Valkamäen aarreluola, Masku

Ajoittain käy niin, että kun selailee vanhoja asiakirjoja tai tekstejä, voi eteen tulla jotain, joka vaatii tarkempaa tutkimista ja jopa paikan päällä käväisemistä. Itselleni kävi juuri näin, kun lueskelin vanhoja arkeologijulkaisuja.

Vanha uutinen kertoi, että Maskun Kallelan Valkamäestä olisivat Kalevan taloon kuuluneen Peltolan torpan lapset Armas ja Anna löytäneet merkittävän raha-aarteen. Aarre oli löytynyt lasten leikkiessä Valkamäen jyrkillä rinteillä ja luolissa. Tämä vuonna 1904 löytynyt ”lehmänkelloon” piilotettu rahakätkö oli pitänyt sisällään yhteensä 250 hopearahaa.

Tuon jälkeen ampaisin tietokoneelle, avasin nopeasti kartan ja tarkistin millainen mäki tuo Valkamäki on ja missä se tarkemmin sijaitsee. Kartta ei tosin paljoa valaissut. Aivan helposti ei tuollaiseen paikkaan tulisi lähdettyä pelkän nimen perusteella, jos taustalla ei olisi jotain kansanperinteen tai uutisen kaltaista tarinaa tahi tietoa.

Tällä kertaa mukaani seikkailemaan lähti Försvann någonstans -blogia pitävä Santtu Sandell, hän kirjoittee ja kartoittaa historiallisia kohteista Turun ja Varsinais-Suomen alueelta kuvin ja sanoin.

Korpikuusen kannon alla on Mörrimöykyn kolo

Retkemme ensimmäinen kohde oli Santun valitsema Rantametsä Maskussa. Siellä kalliorinteessä piti olla kalliohakkaus, jota hän ei itse ollut löytänyt. Nyt yritimme uudelleen, josko neljä silmää sitten näkisi paremmin.

Kohde sijaitsee Hirvijoen uomasta n. 150 m kaakkoon. Paikalla on pellon reunalle ulottuva metsäinen mäki, jonka laidalla olevaan kallioon on hakattu ristin, sydämen, kirkon ja kirjan kuvat. Perimätiedon mukaan kuvat on hakattu muistoksi joen ylityksessä sattuneesta Lemun papin hukkumisesta.

Näin kertoi lähdeteos, vaan paikka ei paljastanut itseään. Vesiperä tuli koettua tälläkin kertaa, ja kohde jäi vielä muhimaan korvan taakse.

Samalla päätimme poiketa Teinperin Linnavuorella, joka myös sijaitsee Maskussa ja vieläpä aivan kivenheiton päästä edellisestä kohteesta. Linnavuori antaisee oman tarinansa, joten palaan siihen vielä syksyn pidetessä tarkemmin kuvien ja selonteon kera.

Seuraavaksi ajaa hurautimme tämänkertaiselle pääkohteellemme eli Valkamäkeen. Paikalle löytää melko mukavasti, jos on käväissyt esimerkiksi Härmälän rotkolla. Samaista tietä, jota mennään Härmälään, ajetaan myös Valkamäkeen. Kuuselan kohdalla käännytään oikealle, jolloin tie muuttuu hiekkatieksi. Peltojen näkyessä oikealla ollaankin perillä. Auton voi jättää tienlaidassa olevaan levennykseen.

Itse lähdimme taivaltamaan kohteelle pellonlaitaa, koska lähialueella näytti olevan meneillään omakotitalon pystytys. Sen verran tarmokkaasti siellä urakoitiin, ettemme viitsineet häiritä työntekoa poiketessamme takana olevaan metsään.

Pellon laidalta tähyilimme metsään, ja maaston alkaessa näyttämään lupaavalta, päätimme sukeltaa puiden sekaan. Käytössä ei ollut tarkkoja koordinaatteja kohteesta, eikä myöskään tarkempaa tietoa mitä tarkalleen olimme etsimässä. ”Jylhiä kallioita ja luolia” oli ainoa kuvaus, joka vanhassa tarinassa oli tullut esiin.

Jääkauden muovaamaa kallioseinää

Jääkauden komeasti pyöristämiä kalliorinteitä tuntui riittävän. Suurempia kivenlohkareita lojui siellä täällä. Kurkistelimme niiden alle, mutta mitään mainittavaa ei löytynyt. Kohdassa, joka sijaitsi noin sata metriä pellonlaidasta metsään, tekee Valkamäki kartassakin selvästi nähtävän notkon. Niillä main oli jotain varsin erikoista, joka aiheutti päänraapimista ja sormiin menneitä tikkuja.

vallitus jatkuu syvälle metsään

Edessä oli katkeamaton, ladottu kivivalli, joka tuntui jatkuvan kauaksi metsään ja samoin oikealla kohoavalle Valkamäen korkeimmalle huipulle. Laelle noustasessa valli alkoi muuttua suuriksi luonnonkiviksi, mutta selvästi maastossa havaittavaksi muodostelmaksi. Eivät kivet olleet lapsien leikeissään kasaamia, eivätkä luonnon muodostelmakaan. Sen enempiä ei latomuksesta tiedetä, ja asiasta ei anna selvyyttä edes Museovirasto.

Valkamäen korkeimman kohdan juurelta ei luolaa tai luolia löytynyt, joten päätimme palata nöyrinä takaisinpäin autolle ja toivoa, että matkalla tulisi vielä vastaan jotain. Ohitimme taas tuon oudon kivivallin, suuret kivet ja pyöristyneet kalliot. Ja kas, siinähän se etsimämme oli. Miksi me ensiksi olimme kävelleet tuon kiviröykkiön ohi?

Luolan ylempi suuaukko

Pyöristynyt kallio oli halkeillut ilmeisesti jääkauden jälkeen, ja samalla suuria kiviä oli kiilautunut halkeamaan. Näiden kivien alle oli muodostunut ryömittävä luola, joka on kyllä mielestäni jo ihan hyvänkokoinen löydös. Samoin rinteen lohkareiden alle oli muodostunut useita pienempiä luolamaisia onkaloita.

Valon ja varjon leikki

Luolalle pituutta kertynee 5–7 metriä, ja korkeus vaihtelee metrin kummallakin puolen kauttaaltaan. Leveyttä on noin metrin verran, hieman alle. Parista kohtaa päivänvalo pääsee sisälle, ja pohjalla on teräviä kiviä, joten vaatteensa voi varomaton Valkamäelläkin rikkoa. Lamppua ei tarvita, mutta käsineet ovat paikallaan. Itse tein sen virheen, että jätin kameran salaman ja jalustan matkasta ryömimisurakkani aikana, joten kuvista ei tullut niitä parhaita.

Onkalo itsessään on pieni mukava luolakokemus. Uskon, että kohde on houkutellut esimerkiksi lapsia leikkimään jo aikojen saatossa, ja niin varmasti tulee tekemään vielä jatkossakin.

Mutta kuka kumma oli ollut se, joka oli tänne tuonut aikanaan niin suuren saaliin piiloon? Olisiko itse Sika-Kyösti?

Ei, rahat sijoittuvat 1300–1400-luvun taitteeseen. Olisiko se ollut paikallinen ”pankkiholvi”, josta on haettu pahanpäivän varalle kolikko tai toinen tarpeisiin? Mutta miksi aarre olisi kätketty lehmänkelloon? Tämänkaltaiset kysymykset herättävät aina monenlaisia lisäkysymyksiä, joihin historiankirjoitus tai arkeologiakaan ei osaa aina antaa selvää vastausta.

Kansallismuseon rahakammionjohtaja Tuukka Talvio onkin esittänyt kysymyksen: Oliko keskiajalla jo käytössä lehmänkelloja, ja onko asiasta tutkittua tietoa? Voiko olla mahdollista, että kyseessä olisikin roomalaiskatolisessa messussa käytetty liturginen käsikello? Katolisiin messuihin liittyy liturgisten menojen eri vaiheiden käsikellolla soitettuja välisoittoja.

Maskun lehmänkellon sisältä on näet löydetty vihreää patinaa, joka viittaa kupari- tai messinkisilaukseen. Rautaisten käsikellojen sointia on parannettu juuri kuparilla tai messingillä, ennenkuin niitä alettiin valmistaa pronssista.

Tekstin alussa mainitsin Teinperin linnan, jonka on tiedetty olleen erittäin kehittynyt ja varakas aikaansa nähden. Linnasta on tehty jopa lasilöydöksiä, ajalta jolloin koko Suomessa moista materiaalia vielä ollut edes käytössä.

Samoin linnan epäillään olleen nunnain rakentama katolinen luostari. Linnan hävitysajankohta taas sopisi rahakätkön rahojen lyöntileimoihin. Olisiko siis idästä tullut vainolaisten uhka pakottanut piilottamaan tuon mahdollisen luostarin aarteen?

Näin tarinat saavat nopeasti siivet, kun alkaa liikoja pohtia asioita! Kuitenkin voin sanoa, että Valkamäki ei ole hassumpi retkipaikka. Samalla kertaa voi bongata Teinperin linnavuoren ja Härmälän rotkon sekä Taipaleen luolan, kaikki kun osuvat hyvin lähelle toisiaan.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6719637 E 227495

6 replies
  1. Lutheran
    Lutheran says:

    ”Katollinen luostari” vai ”katolinen luostari”, eli oliko kyseessä rakennus- vai uskontotekninen ilmaisu?

    Vastaa
  2. Kerttu Uusitalo
    Kerttu Uusitalo says:

    Teinperin linnavuoresta olisi vihdoin kiva saada juttu, kun näyttää tämän jutun julkaisu olevan vuodelta 2013… 🙂
    Olisi kiva käväistä paikalla, mutta esitietoa olisi kiva saada. En itse löytänyt ihan hirveää määrää tietoa ks. paikasta.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Joona Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.