Tämä on villi viidakko. Haikkaanlahden retkeilyreitti Taipalsaarella.

Haikkaanlahden retkeilyreitti on noin 18 kilometrin pituinen patikkapolku, joka tutustuttaa Saimaan saariston metsäluontoon ja Taipalsaaren kulttuurimaisemaan. Reitti kulkee suurimmaksi osaksi melko haastavilla metsäpoluilla, mutta myös helppoja hiekkatieosuuksia on tarjolla. Reitin varrella on kaksi laavua.

Haikkaanlahden retkeilyreitti Taipalsaarella
Päivämäärä: 26.6.2026.
Luontopolkumiehen reittinumero: 676.
Reitin pituus: 18 km. Oma kävely aika tasan 15 km. (Vitsaintie-Riutan laavu-Savilahdentie-Vitsaintie)
Kohokohdat: Monipuolinen luonto, kauniit kulttuurimaisemat.
Parkkipaikka: Urheilukenttä osoitteessa Vitsaintie 5. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Yhteyksiä on vain Taipalsaaren keskustaan, josta matkaa noin 5 km reitille.
Opasteet/kyltit: Melko hyvät.
Varusteet/jalkineet: Kosteaa, viidakkoista – erityisesti sateen jälkeen. Ei lenkkareita.
Vaativuustaso: Keskivaativa reitti.
Tulipaikka: Kaksi tulipaikkaa.

Pyysin tekoälyä kääntämään ”It’s a jungle out there” suomeksi ja sain vaihtoehdoksi mm. ”Ulkona on villi viidakko” tai ”Tämä on villi viidakko” Siitä otsikon teksti. Haikkaanlahden reittiä kävellessäni kaipasin välillä viidakkoveistä, niin korkeaksi hakkuuaukeiden heinikot, horsmat ja pajukot olivat nousseet. Ette usko, jos ette näe. Kävelin reippaasti suuren osan kierroksesta, vaikka hetkittäin ajattelin siirtyväni välittömästi hiekka- tai asfalttitielle ja palaavani suorinta tietä lähtöpaikkaan. Päätin jo kävellessäni, että kirjoitan kuitenkin kokemukseni blogitekstiin ja annan lievän turhautumiseni näkyä. Lupaan laittaa myös palautetta Haikkaanlahden retkeilyreittiä ylläpitävälle Taipalsaaren kunnalle.

Odotukset olivat kovat. Usein omat suosikkireittini ovat nimenomaan tällaisia monipuolisia ja hieman pidempiä reittejä (mainitaanpa vaikka Orrainpolku Savitaipaleella, Pirhun kierto Ilomantsissa tai Torpparintaival Seitsemisen kansallispuistossa). Ajelin kesäisenä lomapäivänä Taipalsaarelle ja Vitsaintiellä sijaitsevalle urheilukentälle, joka toimii reitin lähtöpaikkana. Tien laidassa on vanha reittikartta (johon palaan myöhemmin).

Uusi reittikartta löytyy urheilukentän takareunasta. Tässä on myös jonkinlainen lähtöportti, mutta reitin alkuun ohjaava virallinen sininen opastenuoli oli kuitenkin kymmenen metriä tästä oikealle.

Kartassa urheilukenttä on melko keskellä. Vihreällä karttaan merkitty reitti lähtee kentältä kohti luodetta ja varsinainen ympyräreitti alkaa 800 metrin jälkeen. Se on suositeltu kierrettäväksi vastapäivään. Eteläisimmässä kohdassa on Riutan laavu. Kuren laavu on reitin itäisimmällä osuudella. Oma reittini kulki siis koko eteläisen kierroksen, mutta kävelin kaakkoiskulmaan merkityltä pysäköinti- ja infopaikalta Savilahdentietä takaisin urheilukentälle.

Retkeilijä-merkillä varustetut siniset opasnuolet johdattivat reitin alkumetreille. Tässä kuljetaan nuoressa sekametsässä.

Ympyräreitti alkaa tästä, noin 800 metrin kohdalta. Käännyin vasemmalle kohti Riutan laavua. Ajattelin pitäväni ensimmäisen tauon siellä.

Reitin varrella voi seurata edistymistä kilometritolpista. Aluksi ne tuntuivat pitävän hyvin kutiaan.

Näin reitillä pari tällaista kohteita esittelevää opastaulua. Ensimmäisen aiheena oli taulun vieressä kasvava käärmekuusi, jonka oksat ovat pitkiä ja melko paljaita.

Puolentoista kilometrin kohdalla ohitettiin Tortonsuon kosteikko. Sitä on muokattu mm. luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Kosteikon laidalla oli ensimmäinen hyvin märkä heinikko. Sain pari kertaa kävelylläni myös sadetta hieman niskaani, kuvassakin näkee lammikkoon osuvat vesipisarat.

Seuraava osuus kulkee melko synkässä kuusikossa. Reitille oli kaatunut jonkin verran suuria kuusia – niitä piti kiertää ja ylittää. Taisin jossain vaiheessa tehdä arvion, että ensimmäisellä viidellä kilometrillä ylitin tai kiersin ainakin pari-kolmekymmentä puunrunkoa. Paikoitellen täällä oli myös melko mutaista.

Tietääkseni Haikkaanlahden retkeilyreittiä kunnostettiin ja muutettiin vuoden 2020 tienoilla. Tällöin uusittiin siltoja ja pitkospuita. Ne olivatkin hyvässä kunnossa. Tämän sillan jälkeen polku sukelsi hetkeksi heinikkoon, jossa jouduin arvailemaan polun suuntaa. Seuraavat siniset merkit näkyivät onneksi noin viidentoista metrin päässä ja pystyin jatkamaan matkaa.

Kolme kilometriä kävelyä takana. Hakkuuaukean laidalla sadattelin hetken. Sehän tarkoittaisi juuri sitä, että polku katoaisi metsälauhakasvustojen alle. Juuri niin kävi. Täälläkin meinasin hukata polun linjauksen, onneksi merkintöjä on tarpeeksi. Housut kastuivat, sillä yöllä oli satanut – ja tosiaankin kävelyni aikana pilvet ropsauttivat päälleni vielä kaksi sadekuuroa lisää. Kiitin onneani kumisaapasvalinnasta, sillä lenkkareissa jalat olisivat kastuneet heti.

Hetken päästä seuraa käännös hiekkatielle. Kahden seuraavan kilometrin aikana reitti käväisee vain kerran lyhyellä metsäpolkuosuudella, muuten kuljetaan ihan mukavia ja sympaattisia maalaisteitä pitkin.

Viiden kilometrin kohdalla käännytään pois Haikkolantieltä. Tässä on taas reittikartta sekä mahdollisesti pieni pysäköintipaikka, joka mahdollistaisi kävelyn tästä Riutan laavulle ja Riutanniementietä sekä Haikkolantietä takaisin. Tämän ympyrän pituudeksi tulisi reilut viisi kilometriä.

Taas viidakkoa. Nostin kädet ylös ja kävelin heinikon läpi – ja toivoin, ettei tämä osuus olisi kovin pitkä. Onneksi täällä ei kasvanut nokkosia – muuten olisin saattanut kääntyä ympäri.

Heti heinikon jälkeen seurasi yksi kauneimmista osuuksista. Lehtomaisemassa kasvoi mm. metsäruusua ja kevätlinnunhernettä. Kielojen kukinnan aikaan paikka on varmasti todella kaunis. Samalla mietin, että luonto ja maasto ovat täällä aika pienpiirteisiä, luontotyypit vaihtuvat täällä usein. Se tekee kävelystä kyllä melko mielenkiintoista.

Riutan laavu alkoi lähestyä. Kuusi kilometriä takana. Täällä oli kostea painanne, jossa taisi olla reitin ainoat pitkospuut, nekin hyvässä kunnossa.

Saavuin Riutanniemeen. Näin lännessä todella synkän näköiset pilvet. Tiesin, että aamupäivään oli ennustettu pieniä sateita, mutta tämä yllätti. Pistin töppöstä toisen eteen kovalla vauhdilla, mutta sade alkoi silti noin vartin ennen kuin kerkesin laavulle. Kiireesti katon alle ja kunnon evästauolle. Tässä oli mukava pitää sadetta, joka kesti ehkä kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen olikin mukavaa säätä koko loppukävelyni ajan.

Matkaa laavulle lähtöpaikalta oli hieman yli 7 kilometriä. (Virallisen 7 kilometrin tolpan huomasin tosin heti laavun jälkeen, kun jatkoin matkaa.)

Laavun luona voi myös laskeutua Pien-Saimaan rantaan. Erinomainen taukopaikka tämäkin. Maisema avautuu lounaaseen, joten taäällä voi iltapäivisin nauttia auringosta ja järvimaisemasta.

Jatkoin matkaa. Reitti kulkee täällä hetken matkaa metsä- ja mökkiteitä, sitten noustaan kalliomaisemiin. Kallioita ei oikeastaan reitillä ollutkaan ennen Riutanniemeä. Alla olevan kuvan otin suuntaan, josta olin juuri tullut. Huokaisin helpotuksesta – ilmeisesti polku ei ollut menossa kallion alla näkyvälle hakkuuaukealle. Olin väärässä. Jos kuvaa katsoo tarkasti, voi nähdä takana mäen päällä erikoisen kivimuodostelman – polku kääntyi kalliolta laskeutumisen jälkeen sitä kohti.

Tämä oli reitin vaikein kohta. Kuljin hakkuuaukealla. Availin käsillä reittiä. Jalkoihini en nähnyt ja astuin pari kertaa kuoppaan ja olin kaatua. Turhautti. Toivottavasti tämä osuus ei olisi kovin pitkä. Mietin sitäkin, että kun reitti kohta saapuisi hiekkatielle (tarkistin sen Karttaselain-sovelluksesta), palaisin suorinta tietä lähtöpaikalle.

Läpimärkänä saavuin tuolle jännittävälle kivelle. Aikoinaan tästä on voinut ilmeisesti kävellä läpi – nyt reitti kulki kiven pohjoispuolelta eikä mieleni tehnyt lähteä tutkimaan sitä yhtään enempää. Jos kiinnostaa tietää, miltä täällä on näyttänyt syksyllä 2019, kun kivi on ollut keskellä metsää, voit kurkata Näitä polkuja tallaan -blogista.

Lähtöpaikalla olleen vanhan reittikartan perusteella päättelin myöhemmin, että polku on aiemmin kierrellyt pidempään Riutanniemessä ja käynyt sen itärannallakin. Nyt kiven jälkeen suunnataan pohjoiseen ja Riutanniementielle. Harvoin olen ollut niin kiitollinen hiekkatieosuudesta, oli mukava kävellä heinättömällä ja tasaisella alustalla.

Retkeilyreitti yhtyy Haikkolantiehen. Jos kävelet pelkän Riutan kierroksen, jatka vasemmalle – pitkä reitti jatkuu oikealle. Blogin pääkuva on otettu Haikkolantieltä. Tolppa kertoo matkaa olevan takana 12 kilometriä, mutta oma mittaukseni ehdotti noin kymmentä kilometriä. Ero liittyy varmasti reittimuutoksiin, joita täällä tehtiin 2020-luvun alussa.

Haikkolantien kävely oli yksi suosikkikohdistani täällä. Maalaismaisema on idyllistä, ja myös järvimaisemaa on tarjolla monin paikoin. Innalanmäen tilan kohdalla lukaisin aitan seinästä kyltin, joka kertoi täällä laiduntavista ylämaannaudoista. Lihaa myydään suoraan tilalta. Tästä kohdasta olisin voinut oikaista lähtöpaikalle suoraan Innalantietä pitkin – mutta luonto ei antanut myöten. Päätin kävellä ainakin asfaltoidulle Savilahdentielle. Päättäisin siinä, oikaisinko pysäköintipaikalle vai kävelisinkö koko 18 kilometrin kierroksen.

Hiekkatiekävelyä kertyi hieman yli kolme kilometriä. Lopulta reitti kääntyi taas metsäpolulle. Täällä oli todennäköisesti niitetty – tai ehkä ajettu mönkijällä, sillä polku oli kaikista saniaisista ja heinistä huolimatta melko leveä ja säilyin kuivana.

Viimeiset metrit metsäpolulla.

Kolmentoista kilometrin kohdalla saavuin asfalttitien laitaan. Reitti jatkuisi sen toisella puolella vielä viisi kilometriä. Päätin jättää pohjoisemman osuuden toiseen kertaan ja kuljin vajaat kaksi kilometriä Savilahdentien laitaa takaisin lähtöpaikkaan.

Tämän kierroksen pituudeksi mittasin aika tasan 15 kilometriä. Käytin siihen nelisen tuntia, johon sisältyi noin parinkymmenen minuutin tauko laavulla. En tainnut tavata reitillä yhtään muuta kävelijää – eikä parkkipaikalla ollut muita autoja.

Reitti on keskivaativa. Kesäisenä päivänä vaativuustasoa lisäsi se, että monin paikoin näkyvyys omiin jalkoihin oli vähissä. Itse olisin voinut kaivata vaellussauvaa avuksi. Pystyssä pysyin kuitenkin.

Tuntemukseksi jäi pieni turhautuminen ja pettymys. Reitti on ihan mukava, mutta kaipaisin kyllä enemmän hoitoa heinikkoisille osuuksille. Muutama penkki reitin varrella olisi sekin hyvä idea – nyt 15 kilometrin kävelyllä oli tasan yksi taukopaikka. Parasta täällä oli reitin ja luontotyyppien vaihtelevuus, idylliset maalaismaisemat ja tietysti Saimaa-näkymät. Lupaan ilman muuta käydä kävelemässä myös reitin pohjoisosat, tästä en lannistu. Laitan palautetta Taipalsaarelle ja suuntaan uusia kokemuksia kohti!

Sijainti: N=6783536.599, E=553710.398 (ETRS-TM35FIN)

GEO:lat=61,1825550, GEO:lon=27,9987669

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Parkinmäen luontopolku
Päihänniemen luontopolku
Näkkiniemen luontopolku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle.