Kirja-arvio: Suomen muinaislinnat, Hjalmar Appelgren

Salakirjat teki kulttuuriteon ja otti tuoreen painoksen Hjalmar Appelgrenin 1891 julkaisemasta teoksesta Suomen muinaislinnat. (Kirjan voi tilata tästä)

Suomi on totuttu perinteisesti ajattelemaan syrjäseutuna, jonne linnat rakennettiin vasta keskiajalla Ruotsalaisten toimesta. Samoin linnojen määrää on pidetty vaatimattomana. Kuitenkin, jos asiaa alkaa tutkimaan, käy ensin ilmi, että varsinaisia linnojakin on ollut selvästi enemmän kuin mitä arkikäsitys on. Jos tutkimusta jatkaa edelleen, niin törmää muinaislinnoihin, joita maastamme löytyy satamäärin.

suomen_muinaislinnat

Vaan takaisin kirjaan. Ruskeanharmaat pahvikannet tekevät oikeutta sisällölle ja ovat kuin lupaus siitä, että käsissä ei ole mikä tahansa kiiltokuvakirja, jonka pariin ei enää palaa sen kerran luettuaan.

Ensin kirja taustoittaa kattavasti sen, mistä muinaislinnoissa on kysymys. Liki kaikki niistä pohjaavat luonnon muovaamiin rakenteisiin, mutta osaan on rakennettu yhä edelleen nähtävissä olevia linnoitteina ja muita varustuksia. Toki lukuisat kohteet ovat tuhoutuneet tai muuttuneet reilussa sadassa vuodessa, mutta yllättävän moni on myös saanut nukkua ruususen untaan.

muinaislinnat_24

Suurin osa kirjasta on omistettu itse linnavuorille. Appelgren käy numerojärjestyksessä läpi kolmatta sataa linnavuorta. Osa kuvauksista on varustettu kokeilla piirroskuvilla. Lisäksi muutamasta perusteellisemmin tutkitusta paikasta esitellään lisäksi sieltä löydetty esineistä. Joukossa on myös koko joukko huonommin tunnettuja paikkoja ja myös sellaisia, joiden tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Sen verran hyvää taustatietoa kirja monesta niistäkin tarjoaa, että seikkailuja mielivälle on tarjolla kymmeniä löytöretkiä ihan kotimaamme kamaralla.

Vaikka kirjalla on ikää reilut satavuotta, niin teksti on yllättävän luettavaa. Toki joukossa siellä täällä nykyään harvemmin käytettyjä sanamuotoja tai vanhahtavia rakenteita, mutta ne eivät häiritse lukukokemusta. Päinvastoin, niiden avulla on helppo uppoutua menneiden aikojen aaltopituudelle ja tulla ainakin hetkeksi osaksi sitä pitkää jatkumoa, josta Suomen kunniakas historia kumpuaa.

suomen_muinaislinnat_kartta_copy1

Suomen muinaislinnat on alallaan aivan ehdoton perusteos. Retkipaikka suosittelee kaikille historiasta kiinnostuneille lukijoilleen lämmöllä – rahat voi käyttää hyvin monella kehnommalla tavalla. Eikä siihen jouluunkaan niin kauaa enää ole, etteikö tämä kannattaisi hankkia pukinkonttiin sen Tervon tai Remeksen sijaan.

Ka kirjanhan voi tilata Retkipaikan kaupasta ja samalla tukea Retkipaikan toimintaa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.