Uusi rengasreitti Salossa! Näköala merelle on Kärkänmäen reitin kruunu

Kaupallisessa yhteistyössä Visit Salo

Salon Viitankruunun alueelle on merkitty uusi rengasreitti, jolta avautuu todella hieno merinäköala! Kärkänmäen reitti on vaihteleva 2,4 kilometrin kierros, joka näköalapaikan lisäksi tarjoaa erityisen suloista luontoa vanhan, monipuolisen metsän muodossa. Kärkänmäen reitti yhdistyy alueelle aiemmin perustettuun Viitankruunun kiertoon, joten retkeä on helppo pidentää kulkemalla molemmat kierrokset. Viitankruunun kierron varrelta löytyy myös laavu merinäköalalla sekä komeita muinaishautoja.

Kärkänmäen reitti, Salo

• Lähtöpiste kartalla
• Rengasreitti 2,4 km
  • Merkitty keltaisella molempiin kulkusuuntiin
  • Yhdistettävissä Viitankruunun kiertoon (3,5 km), Omenalaakson lenkkiin (n. 2 km) ja Salo–Teijon kansallispuisto-vaellusreittiin (21 km/suunta)
• Esteetön: ei
• Tulipaikka: ei, mutta kierrokseen yhtyvällä Viitankruunun kierroksella on laavu
• Saapuminen autolla: nimetön tiehaara Merikulmantien varressa (kartta)
  • Jos kuljet myös Viitankruunun kierron, voit aloittaa vanhalta pysäköintialueelta, Merikulmantie 259 (kartta)
• Saapuminen julkisilla: Salon paikallisbussi Paikun linja 30 (Mathildedaliin). Viitanummi-nimiseltä pysäkiltä on n. 600 m Kärkänmäen ja 130 m Viitankruunun kierron lähtöpisteille.

Huhuja uudesta reitistä oli kiirinyt korviini jo alkukesällä, ja odotin todella suurella mielenkiinnolla, että mitä tuleman pitää. Kun sitten selvisi, että uusi kierros kulkee Salonjoen rannalla kohoavalla Kärkänmäellä ja pitää sisällään näköalapaikan, päätin ottaa reitin kohteekseni mahdollisimman nopeasti. Salosta Teijolle ajellessa olin vuosien aikana niin monta kertaa tähyillyt kohti Kärkänmäkeä ja miettinyt, että mitähän sieltä löytyy. Kärkänmäki näkyy mielenkiintoa kutkuttavasti myös Salosta Vuohensaareen ajaessa.

Käänsin auton Merikulmantieltä pienelle sivutielle, joka sujahti metsikön lomitse pikku pysäköintialueelle. Reittikartat ja opasviitat natisivat uutuuttaan, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Elokuinen tuuli puhalsi merenlahdelta lempeänä ja sai kukat tuoksumaan kuin viimeistä päivää ennen syksyn raikkaita kelejä.

Alla olevasta kartasta saa hyvän käsityksen alueesta kokonaisuutena. Punaisen reitin varrella ovat Viitankruunun muinaishaudat sekä laavupaikka. Päätin tälläkin kertaa poiketa Kärkänmäen reitin kierrettyäni aina laavulla saakka näkemässä, miltä paikka näyttää kesäisessä asussaan. Samalla pääsisin poikkeamaan lintulavalla ja saisin hieman pitkospuitakin jalkojeni alle.

Mutta sitten matkaan aivan uusille kulmille! Kärkänmäen reitti alkaa kukkeana peltotienä. Kääräisin tässä vaiheessa lahkeet sukansuista sisään, niin ei tarvitsisi miettiä mahdollisia punkkeja.

Halikonlahti, siis meri, vilkkui metsikön takana heti ensiaskeleilla. Vielä tuntui lintuliikenteen osalta olevan hiljaista, vaikka muutama pieni hanhiaura halkoikin leppeää taivasta retkeni aikana. Syysmuuton aikaan siivekkäitä voi ihailla sekä Halikonlahden esteettömältä reitiltä että Viitankruunun kierrokselta, joista vain jälkimmäinen tarjoaa myös laavupaikan.

Kääntäessäni katseeni vastakkaiseen suuntaan, huomasin Paikku-bussin pyyhältävän kohti Teijoa ja Mathildedalia. Linjan numero 30 kyydissä pääsee Salon linja-autoasemalta Viitanummen pysäkille noin 10 minuutissa. Viitanummen pysäkiltä kävelee Kärkänmäen reitin lähtöpisteeseen noin 600 metriä kevyen liikenteen väylää pitkin.

Ylitin korkeaa heinää kasvavan törmän, jonka uskon muuttavan muotoaan lähivuosina – tästä kasvaa varmasti suosittu reitti, kunhan sana ehtii levitä, ja sitä myöten polkukin levenee ja selkenee, heinikko saa hieman väistyä. Keltaisia reittimerkkejä oli heinikosta huolimatta helppo seurata, joten karttaa ei tarvinnut vilkuilla.

Kärkänmäen näköalapaikka ja rinteet

Kun sitten aukea heinikko päättyi ja itse Kärkänmäen rinne alkoi, tunnelma muuttui kokonaan: metsä ympärillä tarjosi ihanan salaperäistä suojaa, ja ylöspäin johdattava kapea polku herätti suurta uteliaisuutta kulkemaan eteenpäin ja kurkkaamaan, mitä seuraavan mutkan takana olisi. Korkea, pirstaloitunut kanto polun varrella herätteli huomaamaan, kuinka monipuolista luontoa ympärillä levittäytyi: oli puuston kaunista kirjoa, paljon erilajisia ja eri-ikäisiä puita, osa taimia, osa jo kauan sitten kaatuneita. Suuri ja kierteinen kelo, mänty varmaankin, oli rojahtanut kallion reunalta katki, ja nyt sen tummanharmaa oksisto lepäsi sikin sokin kallion reunalla. Omenapuu puski runsasta hedelmää ja sai minut miettimään paikan historiaa – onko tämä ollut jonkun pihaa tai puutarhaa aikoinaan?

Samalla polku alkoi vaatia hieman myös ketteryyttä ja varmaa askelta. Maisemat alkoivat aueta.

Olin jollakin tasolla noteerannut kartalta näköalapaikan merkin, mutta ollaanpa rehellisiä – on paljon luontopolkuja, joille on merkitty näköalapaikka, joka ei sitten lopulta kuitenkaan ole ihan kovin kummoinen. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että kun saavuin Kärkänmäen otsalle ja näköalan ääreen, olin hetken aikaa sanaton ihastuksesta. Maisemassa Salonjoki laski ruovikoiden lomitse mereen, ja näkymä kantoi aina lintualtaille, Viurilanlahdelle ja Vuohensaareen saakka. Horisontissa kumpuilivat Halikon metsäiset mäet merenlahden vastarannalla. Suoraan alapuolella joen toisella puolen erottuivat torilta Halikonlahdelle johtavan rantareitin puistoiset maastot.

Ilmeisesti tämä paikka on joidenkin salolaisten tiedossa ollut jo iän kaiken, mutta itse en ole täällä koskaan kulkenut, enkä muista nähneeni edes kuvia tästä näköalasta.

Näköalapaikalla ei ole sen kummoisempia puitteita kuin pari yksinkertaista penkkiä istuskeluun. Tulistella täällä ei siis saa, mutta ongelman voi ratkaista ottamalla mukaan piknik-eväät ja hyvää seuraa, ja siivoamalla omat jälkensä suurella huolellisuudella ennen pois lähtöä. Voisin kuvitella tämän olevan erinomainen paikka auringonlaskujen katseluun, termoskahvien juontiin, mietiskelyyn ja kuulumisien vaihtoon ystävän kanssa.

Vanha metsä

Päästyäni yli näköalan kauneudesta, oli aika jatkaa matkaa ja katsoa, mitä muuta Kärkänmäellä on tarjota. Polku johdatti kielojen lehvämaton keskeltä kohti alas viettävää, paikoin aika jyrkkääkin rinnettä. Jossain vaiheessa kielojen meri vaihtui käenkaalien, saniaisten ja muiden metsänpohjan kasvien eheään mattoon, ja lukuisat puut olivat sammalen kauniisti peittämiä. Konkelokin narisi tuulessa, niitä taisi olla parikin.

Katseeni kohtasivat metsäkaurispukin kanssa. Otus ei ollut uskoa silmiään tai sieraimiaan – pukki nuuhki suunnastani tulevaa ilmaa pitkän aikaa, kunnes otti jalat alleen ja juoksi vinhaa vauhtia metsän uumeniin. Hetkeä myöhemmin alkoi jostain kukkulan takaa kuulua olennon pelästynyt rääkynä, ja minulle tuli paha mieli, että olin niin pahasti hänet saanut suunniltaan.

Jyrkin lasku oli kuljettava hitaasti ihan jo varovaisuussyistäkin, mutta metsä oli myös niin kaunista, että senkin vuoksi teki mieli madella. Annoin katseen kiertää ympäröivässä viidakossa, joka selvästi on saanut olla rauhassa jo pitkään. Kaatuneet puut ovat saaneet jäädä sijoilleen metsän lajikirjoa rikastuttamaan. Tällä osuudella on erityisen hyvä ja mukava pysyä polulla, jotta herkkä sammal- ja muu kasvipeite ei kulu askeleiden alla.

Jyrkkä lasku vei joen rantaan. Hämärän metsän kätköistä tuntui hauskalta katsella avaraan ja valoisaan ihmisten maailmaan, joelle ja Meriniityn tehdasalueelle, josta työtä tekevien ihmisten äänet kantautuivat veden ylitse. Polku kulki jonkin matkaa jokirannan myötäisesti. Orava syöksyi säksättämään yläpuolelleni puuhun – jo toinen eläin, jonka onnistuin suututtamaan.

Vaikka Kärkänmäki loppui, reitti jatkui. Puuston uumenista pyrähdin takaisin sille samalle niitylle, jossa aluksikin kuljin, mutta nyt lähempänä jokea. Heinäpolku johdatti joessa levittäytyvän Lammassaaren sivuitse kohti Viitankruunun rantoja.

Viitankruunun lintulava ja laavu

Hyvän viitoituksen ansiosta oli helppo pysyä kartalla karttaa katsomatta. Saavuin risteykseen, jossa keltaisella merkitty Kärkänmäen reitti kääntyi vasemmalle ja suuntasi jo takaisin kohti pysäköintialuetta. Käännyin itse kuitenkin oikealle ja lähdin seuraamaan punaista Viitankruunun kiertoa, jotta pääsin käymään lintulavalla ja laavulla. Tässä kohdin reitti oli leveää ja tasaista, hiekkapohjaista kevyen liikenteen väylää. Panin merkille, etten ollut kohdannut vielä yhtäkään ihmistä – vain metsäkauriin ja oravan.

Elämää nähnyt, joskin yhä ihan tukevan tuntuinen lintulava johdatti korkean kaislikon keskelle.

Lavalla oli penkki, ja sen päästä sain katsella kaunista näkymää merenlahdelle. Katselin kukkivia lumpeita ja veden ja ruovikon toisella puolella kohoavaa Vuohensaarta. Yksittäiset nokikanat uivat ruovikon lomassa, naurulokkien kovin konsertti oli jo hiljentynyt tältä kesää. Aika ajoin kajautti kalalokki huutonsa jostain kauempaa lintualtaiden suunnasta.

Vaikka Halikonlahden reitit olivat nyt todella lähellä – linnuntietä alle 300 metrin päässä – niille ei ollut suoraa kulkuyhteyttä täältä Viitankruunun puolelta. Halikonlahden reiteille ja Vuohensaareen päästäkseen olisi pitänyt kiertää Sokerisillan kautta, jolloin matkaa olisi tullut viitisen kilometriä suuntaansa.

Jatkoin matkaa laavulle. Ruovikon reunassa oli piknik-pöytä, enkä voinut olla ajattelematta, että koska näköala pöydän äärestä ei kantanut kauas, voisi se toimia hyvänä paikkana katsella lähelle. Tässä voisi syödä eväitään ja hyvällä tuurilla katsella kaisloissa kiikkuvia viiksitimaleita tai muita ruovikon lintuja vaikkapa joskus aamu- tai iltahämärän tunteina.

Pöydän viereltä pitkospuut johdattivat ruovikon uumeniin kohti laavua.

Musta laavu odotti pienen matkaa mäenrinteen juurelta ylöspäin, ja sen yhteydessä oli myös iso piknik-pöytä. Meri näkyi molemmilta. Muutama klapi lepäsi laavun kulmalla ja panin iloisena merkille, että kaikki oli hyvin siistiä. Jos täällä haluaa tulistella, kannattaa ehkä kuitenkin ottaa omat puut varuiksi mukaan. Lisäksi tulee tsekata, ettei maastopalovaroitus ole voimassa, sillä tällä tulipaikalla ei ole hormia, joka tekisi tulistelusta varoituksen aikaan turvallista. Itse tulisin tulistelemaan tänne joskus marraskuun hämärtyvässä illassa!

Roskiksen kylkeen teipattu lappu kehottaa ystävällisesti viemään roskat mukanaan, paitsi jos ei voi, niin sitten ne tulee tietenkin laittaa roskikseen. Tällainen roskattoman retkeilyn periaate, jossa jokainen huolehtii omat roskansa pois maastosta ja pitää paikat muutenkin siisteinä, on reittejä ylläpitäville tahoille tärkeä kiitos. Kaupungin mailla mutkittelevaa Viitankruunun reitistöä ylläpitävät pääasiassa Viitankruunun asukasyhdistyksen talkoolaiset, ja myös kaupungin infrapalvelualueen viheraluetiimi sekä liikuntapalvelut osallistuvat tietyiltä osin reitistön kunnossapitoon. Mitä siistimmin me kulkijat luonnosta nautimme, sitä vähemmän aiheutamme työkuormaa ja sitä paremmin varmistamme, että myös seuraavien retkeilijöiden on mukava saapua.

Laavulta olisin voinut jatkaa vielä punaista reittiä ylös rinteeseen muinaishautojen luo, ja punaisen reitin jälkeen olisi odottanut vielä sinisellä merkitty Omenalaakson lenkkikin, joka itsessään on lähes esteetön. Kärkänmäen reitti, Viitankruunun kierto ja Omenalaakson lenkki muodostavat yhdessä ison ympyrän, jonka kiertämisestä saisi mukavan kuuden kilometrin mittaisen retken. Päätin kuitenkin suoria laavulta nopeinta reittiä takaisin autolle, sillä kesäaamu oli kauneimmillaan ja kahvi- ja possumunkkihammastani kolotti – onneksi Salon torille oli vain kivenheiton matka.

Autolle palatessani tuumin, että Kärkänmäen uusi reitti on todella komea lisä Salon keskustan lähireittien valikoimaan, ja tekee tutuksi yhtä keskustan alueen hienoimmista näköalapaikoista sekä kauneimmista vanhoista metsistä. Se, että reitille pääsee bussilla, on loistava lisä. Hyvät merkinnät tekevät reitin seuraamisesta helppoa myös aloitteleville retkeilijöille, mutta askeleen ketteryyttä reitti tosiaan hieman vaatii, sillä Kärkänmäki ei ole piirteissään loiva.

Vinkki! Jos kaipaat pidempää patikkaa, saavu Saloon junalla tai bussilla ja patikoi asemalta Teijon kansallispuistoon. Patikointireitiltä on yhdysreitti Viitankruunun reiteille. Lue lisää Salo-Teijo-retkeilyreitistä.

Lue seuraavaksi

Menossa Kurpitsaviikoille Saloon? Tee samalla retki! Nämä 14 kohdetta löydät Kurpitsapuiston läheltä

Matildanjärven kierros kahdella tavalla – Teijon kansallispuiston hienoin reitti kävellen ja suppaillen

Rentoudu rannoilla! Esittelyssä Salon uimapaikat, joihin pääset bussilla – keskikesällä jopa ilmaiseksi