi helposti ja parkkipaikkoja riitti useammallekin autolle. Pientö hämmennystä aiheutti ainoastaan reitin nimi, joka oli kartoissa Rajalan luontopolku, mutta kylteissä reutin alkupäässä tätä nimeä käytetty. Onneksi vanhan navetan seinässä oli opastaulut, joiden kautta oli helposti pääteltävissä oikea suunta.

Infotauluja oli reitin varrella useampia.

Päätimme kiertää polun ns. vastapäivään, jotta laavu ja nuotiopaikka jäisivät retken loppupäähän. Kotimatkalla tosin pohdiskelimme, että ehkä myötäpäivään kiertäminen olisi toiminut paremmin, jotta reitin mielenkiintoisimmat osat osuisivat sen loppupäähän.

Metsän siimeksiin oli mukava astella pienestä tihkusta huolimatta. Edellisestä retkestämme oli vierähtänyt jo hyvä tovi. Metsän märän syksyinen tuoksu ja mättäiltä poimitut mustikat veivät välittömästi pois arjen kiireistä. Tuntui melkein kotiin palaamiselta pitkän matkan päätteeksi.

Mustikoita sinisenään mättäiden päällä.

Reitti kulkee vanhan talousmetsän halki. Tunnelmaltaan ja olemukseltaan siinä oli hyvin paljon yhtymäkohtia Heretyn luontopolkuun Isojärven kansallispuistossa. Jättiläisten kiveä siellä ei ollut, mutta vanhan eläinsuojan kiviset rauniot. Paikalla nököttäneessä infotaulussa arvioitiin niiden rakentamisajankohdaksi 1800-luvun loppua.

Sateen yltyessä päätimme jatkaa seikkailua. Kuljimme jylhien puiden suojassa, ylitimme lukuisia puroja (viidennen sillan jälkeen taisimme seota laskuissa) ja pysähdyin välillä vain kuuntelemaan sateen ropinaa.

Siltoja oli reitin varrella urakalla.

Laavu löytyi meidän kannaltamme katsottuna reitin puolivälin jälkeen, läheltä Ruokojärveä. Se oli siisti ja hyvässä kunnossa. Tulia emme viritelleet, vaan mutustelimme hetken kuivalihaa ja rusinoita.

Ruokojärvi itsessään oli kuvauksellinen pieni metsälampi. Retkikartan mukaan se on ensimmäisiä paikkoja Laipanmaalla, jonne majavat olivat muuttaneet. Niitä emme nähneet, mutta veden puolittain peittämällä laiturilla näimme ihmetykseksemme vielä melko isoja nuijapäitä. Kerrotaanpa lammessa asuneen aikoinaan myös mustia ahvenia.

Ruokojärven nuijapäissä riitti hämmästeltävää ihan kaikille.

Tarinoita Laipanmaalla on selvästi tarjottavana enemmänkin. Meidän sateinen retkemme oli vain yksi osa laajaa kudosta, josta olen kuullut useita säikeitä. Oli mahtavaa käydä kevyellä syysretkellä. Varsinkin kun tiesi, että ensi viikolla kierrämme pidemmän Hirvijärven kierroksen.

Rajalan luontopolkua on helppo suositella lyhyeksi päiväretkeksi lapsiperheillekin. Reitti oli helppo kulkea, eikä kovin pitkä. Meidän retkemme aikana useampia puita oli kaatunut polulle, mutta harvoinpa niitä ei olisi.

Sijainti: N=6812773.506, E=370336.074

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.