Pohjois-Karjalan pontikkaluolissa II: Kiteen Jääkellarilouhi

Pidin kevättalvella 2013 geologiaillan Savonlinnassa. En silloin ottanut jutusta palkkaa, vaan sovittiin, että saan seuraavana kesänä kuljetusapua geologisten erikoisuuksien inventointireissulle. Niinpä sitten matkasimme elokuun alussa autonkuljettajanani olleen, eläkkeelle jääneen opettajan kanssa katsomaan Kiteen Jääkellarilouhea, josta olin saanut useita ilmiantoja.

Matkalla tarkastimme myös useita tarinakiviä. Mustilaiskivien luona olivat romanit aikoinaan leiriytyneet ja pitäneet markkinoita. Anninkivi oli nuottamiesten kokoontumispaikka ja apajien rajakivi, joka sai nimensä lähellä mökissä asuneen naisen mukaan. Mustalaiskiven luona oli mustalainen hirttäytynyt ja kummitteli siellä. Hukankivi oli muinoinen susien pesäpaikka.

Mustalaiskivi

Mustalaiskivi

Useimmat muut kohteet löysimme ilman vaivaa, mutta Jääkellarilouhi tuotti vaikeuksia. Kun seutu oli meille outo, kävimme eräässä talossa kysymässä tietä. Isäntä ei ollut käynyt louhella 40 vuoteen, mutta hän hälytti paikalle miehen, joka oli pistäytynyt louhessa juhannuksena. Silloin oli louhen luolassa vielä jäätä ja lunta. Kun opas tuli, lähti isäntäkin mukaamme ja ajoimme porukalla Lietsuon reunassa olevan pellon laitaan.

Matkalla saimme kuulla rautaisannoksen pontikkahistoriaa: Vanhin pontikkamerkki on Juurikan tähkä. Sen tuotanto alkoi 1640-luvulla. Silloin Juurikan tullimylly sai oikeuden polttaa vaikeasti kuljetettavan tulliviljan viinaksi, joka toimitettiin Savonlinnaan ja edelleen hyväksi havaittuna Ruotsin hoviin. Muuan juurikkalainen pontikkaporukka keksi painattaa 1960-luvulla Juurikan tähkä -etikettejä, joita käytti ponupullojensa kyljissä. Siitä maine laveni. Sitten toinen porukka painatti siitä innostuneena omat Kiteen kirkas –etikettinsä.

Aikanaan sanottiin, että jos Saavalanmäeltä länteen Juurikkaan katsottaessa näkyi enemmän kuin kolme savua, oli siellä teollisuuslaitos toiminnassa. Jääkellarilouhi oli monien kuulujen pontikkamiesten keittopaikkana. Viimeiset suurtehtaat olivat olleet 1975–1980 välillä Lietsonsuon suosaarissa. Suurkeittäjä Nuutinen rakensi tehtaat, joissa toisessa keittoastian koko oli 5 000 litraa ja toisessa keittoastian koko 10 000 litraa ja pillien pituus 7 metriä. Samalla viikolla, jolloin poliisi hajotti tehtaat, Pohjois-Karjalan maaherra Esa Timonen ehdotti, että Kiteelle pitäisi rakentaa viinatehdas. Koko Pohjois-Karjala nauroi, että eipä maaherra tunne lääniään: “Ei Kiteellä mitään viinatehdasta tarvita. Sinne pitää rakentaa viinameijeri.”

Perillä kävi ilmi, että oppaaltamme oli Jääkellarilouhi hiukan hukassa. Haravoimme pusikkoisia kalliomäkiä suurempia löytämättä. Kävimme kuitenkin katsomassa Pystykallion pikkuluolan, muinoisen pontikkavehkeiden säilytyspaikan. Mukaamme tullut isäntä soitti tällöin paikalle uuden oppaan. Hän vei meidät lopulta oikeaan paikkaan melkoiseen pusikkoon pienen luonnonsuojelualueen kylkeen.

Jääkellarilouhen pillurotko.

Jääkellarilouhen pillurotko.

Jääkellarinlouhi on todella mielenkiintoinen paikka. Maanjäristys oli rikkonut ja siirtänyt noin 35 x 50 metrin kokoisen ja 10 metriä paksun gneissilaatan. Tällöin syntyi pieni rotko ja sen umpinaiseen päähän huonemainen luola, joka on 6,2 metriä pitkä, 2,6 metriä leveä ja 3,2 metriä korkea. Siihen vie kaksi suuaukkoa, rotkon suunnalta miehen mentävä aukko ja rotkon umpiperän suunnalta miehen kuljettava kattoikkuna.

Jääkellarilouhen luola.

Jääkellarilouhen luola.

Luolan lattia on louhikkoa, jota peittää kaunis, mutta ohut sammal. Sen alla on lautoja ja riukuja merkkinä jonkinlaisesta permannosta. Luolan nurkassa on lähde. Luolassa oppaamme kertoi kuuluisimmasta siellä sattuneesta tilanteesta: Apulaiskeittäjä oli juuri käynnistänyt laitoksen ja odotti pääkokkia saapuvaksi. Kattoikkunan suunnasta alkoi kuulua askelia ja risujen rasahtelua. Apukokki huusi pääkokkia tulemaan, kertoen panneensa tulet pannun alle. Tulijat olivatkin Puhoksen kyläpoliisit.

Jääkellarilouhen luolan kattoikkuna.

Jääkellarilouhen luolan kattoikkuna.

Kun paikka oli mitattu ja punnittu. Palasimme autolle. Ajelimme porukalla meitä autelleen isännän pihaan. Kiittelimme kovasti oppaitamme ja annoin kullekin Retkeilijän kivioppaan ja GTK:n tiedotuslehden. Paikallishistoriasta, maanjäristyksen merkeistä ja hauskojen oppaiden tapaamisesta viisastuneina lähdimme ajelemaan Savonlinnaan.

Kartta. ERTS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N 6884025 E 658556

Kuvat ja teksti Aimo Kejonen.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.